Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Keltaisessa keittiössä

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Pukki ovelle kolkutti



Tänä jouluaattona jouduin (tai siis PÄÄSIN) ensimmäisen kerran kahden joulukattauksen haasteen eteen. Miten siis syödä kahdessa eri paikassa vain muutaman tunnin välein, niin että jälkimmäisessäkin jaksaa maistaa kaikkea edes vähän? Ja mätiä vähän enemmänkin. Homma onnistui yllättävän helposti, vaikka aluksi pelkäsinkin, että Ukkelin vanhempien runsaan joulupöydän jälkeen omassa kotikotona ei enää ruoka maistu. Vaan kyllä todellakin maistui, sillä sapuskaa mahtui yllättävän paljon mahan onkaloihin, vaikka edellisestä ruokailusta oli tosiaan vain muutama tunti.

Ukkelin vanhempien ja äippäni sapuskojen lisäksi pääsimme nauttimaan Tapanina vielä isipapankin ruokatarjoiluista. Omassa keltaisessa keittiössäkin maistui jouluruoka läpi pyhien ja vielä kakssebanakin, joten nyt on kuulkaas syöty niin että housun napit paukkuu. Voin myös ylpeänä kertoa, että voitin meistä normaalisti isompiruokahaluisen ukkelin "Kumpi lihoo enemmän jouluna?" -kisassa! Jippii, ainakin kaksi kiloa lisää! Ehkä jopa kolme, riippuu mikä punnitustulos lasketaan.

Tällaisilla herkuilla joulumahoja kasvatettiin. Ensin esittelyssä Keravan ruoat:









Äitiliinin luona kuvaamistouhu oli jo hieman toisarvoinen juttu, sillä kroppa kulutti kaiken energian ruoan sulattamiseen ja olihan se mahakin jo tässä vaiheessa hieman kameran tiellä:





Tapaninpäivänä Pohjassa meitä odotti tämän näköinen herkkupöytä:





Notta tulipa syötyä. Otsikkoon viitaten aattoiltana Vantaalla meillä tosiaan kuului kolkutus ovelta ja kukas muukaan kuin itse joulupukki lampsi sisään. Mitähän tuumi tuo partasuu kun nuorin paikallaoleva "lapsi" oli 17-vuotias ja ehdottomasti innostunein pukin vierailuista oli rakas äitimme, joka istahti silmät loistaen pukin polvelle istumaan ja poseerasi siinä kameroillemme hihitellen kuin pieni lapsi.

Tunnisteet:

tiistai 29. joulukuuta 2009

Minä tahdon ulos, tahdon ulos kattilasta



Ennen joulujuttujen kamerasta blogiin siirtämistä päräytän vanhan kunnon kermaisen lohikeiton reseptin tänne talteen, sillä tätä täytyy tehdä uudestaankin. Soppa syntyy seuraavista kavereista:

- 5-8 perunaa
- 500-800 g lohta
- uksi sipuli
- valkopippuria
- laakerinlehti tai pari
- ruokalusikallinen voita/margariinia
- 1-1,5 litraa kalalientä
- 2-3 dl kermaa
- tilliä
- (koskenlaskijaa)

Kuori ja pilko potut sekä sibali ja heitä ne kattilan pohjalle voin sekä mausteiden kera kuullottumaan hetkeksi pienoiseksi. Lisää kalaliemi ja anna härdellin kiehua niin kauan kunnes perunat ovat melkein kypsiä. Odotellessasi voit poistaa lohesta ruodot ja nahan sekä pilkkoa kalan sopivan kokoisiksi palasiksi. Jos kaapistasi sattuu löytymään jämäköntsä koskenlaskijaa, voi sen hyötykäyttää keittoon tässä vaiheessa. Sulata juusto siis sekaan tai vaihtoehtoisesti unohda koko koskenlaskija. Se ei ole välttämätön kaveri ollenkaan, mutta tuo kivaa paksua koostumusta ja maukasta makua soppaan.

Visko lohen palaset keittoon ja keitä kunnes kala on kypsää. Lisää kerma ja lämmitä keitto. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Pippuri on kavereista parhain. Laakerinlehdet voit napata pois jos satut ne helposti löytämään. Jos et löydä niin ei haittaa, sillä jokainen ruokailija kyllä osaa jättää lehden syömättä jos sellaisen löytää lautaseltaan. Tai jos ei osaa, niin ei sekään ole vaarallista. Heitä lopuksi keiton päälle kasa tillisilppua ja nappaa pala ruisleipää sekä maitolasi sopan kaveriksi.

Perunan, lohen, liemen ja kerman määrää voi säädellä maun mukaan. Me laitoimme 1,5 litraa kalalientä ja 2 desiä kermaa, ja vaikka seassa oli pieni köntsä myös koskenlaskijaa, oli keitto mielestämme hieman liian litkumaista. Paksumman kermainen olisi ollut enemmän mieleemme, vaikka ei tämä terveellisempi litkumainen liemikään pahaa ollut. Ensi kerralla kuitenkin voisi laittaa litran lientä ja kolme desiä kermaa niin tulee vielä parempaa! Lohta meillä oli reippaat 800 grammaa ja pienehköjä perunoitakin lähemmäs kymmenen kappaletta. Ja se oli huva.

Tunnisteet: ,

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulu kanssa rakkaitten



"Saa joulu aikaan sen
arjen työ jää kiireinen
ja koko suvun yhteen saamme
ja vuoden kuulumiset jaamme.

Saa joulu aikaan sen
riemu täyttää sydämen
kun taas saa olla hetken kanssa rakkaitten."

Vihdoinkin se on täällä! Nimittäin joulu, ja vieläpä valkoinen sellainen! Tälle työn uuvuttamalle hajamieliselle tontulle neljän päivän loma tulee todella tarpeeseen, sillä viime aikojen työtahti on imenyt meikäläisestä viimeisetkin mehut, ja olen alkanut pikkuhiljaa muistuttaa pahasti dementoitunutta mummoa. Pää ei vaan enää toimi kun ahertaa liikaa.. Akkujen latailu on siis todella tarpeen ja taidanpa siinä sivussa tyhjentää pari glögimukia sekä mätikulhon jos toisenkin rakkaiden ihmisten seurassa.

Rauhallista joulua kaikille!

Tunnisteet:

maanantai 21. joulukuuta 2009

..turhaa, aivan turhaa, on sitä kieltä(ä)..



"..ikävöin jo lähteissäin.
Kuurankukkasia piirtyneen sun ikkunaasi näin.."

Olipa kerran pakkaspäivä keltaisessa keittiössä. Ulkona oli niin kylmä, että parvekkeen lasit olivat yön jäljiltä täynnä kuurankukkia, jotka aurinko sai kimaltamaan kauniisti. Täydellinen päivä touhuta kotona siis, ja tehdä jotakin hieman enemmän aikaa sekä vaivaa vaativaa ruokaa. Ukkelikin on koko päivän töissä, joten ehdin mainiosti valmistaa meille iltaruoaksi kieltä. Juu, kuulit aivan oikein: kieltä.


Tosi söpö

Eipä tainnut ukkeli-raukka tietääkään mihin joutui kun muutti tämän innokkaan ruokakokeilijan kanssa yhteen. Tai kyllä itseasiassa varmaan tiesi, ja onneksi hänkin on kokeilunhaluista sorttia, sillä nirsoilijat eivät kanssani pärjäisi. Vai mitä sanotte pariskunnasta, joka meni ensitreffeillään syömään hevosen lihaa? Ja seuraavilla treffeillä oli luonnollisesti vuorossa antilooppi sekä kameli. Että näin meillä..

Mutta nyt oli siis vuorossa kieli, jonka keittelyyn uskaltauduin viime helmikuun Glorian Ruoka & Viini -lehden kieltä käsittelevän artikkelin rohkaisemana. On muuten aika loistava lehti tuo Glorian Ruoka & Viini. Meikätyttö on lukenut sitä kohta jo vuoden joulupukin suopealla avustuksella ja olen kyllä tykännyt kovasti.

Glorian mukaan voit valita minkä vaan elukan kielen, joka kaupan hyllyltä löytyy. Tsäänssit on bongata lähinnä naudan-, porsaan- , vasikan- ja lampaankieliä.
Minä otin muiden vaihtoehtojen uupuessa porsasta. Toivottavasti kyseessä ei ole se sama possuraukka, jota aktivistit kävivät salaa kuvaamassa, kun se makasi liikkumattomana silkassa peeaskassa yhdessä maamme huonosti hoidetuista sikaloista. Voisitte hei maajussit vähän tsempata! Ei teille turhaan tehdä sitä morsianohjelmaakaan.

No joka tapauksessa, kielen valmistaminen aloitetaan sen keittämisellä. Top chefien mukaan kieli olisi hyvä keittää edellisenä päivänä, jotta sen rakenne ehtii kiinteytyä, mutta minä luotin siihen, että muutaman tunnin jääkaapissa hengailu riittää.

Ja kas näin keitetään kieli, ja kieli keitetään näin:

Pilko kattilaan 1-2 porkkanaa, 1-2 sipulia sekä nelisen valkosipulin kynttä. Nämä tuovat ilmeisesti makua tai jotain. Täytä kattila vedellä, heitä pääosan esittäjä(t) sekaan muutaman laakerinlehden, merisuolan (voit käyttää tavallistakin) sekä valkopippurin kanssa. Anna veden kiehahtaa ja kuori samalla pinnalle muodostuvaa vaahtoa pois reikäkauhalla. Anna kattilan porista tulilla 2-3 tuntia. Kieltä ei voi kuulemma keittää liikaa, sillä sen nahka suojaa sitä kuivumiselta. Jos haluat hienostella, voit laittaa toisen kattilan (pohjalle loraus vettä niin se pysyy paikoillaan) kielten päälle, jotta kaverisi pysyvät kiehumassa pinnan alla.


Tällaiseen kylpyyn kielten on tarkoitus pulahtaa


Tässä he ovat keittämisen jälkeen ihanine nystyineen ja kaikkineen.


Ja nylkemisen jälkeen he näyttävät tältä

Kielten kypsymistä odotellessa voin kertoa, että ennakkoluuloja löytyy täältäkin, ja kieli näyttää kaupan hyllyllä lekotellessaan tämänkin höperöpään mielestä melko inhottavalta, eikä sen syöminen ole välttämättä se maailman ihanin ajatus. Mutta ennakkoluulothan on tehty heitettäväksi romukoppaan, joten tartu rohkeasti vaan kieleen kiinni ja ajattele, että lihaahan se on siinä missä muutkin elukan osat. Sitäpaitsi valmiina lautasella pötkötellessään kieli ei näytä enää kieleltä vaan herkulliselta lihapalalta, jonka haluat syödä suuhusi.

Kun kielet ovat kiehuneet pari tuntia, voit pelastaa heidät kattilasta leikkuulaudalle. Anna lihan möllöttää laudalla viitisen minuuttia ja irrota siitä sen jälkeen nahka veitsen avulla näppärästi kuorien.

Tyrkkää sitten kielet jääkaappiin painon alle liiskaantumaan. Minä käytin painona litran mehutölkkiä ja se riitti hyvin painamaan kielet littanoiksi. Kun paistamisen aika tulee, leikkaa kielet halki niin, että yhdestä kielestä tulee kaksi ohuehkoa pihviä. Pyörittele lihat vehnäjauhoissa ja paista voin ja öljyn seoksessa rapeapintaisiksi pihveiksi. Älä kerro syömään tulleelle ukkelille totuutta lihasta ennen kuin hän on maistanut sitä. Keksi vaikka hätävalhe keitetystä ja paistetusta naudanlihasta (ei ihan mennyt läpi, mutta herra oli kohteliaasti hiljaa) ja paljasta totuus vasta kun ensimmäinen pala on mennyt kurkkuputkesta alas. Siinä vaiheessa ennakkoluulojen on turha tulla enää uhoamaan kun on jo maistettu.


Nyt se näyttää jo ihan ruoalta!

Jos nyt oikein innostuit keittelemään kieliä tusinakaupalla, niin tiedoksi, että keitetty kieli säilyy jääkaapissa viisi vuorokautta. Keitetyn kielen voi myös pakastaa ja ottaa sieltä käyttöön kun seuraavan kerran tekee mieli murean pehmeää liharuokaa.

Postauksen teemabiisin myötä haluan vielä lähettää terveisiä mummilleni, joka kuunteli Hallikaista aina kun tämä pieni lettipää oli yökyläilemässä mummin ja vaarin luona. Molemmat, niin mummi kuin vaarikin, tuikkivat enää tähtenä taivaalla, mutta näin joulun hengessä uskon terveisten kuitenkin menevän perille.

"Turhaan, aivan turhaan
minä yöllä hamuan sua viereltäin.
Turhaa, aivan turhaa
on sitä kieltää ikävöin jo lähteissäin.

Kuurankukkasia piirtyneen sun ikkunaasi näin.
Kuurankukkia nyt kannan sisälläin.
Lämpö päivänkään ei niitä sieltä pois voi sulattaa
ne siellä kukkii mihin varjo lankeaa."
(Joel Hallikainen - Kuurankukka)

Tunnisteet:

perjantai 18. joulukuuta 2009

Chililohi


Tyrkätäänpä nyt tämäkin ikivanha lohitekeleemme tänne muistuttamaan siitä, että ensinnäkin: kala on hyvää ja terveellistä, ja toiseksi: siitä saa helposti ja nopeasti hyvää väsyneenä ja kiireisenä arki-iltanakin.

Tarvitaan siis vain lohipötkäle, tuoretta chiliä, loraus öljyä sekä chilimaustetta. Meillä hyllystä valikoitui luonnollisesti Santa Marian Chili Explosion, sillä kyseisen maustesarjan tuotteet ovat nousseet nopeasti lemppareiksemme, ja harvoin enää teemmekään ruokaa, johon ei jotakin sarjan maustesekoituksista tule rouhaistua.

Ohje pehmeän tuliseen chililoheen on äärimmäisen yksinkertainen: Ota uunivuoka, levitä sen pohjalle hieman (chili)öljyä, nypi lohesta mahdolliset ruodot pois ja lätkäise kala nahkapuoli alaspäin vuokaan. Levittele lohen päälle pilkottua chiliä ja lisää reippaasti chilimaustetta.

Tyrkkää vuoka uuniin 200-asteeseen ja odottele kiltisti kalan kypsymistä noin 20-30 minuuttia tai kunnes kala näyttää valmiilta. Väkerrä
odotellessasi lohen kaveriksi vaikkapa perunamuussia (ihan pussikamakin käy arkena), vihersalaattia sekä pannulla kärvennettyjä paprikalohkoja juustokuorrutteella.

Tunnisteet: ,

perjantai 11. joulukuuta 2009

Toffeinen taikatemppu



Bongasin Kinuskikissan blogista ihanalta vaikuttavan toffee-karpalokakun. Mmmm, kuulostaa herkulliselta: alla on pehmeää toffeeta ja päällä kirpeitä karpaloita. Tämän on pakko olla hyvää. Ohjeessa nököttävä uusi ystävä nimeltään kondensoitu maito oli viimeinen niitti leipomispäätökselle. Voiko muka pelkästään jotakin purkkia keittämällä saada aikaiseksi toffeeta? Pakko kokeilla.

Ja niin lähti Martina markettiin etsimään kondensoitua maitoa ja muita tykötarpeita. Minun vakkarikaupastani säilyketölkissä lekotteleva maito löytyi säilykehyllystä kookosmaidon alapuolelta ja eräässä toisessa kaupassa näin sen sushitarvikkeiden ja muiden eksoottisuuksien viekussa. Kuulemma etnisetkin kaupat myyvät kondensoitua maitoa, mutta kun sitä kerran saa nykyään jo isoimmista ruokakaupoistakin, niin enhän minä nyt jaksa lähteä Hakaniemen etnisiä putiikkeja tonkimaan.

Kakkuun tarvitset:

- 2 tölkkiä kondensoitua maitoa

- 150 grammaa voita tai leivontamargariinia

- pari desiä sokeria

- kansmunsin (joka myös kananmunana tunnetaan)

- 3 desiä vehnäjauhoja

- 1 tl leivinjauhetta

- 300 grammaa karpaloita

- 2 rkl perunajauhoja


Eniten aikaa kakun vääntämisessä menee kondensoidun maidon taikomisessa toffeeksi. Taikatemppu on niin helppo että Ismokin sen osaa, mutta aikaa siihen on syytä varata pari-kolme tuntia. Onneksi tämän vaiheen voi tehdä jo päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia aikaisemmin, sillä purkissa könöttävä toffee ei mene miksikään jääkaapin syleilyssä, vaan se säilyy hyvänä purkin pohjassa olevaan päiväykseen saakka.

Taikatemppuun tarvitset tarpeeksi ison kattilan sekä kondensoitua maitoa. Laita maitotölkki/-tölkit (tässä ohjeessa siis kaksi kappaletta) sellaisenaan kattilaan ja täytä kattila vedellä niin, että purkki/purkit peittyvät. Älä siis avaa tölkkejä tai tee niille mitään muutakaan, vaan heitä ne ihan sellaisenaan veden syleilyyn ja anna kiehua hiljalleen kaksi-kolme tuntia. Mitä kauemmin maltat purkkejasi kiehuttaa, sitä paksumpaa toffeeta saat aikaiseksi. Minä annoin maitosteni pulputtaa kolme tuntia.

Jos käytät toffeen heti, jäähdytä purkit ennen avaamista kunnolla kylmän veden alla, sillä muuten kuuma toffee saattaa purskahtaa turhan innokkaasti ulos tölkistä ja sitähän me emme halua. Jos toffeen avaamisella ei ole kiire, voit antaa purkkien hengailla ensin huoneen lämmössä ja laittaa sitten jääkaapin viileyteen odottamaan avaamista. Toffee on kuulemma hyvää sellaisenaankin lusikoitavaksi ja muitakin käyttötarkoituksia on varmasti vaikka millä mitalla, mutta nyt siis leivotaan toffeesta kakku.

Ensin tehdään pohja sekoittamalla voi ja desi sokeria vaahdoksi. Sitten sekaan heitetään kananmunanen ja vatkataan vimmatusti. Lopuksi sekaan heitetään kuivat aineet ja tadaa, pohja on valmis! Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat, jotta saat kakkusi myöhemmin irti paistoastiastaan. Levitä pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoille myös.

Sitten on toffeen vuoro astua kuvioihin. Lusikoi toffee tölkeistä pohjan päälle. Voit nuolaista hieman lusikkaa kun mielesi tekee kuitenkin. Toffee on hyvää. Sekoita karpalot, perunajauhot ja vajaa desi sokeria keskenään ja levitä toffeen päälle. Paista kakkua 200 asteessa 25-35 minuuttia. Jos näyttää siltä että reunat alkavat tummua liikaa, levitä foliopeitto kakkusi suojaksi ja jatka uunittamista.

Niin ihanalta kuin makean toffeen ja kirpeän karpalon yhdistelmä kuulostaakin, niin minulle kakku ei oikein maistunut. Syytän tästä kylläkin kadonnutta makeanhimoani (voiko se muka oikeasti kadota??), sillä oikein mikään muukaan makea ei maistunut kakun leipomisen aikoihin. Kehotan silti kokeilemaan kakkua jos yhtään tuntuu siltä, sillä itse Kinuskikissakin kehui kakkua hyväksi, enkä usko että kukaan voi olla tykkäämättä toffeen ja karpalon yhdistelmästä.

Tunnisteet: , ,

torstai 10. joulukuuta 2009

Espanjalainen Itsenäisyyspäivä



Viime viikonloppu meni niin täysin toisten ruokia syödessä, että melkein hävettää. Perjantai oli ainut päivä kun viihdyin omassa keittiössä keittelemässä riisipuuroa itselleni. Samaa valkoista mössöä vetelin lauantaina aamiaiseksikin, mutta sen jälkeen elettiin melkeinpä täysin toisten ruoilla. Illalla oli nimittäin vuorossa toisten ruoat osa 1, kun tungimme itsemme ukkelin mummolle ahtamaan joulu- ja muuta herkkuruokaa napoihimme.

Puolentoista tunnin pikavisiitillä ehdimme hörppäistä glögit, syödä mahamme täyteen, ja poistua heti ruokailun jälkeen paikalta, kuten reiluilla vierailla on tapana. Mutta kun toinen joutui menemään yövuoroon, ja toisen piti käyttää tilaisuus hyväkseen ja paketoida yövuorolaisen joululahjat piiloon. Oltaisiin me muuten viihdytty pidempään.


Seuraavana päivänä oli vuorossa toisten ruoat osa 2, eli jo lähes perinteeksi muodostunut itsenäisyyspäivän vierailu Kälyllä, Insinöörillä ja Kodalla. Pöytään katettiin isänmaallisesti espanjalaisia tapaksia, ja tunnelma oli kuin etelän maan tavernassa, niin täynnä kulhoa, lautasta ja tarjoiluastiaa pöytä oli. Ja ai että oli hyvää, kyllä nyt Espoon perhe ylitti itsensä!


Minä nälkäinen pikku possu nautin täysin siemauksin ihan jokaisesta pikku tapaksesta, jonka sain pyydystettyä lautasen kautta suuhuni. Vieläkin tulee vesi kielelle kun muistelee chorizoa, leipäpaloja, manchego-juustoa, artisokan sydämiä, oliiveja, herkkusieniä, parsaa ja serranoa, munakasta joka ei ole munakasta (?!?), katkaravun pyrstöjä, täytettyjä chilipaprikoita, perunalohkoja (olikohan kyseessä patatas bravas?) ja kaikkialla aistittavia ihania valkosipulin aromeja. Ai että..

Jälkkäriksi oli herrrkullista marenkikakkua, jota oli pakko ottaa toinenkin pala pinnalla valuvan suklaan tuoksun kiusatessa nenua. Myös piparminttutikkuja tuli imeskeltyä Herra Kaartin Soittokuntalaisen kiiltävää kaljua telkkarista bongaillessa. Vähänkö hienoa kun tuttu naama (tai siis kalju päälaki) heiluu joka vuosi linnan juhlissa, vaikkakin vain työtehtävissä. Tuntuu melkein siltä kuin olisin sukua julkkikselle. Joo hah. Kun televisiolähetys Itsenäisyyspäivän vastaanotosta loppui, oli maha niin täynnä kaikkea hyvää, että kotiin päästessäni en jaksanut muuta kuin painaa pään tyynyyn.

Tässä vielä kuvamuodossa kaikki ihanat herkut, joita nautimme:






























Tunnisteet: ,

maanantai 7. joulukuuta 2009

TTTooosi tuliset Hilipähkinät



Suomessa chilipähkinä tarkoittaa laimeaa ihan kivan makuista pähkinää, joka ei kuitenkaan ole nimensä mukaisesti juuri lainkaan tulinen. Pikkupikku potkun voi aistia jos tunkee pähkinöitä suuhun useamman kerralla, mutta mitään oikeasti tulista tavaraa ei kotimaamme (onpi Suami, Suami aarmas synnyinmaa..) markettien hyllyiltä löydy.

Toisin on näiden Aasian maan pähkinöiden kanssa, jotka löysivät tiensä keltaiseen keittiöön ukkelin vanhempien toimesta. Kiitoksia vaan kovasti tuliaisista! Purkin kyljessä kerrotaan purnukan sisältävän cashew-pähkinöitä, 3 % chiliä, 2 % sokeria ja hieman öljyä. Mielenkiintoista, tuumasin ja väänsin korkin auki.
Pähkinä naamaan ja oho, oijoi, sehän potkaisee ihan kunnolla! Lisää mulle heti nyt! Muutaman pähkinän yhdessä tuottama tulisuusaste sai kieleni siirtymääm suun ulkopuolelle vilvoittelemaan ja silmäkulmastani lorahtamaan onnenkyyneleen, joten näissä todellakin on potkua! Nam!

Olen kuullut jostakin, että chilipaprikoiden tulisuuden lähde kapsaisiini aiheuttaa riippuvuutta, ja empiirisen yhden naisen tutkimuksen perusteella voin todeta että näin on. Aamulla ennen varsinaista aamiaista on saatava vähän chilipähkinää ja töistä tullessani heitän pari cashewta suuhuni. Pähkinöissä on myös se hyvä puoli, ettei näin tulisia kavereita voi syödä montaa kerralla, joten herkku säästyy pidempään.


Käytin hilisiä pähkylöitä myös gouda-salaattiini, johon sekoitin juuston ja chilipähkinöiden lisäksi marinoituja valkosipulin kynsiä, kurkkua, paprikaa, sitä vihreetä juttua sekä Insinöörin ja Kälyn "Kiinasta" tuomia pähkinöitä. Herkkua oli. Juusto laimensi hieman chilipähkinöiden aiheuttamaa tulisuutta, joten ihan täysin silmät vedessä ei tarvinnut vedellä salaattia naamariin.

Tunnisteet: ,

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Luottokeitto



Ylpeänä esittelen nyt luottoreseptini, jolla saa aina ja helposti hyvänmakuista keittoa. Aineksia voi vaihdella maun mukaan ja siksi, ettei tarvitse aina ihan samaa soppaa lusikoida. Vaihtelu virkistää, sanoi Aso kun jätti kulmakorvansa nyppimättä. Luottokeiton perusainekset ovat:

- sipuli ja paprika (tai vain toinen heistä)
- kala-, kana-, kasvis- tai lihaliemi
- Koskenlaskija-juusto

Lisäksi tarvitaan tietysti pääosan esittäjä, joka oli kuvassa möllöttävässä keitossa paahdettu paprika. Homma toimii hyvin myös sienillä, katkaravuilla, kanalla ja oikeastaan melkein millä tahansa mitä haluat keitostasi löytää. Luovuutta kehiin siis kaverit ja kokeilunhalu kukoistamaan!

Aloita sopan keittely sipulin ja paprikan pilkkomisella. Jätä osa silpusta odottamaan valmiin keiton pinnalle ripottelua ja heitä loput kattilaan öljylorauksen kanssa. Meikämanne suosii maustettuja öljyjä, mutta ihan perus rypsikin toimii. Valkosipuli-, chili- tai sitruunaöljyt tuovat kuitenkin mukavaa lisämakua, joten käytä ihmeessä heitä jos mokomat putelit sattuvat keittiökaapissasi asustamaan. Voit tyrkätä kattilaan halutessasi myös valkosipulia.

Kun paprika ja sipuli (ja valkosipuli) ovat pehmenneet lorauta kattilaan liemi. Paprikakeiton kanssa käytin muistaakseni kanalientä, vaikka kasvisversio olisi ollut luonnollisempi valinta. Mutta kun itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen on hauskaa, ja kanaliemi sopi kuin sopikin tähän kuin kulmakorvat Ason naamaan (joojoo, nyt loppu Aso-jutut). Kun liemi on hetken porissut lisää sinne pääosan esittäjä ja keitä sitä hetki jos on tarvis. Muun muassa kana ja herkkusienet ruskistetaan pannulla ennen keittoon hulauttamista. Ja katkaravut lisätään luonnollisesti vasta ihan viimeisenä, jotta ne eivät sitkisty ja muutu purukumiksi.

Minulla oli tosiaan tällä kertaa vuorossa uunissa paahdetut ja mustuneista kuorista riisutut paprikat, jotka eivät lisäkeittelyä enää tarvinneet. Keittämisen sijaan paprikat vaativat soseuttamista, joten sauvasekoitin kaivetaan esiin tässä vaiheessa. Myös mausteita kannattaa heitellä mukaan näillä main. Huomioi kuitenkin että Koskenlaskijasta tulee vielä reippaasti makua, ja esimerkiksi viherpippurilla maustetun juuston kanssa ei kannata lisäillä ekstrapippureita myllystä. Voi tulla muuten liian stydiä tavaraa.


Paprikat uunin jälkeen

Lopuksi sulattele Koskenlaskijaa sekaan pieninä köntsinä. Makuvaihtoehtoja on riemastuttavan paljon, ja keltaisessa keittiössä onkin kokeiltu vissiin kaikkia muita paitsi voimakasta koskenlaskijaa. Paahdettuun paprikakeittoon valitsin itseoikeutetusti paprikan makuisen juuston. Kun juusto on sulanut joukkoon (tarkista ettei pohjalla seilaa enää juustoköntsiä) on keitto viimeistelyä vaille valmis.

Viimeistelyyn tarvitset alussa pilkkomasi paprika- ja sipulisilpun, sekä halutessasi muutkin pinnalle pirskotettavat yllärit, kuten leipäkrutongit, ranskankermasydämen tai öljylorauksen. Ja niin on keitto valmis tarjoiltavaksi.

Tunnisteet: