Ulkoilijan uuniruoka

Sen lisäksi että keitot ja mausteiset ruoat sopivat talveen kuin kolme villapaitaa viluisen Martinan päälle, ovat erilaiset pitkään uunissa muhivat ruoat niin ikään paikallaan kylminä vuodenaikoina. Ne voi tyrkätä uuniin hiihtolenkin ajaksi, tai sauvakävelylenkin niin kuin allekirjoittaneella. Tuli muuten hieman tyhmä olo köpöttää pelkkien sauvojen kanssa, kun hiihtäjät viipottavat vierestä ohi. Ihan kuin multa puuttuisi jotakin.. Sukset jalasta ehkä?

Jamie Oliverin kirjasta löytyi houkutteleva riistalintuohje, joka on tarkoitettu isommalle porukalle, mutta koska meitä oli syömässä vain kaksi, vähensin lintujen määrää reippaasti vain yhteen broileriin. Alkuperäinen ohje tulee kuitenkin tässä, sovella vapaasti jos haluat:

8 annosta

Riistalintuja, esimerkiksi:

- 1 fasaani

- 1 helmikana

- 1 peltopyy

- 2 metsäkyyhykä

- 4 viiriäistä

Tai sitten ihan vaan broileri niin kuin allekirjoittanut teki.

Lisäksi:

- tuoretta rosmariinia

- tuoretta timjamia

- sitruunan tai appelsiinin kuori

- punasipuli

- 4 sellerinvartta

- 4 porkkanaa

- 4 kpl raakamakkaraa

- pari laakerinlehteä

- oliiviöljyä

- suolaa

- mustapippuria

- 500 g polentajauhoja

- viinilasillinen punaviiniä (loput viinistä on varmaan pakko juoda itse, kuinka harmillista..)
- 100 g voita
- pari kourallista parmesaania raastettuna

Täytä linnut/lintu rosmariinilla, timjamilla ja appelsiinin tai sitruunan kuorella. Kuori ja pilko sipuli, porkkana ja selleri ja laita ne ison uunivuoan pohjalle. Laita myös makkarat vuokaan. Hiero lintu/linnut öljyllä ja mausta suolalla sekä pippurilla. Laita lintu vuokaan päällimmäiseksi ja heitä vielä laakerinlehdet sekaan. Lämmitä uuni niin lämpimäksi kuin saat, tyrkkää vuoka uuniin ja laske lämpö heti 175-180 asteeseen. Anna homman muhia uunissa yhteensä noin 1,5 tuntia. Paistomittari linnun lihassa on näppärä kaveri arvioitaessa ruoan kypsyyttä.

Keitä polenta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Lisää keittelyn loppuvaiheessa parmesaani sekä voi ja sekoita kunnolla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria, parmesaania tai voita.

Ota vuoka uunista, siirrä lintu/linnut sekä makkara sivuun. Kippaa pohjalle valunut liemi sekä vihannekset pannulle, lorauta lasillinen punaviiniä sekaan ja kiehuta kastikkeeksi. Lihat voit tyrkätä uunin jälkilämpöihin hengailemaan, etteivät ne jäähdy liikaa.

Siivilöi kastike, tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Kippaa polenta tarjoiluvuokaan, lado makkarat sekä linnut päälle ja lorauta myös kastike sekaan. Viimeistele annos öljylorauksella, kanna vuoka pöytään, anna ruokailijoiden käydä siihen käsiksi ja ruokakemut voi alkaa!

Pienen rohkaisun sanasen voisin vielä sanoa niille joiden mielestä ohje tuntuu liian monimutkaiselta. Itsestäni se nimittäin tuntui siltä (turhaan, aiiivan turhaan) ja etenkin raakamakkara vaikutti muka kamalan pelottavalta. Mutta mitäs ihmeellistä siinä nyt muka on? Ei mitään.

Tässä vaiheessa haluan antaa plussaa (plop, plop, plop) pienelle K-kaupallemme, josta en olisi todellakaan kuvitellut löytäväni raakamakkaraa, mutta joka yllätti taas laajalla valikoimallaan. Pieni kauppa, iso valikoima. Hyvä K-Market! Pinta-alaltaan isompi Alepa kalpeni jälleen kerran pikkuruisen K-kaupan vieressä, ja kisa Pukinmäen ostarin kauppamestaruudesta tiukentuu entisestään.

Kana-kukkakaalicurry

Tässäpä olisi lupaamani ohje mausteiseen kana-kukkakaalicurryyn, jolla herkuttelimme vuodenvaihteen makumatkallamme maapallon ympäri. Talvipakkasilla mausteinen ruoka tekee eetvarttia ja helppotekoiset curryt ovat hyvä vaihtoehto korvista ulos pursuileville talvisille keitoille. Allekirjoittanut on himoinnut intialaista tai nepalilaista ruokaa jo pitkään, ja koska en ole saanut aikaiseksi piipahtaa ravintolassa syömässä kyseistä ruokaa, oli sitä tehtävä itse.

Mainiona apuna kaikenlaisiin ruokahimotuksiin ja niihinkin hetkiin, kun ei meinaa keksiä mitä tänään syötäisiin, on jo tutuksi tullut Maku.fi -sivusto. Meikäkokki vierailee sivuilla useasti ihan vain selailemassa reseptejä ja esimerkiksi silloin, kun tekisi mieli vaikkapa kanaa, muttei tiedä miten sen valmistaisi. Reseptihausta voi etsiä reseptejä raaka-aineen, alkuperämaan, tilanteen (erilaiset juhlat yms.), ruokavalion ja monen muun kriteerin avulla. Valtavasta reseptipankista löytyy ruokia tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja suosittelenkin ehdottomasti tutustumaan sivustoon, mikäli se ei ole jo ennestään tuttu.

Tämäkin curryresepti on peräisin Maku.fi:stä ja se kuuluupi näin:

6 annosta:

- 500 g maustamattomia broilerin fileitä
- 2 rkl öljyä
- 1 purjo
- 2 valkosipulinkynttä
- 3 rkl currytahnaa
- 1 kg kukkakaalia
- 3 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
- 0,5 dl makeaa chilikastiketta
- 1 rkl chilirouhetta (mä käytin chilijauhetta)
- 3 dl kanalientä
- 4 dl kookosmaitoa
- 0,5 tl suolaa
- 2 rkl tuoretta korianteria
- basmatiriisiä

Älä pelästy pitkähköä raaka-ainelistaa, sillä kuten huomaat, on osa listan tuotteista sellaisia, joita löytyy jo kotoasi. Homma on muutenkin helppo ja mukava toteuttaa, sillä tätä ruokaa kokatessa keittiö tulvii aivan ihania tuoksuja. Tiskiäkin tulee vain vähäsen, joten mikset kokeilisi kanacurrya jo tänään?

Aloita paloittelemalla broileri suikaleiksi ja ruskistamalla ne öljyssä. Pilko purjo, hienonna valkosipuli ja lisää ne pannulle. Pienennä lämpöä etteivät sipulit pala. Seuraavaksi voit heivata currytahnan mukaan sekä pienemmäksi paloittelemasi kukkakaalin.

Sekoittele hetki ja lisää pannulle sitten vielä mausteet, kanaliemi ja kookosmaito. Tuoksuttele herkullisia tuoksuja ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannen alla hetken pienoisen. Keitä riisi ja lisää korianterisilppu curryyn vasta juuri ennen tarjoilua. Nauti kaikessa rauhassa makumatkastasi Intiassa.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivän vastaanotosta Insinöörillä ja Kälyllä on tullut jo perinne, ja niinpä me suuntasimme tänäkin vuonna auton nokan kohti Espoota ja odotimme jännityksellä mitä ihania herkkuja meille tällä kertaa tarjoiltaisiin. Tänä vuonna postimies toi meille jopa virallisen kutsun kyseisiin illanistujaisiin, ja siitä lähtien kun kutsu kolahti postiluukusta, odotin aiempiakin vuosia innokkaammin itsenäisen Suomen juhlistamista.

Joulumieleni on ollut tänä vuonna hieman piilosilla, lieneekö lumettoman joulukuun, talostressin vai minkä syytä. Olen yrittänyt päästä väkisin joulutunnelmaan polttamalla kynttilöitä, pukeutumalla punaiseen ja pörröiseen niin että näytän aivan tontulta ja paketoimalla joululahjoja hyräillen samalla joululauluja, mutta joulumieli ei ole suostunut kuin pilkahtelemaan varovasti esiin silloin tällöin aivan liian harvoin. Tylsää. Onneksi Kälyn ja Insinöörin ihanan jouluisesti koristellusta kodista löytyi jouluinen mieli edes itsenäisyyspäivän illan ajaksi. Ehkä sen omankin kodin olisi voinut koristella, mutta kun eihän se nyt enää kiinnosta kun uusi koti on jo rakenteilla muualle.

Tämän vuoden Itsenäisyyspäivän illallisen teemana oli Thaimaa ja ottamani kuvat ovat suorastaan rikollisen huonolaatuisia. Ajattelin, että Käly kyllä kirjoittaa blogiinsa illasta ja laittaa sinne parempia kuvia. Eihän minun nyt tarvitse tsempata, sillä haluan vain istua valmiiseen pöytään ja nauttia muiden tekemistä ruoista.

Kuohuviiniä ja glögiä sisältäneiden alkudrinkkien kaverina tarjoiltiin joulupieruja (syyllinen nimeen on sitten joku muu kuin minä) sekä vuohenjuustoisia suupaloja. Nam, nam, nam.

Pääruoasta otin näköjään vain yhden säälittävän kuvan, vaikka kuvassa poseeraavan härpäkän lisäksi tarjolla oli myös salaattia ja kaikkea pientä kivaa omaan annokseen lisättäväksi.

Viime vuonna jälkkärinä oli ulkotulia, ja tänä vuonna sama teema jatkui, sillä eteemme aseteltiin kynttilät. Suklainen leivonnainen oli ihanan makea päätös herkkuaterialle, vaikka kyllä ne Linnan juhlien katsomisen aikana napostelemani irtokarkitkin mahtuivat oikein mukavasti mahan syövereihin. Sitten olikin hyvä istahtaa täyden masun kanssa lattialle rapsuttelemaan koiraa, jota oli ollut taas niiin kova ikävä.

Ihanasti koristellun kodin, herkkuruokien ja -juomien lisäksi meitä hemmoteltiin kauniilla kattauksilla, ja kaikki oli jälleen kerran viimeisen päälle laitettua. Ihanaa, milloin on seuraavan Itsenäisyyspäivän vastaanoton aika? Pitääkö todella jaksaa odottaa vielä vuosi?

Kanafondi

Ensimmäisenä Knorrin Fond "Du Chef" -kuutioista testiin pääsi kanafondi. Tyrkkäsin fondia kanapastan sekaan ja täytyy myöntää että hyytelömäinen kuutio toi yllättävän kivasti lisämakua pastakastikkeeseen. Tulenkin antamaan ainakin tämän kokeilun perusteella hyvää palautetta fondista Buzzador-raporttia kirjoittaessani. Lisää Buzzador-toiminnasta, johon tämäkin tuotetestaus kuuluu, voit lukea täältä.

Sen lisäksi että halusin päästä testaamaan uusia fondejani, oli minulla aivan kamalan pakottava tarve saada sinihomejuustoa. Tiedättehän, välillä vaan iskee näitä omituisia himoja. Enkä todellakaan aio edes mainita nyt mitään siitä, että mahassani olisi muka vauva. Ei ole, ruokahimoja voi olla ilman vauvaakin. Sinihomejuusto ei ole minulle kovin tyypillinen himotuksen kohde, joten nyt jouduin hieman miettimään keksiäkseni jonkin kivan sapuskan, johon voin tyrkätä tuota voimakkaan makuista juustoa. Pähkäilyn jälkeen marssin kauppaan rekkamiehen saappaissani (todella oleellinen tieto, tiedän) ja kaappasin hyllyiltä mukaani seuraavat kaverit:

- No sitä sinihomejuustoa. Koko paketti uutta pehmeämpää mallia, sillä pitihän sitäkin päästä kokeilemaan.
- Täysjyväpastaa
- Maustamatonta broiskusuikaletta vaatimattomat 600 g, että riittää sitten Ukkelillekin.
- 2,5 dl kermaa
- kaksi yksikyntistä valkosipulia
- persiljaa
- parmesaania
- ja se Knorrin kanafondi (tai kaksikin)



Ruskista kanat pannulla ja mausta ne mielesi mukaan. Minä tyrkkäsin sekaan pitkästä aikaa menneiden vuosien lemppariani valkopippuria, ja se toikin mukavasti potkua muuten hyvin pehmeän makuiseen kanapastaan. Laitapa muuten myös pasta kiehumaan näillä main.

Kun broiskusuikaleet ovat paistaneet itsestään salmonellan pois (eli suomeksi siis kypsyneet tarpeeksi), kippaa kerma sekä sinihomejuusto joukkoon ja mausta kastike Knorrin kanafondilla, murskaamillasi valkosipuleilla, persiljalla ja jos maku kaipaa mielestäsi jotain muutakin, lisää toki haluamaasi ainesosaa. Minä lisäsin tässä vaiheessa vielä hieman lisää pippuria.

Kun kaikki on valmista, kippaa lautasellesi pastaa ja sen päälle kastiketta. Viimeistele annos reippaalla kasalla parmesaania ja nauti. Yksinkertaista ja hyvää.

Parman kana

Heinäkuun ennätyshelteillä ihminen janoaa suolaa liotettuaan itseään koko päivän useilla vesihörpyillä ja hikoiltuaan enemmän kuin tarpeeksi. Sopivasti suolaisuutta tarjoaakin Parman kana, joka ei ainesluettelon perusteella voi mitenkään olla pahaa. Ilmakuivattuja tomaatteja, nam, pestoa, namnam, ilmakuivattua kinkkua, NAAAMM! Joten eikun kokeilemaan vaan:

Tarvitset:

- 4 kpl kanan rintafileitä (mieluummin maustamatonta, mutta marinadiversiotkin kelpaavat hanan alla suihkuteltuaan)
- 3 rkl pestoa
- aurinkokuivattuja tomaatteja (valkosipulilla maustetut on parhaita)
- 8 siivua parmankinkkua / ilmakuivattua kinkkua / prosciuttoa / serranoa tai miksi nyt haluatkin rakasta kinkkulasta kutsua
- öljyä

Leiki lääkärikirurgia ja viillä kanasiin tasku, johon tyrkätään niin paljon pestoa ja pienemmäksi pilkottua aurinkokuivattua tomaattia kuin mahtuu. Ei mahdu kovin paljon, joten eipäs sitten liioitella kuitenkaan. Täytettyjen fileiden ympärille kietaistaan kaksi siivua kinkkua, jonka jälkeen kanat asetellaan siistiin riviin öljyllä voideltuun uunivuokaan. Öljyä voi lurauttaa vielä kanasten päällekin ennen kuin hylkäät kaverit 200-asteiseen uuniin 20-25 minuutiksi. (Alkuperäinen ohje löytyy täältä.)

Ennen uunia..

..ja jälkeen uunin.

Meikäkokkia vaivaa salmonellakammo, joka ei muuten ole lainkaan huono asia, mutta kanojen kypsentämisaika pääsee helposti venähtämään kun pelkään punaisessa kanassa kummittelevaa salmonellapöpöä. Nämäkin kanat hengailivat hieman liian pitkään uunissa, mutta kun täytteet ja muut oheiskaverit (eli se ihanaihana ilmakuivattu kinkku) olivat kohdallaan, ei pieni kuivuus haitannut.

Ylijääneet tomaatit ja pesto pääsivät herkulliseen hyötykäyttöön kun sekoitin pestoa pastaan ja tomaatteja raejuustoon. Jälkimmäiset kippasin evässalaattini päälle ja pestopastan söin kanasuikaleiden kanssa. Hirmuhyvää, pestolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla ei vaan voi mennä pieleen! Eikä myöskään ilmakuivatulla kinkulla, mutta sitä ei harmikseni jäänyt yhtään yli. Muuten olisin saattanut kääräistä sitä vaikkapa melonin ympärille.

C niin kuin Chili

Aakkossarjan C-kirjainta ei tarvinnut kauaa miettiä. Sehän on aivan ehdottomasti chili! Cantina Westkin oli kova vaihtoehto, mutta päädyin kuitenkin chiliin, sillä se on kovaa vauhtia nousemassa ikisuosikkini valkosipulin rinnalle, ja se on jo aika hyvin se. Alan ihan oikeasti kohta uskoa puheita, joiden mukaan chili voi aiheuttaa riippuvuutta.

Keltaisessa keittiössä on viime aikoina työnnetty chiliä ihan joka paikkaan (paitsi ei sinne, auts..) ja Poppamies vastaanottanee piakkoin uuden tilauksen kotikoneeltamme. Tulisten sapuskojen pupeltamisen ansiosta chili ei enää polta niin paljon suussa, vaan tulisia mausteita saa laittaa ruokiin enemmän kuin ennen, mikäli ne mielii maistaa kunnolla. Täytynee siis uskoa myös niihin puheisiin, että tulisia ruokia syömällä poltteeseen tottuu, ja tarvitaan aina vaan enemmän chiliä jos haluaa saada naaman hikoilemaan.

Chilisiä ohjeita blogista löytyy jo reippaasti, mutta päräytetään tähän nyt vielä hunajaisen chilikastikkeen resepti. Hunajachilikastike sopii mainiosti kanan kanssa ja kukaan ei varmaan ylläty kun kerron että Ukkelihan se tämänkin ruoan valmisti.

- salottisipulia (yksi tai kaksi riittänee)

- 160 ml hunajaa

- 60 ml viinietikkaa

- teelusikallinen chilijauhoa

- ihan pikkiriikkisen kuminaa

- n. 250 ml kanalientä

- suolaa ja pippuria

- korianteria

Tämäkin homma alkaa sipulin pilkkomisella ja kuullottamisella. Kun sipuli on pehmeää, lisää kattilaan hunaja ja viinietikka. Lisää myös chili, kumina ja kanaliemi ja keittele hommaa kokoon kunnes nesteen määrä on puolittunut. Mörssää kastike sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta suolalla, pippurilla ja korianterilla ja ylläty miten niin ruman näköinen rusehtava kastike voi olla niiiin hyvää. Ihan kuin olisi kiinalaisessa ravintolassa syömässä.

Ruskista kanafileet pannulla, keitä riisiä ja aterian ainesosat ovat valmiit. Voit lisätä lautaselle vielä raejuustoa, kuten allekirjoittanut teki, ja päivän proteiiniannos on turvattu.

Chimichanga

Miten ihmeessä tuo sanotaan? Tsimitsanga, Kimitsanga, Kimikantsa, Tsimitsantsa? Voisiko joku meksikolainen tai muu chimichangan ääntämiseen perehtynyt hieman avittaa, ettei tarvitse enää puhua niistä c:llä alkavista jutuista, niistä tsimi, tsimi..

Kanachimichangat syntyvät seuraavista aineksista:

- tortillalettuja
- kanasuikaleita
- paprikaa
- sipulia
- valkosipulia
- valkosipulihabanero-kastiketta (tai jotakin muuta stydiä maustekastiketta)
- pippuria, punaisia mausteita, tai millä ikinä haluatkin kanasesi maustaa
- juustoraastetta (cheddar olisi paras, mutta muutkin käyvät)
- öljyä paistamiseen
- cocktailtikut helpottavat hommaa myös huomattavasti

Tee ensin kanatäyte. Pilko paprika, sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä pannulla öljyssä hetkinen (sanoi putkinen ja pieraisi puhelimeen). <- Muistaako kukaan enää tuota lapsena niiiin hauskaa lorua? Jepjep. Jatketaan.. Heitä kanasuikaleet mukaan pannulle paistumaan. Voit ihan itse valita haluatko valmiiksi marinoituja suikaleita, naturelleja vai ihan jopa leikata itse kanan rintafilettä suikaleiksi. Minä olin laiska sekä pihi ja ostin marinoituja. Ne oli rumia.

Kun kanasuikaleet näyttävät kypsyneen, mausta täytettä reippaalla kädellä. Minä laitoin täällä esitellyn poppamiehen tulisen maustekastikkeen lisäksi Santa Marian Chicken & Steak -maustetta, chiliä, pippureita sekä grillimaustetta. Mausteita olisi voinut silti olla enemmän, sillä maut hukkuvat helposti tortillan ja juuston sekaan. Lisää siis ihan rohkeasti vaan kunnolla tulisuutta täytteeseen.

Seuraavaksi on tortillan täyttämisen vuoro. Länttää pieni kasa kanatäytettä keskelle tortillalättyä, levitä sitä hieman pitkulaisesti jättäen kuitenkin reunoille pari senttiä kääntövaraa, niin onnistuu sitten se rullaaminen paremmin. Lisää täytteen päälle kunnon köntsä juustoraastetta, taita reunat kirjekuorimaisesti ja mahdollisuuksien mukaan myös rullaamalla kiinni, niin että saat aikaiseksi mahdollisimman hyvin täytteet sisällään pitävän tortillanyssäkän. Kiinnitä rulla/pötkylä/tasku/nyssäkkä/mikä lie cocktailtikuilla ja paista sen molemmat puolet rapean ruskeiksi runsaassa öljyssä. Tortilla paistuu nopeasti, joten ole valppaana kääntämisen kanssa ettei paistopinna pääse kärähtämään.

Anna chimichangan levätä paistamisen jälkeen hetki talouspaperilla, jotta ylimääräinen öljy pääsee valumaan siitä pois. Nauti chimichanga salsan, guacamolen, queson, (wasabilla maustetun) ranskankerman ja/tai kermaviilidipin kanssa. Vihersalaatti chimichangan alla raikastaa ja monipuolistaa makuelämystä. Keltaisessa keittiössä meksikolaisia nyssäköitä nautittiin paprikakeiton sekä lohiwasabiwrapien kanssa, joiden ohjeet tulevat blogiseeni myöhemmin. Chimichangan viereen lautaselle pääsi, kuten kuvasta voi arvata, juustodippiä eli quesoa sekä wasabiranskankermaa.

Vinkkendaali: Chimichangoja voi maistella myös Cantina Westissä, jonka legendaarista onnenpyörää olen himoinnut jo pitkään. Kuola vaan valuu.. Mennäänhän ukkeli pian Cantina Westiin, mennäänhän?

Penne kananen

Pienenpieni pastanen tähän väliin, kunnes saan siirrettyä kuvat viime viikonloppuisista synttärisapuskoistani (tiedossa muun muassa blinejä!) koneelle. Postausten jälkeenjääneisyyden suurimmaksi syyksi tunnustettakoon juurikin kuvien hidas, hitaampi ja hitain siirtäminen kamerasta blogiin. Ja ei, tekniikka toimii kyllä mukavan nopeasti, mutta kameran esiin kaivaminen, piuhan löytäminen, koneen avaaminen, pari klikkausta ynnä muut kuvien siirtymistä helpottavat asiat vaan tapahtuvat keltaisessa keittiössä turhan harvoin. Mitäs olen niin laiska ja keksin aina jotakin mukamas tärkeämpää tekemistä.

No kuiteskinnii, kanapastaa keittelin tuossa flunssan jälkimainingeissa kun makuaisti alkoi jo hieman toimia, mutta reippaat maut olivat silti edelleen tervetulleita. Pastakastikkeeseen heittelin:

- punaista paprikaa
- kanasuikaleita
- chili-valkosipulimurskaa
- tomaattista pastakastiketta
- kermaa
- mausteiksi pippuria, chili explosionia ja chimichurria



Yllämainitut kaverit heitetään siis pannulle järjestyksessä kana (ruskista hetki jos toinenkin), paprika, valkosipulimurska, muut mausteet, pastakastike ja kerma. Anna porista tovi. Penne-pastan keittelin kattilassa erikseen (yleensä hei) ja valmiin annoksen päälle heittelin vielä jämäjuustosta leikeltyjä kuutioita. Maistui.

Pastoja on keltaisessa keittiössä vedelty edelleenkin useasti enkä ala niitä kaikkia tänne ikuistamaan, vaikka hyviä ovatkin (paitsi silloin kun pippuria lorahtaa liikaa..). Italiasta itsellemme tuliaiseksi tuodut värikkäät sydän- ja perhospastat esittelen kuitenkin varmasti kunhan raaskimme ottaa pussit käyttöön. Sitä ennen odotellaan niitä blinejä ja juhlanaposteltavia.. Ailpiipäk!

Wienerkanaschnitzel

Lauantai on loistava pihvipäivä, sillä silloin on yleensä aikaa satsata vähän enemmän ruoanlaittoon (tai vaihtoehtoisesti ravintolaan raahautumiseen), ja muutenkin viikonloppuisin on ammoisesta lapsuudesta asti syöty aina hieman paremmin. Viime lauantaina keltaisessa keittiössä oli broilerista tehtyjen pihvien vuoro. Idean schnitzeleihini sain sorsanpaistajan leivitetyistä broiskuista, jotka päätin risteyttää scaloppine al limonen kanssa. Jälkeläinen tottelee nimeä sitruunainen wienerkanaschnitzel, ja geeniperimästä löytyy ainakin:

- 4 maustamatonta kanan rintafilettä
- riittävästi (sitruunan makuista) öljyä
- 2 sitruunaa (toinen marinadiin, toinen valmiiden pihvien kaveriksi)
- valkopippuria
- vehnäjauhoja (muutama desi ehkä?)
- 2-3 kananmunaa
- korppujauhoja (myöskin muutama desi, ehkä)
- pippurisekoitusta
- kapriksia

Aloita halkaisemalla kanan rintafileet. Jos olet taitava veitsi-ihminen, voit tehdä isoja schnitzeleitä halkaisemalla fileen niin, että se jää yhdestä reunasta kiinni ja taittamalla sen yhdeksi isommaksi fileeksi. Minä en ole taitava, joten vetäisin kanaseni kokonaan halki saaden aikaiseksi kahdeksan pienempää pihviä. Nuiji fileitä lihanuijalla ohuemmaksi, paitsi jos kotonasi nukkuu yövuorolainen. Tuolloin nuijimisen voi jättää väliin, ihan hyvää siitä tulee silti.

Laita kanat kannelliseen kulhoon tai vaihtoehtoisesti tarpeeksi suureen pakastepussiin marinointia varten. Kaada fileiden päälle öljyä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät. Tai ei tarvitse edes ihan kokonaan peittyä. Purista sitruunan mehu joukkoon ja raasta sen kuori mukaan makua tuomaan. Mausta marinadi valkopippurilla ja hylkää kanasesi jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Kääntele välillä ettei yksikään kanafile jää vahingossa vähemmälle marinadihuomiolle.

Tittidii, sitten on temppuradan vuoro! Pyörittele fileitä ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pippurisekoituksella maustetuissa korppujauhoissa. Paista riittävässä määrässä öljyä noin pari minuuttia per puoli. Minä rikoin hysteerisessä salmonellan pelossani jokaisen pihvin tarkistaakseni ettei liha ole jäänyt punaiseksi. Yhdessäkään ei ollut salmonellavaaraa (tai sitten en vaan tiedä sitä vielä..), joten älä turhaan ole luulosairas ja riko jokaista schnitzeliäsi rumaksi. Ja varsinkin jos fileesi ovat nuijimisen ansiosta ohuempia kuin minun tekeleeni, ei vaaraa pitäisi olla.

Nauti leivitetyt kanasesi sitruunan sekä kapristen kera. Lisukkeeksi sopii loistavasti omatekemät ranskalaiset, joihin inspiraation tarjosi (jälleen kerran) ystävämme Unelias kokki. Ohje tällä kertaa vain hänen blogissaan, jottei tästä postauksesta tule kymmentä kilometriä pidempää.

Lisukenumero kakkosen ohjeen sen sijaan mahdutan tähän, sillä se on helppo kuin Tapio Mikkosen elämä. Tarvitset vain pakastevihannespussin, valkosipuliöljyä sekä valkosipulia. Kumoa pussin sisältö uunivuokaan, lurauta öljyä päälle, purista valkosipulia mukaan ja sekoita. Keltaisessa keittiössä mausteeksi viskottiin vielä ainakin chimichurria, mutta se ei ole välttämätöntä, valkosipuli kyllä antaa riittävästi lisämakua vihanneksillesi. Työnnä uuniin ja ota pois kun näyttää valmiilta.

Jos kotonasi nukkuu yövuorolainen herätä hänetkin syömään, sillä ruoka maistuu paremmalta kaksin. Jos et löydä kämpästäsi yövuorolaista tai ketään muutakaan otusta, kutsu vaikka naapuri tai rapussa pyörivä jehovan todistaja schnitzelille. Olisi tuhlausta syödä kaikki hyvä ruoka yksin, ja ainahan nyt yksi jehova pöytään mahtuu.

Nimikkoruokaa

Tämä ruoka on yksi keltaisen keittiön nimikkoruoista, sillä kuten kuvasta näkyy: Se on keltaista! Curryriisi ja keltainen kanakastike on ensimmäisiä ruokia, joita opin tekemään ihan itse ilman äidin tai isin apua. Muistan tehneeni tämäntyylistä sapuskaa jo teininä kymmenisen vuotta sitten, ja voi että kun olin ylpeä kun ruoka katosi vauhdilla kanssaruokailijoiden vatsoihin. Hyvää tämä on toki edelleen, ei sillä, mutta luojan kiitos nykyään keltainen mössö ei ole enää se kaikista suurin saavutukseni keittiössä (vaan toiseksi suurin, heti makaronilaatikon jälkeen, haha..).

Seuraavan kerran kun et millään keksi mitä ruokaa tekisit, etkä oikein edes jaksaisi tehdä mitään, vaikka nälkä onkin, hommaa keittiöösi nämä kaverit ja toimi ohjeiden mukaan:

- kanasuikaleita

- sipulia

- herkkusieniä

- ruokakermaa

- riisiä

- kanaliemikuutio

- currya

- valkopippuria

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan, mutta lisääpäs ennen riisiä veteen yksi kanaliemikuutio. Näin saat riisiisi vähän väriä ja makua. Pilko sipuli ja herkkusienet ja heitä ne pannulle. Kymmenen vuotta sitten sipuli ja herkkusieni olivat vielä liian vaikeita minulle, joten käytin niiden tilalla hernemaissiporkkanaa. Tuli muuten kivan värikästä ruokaa niiden kanssa, täytyykin ehkä palata menneeseen ja pyörähtää pakastealtaan kautta seuraavana currykanapäivänä..

Jatketaan: Heitä kanasuikaleet sipuli- ja herkkusienipalasten kaveriksi pannulle paistumaan. Kun kanaset ovat ruskistuneet lorauta mukaan kerma, mausta currylla ja valkopippurilla ja anna porista pieni tovi. Mausta myös valmis riisi currylla, niin keltaisuus on taattu. Syö ja kuuntele Billy Idolia, josta minulle tulee aina mieleen vuoden 2000 syksy. Äitini nauhoitti tuolloin minulle 16-vuotislahjaksi muutamia biisejä, joista Billy Idolin Sweet sixteen soi yhä uudelleen ja uudelleen korvalappustereoissani. Vähänkö tunsin itseni aikuiseksi, olinhan JO 16-vuotias!

"Someone's built a candy castle

for my sweet sixteen.

Someone's built a candy brain

and filled it in.

Well I'll do anything

for my sweet sixteen.

Oh I'll do anything

for little runaway child."

(Billy Idol - Sweet Sixteen)

Viikonlopun sapuskoja kuvina

Perjantaina kävimme syömässä ukkelin kanssa sipulihärkää ja chilikanaa Tikkurilan Oriental Housessa. Samalla matkalla kävimme katsomassa heittääkö maajussiperheen uusi tehosekoitin mustikat seinille vai ei. Ei heittänyt, mutta huulet herkullinen mustikkasmoothie kyllä värjäsi kauniin siniliilaksi. Toisella meistä oli iloinen mustikkasuu vielä seuraavana päivänäkin.

Lauantaina tyhjentelin kaappejani fenkolirisoton merkeissä. Huijausrisoton reseptillä mentiin tälläkin kertaa, sillä voita en käyttänyt ollenkaan ja juustona toimi parmesaanin sijaan kotoinen oltermanni. Liemenä käytin kasvislientä, mausteena cayannepippuria ja päälle heitin vielä torvisieniä kun ne niin kauniisti pyysivät päästä mukaan.

Sunnuntaina GooM-leskeyttäni harmitellessani ja edellisen illan kammomigreeniä muistellessani tein pari täytettyä kananmunaa. Halkaisin keitetyt kananmunat, poistin keltuaiset ja sörssäsin niiden sekaan lohipasteijaa. Lusikoin keltuaislohimössön takaisin omalle paikalleen ja koristelin koko kananmunuuden mustilla oliiveilla.

Tilasin jo joitakin aikoja sitten poppamieheltä chimichurria, mutta sattuneesta syntymäpäiväsyystä maustepurkki joutui piilottelemaan tovin ennen kuin sallin sen tulla ulos kaapista. Maustoin uudella ystävälläni uunikanankoiven sekä sen alle piilotetut paprikan suikaleet ja riisin. Mussutin iltaruokaani yksin Kuorosotaa katsellen ja ikävoiden iloisia laivaviestejä lähettelevää ukkelia. Onks se sit reiluu et toiset saa GooM-hörhöillä samalla kun toiset masentuu yksin tulevasta maanantaista? Ei oo. Mäkin tahdon GooMille.

Duke Nukem

Joo, älkää kysykö mistä ihmeestä keksin tämänkertaisen otsikkoni. Nugetista ilmeisesti tuli mieleeni Nukem, Duke Nukem.

Duke Nukemista sen sijaan päähäni ei pälkähdä ensimmäisenä kuva kananugetista vaan ala-asteikäisestä pojasta (kenties veljestäni vuonna 1 ja 2), joka lausuu sanat Duke ja Nukem niin hurjalla äänellä kun pieni poika vaan osaa. Eli ei kovin hurjalla. Samalla hän ottaa ainakin omasta mielestään hurjan taisteluasennon sinkauttaen kätensä nyrkissä ilmaan ja asettaen jalkansa tukevaan haara-asentoon. Loppuun kenties vielä ampumisimitaatio näkymättömällä aseella ja tietenkin asiaankuuluvat pyssyn äänet kuolaisesta suusta ilmoille pärähtäen. Tämän jälkeen pikkusiskon pitää esittää kuollutta, samalla kun itse sankari juoksee piiloon huutaen jotakin mitä telkkarista ja tietokonepeleistä on opittu. Cowabunga!

Sellaista meidän lapsuuteen.. Sen siitä saa kun elää veljien ja heidän kavereidensa ympäröimänä. Nugetitkin muuttuvat Duke Nukemiksi, vaikka olen aina inhonnut kaikenlaisia räiskintäpelejä. Kanaa sen sijaan en inhoa, ja siksipä valmistinkin itselleni herkullisia kananugetteja seuraavista aineksista:

- 1 paketti broiskun rintafileitä

- 1 purkki bulgarian jogurttia

- kananmuna

- suolakeksejä

- korppujauhoja

(- mustapippuria)

Nugettien valmistus käynnistyy jo syömistä edeltävänä päivänä broilerin fileiden pilkkomisella ja niiden jogurttiin upottamisella. Anna kanapalastesi muhia jogurtissa yön yli. Murskaa suolakeksit ja lisää niiden joukkoon halutessasi korppujauhoja ja mustapippuria. Minä jätin mustapippurin pois, sillä kanani lilluivat jo ostohetkellä pippurimarinadissa. Suolakekseiksi valitsin juuston makuisia kavereita, joten makua kyllä riitti ilman ylimääräisiä pippurin lisäilyjäkin.

Sitten on taas lempparityövaiheeni eli temppuradan vuoro! Kierittele kananpaloja ensin kananmunassa ja sitten suolakeksi/korppujauho/pippuriseoksessa. Paista nugetteja uunissa 225 asteessa 15 minuuttia. Halkaise isoin nugetti tarkistaaksesi että he ovat kypsiä ennen kuin työnnät mötkylän suuhusi, sillä raaka kana suussa ei ole hyvä juttu.

Nugettien päälle kuuluu mielestäni puristaa jotakin sitrushedelmää, mieluiten sitruunaa tai limeä. Varsinkin juustosuolakekseillä kuorrutetut nugetit voivat olla liian tunkkaisen makuisia ilman piristävää sitruunalorausta. Duke Nukemieni kaveriksi tein kaupan valmiista dippijauheesta sekä kermaviilistä creamy pepperin makuista dippiä. Ja upposi kuin leikkiaseen näkymätön luoti mielikuvitusviholliseen!

Itse herra Nugetti

"Vaan siivetönnä en voi lentää.."

Joku julmuri oli riistänyt kanaparvelta siivet ja tuonut ne paketissa lähikauppaani. Tippa linssissä ajattelin kanaparkojen kohtaloa; Milläs ne nyt lentää liihottavat korkealla ilmojen halki, kuten kanoilla on tapana tehdä? (Miten niin yleissivistyksessäni on aukko?!) Vuosittainen syysmuuttokin Afrikkaan jää nyt tekemättä, enkä voi ihailla aurassa lentävää kanaparvea parvekkeeltani iltaisin. Oksalle ripustamani talipallokin jää talven pakkasilla nokkimatta, kun Suomessa talvehtivat kanat eivät enää pääse lennähtämään sen korkeudelle. Niin surullista, mutta ei auta itku marketissa. Ostimme kanansiivet.

Annos on simppeli arkiruoka, johon ei kummempia reseptejä anneta, sillä niitä ei ole. Siivet vain tyrkätään uuniin paketista löytyvän ohjeen mukaan, ja niiden paistumisen aikana jääkaapista kaivetaan kaikki mahdollinen, mistä voi tehdä pehmeän salaattipedin amputoiduille kanan raajoille. Kaupasta nappaamamme valkosipulipatonkikin ehdittiin hyvin viipaloida ja voidella tsatsikin makuisella tuorejuustolla, sekä puristaa ekstravalkosipulia mukaan leivälle. Juuri sopivasti kaiken muun valmistuttua oli kanasiemme siivet kypsiä. Ja kuinka ollakaan, Salkkarien tunnarikin alkoi soida juuri tuolla siunaamalla hetkellä. Sohvaperunoimaan!

"Come on and show them your love,

Rip out the wings of a butterfly

For your soul, my love

Rip out the wings of a butterfly"

(HIM - Wings of a butterfly)

Kuinka sopivan biisin löysinkään tämän postauksen loppuun! Miten onkin Ville Valo osannut tehdä biisin kanan siipien repimisestä! Butterflyhän on siis kana, jos joku ei osaa englantia yhtä hyvin kuin minä. Sisäistämäni järkyttävän yleistiedon määrän lisäksi olen ekspertti myös vieraissa kielissä, kuten voitte huomata. Matematiikkaneroudestani nyt puhumattakaan, mutta ei siitä sen enempää, sillä olen todistanut numeropääni terävyyden jo aiemmin juustokakun aikana.

Tsingtao

Omatekemässä kiinalaisessa ruoassa on se hyvä puoli, että saa varmasti juuri sitä ruokaa mitä haluaa. Kiinalaisessa ravintolassa (ja varsinkin eräässä tikkurilalaisessa sellaisessa) voi nimittäin saada sipulihärkää kun pyytää härkää chilikastikkeessa. Ovathan chili ja sipuli toki melkein sama asia: molemmat löytyvät keittiöstä ja loppuvat i-kirjaimeen. Ei siis ihme että muuten lähes täydellistä suomea puhuva kiinalaistarjoilija meni sekaisin.

Kiinalaisen kanan väsäämiseen ei tarvita kuin vaan ainoastaan:

- kanaa
- valmista sörsseliä (esimerkiksi setä Beniltä, ja vaihtoehtojahan löytyy, meillä oli sweet&souria)
- meidän tapauksessamme joukkoon lisättiin myös valkosipulia, kuten kaikkeen muuhunkin mitä suuhumme työnnämme
- riisiä (neiti Jasmiini on ainakin hyvää)

Jos et ole varma kaupassa vaeltaessasi löytyykö kaapistasi riisiä, suosittelen ostamaan sitä varmuuden vuoksi, sillä todennäköisesti riisiä ei kaapissasi ole, ja joudut tallustamaan Alepaan hakemaan sitä kesken kokkailujen. Pahimmassa tapauksessa liukastut vielä mutaan, olet Keravalla, eikä sinulla ole vaihtohousuja mukana. Kokemusta on kaikesta paitsi liukastumisesta, sillä se tapahtui onneksi vain melkein.

Asiaa(n)! Asiaa(n)! Keravalla perjantaikokkailut aloitettiin siis ylimääräisellä kauppareissulla, jonka jälkeen korkkasin kaljan ja katsoin kun ukkeli ruskisti kanaset pannulla ja laittoi riisin kiehumaan. Tässä välissä vilkaisin maajusseja ja morsiamia enkä huomannutkaan kun pannulle oli lurahtanut loput ainekset. Valmis. Syömään! Ja minusta oli taas suuri hyöty. On se vaan hienoa kun mies kokkaa ja itse voi röhnöttää sohvalla kaljapullo kädessä. Näinhän ne sukupuoliroolit perinteisesti menee, eikös juu? Vielä kun oppisin röyhtäilemään ja olisi jotain mitä kaivella ja rapsuttaa kesken kanavasurffailun.


Kiinalaisen ruoan kanssa kiinalaista kaljaa

Tällä kertaa oikeasti kevyttä..

...eli salaattia.

Keltaisessa keittiössä väsättiin soppamiehen seurassa parasta salaattia ikinä! Ainesten määrän kanssa meinasi taas mennä överiksi, mutta kun kaikkea hyvää vaan sattui tekemään mieli. Sen siitä saa kun menee nälkäisenä kauppaan..

Marinoitu herkkusieni kavereineen päätyi ruokaa janoavaan suuhuni jo kassalla, ja patongistakin oli kadonnut palanen ukkelin mahaan hurjan pitkällä ja uuvuttavalla matkallamme kaupasta autolle. Aineksia pilkkoessa myös palanen juustoa katosi parempiin suihin, ja minä työnsin naamaani jopa salottisipulia nälkääni lievittämään. Maistoin vaan miltä se maistuu.. Onneksi mahassa oli tilaa vielä valmiillekin salaatille ja patongille kun niiden aika oli koittanut.

Kanasalaattiin siipaloitiin:

- salaattia
- salottisipulia
- kurkkua
- paprikaa (oranssia, sillä punaiset näyttivät huonoilta)
- pippurikanasuikaleita
- valkosipulimarinoituja herkkusieniä
- tavallisia herkkusieniä paistettuna
- paprikatäytteisiä vihreitä oliiveja
- maustekurkkua
- juustokuutioita

Salaatin tekohan on helppoa kuin Trivial Pursuitissa voittaminen: Pilko ainekset kulhoon, sekoita ja syö. Kanasalaattimme oli tosin astetta vaikeampi, sillä kanasuikaleet ja herkkusienet piti käräyttää pannulla ennen salaattiin heittämistä. Onneksi soppamies hoiti homman, samalla kun minä ihan huomaamattomasti nappailin salaattikulhosta palasia suuhuni.



Salaatin seuraksi teimme valkosipulileipiä, joihin tarvitaan:

- valkosipulipatonkia
- valkosipulia
- öljyä
- mustapippuria

Leikkaa (tai jos löydät keittiöstäsi miehen, anna hänen leikata) patongista haluamasi kokoisia palasia. Levitä niiden päälle öljyä ja valkosipulia ja ripottele päälle hieman mustapippuria. Paista uunissa niin kauan että patongin reunat hieman ruskettuvat. Näin niistä tulee ihanan rapeita ja saat siivota murusia lattioilta vielä pitkään. Jos haluat raivostuttaa kanssanukkujasi, syö rapeita patonkejasi sängyssä hänen puolellaan, ja väitä ettet ole tehnyt mitään kun hän raapii itseään murusten riivaamana.



Tällainen kamala nälkämaanlasten lallattelu on syöpynyt mieleeni ala-asteen saksan tunnilla, ja toisinaan tätä tulee vieläkin hyräiltyä kanssaihmisten kauhistukseksi:

"Ich habe Hunger, Hunger, Hunger,
habe Hunger, Hunger, Hunger,
habe Hunger, Hunger, Hunger,
habe Durst.."

Ja sama uudestaan! Kaikki yhes koos:

"Ich habe Hunger, Hunger, Hunger.."

Lapsuuskodin ruokaa

Yksi muksuajan parhaista ruokamuistoista ovat ehdottomasti uunissa paistetut kanankoivet riisipedillä. Koivista valittiin aina se, jonka nahka oli mustin ja rapein, ja voi jumankauta sitä huutoa jos isoveli ehti napata parhaan ensin. Tai kun ehti, samalla kun minä jäin pienempänä vinkumaan elämän epäreiluutta. Aina veli saa kaiken ja voittaa Monopolyssakin joka kerta! ÄääääÄÄÄääää!!

Vielä vanhempanakin kun äiti kysyi mitä söisimme tänään, suustani kuului usein "kanaa ja riisiä". Siitä pikkuvelikin tykkää. Ja isoveljen jo asuessa omillaan, oli minun vuoroni valita ensimmäisenä rapein kananen, ilman että pikkuveli edes huomasi tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Hihhih.. Näiden muistojen siivittämänä laitettiin keltaisessa keittiössä kanankoivet uuniin riisin ja hemapon kanssa, ja jäätiin odottelemaan uunista kantautuvaa tuttuakin tutumpaa viikonloppuruoan tuoksua. Oi niitä aikoja..

Broilerinkoipiin tarvitset broilerinkoipien lisäksi:

- riisiä

- hernemaissiporkkanaa (kai hernemaissipaprikakin juuri ja juuri käy..)

- kanalientä

- currya

- uunin

- uunivuoan

Laita uunivuokaan osa kanaliemestä ja riisit sekä hemapo. Asettele kanankoivet päälle ja laita vuoka uuniin vaikkapa vähän alle pariin sataan asteeseen. Anna muhia rauhassa lisäillen kanalientä joukkoon, kun edelliset liemet ovat imeytyneet riisiin tai haihtuneet pois. Kun broiskun nahka on herkullisen rapeaa ja riisi pehmeää, ota vuoka pois uunista ja ripottele currya niin riisin kuin kanankin päälle. Valitse äkkiä itsellesi paras kanankoipi ja näytä kieltä itkevälle pikkusisaruksellesi.

Loppuun vielä lapsuusmuistojen kunniaksi äidin minulle pienenä laulama laulu, joka voipi olla melko paikkaansapitävä edelleenkin:

"Martina, on pikkuinen tyttö,

jolla on kutonen laulussa.

Martinalla sukka on rikki

ja suussa on yhdeksän hammasta.

Ja sukat on sillä makkaralla,

ja lentää se päivänkakkaralla,

ja kylpee yhdeksän pilven alla,

ja pupuja sillä on pöydän alla,

ja perhonen korvanlehdellä."

Faaraon pähkinä

Marco Polo törmäsi kookospähkinään Jaavalla 1200-luvulla. Reissutarinoidensa kuuntelijoille hän kehui kohtaamaansa karvaista pähkinää hedelmäksi, joka on täyteläisen makuinen, makeaa kuin sokeri ja valkoinen kuin maito. Tutkimusmatkailijamme kutsui kookosta faaraonpähkinäksi, ja vain Marco tietää miksi; Kenties se muistuttaa häntä faaraosta tai jostakin faaraon ruumiinosasta?

Minä en halua tietää enempää faaraosta ja hänen pähkinöistään, mutta kaupan hyllyllä möllöttävä kookosmaito sen sijaan kiinnosti minua niinkin paljon, että nappasin sen mukaani ja työnsin sitä niin alkukeittoon kuin pääruokaanikin. Keltaisessa keittiössä syntyikin sunnuntaipäivän iloksi kookoksista (ei varmaan taivu noin?) bataattikeittoa ja kanakastiketta.

Bataattikeittoon soseutetaan:

- kasvislientä noin puoli kattilallista

- bataatti (tooosi iso sellainen tai pari pienempää)

- sipuli

- kookosmaitoa noin pari desiä

- currya

- valkopippuria

Ensin keitellään bataatin ja sipulin palaset pehmeäksi kasvisliemessä, jonka jälkeen otetaan sauvasekoitin esiin ja turautetaan kaikki sileäksi mössöksi. Laita kattila takaisin liedelle (ellet surautellut liedellä sekoittimella), heitä kookosmaito ja mausteet sekaan ja anna porista hetki pieni. Valmis.

Minun mielestäni keitosta tuli hieman liian pliisua. Syytin siitä ensiksi kookosmaitoa, sillä ajattelin etteivät makunystyräni ole tottuneet sen makuun. Mutta ei, olin väärässä, sillä kookosmaitoon tekemäni kanakastike oli herkkua. Veikkaisinkin että ensi kerralla täytyy joko lisätä bataattia tai vähentää lientä, jotta keitosta tulisi vähemmän litkuista. Maku sinänsä oli hyvä, mutta koostumus hieman liian laihaa minun makuuni.

Keiton jälkeen oli pääruoan vuoro: Kanakastiketta sekä pinaattiriisiä. Kastikkeeseen tarvitset:

- kanasuikaleita (sellainen normaalin kokoinen paketti)

- pari desiä kookosmaitoa

- Tikka Masala Spice Mix -maustesekoitusta koko hela pussi

- valkosipuli-chilikastiketta teelusikallinen tai pari

- paprikaa (mulla oli kaks vajaata, keltainen ja vihreä)

- uksi sipuli

- minä lisäsin vielä pippuria joukkoon, mutta veikkaan että se ei ole pakollista, varsinkaan jos et ole tottunut kovin mausteiseen ruokaan

Ensin pannulla pehmenivät paprikat ja sipuli, joiden jälkeen ruskistin kanasuikaleet. Sitten maustesekoituspussi ja kookosmaito mukaan pulputtamaan. Taisin lorauttaa pannulle myös pikkuisen vettä. Maista kastiketta tässä vaiheessa, ja lisää valkosipuli-chilikastiketta sekä mahdollisesti myös pippuria tai muita mausteita sen verran kuin koet tarpeelliseksi.

Keltaisessa keittiössä lisukkeeksi keitettiin riisiä kanaliemessä, ja lopuksi sekaan heitettiin vielä pakasteesta pinaattia. Kappas vaan, taas sain huijattua itseni syömään terveellisyyttä, ilman että edes huomasin mitään! Nojoo, ehkä riisi oli vähän normaalia vihreämpää, mutta jos syö pimeässä, ei moista sivuseikkaa pistä ihan heti merkille. Ja voihan olla että se on vain homeessa?

Vihreästä tulikin mieleen aperitiivini, joka oli tällä(kin) kertaa Tallinnan tuliaisia (itseltäni itselleni, kuinkas muutenkaan). Viru Valge Appletinilla ei ole mitään tekemistä kookoksen kanssa, mutta päästin sen mukaan bileisiin kun toinen tahtoi niin kovasti kuulua joukkoon. Ja meillähän ei rasismia suvaita, joten olitpa sitten virolainen tai et, voit olla varma että tuhoan sinut mahahapoillani ennemmin tai myöhemmin.

Virolainen omena

Tiedätkö mitä yhteistä on Marco Pololla ja Apulannan Tonilla? No minäpä kerron: Molemmat ovat inspiroituneet faaraosta niin kovasti että ovat nimenneet hänen mukaansa jotakin tärkeää. Kuten aiemmin totesinkin, Marco Polo antoi karvaiselle pähkinälle faaraon nimen, mutta Tonipa pisti paremmaksi ja teki faaraolle ihan oman biisin:

"..Faarao kaitsee hukkuvaa

Maataan eilen kauneinta

Faarao ei väisty paikaltaan

Hiekkaan palatsissaan uppoaa

Kätke raivosi nauruun

Rautakiskoilla ei koskaan voinut kääntyä

Eikä rautakuoressa voinut kasvattaa sydäntä

Kaunis puukko rinnassa haavoittaa ruostuneen lailla

Murheen valtakunnassa ei tarvi kenenkään olla se yksi ainoa"

(Apulanta - Faarao)

Kuka on kingi?

Tein jälleen viikonloppumatkan, tällä kertaa niinkin eksoottiseen ja kaukaiseen maahan kuin Keravalle. Ja kuten kunnon turistin kuuluukin, etsin tietoa lomakohteestani etukäteen kaikkitietävän ystävämme Googlen avulla. Ranen kolleineen olinkin jo nähnyt telkkarissa, mutta muun muassa seuraavat faktat olivat uusia yllätyksiä minulle:

- Kerava on kaupunki.

- Kerava on perustettu 70-luvulla, mikä heijastuu hyvin Keravan eräistä kaupunginosista, kuten Saviosta. Siellä noin 50 % asukkaista on edelleen pilvenpolttajia, ja kuten keravalainen perimätieto kertoo, hipit harrastivat siellä ruohon polttamista jo kirjavalla 70-luvulla. Savio on huono turistikohde, vaikka siellä onkin oma juna-asema ja kaunis kebab-grilli.

- Keravan keskustan ja Savion välistä löytyy paikka nimeltä Kannisto. Kannisto on tyypillinen slummi, jossa on hielle haiseva koulu. Kannistossa ei ikinä tapahdu mitään ja siellä on illalla aivan hiljaista.

- Esihistoriallisella ajalla tarkoitetaan aikaa ennen luku- ja kirjoitustaitoa. Keravalla esihistoriallisen ajan katsotaan varsinaisesti päättyneen 1980-luvulla, kun järvenpääläiset saapuivat kaupunkiin ja toivat mukanaan kirjallisen ja sikäläisittäin melko sanarikkaan graffititaiteen. Esihistoriallisen ajan päättyminen tarkoitti monen asian muutosta keravalaisille. Makkaralla oli nyt hinta, joka voitiin teipata grillin ikkunaan niin, että monet osasivat sen lukea.

Tämän sivistävän Hikipedia-käynnin jälkeen pursuin matkakuumeista intoa enkä malttanut odottaa että pääsen kokemaan Keravan ihan itse, niin mahtavalta paikalta se vaikuttaa. Ja vihdoin koko päivän kelloon vilkuilun ja minuuttien laskemisen jälkeen tieni vei perjantai-iltana Kerava Cityyn. Oikeasti odotin ehkä enemmänkin herra Keravan näkemistä kuin paikassa nimeltä Kerava vierailua, mutta enpäs nyt taida sittenkään uskaltaa myöntää näin julkisesti mitään tuollaista..

Uskaltauduin siis viime viikonloppuna poistumaan omasta rakkaasta keltaisesta keittiöstäni, sillä seurauksella että löysin itseni pyörimästä neuvottomana toisen keittiöstä. Vaikeaa kun ei tiedä mistä mitäkin löytyy, löytyykö ollenkaan tai löytyykö jotain muutakin. Raastinkin oli niin pelottavan näköinen etten uskaltanut koskea siihen, vaan annoin suosiolla keittiön isännän raastaa juustoa minunkin tortillaani.

Yritä nyt sitten saada tämä vielä rullallekin.. Itse en olisi onnistunut, mutta kyseisen tortillan kokoojalla tuntui olevan kummallinen taito tehdä aivan liian täydestäkin tortillasta siisti rulla.

Teimme siis tortilloja. Helppoa ja hyvää viikonloppuruokaa, jonka kanssa olut maistuu hyvälle. Paitsi ei timanttiolut, jota erehdyin nappaamaan yhden (ja onneksi vain yhden) pullon mukaani kaupan hyllyltä sen kivan etiketin takia. Eihän mikään noin nätti voi maistua pahalle? Voi se, vaikka loppua kohti omituiseen makuun ehtikin hieman tottua, ja sain kuin sainkin juotua koko pullollisen loppuun. Okei myönnetään, kaadoin juomaa välillä viereiseenkin suuhun, joten en ansaitse itselleni ihan koko kunniaa pahan timanttioluen tuhoamisesta.

Niin kaunista ja niin pahaa

Tortillojen teko on helppoa. Osta kaupasta tarvitsemasi määrä valmiita tortillalättyjä ja haluamiasi täytteitä. Me otimme suosiolla perhepakkauksen tortilloja, sillä olemmehan kovia syömään ja aioimme työntää rullia suuhumme vielä seuraavanakin päivänä. Lärpäköiden lisäksi ostimme kanasuikaleita ja niille maustesekoitusta, salaattia, kurkkua, paprikaa, sipulia, jalapenoja, juustoa sekä valkosipulimaustekurkkua. Kaiken kruunasi neljä eri dippiä, joista valkosipuliseen puristimme hieman ekstravalkosipulia, sillä on se vaan niiiin hyvää tuo valkoinen sipuliystävämme.

Dippivalikoima

Sitten ei muuta kuin lämpimän tortillaletun päälle täytteitä, rullaksi ja suuhun. Välillä joutui pysähtymään ja pyyhkimään leualle ja syliin valunutta tortillantäytettä sekä hörppäämään olutta ja höröttämään yhden tähden leffan typerääkin typerämmälle huumorille. Siinä vaiheessa kun alat epäröidä mahtuuko vielä yksi tortilla mahaasi, suosittelen lopettamaan, sillä muuten olet kohta niin ähkyssä ettei mikään enää onnistu.


Rehuosasto

Nyt maistuis Chicken tonight! Chicken tonight..!

Minä onnistuin kerrankin täydellisistä ahmimislähtökohdista huolimatta välttämään ähkyn, niin tuoreessa muistissa oli vielä valkosipuliviikonloppuna hankkimani liian täysi maha, joka meinasi hieman häiritä Linnanmäellä huvitteluakin. Ja se ei ollut kivaa se, sillä kyllä Lintsillä pitää olla skarppina, alkuverrytelleenä, lämmitelleenä ja venytelleenä, jotta jaksaa temmeltää kaikki uudetkin vuoristoradat läpi.

Ja eksyinpähän taas hieman sivuraiteelle, mutta pitäähän nyt Linnanmäki mainita jos siellä on kerran käynyt. Siellä oli sitäpaitsi ennen muinoin laite, jossa soi nonstoppina biisi, jonka yhden version laitan tähän loppuun. Voitte uskoa että oli hieman hermoja raastava kokemus jäädä jumiin laitteen sisuksiin kuuntelemaan ikuisiksi ajoiksi epävireeseen mennyttä musiikkinauhaa. Paras Lintsi-muistoni ikinä..!

"Matkustan ympäri maailmaa
laukussa tortillaa ja kaljaa vaan

jos mua hiukkasen onnistaa

niin uuden ystävän saan.

Saavunpa keskelle Keravan maan

laukussa tortillaa ja kaljaa vaan

yksin ei tarvitse ollakaan

kun uuden ystävän saan.

Kun sanon päivää

hän sanoo "Asiaa! Asiaa!"

Kun sanon päivää

hän potkii seinää."

Terveisiä Ranelle! Rane on kingi!

"Keltainen toukokuu..

..mikset sä jo tuu, oon turhaan odottanut tuulta lempeää.."

Ollaanpa sitä taas ajankohtaisia, mutta kuten Trendikin mainoksessaan muistuttaa: Kesään on enää 9 kuukautta! Ja sitäpaitsi keltaisessa keittiössä kaikki keltainen on aina ajankohtaista. Jopa keltainen toukokuu ja Aikakone.

Eilen teki mieli väsätä jotakin ihan peruskotiruokaa ja hetken pähkäiltyäni mieleeni putkahtikin makaronilaatikko. Jauhelihaa on tullut syötyä lähiaikoina niin paljon, että päätin tehdä temput ja napata ostoskoriin jauhelihapaketin sijaan kanasuikaleita. Ja koska munamaito kuulostaa sanana niin typerältä, korvasin sen kanaliemellä ja sulatejuustolla.

Lisäksi innostuin heittelemään laatikkoon fetaa, kanttarelleja sekä maissia, jonka jälkeen viimeistään joudutaan hylkäämään ajatus perusmakaronilaatikosta. Mutta kotiruokaa tämä kyllä on, sillä kotonahan minä tämän tein. Joten tavoite saavutettu!

Keltaisen makaronilaatikon vanhemmat ovat:

- keltainen makaroni (voit ihan itse valita minkä muotoista haluat)

- keltaiset kanasuikaleet

- keltasipuli

- keltavahverot

- keltainen kanaliemi

- Koskenlaskija (jolla on keltaiset hiukset)

- keltainen curry

- keltainen maissi

- keltaista juustoa

- sekä perheen musta lammas: valkoinen feta

Jos olet mies, tai jos et muuten vaan osaa keskittyä kolmeen asiaan kerralla, pyydä kaksi kaveria avuksesi. Sillä nytpä laitetaankin kolme levyä päälle samaan aikaan (ounou!), kahteen asetellaan kattila ja yhteen paistinpannu. Laita kattiloihin vettä sen verran kun tuntuu sopivalta. Toiseen heitetään makaronit kiehumaan ja toiseen laitetaan kanaliemikuutio, jonka liuettua saa Koskenlaskija kunnian sulaa kanaliemen lämpimässä syleilyssä.

Pannulla paistetaan currylla maustetut kanasuikaleet sekä sipuli, ja kun kaikissa kasareissa näyttää valmiilta, ladotaan ainekset kerroksittain uunivuokaan. Semmoseen vähän syvempään mieluiten, ellet sitten halua tehdä makaronilaatikkopiirakkaa. Makaronin ei tarvitse olla tässä vaiheessa ihan valmista, kun ei se kuitenkaan ole sitä vielä, ja minähän en jaksa odottaa hitaampia. Muista heitellä sekaan myös maissia, fetaa ja kanttarelleja. Kun vuokasi on täynnä, tai ainekset muuten vaan loppuneet ennen aikojaan, kaada sekaan kanaliemi ja Koskenlaskija. Päälle voit tehdä vielä juustokuorrutuksen niin keltaisuus on taattu.

Sitten vaan laatikko uuniin pariin sataan asteeseen. Keltaisen keittiön pieni vuoka viihtyi uunin lämmössä noin puoli tuntia, mutta älkää luottako sokeasti tähän aikaan, vaan kurkkikaa sinne uuniin aina välillä. Jos laatikko muuttuu mustaksi, myöhästyit ja ruoka on pilalla. Ota se siis pois uunista, kun se näyttää vielä makaronilaatikolta, mutta ei kuitenkaan raa'alta sellaiselta.

Saanen esitellä vielä kolme maustehyllylläni majailevaa ystävää: Suppis, Kanttis ja Torvisieni. Nämä kuivatut kaverit tulivat luokseni viime jouluna, ja vaikka olisin halunnut kokeilla kaikkia sieniä heti, säästin ne järjettömän itsekurin, kidutuksen, lahjomisen ja mielikuvaharjoitusten avulla siihen kunnes sain oman keltaisen keittiöni. Ja eilen vihdoinkin koitti se hetki kun Kanttis ensimmäisenä rohkeana avattiin, osa sen sisällöstä pääsi veteen kellumaan ja sen jälkeen mukaan makaronilaatikkoon. Vaikka sieniä oli muihin aineksiin verrattuna vähän, toivat ne ihanasti kanttarellin makua laatikkooni. Luulenkin että nyt kun olen päässyt makuun (eli kun olen vihdoin ymmärtänyt miten kuivattuja sieniä käytetään), nämä kolme kaverusta katoavat ennätysvauhtia hyllystäni.

Ainiin, ruokakuvani ei tahtonut millään onnistua tällä(kään) kertaa, mutta kuvan puutteen korvatakseni voin kertoa, että ruoka näytti keltaiselta kanamakaronilaatikolta. Olisitko arvannut?

"Kesä antaa kaikille onnen tunteen, jonka voi säilyttää,
kun pimenee taas syksyinen iltapäivä, voi kesän muistot lämmittää."
(Aikakone - Keltainen)