Jamien sienirisotto

Jamie Oliverin ylistys jatkukoon. Tällä kertaa touhusin erään lauantai-illan ratoksi keltaisessa keittiössä sienirisottoa, joka sai jo pelkillä tuoksuillaan polveni veteliksi. Valmis tuotos oli niin makoisaa etten kohta enää suostu tekemään muita kuin Jamien ruokia.

Lauantai-iltaan risoton tekeminen sopii erinomaisesti, sillä ruoanlaiton alkuvaiheessa pitää avata viinipullo ja lorauttaa pari desiä valkkaria keitokseen. Ja voi että, nyt kun tämä viinipullo on kerran avattu niin pitäähän sen sisältö juoda pois. Kiireettömän risoton hämmentelyn ohessa lasillinen valkoviiniä maistuikin paremmin kuin hyvin ja loput viinit säästin itselleni ruokajuomaksi. Ukkelikin oli illan omilla teillään, joten meitä oli vain minä, Jamie ja risotto. Ja risottohan syntyi näin:

4-6 annosta

- 1,5 litraa kanalientä
- kourallinen kuivattuja herkkutatteja (mulla oli isiltä saatuja orakkaita)
- oliiviöljyä
- sipuli
- 2 sellerinvartta
- 400 g risottoriisiä
- 1,5 dl valkoviiniä tai vermuttia
- suolaa ja pippuria
- 4 suurta kourallista tuoreita sieniä (Mieluiten mitä tahansa muita kuin herkkusieniä. Mulla oli portobelloa ja se oli nam.)
- muutama tuoreen persiljan (tai kirvelin tai rakuunan) oksa
- 1 sitruunan mehu
- 25 g voita
- 2 kourallista parmesaania

Laita kanaliemi kuumenemaan. Samalla voit laittaa kuivatut sienet likoamaan pieneen kulhoon, jossa on vettä. Pilko sipuli ja selleri pieniksi paloiksi ja kuullota niitä öljyssä ainakin 10 minuuttia, niin että ne ovat hieman läpikuultavia. Lisää pannulle vähän lämpöä ja heitä riisi sekaan. Sitten on vuorossa parhaan tuoksuinen vaihe, sillä pannulle lisätään viini. Tuoksuttele ihania aromeita rauhassa, sillä nyt ei voi muuta kuin odotella, että viini on imeytynyt.



Lisää pannulle seuraavaksi kuivatut sienet ja niiden makuja imenyt liotusneste sekä ensimmäinen kauhallinen lämmittämääsi kanalientä. Lisäile lientä kauha kerrallaan aina kun edellinen on imeytynyt riisiin melkein kokonaan. Maistele samalla valkoviiniä ja nauti rauhallisesta tekemistä.

Liemen lisäilyn loppuvaiheilla voit alkaa pilkkoa tuoreita sieniä ja paahtaa ne kuumalla kuivalla pannulla. Kun sienet ovat paahtumassa voit pilkkoa persiljan. Sekoita persilja, paahdetut sienet sekä sitruunan mehu toisiinsa. Itse lisäsin vielä hieman mustapippuriakin, vaikkei Jamie niin käskenytkään. Hyvin toimi.

Kun olet imeyttänyt kaiken kanaliemen risottoon, ota pannu pois liedeltä ja sekoita risoton joukkoon voi sekä parmesaani. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Anna risoton levätä kannen alla 3 minuuttia, vaikka tiedän kyllä, että sitä tekisi mieli alkaa hotkia heti paikalla.

Annostele lautaselle risottoa, sieniä sekä parmesaania ja kruunaa koko komeus vielä Jamie Olivermaisella lorauksella oliiviöljyä. Kaada itsellesi lasi valkkaria ja nautiskele ruoasta kaikessa rauhassa. Ihan törkeän hyvää!

The ultimate bacon and mushroom pasta

Hups, unohtui sitten ottaa kuva tästä herkusta, mutta onneksi on helppo kuvitella pasta-annos, jossa on pekonia, herkkusieniä sekä näistä Italiasta tuoduista pastoista tuon vasemman puoleisen pussin sisältö:



Näitä pastapusseja löytyi tosiaan Riminin reissulta ihan siitä lähikaupasta, ja pakkohan niitä oli kantaa muutama Suomeen asti. Ensinnäkin: mitä muutakaan sitä toisi (itselleen) tuliaiseksi Italian reissulta kuin pastaa, ja toiseksi: eihän noin söpöjä ja vinkeän värisiä pastoja vaan voi vastustaa. Ihme sinänsä että raaskin käyttää toisen pusseista jo puoli vuotta matkan jälkeen.

Miksi tämä pasta sitten oli (ja on jatkossakin) THE ULTIMATE bacon and mushroom pasta? Tässä tulee syy numero yksi:



Sen lisäksi, että pastassa oli herkkusieniä pilkottuna ja paistettuna, oli sienen makua syvennetty käyttämällä Cittarista löytynyttä sieniöljyä. Samalla hyllyllä oli muuten muun muassa tryffelillä maustettua öljyä (joo, olen hulluna makuöljyihin), mutta sen suolainen hinta sai minut ainakin vielä toistaiseksi vetäytymään. Pastaan päätyneet herkkusienet paistettiin sieniöljyssä ja taisinpa lorauttaa oliota pikkusen vielä valmiiseen pasta-annokseenkin. Niiku mausteeksi. IhQdaa.

Ja syy numero kaksi onkin ehkä paras keksintö sitten yksikyntisen valkosipulin:



PEKONISUOLA! Voiko oikeasti olla mitään nerokkaampaa kuin mauste, jolla saa mistä tahansa kukkakaalista tai silakkapihvistä pekonin makuisen! Tämä uusi paras ystävämme löytyi Poppamiehen nettikaupasta, josta tilasimme muutaman muunkin jutun, mutta niistä lisää myöhemmin, sillä en ole vielä hehkuttanut pekonisuolaa tarpeeksi.

Tämä meidän versiomme on nimeltään Natural, mutta Poppamieheltä löytyy muitakin makuja, kuten Peppered (cayannepippurilla maustettu), Mesquite (savun makuinen) sekä Maple (vaahtera). Voitte olla varmoja, että tämä tyttö haluaa maistaa jokaikistä pekonisuolaa, enkä usko että Ukkelillakaan on mitään muutaman lisäpurkin kotiuttamista vastaan. Hiiteen lisäaineet ja E-koodit, ei mua kiinnosta millä myrkyillä tämä täydellinen tuote on saatu aikaiseksi.

Mutta takaisin pastaan. Ruoassa oli siis ihanien eriväristen farfalle-perhospastojen lisäksi pekonia JA pekonisuolaa, herkkusieniä JA sieniöljyä sekä valkosipulia (ylläriii!) ja pippuria, muistaakseni. Ihan pienen harmituksen aiheutti se, että pastaa oli hieman liian paljon täytteiden määrään nähden ja se oli al denteä. Meikäläinen nimittäin vetelee yleensä mieluummin pehmeän lössöä pastaa. Muuten pekonisienipastani oli kyllä oikein maittavaa. Mikäpä nyt ei olisi, jos siinä on pekonia JA pekonisuolaa. Siis PEKONISUOLAA!! Anteeksi, en vaan pysty hillitsemään itseäni näin nerokkaan keksinnön edessä.

2 x polenta

Italia-juttuja odotellessa voidaan astua ja vaikka ihan istahtaakin hetkeksi polentan ihmeellisen maailmaan. Ensimmäisen polentakokeiluni jälkeen olen päässyt epähuomiossa vähän ihastumaan kyseiseen maissijauhomössöön, ja tässäpä olisi taas kaksi herkullista tapaa valmistaa polentaa. Tai yksi, josta tulikin kaksi. Tarvitset vain:

- polentaa (elikkäs maissijauhoja)
- vettä
- sieniä (mulla oli muistaakseni kuivattuja suppilovahveroja ja orakkaita by iskä the sienimies)
- voita
- (suolaa)



Keitä polentasta puuroa paketin ohjeen mukaan (eli lisäile veteen jauhoja koko ajan sekoitellen kunnes näyttää hyvältä). Lisää sekaan sienet ja voita sen verran kun sopivaksi koet. Parmesaania tai muuta juustoa voi myös lisätä, mutta keltaisessa keittiössä tyydyttiin tällä kertaa vain voin ja sienien maistuvaan liittoon. Jos et ole suolavammainen, lurauta polentan sekaan myös hieman suolaa.

Ensimmäisellä kerralla vetelin polentaa puurona tonnikalapihvin ja vihreän peston kera. Loput puurosta levitin leivinpaperille noin sentin paksuiseksi kerrokseksi ja annoin jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään asti, jolloin polentalevy leikkaantui sormen kokoisiksi tikuiksi ja meni pannulle voihin paistumaan.



Muista antaa polentatikkujen tiristä pannulla riittävän kauan, jotta saat niistä ruskettuneita ja rapeita. Ensimmäisellä kokeilukerrallani en malttanut paistaa polentaani tarpeeksi kauan ja tikut jäivät hieman liian pehmeiksi ja kalpeiksi. Kärsivällisyyttä siis peliin kaverit. Voit odotellessasi vaikka siipaloida kurkkua ja kaivaa jääkaapista valkosipuli-chilikastiketta sekä aiolia tai majoneesia polentatikkujesi kaveriksi.

Jos nyt ihan totta puhutaan ja otetaan se silmä käteen tarkkaillaksemme polentatikkukuviani, niin eiväthän ne nyt oikeasti mitään tikkuja ole nähneetkään. Minun leikkaustaidoillani ja kärsivällisyydelläni kun syntyy vain tuollaisia epämääräisiä ja erikokoisia möhkäleitä, mutta kuten lempisanontani kertoo niin "ei se makuun vaikuta..". Mutta noin niin kuin periaatteessa polentasta voisi tehdä tikun muotoisia. Takukin käy vaikka sillä onkin isompi nenä.

Nimikkoruokaa

Tämä ruoka on yksi keltaisen keittiön nimikkoruoista, sillä kuten kuvasta näkyy: Se on keltaista! Curryriisi ja keltainen kanakastike on ensimmäisiä ruokia, joita opin tekemään ihan itse ilman äidin tai isin apua. Muistan tehneeni tämäntyylistä sapuskaa jo teininä kymmenisen vuotta sitten, ja voi että kun olin ylpeä kun ruoka katosi vauhdilla kanssaruokailijoiden vatsoihin. Hyvää tämä on toki edelleen, ei sillä, mutta luojan kiitos nykyään keltainen mössö ei ole enää se kaikista suurin saavutukseni keittiössä (vaan toiseksi suurin, heti makaronilaatikon jälkeen, haha..).

Seuraavan kerran kun et millään keksi mitä ruokaa tekisit, etkä oikein edes jaksaisi tehdä mitään, vaikka nälkä onkin, hommaa keittiöösi nämä kaverit ja toimi ohjeiden mukaan:

- kanasuikaleita

- sipulia

- herkkusieniä

- ruokakermaa

- riisiä

- kanaliemikuutio

- currya

- valkopippuria

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan, mutta lisääpäs ennen riisiä veteen yksi kanaliemikuutio. Näin saat riisiisi vähän väriä ja makua. Pilko sipuli ja herkkusienet ja heitä ne pannulle. Kymmenen vuotta sitten sipuli ja herkkusieni olivat vielä liian vaikeita minulle, joten käytin niiden tilalla hernemaissiporkkanaa. Tuli muuten kivan värikästä ruokaa niiden kanssa, täytyykin ehkä palata menneeseen ja pyörähtää pakastealtaan kautta seuraavana currykanapäivänä..

Jatketaan: Heitä kanasuikaleet sipuli- ja herkkusienipalasten kaveriksi pannulle paistumaan. Kun kanaset ovat ruskistuneet lorauta mukaan kerma, mausta currylla ja valkopippurilla ja anna porista pieni tovi. Mausta myös valmis riisi currylla, niin keltaisuus on taattu. Syö ja kuuntele Billy Idolia, josta minulle tulee aina mieleen vuoden 2000 syksy. Äitini nauhoitti tuolloin minulle 16-vuotislahjaksi muutamia biisejä, joista Billy Idolin Sweet sixteen soi yhä uudelleen ja uudelleen korvalappustereoissani. Vähänkö tunsin itseni aikuiseksi, olinhan JO 16-vuotias!

"Someone's built a candy castle

for my sweet sixteen.

Someone's built a candy brain

and filled it in.

Well I'll do anything

for my sweet sixteen.

Oh I'll do anything

for little runaway child."

(Billy Idol - Sweet Sixteen)

Pinkkiä ja vaaleanpunaista..

..oli keltaisen keittiön ystävänpäivän kattaus täynnä. Touhusin koko lauantaipäivän kolmen ruokalajin illallista ukkelille sekä minulle, ja innostuin kaivamaan kaikki pinkit ja vaaleanpunaiset kynttilät, aterimet sekä muut härpäkkeet esiin. Mekkonikin oli pinkki. Ja ryppyinen, mutta ei siitä sen enempää.

Alkuruoaksi tein torvisienikeittoa ja ruissnackseja (jälkimmäisten ohje tulee myöhemmin, kadotin kuvan nääs..). Keitto syntyi muuten alkuperäisen ohjeeni mukaan, paitsi että maitoa en tällä kertaa lorauttanut sekaan. Seuraavana päivänä lämmitin keiton jämät uudestaan, ja sulatin lisää koskenlaskijaa mukaan, ja oli kuulkaa vielä parempaa niin. Enempi parempi siis, mikäli juustosta on kyse.

Ainiin, osa paprika- ja sipulisilpusta kannattaa jättää kuumentamatta ja lisätä keittoon vasta pöydässä. Maistuu mukavan rapsakalta nimittäin.

Pääruoaksi halusin tehdä jotakin hyvin fiiniä ja juhlavaa, joten pienen pohtimisen jälkeen päädyin makaronilaatikkoon. No joo hei, ei se ehkä ole sieltä juhlavimmasta päästä, mutta tiesin, että sitä en pysty ainakaan mokaamaan. En vaikka värkkäsinkin monen kattilan, pöydän kattamisen, pölyrätin, pölyimurin ja miljoonan muun asian kanssa yhtä aikaa. Makaronilaatikko pötkötti kaiken hässäkän keskellä ihan rauhassa uunin lämmössä, ja oli valmis juuri ajallaan. Hädässä makaronilaatikko tunnetaan, ja hyvään ystävään voi aina luottaa.

Martinan makaronilaatikkoon tarvitset:

- makaronia

- sipulia

- jauhelihaa (koko paketti, se normaalin kokonen siis, ei voi muistaa grammoja..)

- fetaa

- jalapenoja

- 2 kananmunaa

- 3 dl maitoa

- mausteita (pippuria sekä kaikkea punaista ja tulista)

Keitä makaronit paketin ohjeen mukaan. Pilko sipuli ja heitä pannulle kuullottumaan. Lisää lämpöä ja ruskista jauhelihat samalla pannulla sipulin kanssa. Mausta reippaalla kädellä, maku kyllä tasoittuu sitten kun mausteinen jauheliha sekä mauton makaroni yhdistyvät.

Voitele uunivuoka ja työnnä se täyteen makaronia, jauhelihaa, fetaa ja vihreitä jalapenosiivuja. Sekoita kananmunat ja maito keskenään ja lurauta vuokaan. Päälle voi heitellä vielä juustoraastetta, mutta minä jätin kuorrutuksen tällä kertaa väliin, olihan laatikon seassa jo fetajuustoa. Anna laatikon köllötellä 200 asteessa 30-45 minuuttia.

Makaronilaatikon kaveriksi tein mausteista ketsuppia. Kuppoon sekottui tavallisen Heinzin lisäksi valkosipuli-chilikastiketta sekä jotakin maustetta, olisiko ollut cayannepippuria. Ja oli kuulkaa makua!

Jälkiruoaksi väsäsin raikasta mangojuustokakkua, johon tarvitset:

- digestivekeksejä

- 100 g voita tai margariinia

- 6 liivatelehteä

- 250 g maustamatonta tuorejuustoa

- 1,5 dl sokeria

- 3 tl vanijasokeria

- 2 rkl sitruunamehua

- 3 dl kuohukermaa

- 2 dl mangososetta (Piltti)

Tee ensin pohja murskaamalla digestivekeksit ja sekoittamalla ne voin tai margariinin kanssa. Painele massa irtovuokapohjaan ja anna jähmettyä hetki jääkaapissa.

Laita 4 liivatelehteä killumaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoittele odotellessasi sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon, sekä vatkaa kerma vaahdoksi. Keitä pari ruokalusikallista vettä, puristele liivatteista kylmä vesi pois ja liota lehdet kiehuvaan veteen. Lisää liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Nostele vielä kermavaahto sekaan ja kippaa koko höskä vuokaan. Valmis. Ja helppoa ku mikä!

Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mutta mieluiten yön yli, ja tee sitten kuorrute. Lilluttele taas liivatelehtiä (kaksi kipaletta) kylmässä vedessä ennen kuin liotat ne pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Lisää mangosose liivatteeseen, sekoita hyvin ja levitä kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Kuorrute tarvitsee jähmettyäkseen vähintään puolen tunnin hengailun jääkaapissa.

Keltaisen keittiön supernäppärä ja hypertaitava kokki askartelipaskarteli kakun päälle vielä sydämen mangosuikaleista. Ja tuli kuulkaa niin kurttuinen ja epäsymmetrinen sydän ettei rumemmasta väliä.

Ystävänpäiväkakkuseni vieraili epämääräisestä koristelustaan huolimatta sunnuntaina myös peli-illassa Vantaalla, ja taisipa tuo ryökäle tuoda tekijälleen huonoa onnea, sillä ainut peli jossa edes jotenkin pärjäsin oli Iskelmä-visa. Go Juha Tapio! Suomi-tietopeli ja varsinkin luonnontiede- sekä historiakysymykset olivat täyttä venäjää minulle, mutta onneksi tiesin että Vaskikellot on Antti Huovilan biisi. Voi hyvää päivää tätä sivistyksen määrää.. Pitäisikö nyt olla nolo?

"Käyt rinnallain

ja vaskikellot soi

kuin siunaten

nyt rakkauden.

Hääsunnuntai

kun vaskikellot soi

niin kaipuu toistaa soiton sen."

(Antti Huovila - Vaskikellot)

Ettekste muka oo kuullu tätä biisiä? Ding ding dong.. ja vaskikellot soi..

Univiidakko

Viime viikonloppu meni aikamoisessa univiidakossa. Painajaiset valvottivat minua pientä nukkujaa pitkin öitä, mutta onneksi yövuorossa ollutta ukkelia voi häiritä kun pahat unet vaivaavat. Omituista lohtua sain myös kun kuulin naapurin kömpivän keskellä yötä kotiinsa. Enää ei pelottanut kun tiesi jonkun muunkin olevan hereillä. Jotakin hyötyä kerrostaloasumisestakin näköjään on..

Onnistuin tekemään viikonlopun aikana myös perinteiset unissaherkuttelut. Aamulla pöydällä olleesta joululahjasuklaapaketista (outs, miten pitkä yhdyssana) oli kadonnut tryffeleitä, ja yölliset suklaahetket paljasti todeksi viimeistään lattialta roskiksen suunnalta löytyneet suklaan käärepaperit. Hereillä ne yleensä osuvat roskiin..

Makealla on kummallinen vaikutus saada minut vaeltamaan luokseen yön pimeinä tunteina. En voi pitää kaapissa vierasvarojakaan, sillä vaikken edes muistaisi niiden olemassaoloa hereillä ollessani, löydän tieni kaapin perällä häämöttävän keksipaketin luokse nukkuessani. Sukuvika sanovat, mummini kun kuulemma teki aivan samaa syyttäen vaaria mansikkahillon salaa maistelusta niin kauan, kunnes heräsi eräänä aamuna mansikkahillotahrat puserolla. Eikä vaari ollut tuolloin edes kotona.

Univiidakossa seikkaili myös ukkeli, joka näki ruokaisia unia sillä aikaa kun laitoin päiväsapuskaa keittiössä. Liekö kämpässä leijaileva ruoan tuoksu aiheuttanut ruokaunia nälkäiselle yövuorolaiselle? Viikonloppuruoaksi väsäsin tonnikalamozzarellasalaattia, ravioleja, tomaattista kastiketta sekä kahta eri jauhelihamureketta.



Mureketaikinaan tarvitset:
- jauhelihaa
- lurauksen korppujauhoja
- lorauksen vettä
- kananmunaa

Anna korppujauhojen turvota vedessä ennen kuin työnnät sekaan paketillisen jauhelihaa ja kananmunan. Toiseen murekkeeseeni lisäsin sipulia, kanttarellia, chilimaustetta sekä valkopippuria, ja toiseen suppilovahveroita, kapris- ja oliivipurkkien jämät, dijon-sinappia sekä mustapippuria. On muuten vaan aika mainiota jääkaapin tyhjennysruokaa tämäkin, kaikki jämät ja purkin pohjat mukaan vaan!

Painelin mureketaikinani voideltuun ja korppujauhotettuun uunivuokaan, ja annoin sen hengailla uunin lämmössä melkoisen tovin. Kelloa en taaskaan katsonut, mutta kyllä se siellä ainakin tunnin viihtyi. Ripottelin mötikkäni pinnalle hieman korppujauhoja jossakin vaiheessa paistamista, sillä se näytti paljon kivemmalta niin. Mureke oli syömäkunnossa kun makuuhuoneen ovi narahti, ja olohuoneen läpi kohti keittiötä tallusti eräs uninen otus silmät kiinni ja kädet ojossa. Täytyihän toiselle antaa ruokaa heti, niin nälkäiseltä se näytti kurkkiessaan patoihin ja kattiloihin.

Murekkeen seuralaisena toimi kaupan valmiit pinaattiricottatäytteiset raviolit sekä valmis pastakastike, jota terästin hieman valkosipulimurskalla ja valkosipuli-chilikastikkeella. Kokkausinnostuksissani väsäsin myös salaatin, johon tuli:

- sitä vihreetä juttua

- kurkkua

- kolmea eri väristä paprikaa

- mozzarellaa (päälle luraus valkosipuliöljyä ja mustapippuria)

- persiljatonnikalaa

- mustia oliiveja

- avokadoa muussattuna sitruunamehun, valkosipulin, chilin ja mustapippurin kanssa

"Sinne kaivannut oon

univiidakkoon

sun kanssas kaksin kulkemaan.."

(Chorale - Univiidakko)

Luksusta arkeen

Päätin yllättää ukkelin paistamalla kunnon pihvit lisukkeineen keskellä arkea, vaikka fiinimmät ruoat kuuluvatkin yleensä viikonloppuun. Vaelsin kohti ruokakauppaa miettien mitä lihaa ostaisin, kun hoksasin kaupan roskikseen heitettäneen monta pakettia porsaan lihaa. Eikä päivämääräkään ollut mennyt vielä umpeen! Pähkäilin hetken mikä mahtaa olla syynä lihojen roskiin päätymiseen, mutta tarkistettuani lihan olevan Euroopasta kotoisin, eli takuulla hyvää, päätin ottaa irlantilaiset porsaan fileet mukaani. Hyvää lihaa ja ihan ilmaiseksi, mikä tuuri!

Pihvien kaveriksi teimme sienikastiketta sekä peruna- ja paprikasipulilisukkeet, joita varten dyykataan roskiksesta, löydetään keittiön kaapeista tai ostetaan kaupasta:

- perunaa
- öljyä
- lihalientä
- oreganoa
- pippurisekoitusta
- valkosipulia

- paprikaa (tällä kertaa oli vihreän vuoro)
- sipulia
- chili-limeöljyä (kun toiset shoppailee laukkuja, minä shoppailen ruokaöljyjä)

- herkkusieniä
- sipulia
- valkosipuliöljyä
- torvisieniä (kaapista löytyi kuivattuja, kiitos iskä!)
- kaprista
- ruokakermaa
- pippuria

Perunan valmistamiseen löysin lihaliemivinkin jostain päin nettiä, ja tuli kyllä niin maukasta perunaa, että tätä täytyy tehdä pian lisää. Homma alkaa sillä, että mies kuorii ja viipaloi perunat sekä yhden sormensa. Onneksi veitsi oli niin tylsä, ettei se päässyt uppoamaan edes ihoon. Muussa tapauksessa olisi pitänyt soittaa Espoon insinöörille, joka olisi kaahannut hurjaa vauhtia paikalle. Tai niin hän ainakin teki kälyn viiltäessä sormeensa. Keltaisen keittiön hätähuutoihin ei ehkä olisi vastattu yhtä vauhdikkaalla menolla, ja puhelimesta olisikin kenties kuulunut vain röhönaurua ja *tuut-tuut-tuut-tuut*..

Nojoo, leikki sikseen ja perunan paistoon. Perunaviipaleihin otetaan vähän väriä pannulla, jonka jälkeen lihalientä lisätään niin, että se juuri ja juuri peittää perunaviipaleet. Tämän jälkeen pannu jätetään rauhaan kunnes liemi on pulputtanut itsensä kadoksiin. Mausteeksi turautetaan reippaasti oreganoa, pippurisekoitusta sekä valkosipulia. Muitakin mausteita saa laittaa jos tahtoo. Perunat kypsennetään loppuun uunissa pienen öljylurauksen sekä chili-limeöljyssä pyöräytettyjen paprika- ja sipulipalasten kera.

Sienikastiketta varten torvisieniä liotetaan hetki ennen pilkkomista. Likoamisen aikana herkkusienet ja sipulin puolikas pilkotaan ja paistetaan pannulla. Kun uunissa muhiva perunaosasto alkaa näyttää valmiilta, lisätään sienien ja sipulin mukaan kapriksia, ruokakermaa ja pippuria. Tässä järjestyksessä. Myös pihvit kannattaa paistaa vasta ihan viimeiseksi, jotta piffi on niin kuumaa, että maustevoi sulaa ihanasti sen päälle. Voin lisäksi pihvit maustettiin ukkelin toimesta varmaan ainakin pippurilla. Ihan törkeän hyvää tuli! Oli pakko paistaa molemmille vielä toisetkin pihvit kesken ruokailun, kun maustevoiköntsäkin oli hieman liian iso vain yhtä pihviä varten.

Ruokahetkemme tuntui niin juhlavalta pihvineen, lisukkeineen ja väriä vaihtavine kynttilöineen, että oli pakko keksiä jokin jälkiruoka kruunaamaan illallinen ja Salkkari-Nooran pakeneminen Afrikkaan. Onneksi minulta löytyi suklaakonvehteja, joiden kanssa nautimme pikkulasilliset Vana Tallinnaa.

"...pieni pala taivasta onnettomalle.

Jos Helsinki on hetkisen kaunis

kun on valkoinen maa

pian räntää sataa taas.."

(Leevi and the Leavings - Jos Helsinki on kaunis)

"Sä oot sellainen, kaikki tietää sen.."

"..sä oot viimeinen, sua jättäis en."

Esitin kyseisen biisin jääkaapistani löytyneille sinihomejuuston palaselle, yksinäiselle perunalle, kolmelle viimeiselle kalkkunaviipaleelle sekä kaprispurkin pohjalta löytyneille muussaantuneille palleroille. Myös nahistunut jääsalaatti sekä vanhentumista lähentelevä kananmuna pääsivät yleisöksi konserttiini.

Siis eihän nyt oikeasti moisia raukkoja voinut heittää roskikseen, ruokaa vartenhan ne on ostettu ja sitä niistä myös tehdään! Jos ei muuten ni väkisin. On siis perunamunakkaan aika!

Siipaloin ensin perunan ja paistoin sitä pannulla. Kalkkunasiipaleet saivat saman käsittelyn. Seuraavaksi hajotin kananmunan kulhoon, heitin kapriksia, kuivattuja (ja uudelleen pehmeäksi liottamiani) suppilovahveroita sekä valkopippuria sekaan, ja levitin munaseoksen pannulla odottelevien perunan ja kalkkunan palasten päälle. Pinnalle asettelin vielä sinihomejuustopaloja sulamaan, ja kun munskis oli jähmettynyt, heitin jääsalaattia sen päälle peittämään karmean ruoka-aineiden sekasotkun. Valkosipulichilikastikettakin turautin sekaan kun tajusin ettei ruoassani olisi muuten ollenkaan valkoista ystävääni sipulia.

Ja hyväähän siitä tuli. Ei pidä syrjiä viimeisiä jämäpaloja, sillä kyllä niistä vielä herkkua saa. Jos et jostain syystä ole munakkaan ystävä, voi jämiä piilottaa helposti myös pizzaan, pyttipannuun tai vaikkapa salaattiin. Roskiin niitä ei kannata heittää elleivät ne ole päässeet oikeasti pilaantumaan. Kierrätyksestä, kompostoinnista tai maailman pelastamisesta en puhu mitään, sillä en ymmärrä miksi niistä pitää vouhottaa. Ei maailmanloppu tule kuitenkaan minun elinaikanani, joten who cares? Sitäpaitsi kompostit ja biojäteroskikset haisee..

"..sä oot köyhinkin

heikkoluontoisin
mutta kuitenkin
sinut tahtoisin."
(Nylon Beat - Viimeinen)

Sen siitä saa kun googlettaa sanan maailmanloppu. Aika nätin kuvan nimittäin.

Huijausrisottoa

Välillä täytyy mennä sieltä missä aita on vähän matalammalla. Niin mentiin myös maanantaina kun keltaisessa keittiössä kokkailtiin risottoa. Oikeaoppiseen risottoonhan tulisi kuivaa valkoviiniä noin desilitra, mutta enhän minä nyt noin vähäisen määrän takia viitsinyt korkata viinipulloa. Loputhan olisi pitänyt tietysti juoda, ja vielä arki-iltana, mitähän pomokin siihen sanoisi? Skippasin siis viinin ja tyydyin pelkkään lihaliemeen.

Italialainen viimeistelee risottonsa aimo nokareella voita ja raastetulla parmesaanijuustolla. Mutta koska en ole italialainen, päätin jälleen oikaista ja jätin voin kokonaan pois. Parmesaaninkin korvasin grana padanolla, joka on niin läheistä sukua parmesaanille, että tuskinpa edes huomaisit eroa, varsinkin jos valehtelisin oikein sujuvasti käyttäneeni aitoa parmigiano reggianoa eli parmanjuustoa eli parmesaania. Eikö yksi nimi per juusto voisi riittää? Tässähän menee heikompimuistinen ja -älyinen kohta ihan sekaisin.

Huijauksistani huolimatta risotto maistui kuin maistuikin risotolta ja vieläpä hyvältä sellaiselta. Mahakin tuli täyteen vaikka kevensin riisimössöäni hieman voin määrää säätelemällä.



Suppilovahverorisoton huijausversioon tarvitset:

- sipulia
- suppilovahveroita
- lihalientä
- risottoriisiä
- grana padano -juustoa
- hieman voita tai öljyä

Ja kuten niin usein ennenkin, tämäkin ruoka alkaa sipulin pilkkomisella ja voissa tahi öljyssä kuullottamisessa. Minä jaksoin pyöritellä sipulisilppua pannulla vain hetken, kunnes heitin riisit mukaan ja paistoin niitä pienen voinokareen kera. Sipuli ehtii kyllä pehmetä riisin mukana, joten sinne vaan riisit ja sipulit samaan pataan paistumaan. Hyvää tulee, luota muhun.

Ainiin, lihaliemi pitää lämmittää myös aikaisessa vaiheessa. Sitä lisäillään kuullotetun riisin joukkoon noin kauhallinen kerrallaan sitä mukaa kun edellinen satsi on imeytynyt. Jatka liemen kanssa läträilyä koko ajan sekoitellen, kunnes riisi on sopivan pehmeää. Pieni purutuntuma kuuluu aitoon risottoon, joten ihan mössöksi riisiä ei tarvitse päästää, ellei nyt ihan välttämättä halua.

Jossain vaiheessa voit heittää suppilovahverot mukaan seokseen. Minä taisin kärsimättömänä laittaa ne riisin ja sipulin joukkoon heti alussa. Ja nytpä on sitten kaikkia kolmea kuivattua joululahjasientä kokeiltu. Alkaa jo nyt surettaa kun tiedän niiden loppuvan joskus, todennäköisesti melko piankin. Iloisimmin yllätti torvisieni, johtuen varmaankin siitä etten tuntenut kyseistä sieniystävää kovin hyvin aikaisemmin. Kanttarelli ja suppilovahvero sen sijaan olivat jo vanhoja tuttuja, joten niiden maukkaus ei enää tullut yllätyksenä.

Ja nyt ollaan vähän ilkeitä, sillä riisistä puhuttaessa on aina kuittailtava Vilukissalle eräästä kerrasta kun matkustimme autolla keskustaa kohti ja tutustuimme lähemmin riisiin. Ei kerrota kuitenkaan sen enempää, ettei kenenkään ruokahalu kaikkoa. Samalla reissulla tutustuimme myös mynthoneihin, mutta jätetään sekin tarina kertomatta, jos ei muuta niin turvallisuussyistä.

Sienien myötä päästiin taas syystunnelmiin ja lokakuuhun:

"Jos tahdot tietää mitä on pimeä
Asu luonani lokakuu
Jos tahdot nähdä mitä on valo
Pysy luonani kesään

Nämä aamut päivä voi oottaa
Pian se saa yöksi jäädä
Nämä sateet ja pakenevat pilvet
Aavistan taivaan

Kuuletko äänet ja äänettömyyden
Näetkö taakse harmaan
Sinua katson ja sinua kosketan
Ja sinä tulet mukaan"
(Maarit - Jos tahdot tietää)

Perjantaina otetaan keittoa!

Minä olen keittoihmisiä. Ja niin vaan tänäkin perjantaina tuli juhlistettua viikonlopun alkamista vetämällä keittoa oikein kunnolla. Odotin jo keskellä työpäivää hetkeä, jolloin pääsen käpertymään sohvan nurkkaan ja virittämään itseni viikonlopputaajuudelle.

Tällä kertaa perjantai-illan ilonani oli torvisienikeitto, johon sain sopivasti upotettua jääkaapista löytyneet sulatejuuston, paprikan ja sipulin jämät. Itse sienetkin odottivat valmiina keittiön hyllyllä, joten kauppaan ei tarvinnut mennä ollenkaan! Menin silti, sillä perjantaisin kuuluu mennä kasvattamaan ruokakaupan jonoja, varsinkin jos itsellä ei ole kiire eikä tarvetta ostaa mitään.



Keittooni lennähti:

- sipulia
- vihreää paprikaa
- valkosipulia
- lihalientä
- Koskenlaskijaa
- kuivattuja torvisieniä
- maitoa
- mustapippuria

Ensiksi kattilan pohjalla pehmenivät sipuli- ja paprikasilppu. Pian heidän peräänsä lurahti lihaliemi ja valkosipulikin taisi lentää joukkoon näillä main. Tässä välissä annoin kavereille aikaa tutustua toisiinsa ja hieman yksityisyyttä peittämällä kattilan kannella.

Iloisen puheensorinan kuuluessa, oli aika lähettää uusi asukas kattilaan. Hän on BB-Koskenlaskija, horoskoopiltaan sulatejuusto. Itseään Koskenlaskija kuvailee hieman pehmeäksi ja limaiseksi, mutta myös joukkoon sulautuvaiseksi. Seurallinenkin Koskenlaskija on, ja hän saattaakin homehtua jos hänet unohdetaan liian pitkäksi aikaa yksin. Tervemenoa kattilaan Koskenlaskija!

Kun sulatejuustoköntsät olivat melkein kokonaan liuenneet heitin soppaan torvisienet. Suureen keitokseensa kuivatut sienet olivat valmistautuneet lillumalla hetkisen vedessä. Lopuksi lurautin sekaan hieman maitoa ja mustapippuria. Ja sitten vaan sohvan nurkkaan soppaa lusikoimaan ja nautiskelemaan viikonlopusta. Tästä tuli oikeasti niin maittavaa että jouduin hetken miettimään voinko minä tosiaan saada jotain näin hyvää aikaiseksi.

"Perjantai,
täällä päivästä toiseen vanhenen,
silti sinua aina odottaen,
perjantai"
(Dingo - Perjantai)

"Keltainen toukokuu..

..mikset sä jo tuu, oon turhaan odottanut tuulta lempeää.."

Ollaanpa sitä taas ajankohtaisia, mutta kuten Trendikin mainoksessaan muistuttaa: Kesään on enää 9 kuukautta! Ja sitäpaitsi keltaisessa keittiössä kaikki keltainen on aina ajankohtaista. Jopa keltainen toukokuu ja Aikakone.

Eilen teki mieli väsätä jotakin ihan peruskotiruokaa ja hetken pähkäiltyäni mieleeni putkahtikin makaronilaatikko. Jauhelihaa on tullut syötyä lähiaikoina niin paljon, että päätin tehdä temput ja napata ostoskoriin jauhelihapaketin sijaan kanasuikaleita. Ja koska munamaito kuulostaa sanana niin typerältä, korvasin sen kanaliemellä ja sulatejuustolla.

Lisäksi innostuin heittelemään laatikkoon fetaa, kanttarelleja sekä maissia, jonka jälkeen viimeistään joudutaan hylkäämään ajatus perusmakaronilaatikosta. Mutta kotiruokaa tämä kyllä on, sillä kotonahan minä tämän tein. Joten tavoite saavutettu!

Keltaisen makaronilaatikon vanhemmat ovat:

- keltainen makaroni (voit ihan itse valita minkä muotoista haluat)

- keltaiset kanasuikaleet

- keltasipuli

- keltavahverot

- keltainen kanaliemi

- Koskenlaskija (jolla on keltaiset hiukset)

- keltainen curry

- keltainen maissi

- keltaista juustoa

- sekä perheen musta lammas: valkoinen feta

Jos olet mies, tai jos et muuten vaan osaa keskittyä kolmeen asiaan kerralla, pyydä kaksi kaveria avuksesi. Sillä nytpä laitetaankin kolme levyä päälle samaan aikaan (ounou!), kahteen asetellaan kattila ja yhteen paistinpannu. Laita kattiloihin vettä sen verran kun tuntuu sopivalta. Toiseen heitetään makaronit kiehumaan ja toiseen laitetaan kanaliemikuutio, jonka liuettua saa Koskenlaskija kunnian sulaa kanaliemen lämpimässä syleilyssä.

Pannulla paistetaan currylla maustetut kanasuikaleet sekä sipuli, ja kun kaikissa kasareissa näyttää valmiilta, ladotaan ainekset kerroksittain uunivuokaan. Semmoseen vähän syvempään mieluiten, ellet sitten halua tehdä makaronilaatikkopiirakkaa. Makaronin ei tarvitse olla tässä vaiheessa ihan valmista, kun ei se kuitenkaan ole sitä vielä, ja minähän en jaksa odottaa hitaampia. Muista heitellä sekaan myös maissia, fetaa ja kanttarelleja. Kun vuokasi on täynnä, tai ainekset muuten vaan loppuneet ennen aikojaan, kaada sekaan kanaliemi ja Koskenlaskija. Päälle voit tehdä vielä juustokuorrutuksen niin keltaisuus on taattu.

Sitten vaan laatikko uuniin pariin sataan asteeseen. Keltaisen keittiön pieni vuoka viihtyi uunin lämmössä noin puoli tuntia, mutta älkää luottako sokeasti tähän aikaan, vaan kurkkikaa sinne uuniin aina välillä. Jos laatikko muuttuu mustaksi, myöhästyit ja ruoka on pilalla. Ota se siis pois uunista, kun se näyttää vielä makaronilaatikolta, mutta ei kuitenkaan raa'alta sellaiselta.

Saanen esitellä vielä kolme maustehyllylläni majailevaa ystävää: Suppis, Kanttis ja Torvisieni. Nämä kuivatut kaverit tulivat luokseni viime jouluna, ja vaikka olisin halunnut kokeilla kaikkia sieniä heti, säästin ne järjettömän itsekurin, kidutuksen, lahjomisen ja mielikuvaharjoitusten avulla siihen kunnes sain oman keltaisen keittiöni. Ja eilen vihdoinkin koitti se hetki kun Kanttis ensimmäisenä rohkeana avattiin, osa sen sisällöstä pääsi veteen kellumaan ja sen jälkeen mukaan makaronilaatikkoon. Vaikka sieniä oli muihin aineksiin verrattuna vähän, toivat ne ihanasti kanttarellin makua laatikkooni. Luulenkin että nyt kun olen päässyt makuun (eli kun olen vihdoin ymmärtänyt miten kuivattuja sieniä käytetään), nämä kolme kaverusta katoavat ennätysvauhtia hyllystäni.

Ainiin, ruokakuvani ei tahtonut millään onnistua tällä(kään) kertaa, mutta kuvan puutteen korvatakseni voin kertoa, että ruoka näytti keltaiselta kanamakaronilaatikolta. Olisitko arvannut?

"Kesä antaa kaikille onnen tunteen, jonka voi säilyttää,
kun pimenee taas syksyinen iltapäivä, voi kesän muistot lämmittää."
(Aikakone - Keltainen)