Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Töölönrannan brunssi

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Töölönrannan brunssi


Pääsin viime sunnuntaina elämäni ensimmäiselle brunssille, kun Käly ja Insinööri (eli Huli ja herra Longfield) veivät meidät Töölönrantaan herkuttelemaan kiitokseksi heidän koiransa hoidosta. Aika kiva kiitos siitä, että saimme ihanan vieraan luoksemme viikon ajaksi. Sunnuntai valkeni kauniin aurinkoisena ja kevätauringon säteet lämmittivät ihanasti, kun ihailimme maisemia ravintolan edessä ennen brunssille siirtymistä.

Ihanat maisemat ilahduttivat ikkunapöydässä istunutta seuruettamme koko parituntisen brunssin ajan ja viimeistään tuolla hetkellä uskoin, että lähestyvä kevät on ihan oikeasti tosiasia. Kippistimme lasillisilla kuohuvaa ja ryntäsimme alkupalapöydän kimppuun.






Omia lemppareitani alkuruoista olivat ennalta-arvatusti pikkublinit ja mätimousse sekä lämminsavulohi sitruuna-aiolin kera, paahdetut kasvikset ja herkkusienet sekä kanaa ja pekonia sisältänyt maalaissalaatti. Kaikki muukin alkuruokabuffetissa oli todella herkullista enkä keksi yhdestäkään ruoasta mitään valittamista, vaikka kuinka yritän. Alkuruoat olivatkin brunssin ehdotonta parhaimmistoa.





Pääruoaksi tarjoiltu loimutettu lohi sekä palsternakkapyree oli niin ikään varsin suussasulava tapaus, vaikken jaksanutkaan syödä annosta ihan kokonaan. Sen siitä saa kun santsaa liikaa alkuruokia.. Henkan nauttima karitsan paahtopaisti rosmariiniperunoiden kera oli kuulemma myös oikein hyvää ja uskon, että myös kasvisvaihtoehto olisi ollut herkullista, vaikkei seurueestamme kukaan sitä valinnutkaan.



Brunssin heikoin lenkki oli jälkiruokapöytä, joka näytti aluksi kovin vaatimattomalta ja valikoimaa olisikin saanut olla hieman enemmän. Pöydässä olleet herkut yllättivät kuitenkin toimivilla makuyhdistelmillään. Vaniljapannacotta ja kaneliomena sekä ananas ranskankerman kanssa olivat molemmat todella herkullisia yhdistelmiä. Suklaakakkukin oli hyvää, vaikka omaan makuuni se olisi saanut olla vielä hieman suklaisempaa. Myös juustovalikoima ilahdutti juustofania, ja lemppariyhdistelmääni valkohomejuustoa suolakeksin päällä tulikin ahmittua siinä vaiheessa jo aivan liian täynnä olevaan mahaan.

Kokonaisuutena brunssi oli todella ihana. Aurinkoinen sää, paras seura, asiallinen palvelu ja siisti ravintola loivat upeat puitteet kiireettömälle kevätsunnuntaipäivälle. Myös julkkiksia tuli bongailtua koko viikon edestä, sillä samaan aikaan kanssamme brunssilla olivat ainakin Raili Hulkkonen, Joona Puhakka, Teresa Välimäki ja uskomattoman kaunis Iina Kuustonen. Kiireetön brunssi oli niin tervetullut piristys pitkän viikon päätteeksi, että taisin jäädä kerrasta koukkuun. Mietinkin tässä juuti, minne haluaisin mennä seuraavaksi nauttimaan brunssia? Onko ehdotuksia?

P.S Paremmin brunsseihin perehtyneen Hulin postaus arvosanoineen ja upeine kuvineen tästä samaisesta herkutteluhetkestä löytyy täältä.

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Anonymous Huli kirjoitti...

Saan tartutettua pikkuhiljaa brunssifaneuden kaikkiin. :) Noita kuvia on kovin kamalaa katsella just ennen lounasta, varsinkin kun tietää, että ruokalassa odottaa joku lihapata. Miksi mä en voi saada kana-pekonisalaattia ja lohta aiolilla joka päivä?!

Asialliseen palveluun kuuluu muuten ehdottomasti kuoharin läikyttäminen lattialle. :) No ei, hyvin siellä kaikki toimi!

7. maaliskuuta 2012 klo 10.26  
Blogger Martina kirjoitti...

Mä voisin elää mätimoussella ja blineillä. Kauhee nälkä, ei tosiaan pitäis ajatella ruokajuttuja just nyt ennen lounasta. :)

Heh, joo kuoharin läikyttäminen oli hyvinkin asiallista, samoin likaisten aterimien heittely mun jalkoihin ku olin ottamassa ruokaa. Tarjoilijalla ei tainnut olla ihan paras päivä, mut musta se toi vaan rentoa tunnelmaa, ku kaikki ei mee ihan putkeen. Ei tarvii nolostua itekään niin paljon jos sössii jotain, ku tarjoilijatkaan ei osaa. :D Ja muutenhan tosiaan kaikki toimi ihan hienosti.

7. maaliskuuta 2012 klo 10.46  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu