Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Keltaisessa keittiössä

perjantai 26. helmikuuta 2010

Lempimakuinen lohi



Kuorrutimme tuossa päivänä eräänä lohen pötkäleen lempimauillamme, eli chilillä, valkosipulilla ja savulla, joista jälkimmäinen tosin ei ole ainakaan vielä saavuttanut yhtä vankkaa asemaa kuin kaksi ensimmäistä. Savuisia kokeiluja on kuitenkin tehty jo hyvällä menestyksellä, ja tehdään varmasti jatkossakin. Olemme viime aikoina syöneet melko usein lohta ja tämä oli kyllä ehdoton lemppari kaikista kivoista eväkkäistämme.

Lohi työnnettiin siis uuniin päällään sörsseli, johon oli sekoitettu öljyä, Poppamiehen chipotlekastiketta, joululahjaksi saatua savusuolaa, valkosipulia ja öööö... ei kai muuta. Hirmu helppoa ja ihan mielettömän hyvää! Lohen kaverina lautasella oli salaattia ja raejuustoa, joten herkullisen maun lisäksi sapuska oli vielä terveellistäkin. Perfect.

Tästäkin ideasta ja sen toteuttamisesta on kiittäminen Ukkelia. Ihan nolottaa kun en ole viime aikoina saanut aikaiseksi niin paljon keittiön puolella, mutta eiköhän tämä tästä kun työtilanne on vihdoin hieman rauhoittunut, ja olen muutenkin piristynyt huomattavasti. Etelän matkakin lähestyy huimaa vauhtia ja se jos mikä saa hymyn nousemaan huulille ja vipinää kinttuihin.

Tunnisteet: ,

torstai 25. helmikuuta 2010

A niin kuin Aamiainen




Innostuin aloittamaan täällä omassa pienessä, mutta sitäkin rakkaammassa blogissani uuden kirjainsarjan, johon sain idean Voisilmäpelin A niin kuin Avokado -postauksesta. Koska minä en kuulu niihin, jotka ovat ala-asteella listanneet lempijuttuja aakkosittain, aion tehdä sen nyt ja kirjata ylös yhden jokaisella kirjaimella alkavan lempiruokajutun.

Sarja alkaa siis Än Yy Tee NYT, ja ensimmäisenä on vuorossa luonnollisesti A niin kuin Aamiainen. Olen kirjoittanut jo aiemminkin aamupalan tärkeydestä, mutta korostetaan sitä nyt vielä lisää, sillä aamiainen on ihan oikeasti päivän tärkein ateria. Aamu ei vaan lähde käyntiin ilman kunnon lautasellista puuroa tai mysliä, tai ihan mitä vaan muuta kunnon aamupalaa.


Tammikuussa tankkasin itseeni ja olemattomiin lihaksiini paljon proteiinia ja aamiaisetkin olivat sen mukaisia. Kananmunan valkuaiset tulivat erittäin tutuiksi ja niiden lisäksi turautin toisinaan proteiinipitoisen pirtelön maitorahkasta tai jugurtista, maidosta, proteiinijauhoista sekä marjoista ja/tai banaanista. Myös etelän hetelmät kuuluivat ruokavalioon, kuten pirtelön vieressä hengaavista greipin puolikkaista voi päätellä.

Munakkaita tuli tosiaan tehtyä paaaljon. Oli sienimunakasta, kanamunakasta, juustomunakasta, pinaattimunakasta ja ihan mitä vaan munakasta. Yhteistä kaikille munaskuille oli se, että ne oli tehty pelkästä valkuaisesta ja rasvapitoiset keltuaiset lensivät suoraan roskikseen. Sori vaan kaikki maailman pelastajat ja keltuaisen rakastajat..




Sittemmin kun munakkaat alkoivat tulla korvista ulos siirryin vanhaan kunnon mysliin, josta tein proteiinipitoisempaa lisäämällä jogurtin joukkoon proteiinijauhoja. Jogurtin, myslin ja protskujauhojen lisäksi lautasella on usein myös banaania ja/tai marjoja sekä pähkinöitä.

Myslilinjalla on menty nyt jo pitkän aikaa, eikä loppua näy. Kotitekoinen mysli on vaan niin hyvää ettei siihen ihan heti kyllästy. Kunnon turaus mysliä lisukkeineen antaa runsaasti energiaa, eikä maha ala kurnia kovinkaan kamalasti ennen lounastaukoa.

Parasta omatekemässä myslissä on kuitenkin se, että siitä saa juuri sellaista kuin haluaa. Saa sokeritonta, riisitöntä (en vieläkään halua riisimuroja myslini sekaan), siemenetöntä tai siemenellistä. Voi laittaa niin paljon pähkinöitä ja banaanilastuja kuin haluaa ja vaihtelua on helppo järjestää muuttamalla myslin sisältöä omien mielihalujen mukaan. Yhtenä päivänä paljon leseitä, toisena päivänä kuivattuja hedelmiä ja niin päin poies.

Tässä kananmunan valkuaisia on vatkailtu paistamisen ajan, jotta saadaan tuommoista rakeisempaa munakasta. Vaihtelu virkistää nääs.. Vieressä möllöttävä raejuustokin on ollut viime aikoina keltaisen keittiön suosiossa.

Mikä olisi sinun A-kirjaimesi? Olisiko se avokado niin kuin Voisilmäpelin Eevalla vai kenties ananas, appelsiini, aurajuusto, ahven, aurinkokuivattu tomaatti tai vaikkapa absintti? Vai joku ihan muu?

Tunnisteet: , , , ,

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Rhubarb



Ystävänpäivän aattona odotellessani ravintolaan lähtöä keksin yhtäkkiä, että haluan juoda aperitiivin jo kotona ja ehdottomasti tuollaisesta kivasta martinilasista. Viinakaapista löytyi avattu pullo raparperilikööriä, jota lorottelin lasiin kokoamani jääkasan päälle. Niin hyvää ja helppoa! Jäiden kanssa ei kannata pihistellä, ja niiden voi antaa huoletta sulaa juoman siemailun aikana, niin ei maistu tuo viinaosuus niin tujulta.

Eihän tämä nyt varsinainen drinkkiohje ole kun lasiin tulee vain yhtä (tai no kahta kun jäätkin lasketaan) ainesosaa, mutta silti mielestäni hyvä vinkki niihin hetkiin, kun ei jaksa tai ehdi alkaa väsätä mitään superdrinkkiä miljoonine eri viinoineen. Samanlaista jääjuomaa olen tehnyt myös ainakin karpalolikööristä ja sekin on valtavan hyvän makuista.



Raparperilikööripullo tarttui mukaan viimevuotiselta Tukholman risteilyltä, josta tullee pian perinne, sillä olemme tänäkin vuonna lähdössä samana viikonloppuna risteilemään. Tällä kertaa pomoni eivät kuitenkaan seilaa samalla paatilla kanssamme. Kyllä, tarkistin tämän heiltä itseltään ja sain osakseni hohottavan vastauksen, että ei, emme me tällä kertaa ole samalla laivalla. Tähän vastasin tietysti sanoilla "Voi harmi". Kuinkas muutenkaan.

Toinen helppo drinkkiohje liittyy niin ikään likööriin ja se testattiin viimeksi maailman parhaana maanantaina, jolloin sain kuulla raastavien yt-neuvottelujen päätteeksi saavani pitää työpaikkani. Monen viikon stressi ja jännitys laukesi tuona ihanana päivänä ja illalla viimeistelin mahtavan olotilani kilistelemällä Ukkelin kanssa lasillisella kuohuvaa.

Hörppäsimme siis puokkiin pikkupullollisen kuohuviiniä, jonka lisäksi laseihin kaadettiin loraus raparperilikööriä ja muutama jääpala viilentämään huoneenlämpöistä kuoharia. Olen testannut kuohuviini-likööridrinkkiä myös lakkaliköörillä ja ehkä myös vadelmalla, ellei muistini tee tepposia.

Raparperikuohuviini on ollut yksi parhaista kuoharidrinkeistä, vaikka voi olla että mikä tahansa olisi siinä mielentilassa maistunut hyvältä. Olin oikeasti niin onnellinen, että menin uutisen kuultuani työpaikan invavessan avariin tiloihin iloiselle hyppytanssille tuulettelemaan. Salaisen riemuhetken jälkeen oli kuitenkin palattava naama peruslukemilla takaisin työpisteelle, sillä neuvottelujen tulos oli vielä parin tunnin ajan salainen. Yritä siinä nyt sitten olla normaalisti kun sisällä kuplii vallattomat riemun tunteet ja suunnaton helpotus.

Tunnisteet:

tiistai 23. helmikuuta 2010

Fransmanni




Ystävänpäivän aattona parkkeerasimme Ukkelin kanssa reiluksi pariksi tunniksi Kluuvikadun Fransmannin nurkkapöytään syömään kunnon aterian alkuruokineen kaikkineen. Olen aiemmin tänä vuonna käynyt kyseisessä ravintolassa Maajussin morsiamen ja Vilukissan kanssa salaatilla, ja paikka vakuutti tuolloin viihtyisyydellään ja mieleenpainuvan mukavalla tarjoilijallaan.

Tämänkertainen tarjoilijamme ei yltänyt jäykkyydellään aivan edellisen tasolle, mutta oikein mukava tämäkin tarjoilija oli. Plussaa hänelle tulee siitä, että herra muisti pahoitella normaali-iltaa kauemmin kestävää palvelua, vaikkemme osanneet edes närkästyä moisesta. Ymmärtäähän sen että ravintoloissa on kiire Ystävänpäivänä.

Vilskettä lieni lisännyt vielä samaan ajankohtaan osuneet Laskiaissunnuntai, Kiinalainen uusi vuosi sekä Venemessut, joista puheiden perusteella jälkimmäisestä hoippui myös Pena seurueineen ravintolan tiskille räyhäämään, kun kaljaa ei saanutkaan naaman eteen sekunnissa. Muu seurue osasi odottaa ihan nätisti, mutta Penan räyhääminen herätti syvän säälin tunteen allekirjoittaneessa.



No mutta se Penasta. Alkuruoaksi pöytäämme kannettiin pannullinen etanoita valkosipulivoissa ja toinen pannullinen valkosipuli-Roquefort-simpukoita. Söimme etanat puokkiin ja yllätyin kovasti kun Ukkeli, joka normaalisti ei ole sinihomejuuston suurin fani, piti enemmän juustoisista etanoista. Itse ihastuin pannun päällä hengailevaan sitruunaviipaleeseen, jolla etanoihin sai ihanan raikkaan lisämaun. Aion ehdottomasti puristaa sitruunamehua seuraavienkin suuhuni päätyvien etanoiden päälle, niin hyvin kirpeät pisarat sopivat niljakkaiden kanssa.

Pääruoaksi valitsin Keittiömestarin härkää ja Ukkeli otti ihanan valkosipulisen porsaanpihviannoksen. Kerrankin valkosipuli todella maistui ravintola-annoksessa (menin tietenkin maistamaan myös Ukkelin lautaselta) ja sehän on vain ja ainoastaan hyvä asia. Oma härkäpihvini oli myös erinomaista.


Kerrankin riittävästi valkosipulia


Nammm, pihviä!

Jälkkärien kohdalla tuleekin sitten ehdoton kohokohta, tai itseasiassa kaksikin kohokohtaa, jos otetaan huomioon myös varsinaisten jälkiruokien jälkeen tilaamamme jälkkärijuomat. Kaakaon, kermavaahdon ja lakritsivodkan yhdistelmä oli nimittäin aivan vastustamaton! Tätä on pakko saada lisää! Kuvaa herkkujuomasta ei ole, mutta ihan tavalliselta kaakaolta kermavaahdolla se näytti.

Varsinaiset jälkiruokamme olivat Tarte Tatin Calvadoksella maustetulla vaniljakermalla ja lämmin suklaakakku vanhanajan vaniljajäätelön sekä kirsikkakastikkeen kera. Molemmat olivat uskomattoman herkullisia, mutta suklaakakun muistelu aiheuttaa vieläkin valtavaa kuolaneritystä. Reunoista hieman rapean kakun sisältä löytyi sulaa suklaata, joka sopi täydellisesti kylmän jäätelön ja kirsikkaisen kastikkeen kaveriksi. Voi että, jo pelkästään tämän jälkiruoan vuoksi on pakko palata Fransmanniin vielä uudestaankin.

Hän on Tarte Tatin..


..ja hän unelmieni suklaajälkkäri.

Kaikenkaikkiaan oli siis oikein onnistunut ilta, vaikka yövuoron takia reippaasti yli vuorokauden valvonut ja kahvinjuonnin lopettanut Ukkeli alkoikin haukotella makeasti kun mahaan saatiin vähän täytettä. Yliväsynyt Ukkeli on kuitenkin hauskaa seuraa siinä vaiheessa kun väsymys menee yli ja alkaa purkautua hölmöilynä sekä normaaliakin pahempana yliaktiivisuutena, joten muutaman haukottelun jälkeen tunnelma pöydässämme oli vallan hilpeä.

Tunnisteet: , , ,

perjantai 19. helmikuuta 2010

Herkuton jälkkäri



Halusin tehdä kello neljän teellä piipahtaneelle (vai voiko neljän tunnin vierailua sanoa enää piipahtamiseksi?) Maajussin morsiamelle jotain jälkkäriäkin teen ja sämpylöiden lisäksi. Meneillään morsiamella oli (ja on edelleen) kuitenkin herkuton helmikuu, joten mikäs nyt avuksi? Enhän minä halua aiheuttaa kiusausta repsahtaa herkuttomalta herkulliselle.

Hetken pähkäiltyäni löysin ratkaisun rahkahyllyltä. Nappasin mukaani Ehrmannin rahkaa, banaania, mansikoita ja Fun light-mehua. Sokeritonta ja rasvatonta kaikki, mutta silti niistä saa loihdittua makean herkun. Kätevää. Eikä tee yhtään huonoa omillekaan makkaroille syödä välillä terveellistä jälkiruokaa. Nimimerkillä: Suklaahyllyllä turhan usein vieraillut.

Suklaahyllystä vielä sen verran, vaikka sivuraiteille mennäänkin, että Ukkeli on nyt pyynnöstäni piilottanut herkkuhyllyn antimet, sillä kajosin kerran (tai korkeintaan pari kertaa) himoissani jo hänen joululahjasuklaisiinkin, eikä niin saa tehdä. Harmi vain että suklaata saa lisää kaupasta, eikä lounasruokalan suklaaviikkokaan auttanut bikinikuntoon pyrkimisessä.

Eli tehdäänpäs nyt sitä rahkaa: Ota kaksi purkkia Ehrmannia ja sekoita toiseen mansikan makuista Fun Lightia ja toiseen hedelmän makuista. Tai vaikka vadelman ja persikan makuista, ihan sama, kunhan saat kahta eri väristä rahkaa. Kippaa rahkat kulhoon silleen nätisti vierekkäin, ei sekaisin, jotta maut pysyvät erillään.

Pilko kasa banaania ja sulata pussillinen pakastemansikoita koko komeuden päälle. Voisin veikata että tästä ohjeesta syö noin neljä henkilöä, sillä sen lisäksi, että minä ja Maajussin morsian lusikoimme rahkaa iltasella, söin jäljelle jäänyttä herkkua ison kasan aamiaiseksi ja silti jäi vähän ylitse.

Tunnisteet: , ,

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kello neljän tee ja helpot sämpylät




Ikuisuusprojektini on oppia leipomaan leipää. Siis hyvää sellaista, samanlaista kuin mummo teki. Leipäkokeiluni ovat yleensä onnistuneet ihan jees, mutta ihan jees ei riitä. Tahtoo tehdä täydellisen leivän! Tai täydellisiä sämpylöitä.

Tämänkertaiset pämpylät ovat jälleen askeleen lähempänä täydellisyyttä, mutta vielä on matkaa siihen pullantuoksuiseen mummoon, joka pyöräyttää leipätaikinan tuosta noin vaan mittaamatta aineksia, vaivaa taikinan varmoin ottein ja nostaa valmiin pellillisen pöydälle leppoisasti hyräillen. Onneksi minulla on vielä muutama vuosi aikaa mummoikään, joten harjoitella ehtii vielä paaaljon.


Helppoihin ja nopeisiin sämpylöihin tarvitset:

- 5 desiä maitoa (vesikin käy jos Mansikki pihtaa)
- 1 pussin kuivahiivaa
- 1 rkl sokrua
- 2 tl suolaa
- noin ruokalusikallisen öljyä
- 4 desiä neljän viljan hiutaleita, kaurahiutaleita tai muita vastaavia
- noin 7 desiä vehnäjauhoja

Lämmitä maito (tai vesi) vähän lämpimämmäksi kuin käsi normaalisti on (kuumeiset ja kohmettuneet käyttäköön mittaria) ja sekoita hiiva nesteen joukkoon. Heitä sokeri, suola, hiutaleet, öljy ja osa vehnäjauhoista maidon ja hiivan joukkoon ja sörssää taikinan näköiseksi. Lisää jauhoja sörssäyksen edistyessä ja muhjuta, pyörittele sekä vaivaa valmista taikinaa niin kauan kuin jaksat. Kun ranteita sattuu liikaa heivaa keittiöliina taikinakulhon päälle ja hylkää möntti vartiksi kohoamaan.


Siinä ne mamin pikku pallerot odottaa niin kiltisti uuniin pääsyä

Pyörittele taikinasta palleroja pellille, laita uuni päälle 225-asteeseen ja anna sämpylöiden kohota liinan alla vielä lisää uunin lämpiämistä odotellessa. Lämpöisessä uunissa sämpylät viihtyvät noin vartin kunnes ovat valmiita haukattaviksi.

Pämpylöistä tuli hiutaleiden ansiosta mukavan rouheita ja kyllä nämä jo ihan oikeilta sämpylöiltä maistuivat. Maajussin morsiankin jaksoi kilttinä tyttönä kehua leipomuksiani, vaikkeivät nämä(kään) voita missään nimessä porkkanamuhkuja, joita jonkun kämppis joillakin jatkoilla vaali kuin kalleinta aarrettaan. Jos porkkanamuhkut on aamulla syöty niin tulee turpaan! Ja porkkanamuhkuthan säilyivät hengissä aamuun asti, vaikka kiusaus niiden tuhoamiseen oli suuri. Että sellaisia muistoja tällä kertaa.



Sämpylöiden kaveriksi katoin pöytään tuorejuustoa, eetamia, kurkkua ja kinkkua, vaikkeivät vastapaistetut sämpylät oikeasti tarvitsisi kuin nokareen voita päälleen sulamaan. Leipäset huuhdeltiin alas irtoteellä (-teillä?) ja päivän vinkkinä kerrottakoon, että suklaatee kannattaa juoda ilman maitoa. Se on paljon täyteläisempää ja suklaisempaa niin. Kiitos tästä hoksauksesta kuuluu Maajussin morsiamelle, jonka kanssa pitäisi varmaan kohta perustaa oma teekerho, niin paljon olemme viime aikoina eri teemauista jauhaneet. Mutta kun tee on hyvää.

Tunnisteet: , ,

torstai 11. helmikuuta 2010

Printempo



Tänään se tapahtui! Nimittäin kevät on täällä, tai ainakin pienenpieni lupaus siitä. Päivällä postilaatikolle tarpoessani ilmassa oli ensimmäistä kertaa kevään tuntu, ja sekös meikätyttöä riemastutti kovasti. Viis ihmisiä korkeammista lumikinoksista ja kirpeästä pakkasesta, joka huurrutti allekirjoittaneen hiukset eilisellä iltakävelyllä, kevät on ihan oikeasti tulossa! Päiväkin on jo selvästi pidempi, aamulla ehtii tulla valoisaa ennen kuin junttaan itseni toimiston pimeimpään nurkkaan laskemaan tunteja työpäivän loppumiseen, eikä illallakaan ole ihan pilkkopimeää kun matkustan VR:n hyvin toimivilla junilla kotiin. Jippii, talven selkä on nyt taitettu!

Keväisiin fiiliksiin sopii mainiosti Ukkelin aikoja sitten väsäämä lohi ja etenkin sen ihanan pirtsakka sitruunatillikastike, jonka resepti tulee tässä:

- salottisipulia
- 480 ml valkoviiniä
- 480 ml kanalientä
- 6 rkl sitruunamehua
- tilliä
- vehnäjauhoja suurusteeksi

Pilko sipuli ja kuullota sitä kattilan pohjalla hetki. Lisää valkoviini ja keittele kokoon kunnes nesteen määrä on puolittunut. Lisää kanaliemi ja keitä jälleen niin kauan että nesteen määrä puolittuu. Lisää tarvittaessa hieman jauhoa suurustamaan kastike ja sörssää sauvasekoittimella koko helahoito sileäksi. Heivaa kattila takaisin liedelle ja lisää sitruunamehu. Jätä pulputtamaan miedolla lämmöllä noin puoleksi tunniksi tai kunnes kastike näyttää olevan koostumukseltaan sopivan paksua. Lisää lopuksi tilliä ja lorauta kastiketta uunissa paistetun lohen sekä täysjyväriisin kaveriksi. Salaatinlehtiä voi lisätä annokseen koristeeksi jos tarkoituksena on kuvata lautanen blogiin.

PeeÄs: Otsikko on esperantoa ja tarkoittaa kevättä. Tämä muistutukseksi itselleni kun kuitenkin ihmettelen myöhemmin (lue: huomenna) mikä pointti tässäkin otsikossa on nyt muka ollut.

Tunnisteet: , ,

lauantai 6. helmikuuta 2010

Täydellinen suklaakakku


Olisihan siitä voinut ottaa kuvan valmiinakin, kuorrutteineen kaikkineen..

Ukkeli toivoi synttärijuhliinsa jotakin suklaista kakkua, joten ei muuta kuin reseptiä metsästämään. Reseptin etsiminen olikin ainut asia, jonka tein kakun valmistumisen eteen, sillä synttärisankari leipoi kakkunsa ihan itse. Kuinka reilua.. Puolustukseksi sanottakoon, että Ukkeli näytti tekevän sen ihan mielellään ja ainiin, teinhän minä kakulle kuorrutteen! Sen levittämiseen en sen sijaan juurikaan osallistunut. Mitä sitä nyt turhaan rasittamaan itseään varsinkaan silloin, kun toisella on synttärit.

Jotta touhu ei menisi ihan itsensä mollaamiseksi niin pakko yrittää kerätä pisteitä sankarille tekemälläni aamiaisella. Minä ystävällinen avovaimo nimittäin paistoin Ukkelille aamulla sydämen muotoisia kananmunia sekä pekonia, keitin kahvia ja valkkasin suklaahyllyltämme sydämen muotoisen suklaan jälkkäriksi. Kuvankin luulin aamiaisesta ottaneeni, vaan eipä löydy kamerasta..

Myöhemmin päivällä hörppäsimme jo perinteeksi muodostuneet lasilliset mimosaa, eli kuohuviiniä ja tuoremehua, ja niin loppui keltaisen keittiön tipaton tammikuu. Juhlia vietettiin tammikuun tokavika päivä, joten ihan koko kuukautta emme absolutisteja leikkineet.

Jokohan olisi aika ryhtyä siihen pääasiaan, eli kakun tekemiseen? Pidä huoli, että keittiöstäsi löytyy seuraavat ainekset ennen kuin alat hommiin:

- 350 grammmaa taloussuklaata
- vähän päälle 200 grammaa margariinia (jos tarkkoja ollaan niin 200 grammaa + ruokalusikallinen + pikkusen vuoan voitelemiseen)
- 4 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 4 rkl kaakaojauhetta
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 dl kermaa
- 24 cm:n irtopohjavuoka
(- korppujauhoja)


Periaatteessa homma alkaa irtopohjavuoan voitelemisella ja korppujauhottamisella, mutta ikääntynyt Ukkelini unohti korppujauhovaiheen, millä ei kuitenkaan lopputuloksen kannalta ollut merkitystä. Kakusta tuli nimittäin TÄYDELLINEN.

Sulata 200 grammaa suklaata ja saman verran leivontamargariinia. Voit käyttää vesihaudetta, kattilaa tai mikroa ihan omien tottumustesi ja uskalluksesi mukaan. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää vaahtoon hieman jäähtynyt suklaamargariiniseos.

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaakaojauhe voi vaatia siivilöintiä, tai sitten vaan hyväksyt kököt taikinassa. Lisää kuivat aineet kevyesti nostellen taikinan sekaan. Älä siis enää vatkaa, hiihdä, hiihdä, vihdo, vihdo, heiluta! Mieti tarkkaan, että onhan tässä nyt kaikki muistettu, ennen kuin kaadat taikinan vuokaan. Huomaa kaatamisen jälkeen että vuoan korppujauhotus unohtui.

Tyrkkää kakku uuniin 175 asteeseen noin 45 minuutiksi. Nuole taikinakulhon jämät (hei, teinhän minä tämänkin vaiheen!) ihanan suklaan tuoksun tulviessa uunista.


Kakku poseeraa ylärivissä oikealla. Pieni pala synttärisankaria taasen löytyy vasemmalta.

Me tyrkkäsimme paistamisen jälkeen kakun jääkaappiin yöksi ja teimme kuorrutuksen vasta seuraavana aamuna, mutta ihan yhtä hyvin voit kuorruttaa kakkusesi samana päivänä kun olet sen paistanutkin. Anna uunituoreen kakun kuitenkin jäähtyä hieman ennen kuorruttamista.

Kuorrutus tehdään kuumentamalla desi kermaa kattilassa ja sulattamalla sen sekaan 150 grammaa suklaata sekä ruokalusikallinen margariinia. Sekoita kunnes kuorrutus on tasaista. Anna kuorrutteen jäähtyä riittävän kauan ennen sen levittämistä kakun päälle. Voin kokemuksesta kertoa, ettei minuutti ole riittävä jäähtymisaika, vaikka kyllä kuorrute senkin jälkeen levittyi, mutta valui aika vauhdilla myös aluslautaselle. Aluslautaselta sitten levittelimme (okei, Ukkeli levitti) kuorrutetta kakun reunoille ja päälle sitä mukaa kun sula suklaaseos hieman jäähtyi ja jähmettyi.

Sitten pääsee maistamaan! Kakku oli oikeasti ehkä paras koskaan maistamani suklaakakku, ja juhlavieraatkin jaksoivat kiltisti kehua luomustamme (siis Ukkelin luomusta).


Pizzapiirakka menossa uuniin ilman munamaitoa


Itsetehdyt ihapullat ja tsatsiki on lyömätön yhdistelmä. Jälkimmäinen on vielä jääkaapissa maustumassa.

Pöydästä löytyi kakun lisäksi myös ruisnappeja, fetasalaattia, jaffakeksejä (hätävara jos kakku ei onnistukaan), nakkeja, tsatsikia ja kinkkupiirakkaa, joka tosin muistutti enemmän pizzaa unohtuneen munamaidon johdosta. Myös tarjoilemistamme lihapullista unohtui jotakin, nimittäin sipulikeittojauhe. Unohtelut kuitenkin sallittakoon viikolla, jolloin tuntui, että ihan kaikki mahdollinen meni pieleen. En edes ala kertoa tarkemmin Bemarin omistajan riemukkaasta pakkasviikosta, VR:n toimivista junista ja muista vastoinkäymisistä, joita todella tuntui osuvan ihan liikaa kahden pienen ihmisen kohdalle.

Synttärituparit (juhlimme siis Ukkelin keltaiseen keittiöön rantautumista samalla) olivat kuitenkin oikein onnistuneet, jos ei oteta huomioon vessanpöntöstä vahingossa alas vedettyä kännykkää. Baarin me vanhukset jätimme sitten kuitenkin väliin, ja naapuritkin varmasti arvostivat päätöstämme jäädä kotiin laulamaan Singstaria. Se olin minä, anteeksi vain!

Tunnisteet: , , ,

torstai 4. helmikuuta 2010

Gatto Nero




Keskellä raivostuttavinta talvea on saatava jotain mukavaakin ajateltavaa, jotteivät ratkiriemukkaat junamatkat, tyhjentyvät akut ja polveen asti lumessa kahlaavat jalat saa pientä arjesta selviytyjää hermostumaan. Meikäläinen on normaalisti ehkä maailman rauhallisin ja positiivisin olento, mutta viime aikojen koettelemuksien vuoksi alkaa pikkuhiljaa huumori loppua tältäkin tytöltä. Luojan kiitos on jotain mitä odottaa (vajaa 54 päivää Egyptin matkaan!) ja sitä vartoessa (hihii, mikä vanhussana) on mukava muistella viime kesän Italian reissua.


Riminin rantakadulla on möllöttänyt vuodesta 1970 asti Gatto Nero niminen ravintola. Musta kissa vaikuttaa ulkoisesti normi rantakuppilaa fiinimmältä, mutta siistin ulkokuoren alla kuplii hillitön huumori ja sopivan rento meininki. Hauska ilmapiiri ja houkutteleva ruokalista sai meidätkin istahtamaan ruutuliinaisiin pöytiin yhä uudestaan ja uudestaan.

Tarjoilijat osaavat olla tarvittaessa asiallisia ja kohteliaita, mutta varsinkin eräs hieman vanhempi herra hauskuuttaa ruokailijoita mielellään käytöksellään. Jos satut olemaan kaunis nainen ja seuranasi on toinen kaunis nainen, saattavat tarjoilijasedät jopa unohtaa hetkeksi toisten palvelun ja istahtaa viereesi pöytään juttelemaan ja hassuttelemaan. Hassuttelivat he tosin meillekin, vaikkei kumpikaan meistä ole kaunis eikä toinen edes nainen.


Kermainen ja sieninen pihviannos oli eniten lempparein Gatto Nerossa vedetty sapuska.


Vähiten lempparein oli tämä pihvi. Söimme senkin silti kokonaan varsin hyvällä ruokahalulla.

Pääasia eli ruoka on upeaa ja sitä on paljon! Vaihtoehtoja on riittävästi ja ruokaa on lautasella runsain määrin. Me rassut otimme eräällä ruokailukerralla yhteiseksi alkupalaksi juustolautasen, jonka jälkeisistä pasta-annoksista emme pystyneet väkisinkään syömään kuin juuri ja juuri puolet. Miten ihmeessä italialaiset pystyvät vetämään alkuruoan ja pastan jälkeen napaansa vielä vaikka kuinka monta ruokalajia? Huhhuh, ei ymmärrä.

Yritäpä nyt sitten syödä ensin nämä juustot..



..ja sitten nämä valtavat pasta-annokset, jotka olivat paljon suuremmat kuin miltä kuvan perusteella vaikuttaa.




Yksi mieleenpainuva kokemus Gatto Nerossa oli ainoa sisällä tapahtunut ruokailu lomamme aikana. Keräsimme tunnelmaa ensin parvekkeellamme ihmetellen alkavaa sadetta. Pieni ropina yltyi pian kunnon rankkasateeksi ja ukkoseksi, jota siirryimme ihailemaan sisälle huoneeseemme hyvän punaviinin kera. Lomakuvista ja -videoista löytyy pari salaa kuvattua otosta eräästä salamoinnista innostuneesta Martinasta, joka ei meinannut pysyä housuissaan ukkosesta intoillessaan. Jep, meikäläisellä ei todellakaan ole kaikki Ismot Casinolla. Baitövei, inhoan loppuunkuluneita lausahduksia kanootista pudonneista inkkareista ja tylsistä kynistä penaalissa, mutta Ismo Casinolla pisti naurattamaan.

Palataan asiaan.. Ukkosiltana päädyimme siis sisään Gatto Neron ikkunapöytään herkuttelemaan. Tunnelmallinen meininki jatkui läpi illan kynttilän valossa illastaessa ja ikkunaan ropisevaa sadetta katsellessa. Söimme alhaalla olevissa kuvissa näkyvät pihvit yhteisen perunalisukkeen kanssa ja pitkitimme iltaa ottamalla vielä Irish Coffeet jälkkäriksi. Takaisin hotellille kipitimme illan jo pimennyttyä hiipuvan sateen ropinan kera.







Niin tosiaan, jos joku löytää joskus tiensä Riminille ja haluaa käväistä Gatto Nerossa (suosittelen!), niin ravintola löytyy siltä samalta Riccioneen ja Cattolicaan vievältä rantakadulta kuin kaikki muutkin ravintolat, hotellit ja kaupat. Ristorante Gatto Nero on suunnilleen samoilla kohdilla kuin rannat numero 70-75. Lähellä möllöttää ainakin hotellit Gallia Palace, Ambassador ja Audikin muistaakseni.

Tunnisteet: ,