Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Keltaisessa keittiössä

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Sushia ja suklaata


Oi, tämä oli ihana viikonloppu. Ei sillä, että silloin olisi ollut mitään sen erikoisempaa tekemistä. Päinvastoin, hengailin koko viikonlopun kotona itseäni hemmotellen ja innostuin hieman siivoamaan sillä seurauksella, että puhdistin vitriinejä lauantai-iltana yömyöhään asti. Kun muut bailaa yökerhon tanssilattialla, bailaa tämä tyttö olkkarissa pölyrätti kädessään Iskelmä-radion pauhatessa. Mikä vanhuus muka.. (Kyllä vaan: Synttärit ovat taas lähestymässä ja ikäkriisi muistuttelee olemassaolostaan).

Ukkeli oli koko viikonlopun yövuorossa, joten päivät vietin hiljaisuudessa telkkaria äänettömällä katsellen sekä lenkkipolulla hikoillen, jotta Ukkeli saa nukkua yöpäiväunensa rauhassa. Sitäpaitsi hiljaisuudessa oleskelu tekee mielelle todella hyvää kiirehälyisen viikon jälkeen. Miehen lähdettyä töihin aloin siivota innoissani kotia telkkarin tai radion pauhatessa täysillä. Sen lisäksi, että kokkasin hyvänä avovaimona meille molemmille lauantaina lohiruokaa Jamien reseptillä (tästä lisää myöhemmin, oli muuten ihan perhanan hyvää!) olin hommannut itselleni muutamia hemmotteluherkkuja.




Kaapin uumenissa minua odotti näin söpö paketti, joka oli täynnä suklaakonvehteja. Huijasin hieman Kampin Kaakaopuun tyttöä sanomalla, että paketti tulee lahjaksi, jotta saisin siihen nätin limenvihreän nauhan. Oikeasti paketti tuli minulle itselleni, joten anteeksi vaan Kampin Kaakaopuun tyttö siitä, että juksasin sinua. Makunautinto vaan tuppaa korostumaan entisestään, kun konvehdit ovat nätissä rasiassa ja kukapa ei tykkäisi pakettien avaamisesta.






Otin valmiin sekoituksen, joka edusti monipuolisesti Kaakaopuun valikoimaa ja sisälsikin monta ihanaa ja erilaista suklaanamua. Nappasin aina muutaman konvehdin kerrallaan, jotta sain herkutella koko viikonlopun. En kertaakaan kurkistanut rasian sisään, vaan otin sokkona muutaman konvehdin, jotka osuivat ensimmäisenä käteen. Oli aivan mielettömän ihanaa maistella toinen toistaan herkullisempia konvehteja, joiden sisällöstä ei ollut mitään hajua. Ihania ne oli kaikki, ja muistinkin taas miksi pidän hieman kalliimmista konvehdeista enemmän kuin perus Fazerin sinisestä (joka on toki myös hyvää, kaikki suklaa on!).




Jotta koko viikonloppu ei menisi pelkän makean voimalla, ostin kaupasta myös pakastesushia, jonka herkuttelin sushin himoissani heti perjantai-iltana. Mielestäni pakasteversiotkin ovat aivan kelpo tavaraa, ja tämäkin Pirkan kuvaushetkellä vielä hieman kohmeessa ollut versio maistui meikäherkuttelijalle oikein hyvin.

Sushi, suklaa ja oma aika takasivat akkujen latautumisen yli äyräidensä viikonlopun aikana ja tästä olikin hyvä jatkaa kiireiselle työviikolle. Hemmotteluhetkistä viisastuneena yritänkin muistaa piristää itseäni jatkossakin pienillä herkuilla ja tekemällä juuri sitä mitä itseä huvittaa, oli se sitten sohvan nurkassa löhöilyä, vitriinien siivoamista tai vaikkapa pikajuoksun harrastamista joen rannassa. Itsensä hemmottelu on yksi maailman tärkeimmistä asioista, joten muistakaa pliis ystävät hyvät varsinkin näin syksyn ja talven tullessa ottaa välillä vähän aikaa ihan vain itsellenne.





Nätit kukat kotona piristävät ja ylläolevat kukat pelastivatkin erään arki-illan, jolloin urheiluvammoista murehtimisen sijaan ihailin hymyillen uusia ihania ruusujani. Joskus hyvän mielen löytäminen voi olla todella pienestä kiinni.

Tunnisteet: , ,

lauantai 27. elokuuta 2011

Keltainen keittiö 3v!

Härreguud, mammamiia ja oumaigaaad, pieni rakas blogini täyttää jo 3 vuotta! Onpa aika mennyt nopeasti. Perinteitä kunnioittaen listaan taas parhaita paloja viimeisimmän vuoden varrelta, niin blogin osalta kuin oikeassakin elämässä elettyä. Tänä vuonna on tapahtunut nimittäin paljon isoja ja tärkeitä asioita.

Päällimmäisenä mielessä on noin vuosi sitten ostamamme tontti Järvenpäässä, jolle olemme alkaneet rakentaa taloa. Seuraava vuosi kuluukin rattoisasti raksahommissa, uuden kodin sisustusta suunnitellessa ja jossain vaiheessa edessä on myös odotettu muutto uuteen kotiin. Ensimmäiset muuttolaatikothan olen pakannut jo aikoja sitten. Miten niin (liian) ajoissa muka..

Keväällä myllersin hieman elämääni, kun koin ahaa-elämyksen ja päätin alkaa etsiä itselleni uutta työpaikkaa. Lähetin viisi hakemusta, pääsin kolmeen haastatteluun ja ennen kuin ehdin edes tajuta, olin allekirjoittanut työsopimuksen uuteen paikkaan ja lampsinyt irtisanomaan itseni vanhasta työpaikasta. Se oli hurjaa aikaa se, kaikki tapahtui niin nopeasti, vaikka tarkoituksena oli lähinnä vain katsella kaikessa rauhassa minkälaisia työpaikkoja on tarjolla. Sopivan työtarjouksen edessä ei kuitenkaan vitkasteltu, vaan vaihdoin työpaikkaa intoa täynnä, enkä ole vielä tähän päivään mennessä katunut päätöstäni.

Talvella kotirappumme eteen oli ilmestynyt pieni söpö auto, jonka avaimet Ukkeli läväytti käteeni autoa ihastellessani. Aikamoinen ylläri sanoisinko, ostaa nyt toiselle auto ja vieläpä juuri sellainen, josta olin haaveillut. Olin hetken aivan hoomoilasena auton ja sen avaimien kanssa, enkä saanut seuraavana yönä unta kun mietin vain uutta autoani. Projektinani onkin ollut opetella ajamaan autoa turvallisesti ja ilman paniikkia monen vuoden tauon jälkeen, mutta projekti on edennyt huonosti, enkä ole uskaltautunut auton rattiin pariin kuukauteen. Noh, viimeistään sitten kun talo on valmis ja asumme Järvenpäässä, on minun pakko uskaltaa ajaa pikku Rinsessallani.

Viimeisen vuoden aikana olen myös innostunut toden teolla ratsastusharrastuksestani ja osallistunut jos jonkinlaiselle kurssille, leirille ja ottanut irtotunteja muiltakin talleilta kuin omalta (vaikka oma onkin paras kaikista). Toteutin myös Ukkelin kanssa ikiaikaisen haaveeni Karibian risteilystä ja pyörähdimme samalla reissulla myös New Yorkissa ja Miamissa. Ihan mahtava reissu.

Sen lisäksi että omassa elämässä on ollut positiivista myllerrystä, on myös perheeni muille jäsenille tapahtunut tärkeitä asioita. Insinööri meni naimisiin Kälyn kanssa vuoden ensimmäisenä päivänä, jolloin vietimme ihanat talvihäät. Tulevasta datanomista tuli Datanomi ja nuorimies tapasi ihanan tyttöystävänsä noin vuosi sitten. Äidillekin kuuluu uutta, sillä hän on muuttamassa uuteen kotiin, mikä tarkoittaa siis sitä, että lapsuudenkotini on myyty. Tuntuu aika hurjalta ja haikealtakin. Iskä taasen osti veneen, kunnosti sen ja kävi sillä Pohjassa (hehee, Pohja-vitsit ovat aina yhtä hauskoja). Siskonikin pääsi yllättämään kihlautumalla kesän aikana Pasinsa kanssa. Kaikenlaista on siis ehtinyt tapahtua, mutta onneksi muutokset ovat olleet positiivisia.

Kilometrin pituisen oman elämän katselmuksen jälkeen siirrytään blogiin ja sen vuoden parhaisiin paloihin. Perinteinen listaus tuleepi siis tässä, olkaa hyvät:

1. Paras salaatti



Tähän oli vaikea valita vain yhtä hyvää, mutta hetken pähkäiltyäni sain päätettyä, että parhaan salaatin titteli menee Jamie Oliverin syntisen hyvälle caesar-salaatille.

2. Paras keitto

Tästä en olekaan kirjoittanut blogiin, mutta Kitchen G18:sta saa lounasaikaan aivan mielettömän ihania keittoja! Ne kuuluvat ehdottomasti Paras keitto -kohtaan, vaikka ovatkin vailla postausta, kuvaa ja kaikkea.

3.
Paras pasta



Ehdottomasti Miami Beachin Lincoln Roadilla sijaitsevan Tiramesun pastat. Ah ja nam.

4. Paras kalaruoka



Katkarapu ei ehkä ole kala, mutta kuuluu silti tähän kategoriaan, sillä minä sanon niin. Jamie Oliverin katkarapupasta on ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan vuoden paras merestä löytyvistä otuksista tehty ruoka.

5. Paras juoma



Mantelilikööri ja siitä tehty kakku.

6. Paras ravintolaruoka



Tähän olisi hirveästi hyviä vaihtoehtoja, sillä olemme syöneet viime vuoden aikana ravintoloissa ihanan paljon, enemmän kuin koskaan aiemmin. Monesta mahtavasta ravintolaruoasta paras on kuitenkin ehdottomasti New Yorkin Katz's Delin Reuben Combo.

7. Paras naposteltava




Lihakonttorin Delistä saatavat ihanat juustot, italialaiset salamit ja antipastot. Näitä olen ostanut kotiin harva se kerta. Yläkerran kuvassa olevat herkut vedettiin naamariin työporukan kanssa eräänä kesäisenä iltana eräällä kesäisellä parvekkeella eräässä kesäisessä paikassa.

8. Paras kokonaisuus



Ehdottomasti Mange Sudissa nauttimamme kaksi neljän ruokalajin illallista viinipaketteineen. Täydellisiä makunautintoja molemmat.

9. Paras liharuoka



Tämän kategorian voiton vievät grillissä valmistuvat ihanat vuohenjuusto-munakoisopihvit, vaikkei liha olekaan niissä pääosassa. Myös muun muassa viime syyskuun Tukholman reissulla herkuttelemamme pihvi bearnaise-kastikkeella taisteli parhaan liharuoan tittelistä, mutta tällä kertaa grilliruoka vei voiton.

10. Paras kanaruoka



Cantina Westin nachot kanatäytteellä, jotka eivät sen suurempia perusteluja kaipaa. Parasta!

11. Paras lisuke



Tämä oli vähän vaikeampi, sillä en muista tehneeni viime vuonna mitään maata mullistavaa lisuketta, vaan meillä on menty vanhoilla hyviksi havaituilla kavereilla, kuten bataatilla, wasabimuussilla, salaatilla yms. Maailman parasta sienirisottoa voisi varmasti syödä myös lisukkeena, joten päätin valita sen voittajaksi.

12. Paras leipä



Kaikki leivät, joissa on rahkalevitettä! Hahaa, menikö vähän aiheen vierestä?

13. Paras jälkiruoka



Nykin juustokakut, eeehdooottomasti! Ihan sydämeen sattuu kun tiedän, ettei niitä saa Suomesta. Nyyh..

+ Erityismaininta

Jamie Oliverin herkullisille sapuskoille sekä hullulle päähänpistolleni kokata koko Jamien kotona -kirja läpi. Toivottakaa onnea, matkaa on vielä taivallettavana, sillä resepteistä on vasta noin viidesosa kahlattu läpi (kaikki ei ole vielä blogissa). Huhheijaa!

Tunnisteet:

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Yleisön pyynnöstä: Jogurtti-yrttikastike

Tiedoksi heille, jotka eivät arvanneet: Jogurttikastike on tuo valkoinen yksilö.

Nyt otetaan varaslähtö peli-iltaan, josta teen oman postauksensa myöhemmin, mutta Kälyn pyynnöstä julkaisen kyseisenä iltana tarjotun jogurtti-yrttikastikkeen ohjeen jo nyt. Ohje on napattu yhdeltä lempisivustoistani eli Maku.fi:stä. Ja kas näin helposti syntyy herkullista jogurtti-yrttikastiketta, joka on namia ainakin salaatin kaverina:


- 200 g jogurttia (mulla oli turkkilaista, mutta mikä tahansa muukin maustamaton käy)
- 3 rkl yrttiseosta (alkuperäisessä ohjeessa kehotetaan käyttämään tuoreita yrttejä, mutta minä kippasin sekaan valmista pakasteseosta hyvillä mielin)
- 1 valkosipulinkynsi (saattaa olla että laitoin hieman enemmän..)
- 1 tl hunajaa
- 1 tl sitruunamehua
- ripaus suolaa
- ja toinen ripaus mustapippuria

Yhdistä kaikki aineet keskenään ja anna kastikkeen maustua jääkaapissa tovi jos toinenkin. Minä tein kastikkeen valmiiksi jo edellisenä päivänä, mikä takasi että maut olivat muhineet kunnolla ja kastike maistui herrrrkulliselta.

Tunnisteet: ,

maanantai 22. elokuuta 2011

The Kesäpäivä 2011



Ihana Kesäpäivän perinteemme sai tänä vuonna jatkoa, kun elvytimme ystäväni kanssa vuoden taukoa pitäneen The Kesäpäivän brunsseineen ja muine kivoine kesäisine juttuineen taas henkiin. Tällä kertaa kokoonnuimme aamupäivästä ystäväni uudessa kodissa Mäkkylässä, jossa herkuttelimme Kesäpäivän ehkä tärkeimmän perinteen, eli shampanjabrunssin.

Päivä oli kuuma ja aurinkoinen, joten brunssi katettiin parvekkeelle, josta katselimme syömisen ja juoruilun lomassa Vermon raviradalla kiitäviä ravihevosia. Kuuntelimme päivän aikana sattumalta myös aiheeseen hyvin liittyvän biisin, joka kuuluu näin: "Heppa täydessä ravissa, on kaikkein raainta voimaa.." (Se joka tunnistaa biisin on paras!).




Ystäväni oli leiponut juuri ennen saapumistani ihanan juustoista patonkia, jonka lisäksi lautasille hamstrattiin graavilohta, salaattia, kurkkua ja kahta eri dippiä/kastiketta. Tarjolla oli myös viinirypäleitä, mansikoita, mustikoita, tuoremehua, kahvia muumimukeissa ja tietenkin sitä kuohuvaa. Brunssin lomassa vierähti useampi tunti kahden ystävyksen parin viime vuoden kuulumisia läpikäyden. Ystäväni on viimeisen vuoden aikana muun muassa asunut Briteissä ja matkustanut junalla Venäjän halki käyden muun muassa Mongoliassa, joten juttua todellakin riitti.

Iltapäivällä lähdimme viereiselle Talin frisbeegolf-radalle, jossa minä kokeilin hauskaa kesäharrastusta ensimmäistä kertaa ja ystävänikin vasta toista kertaa. Minut ja heittokäteni tunteville ei varmasti tule yllätyksenä, että olin todella huono frisbeegolfaaja, mutta taidon puutteen korvasi iloinen mieli, muutama pelikalja ja ystäväni hyvät hermot, jotka kestivät, vaikka meikägolfaaja heitteli frisbeetään satamiljoona kertaa pitkin puita, pensaita ja ulos radaltakin ennen kuin päästiin lähellekään koria. Seuraavassa kuvassa voittekin nähdä taidonnäytteeni frisbeegolf-radalla. Moon niin hyvä! Eikö sitä ollutkaan tarkoitus heittää puuhun?




Kesken pelin meidät yllätti virkistävä ukkoskuuro (mikäs sen kesäisempää), mutta se ei menoa haitannut, sillä viksuina kesäpäiväläisinä olimme ottaneet sateenvarjon mukaan, jonka alla odottelimme rankimman saderyöpsäyksen loppumista. Pelin jälkeen mutustelimme muffinsseja, jotka ovat myös yksi Kesäpäivän perinteistä.

Tällä kertaa tein syntisen suklaisia mutakakkumaisia vaahtokarkkimuffinsseja, jotka olivat törkeän hyviä ja myöskin törkeän makeita, joten kovin montaa muffaria ei tarvittu makeanhimon taltuttamiseen.
Vaahtokarkki-suklaamuffinssien resepti kuvineen tulee myöhemmin omana postauksenaan, sillä sössin muffinssien kuvat jonnekin kadoksiin eikä reseptiä voi julkaista tässä ja nyt ilman kuvia.

Muffinssien ja parin lonkeron nauttimisen jälkeen vaihdoimme siistimpää ylle ja siirryimme keskustaan La Famiglia -ravintolaan syömään. Alkuruoaksi otin pitkään himoitsemiani etanoita, pääruoaksi tilasimme perinteiset pippuripihvit ja jälkkärinä oli ihanaa keskeltä sulaa suklaaleivosta jäätelön ja marjojen kera. Nammm.








Illallisen jälkeen vanhoja ihmisiä alkoi jo väsyttää, joten suunnittelemamme yökerhossa yötä myöten bilettäminen ei toteutunut tällä(kään) kertaa. Sen sijaan istuimme vielä hetken terassilla pimenevässä kesäillassa herrat olut ja viski seuranamme. Yritin kovasti saada krapulaa aikaiseksi, jotta olisin saanut hyvän syyn löhötä koko seuraavan päivän sohvalla sipsien kera, mutta aikainen kotiutuminen takasi sen, että sunnuntaina energiaa riitti ja krapulapäivä oli haave vain. Okei, löhösin minä silti sohvalla, mutten koko päivää, sillä lenkkipolku huuteli kutsuhuutojaan pienelle kipittäjälle.



Tunnisteet: ,

torstai 18. elokuuta 2011

Maailman paras levite



Yksi elämän virstanpylväs on nyt saavutettu: Kokkasin ensimmäistä kertaa anopin reseptillä jotakin. Enkä edes ihan mitä tahansa, vaan maailman parasta rahkalevitettä, johon ihastuin heti ensi maistamisella. Levite saa jopa minut hienon ja sivistyneen juhlavieraan (kröhöhöm..) seisomaan pitopöydän vieressä rohmuten aina uuden patonginpalan, jonka päälle levitän ison kasan valkosipulista rahkan ja margariinin seosta. Tämän jälkeen ahmin koko herkun kerralla edelleen sen pöydän vieressä hengaillen. Miten niin muka pitäisi ottaa ruokaa omalle lautaselle ja mennä muualle syömään? Levite todella on niin herkullista ja koukuttavaa, etteivät hyvät ruokatavatkaan pysy enää mielessä.

Tänä kesänä Ukkelin veljen valmistujaisissa uskalsin pyytää pelottavalta anopilta levitteen reseptin ja kokeilin sitä kädet täristen heti seuraavana viikonloppuna. Oikeasti anoppini on maailman paras, mukavin, kiltein, hyväsydämisin ja rennoin anoppi, joten meidän kohdalla puheet pelottavasta miehen äidistä eivät pidä paikkaansa. Siksipä uskalsinkin kokata anopin levitettäkin hyvillä mielin, ilman pelkoa punaisena huutavasta tädistä, joka syyttää minua reseptinsä, poikansa ja koko elämänsä pilaamisesta. Oikeasti, onkohan sellaisia anoppeja edes olemassa?

Sen pidemmittä puheitta mennään itse reseptiin. Tarvitset:

- puoli pakettia voita tai margariinia
- purkin Ehrmannin rahkaa
- valkosipulia
- persiljaa

Pilko valkosipuli ja persilja. Kippaa voi tai margariini ja rahka kulhoon valkosipuli- ja persiljasilpun kanssa. Survo sörssäimellä, jota joskus myös sauvasekoittimeksi kutsutaan, kaikki sekaisin ja kas, valmista on! Ihan helppoa!

Tällä levitteellä on hurmattu monta juhlavierasta niin Keravalla Ukkelin vanhempien kotona, kuin ensikokeiluni myötä myös meillä kotona juhannuksena, jolloin tarjoilin tätä patongin kanssa. Patongin lisäksi olen syönyt herkkua ainakin lihapullien kanssa, dippaamalla sipsejä levitteeseen ja ihan vain suoraan kulhosta lusikalla. Törrrkeän hyvää!


Hän on tuo tuossa alhaalla vasemmalla.

Tunnisteet: ,

perjantai 12. elokuuta 2011

Ylläri kaikista tärkeimmille



Hoksattiinpa tuossa Ukkelin kanssa, että meidän äitien syntymäpäivät osuvat molemmat kesälle ja ovat vain vajaan kuukauden päässä toisistaan. Tästä kehittelimmekin idean järkätä äideillemme yllätyssynttärit. Etsimme sopivan päivän, mietimme kivan ravintolan josta varasimme pöydän ja pyysimme äitejämme saapumaan asemalle tiettynä päivänä tiettyyn aikaan. Muuta emme kertoneet, paitsi jonkun pienen vinkin annoimme pukeutumisesta naisten kysellessä heti tärkeimmän asian perään. Muuten pidimme suumme visusti supussa illan ohjelmasta ja siihen osallistujista.

Äidit olivat tietenkin kehitelleet päissään (siis päidensä sisällä ja ehkä myös päissään) mitä hurjempia spekulaatioita illan kulusta, ja jos heidän ajatuksensa olisivat käyneet toteen, olisi ohjelmassa ollut benjihyppy sekä karaokebaarissa "Vanha nainen hunningolla" -biisin laulamista. Hmm, ei mitään huonoja ideoita, ehkä ensi kesänä toteutamme sitten nämä? Tällä kertaa ohjelma oli kuitenkin rauhallisempi viedessämme äidit ravintola Mange Sudiin syömään neljän ruokalajin illallisen viineineen kaikkineen.




Syömämme menu sisälsi Välimeren herkkuja ja se alkoi herkullisilla kampasimpukoilla sekä tryffelillä maustetulla hernepyreellä. Tarjoilijamme oli todella mukava kysellessään onko meillä jokin juhlapäivä, johon Ukkeli vastasi nuorten tyttöjen pöydän toisella puolella täyttävän vuosia. Ja niin olivat äidit muikeina kohteliaisuudesta, sekä varmasti myöskin yllätyksen paljastumisesta ja jännityksen laukeamisesta. Ravintolaillallinen tuntui olevan kovasti molempien mieleen, varsinkin kun pääsimme maistelemaan hieman harvinaisempia herkkuja, kuten esimerkiksi sitä tryffeliä.




Seuraavaksi pöytään kannettiin hellepäivään täydellisesti sopivaa ihanan raikasta gazpacho-keittoa katkaravunpyrstöillä. Nam, todellista hellepäivän ruokaa! Neljän ruokalajin lisäksi otimme kaikille viinipaketit, mikä takasi jokaisen annoksen kanssa tarjoiltavan juuri siihen sopivaa tarkoin harkittua viiniä. Kilistelimme muun muassa cavalla, josta pidän hurjan paljon.




Pääruokana oli karitsaa vartaassa, rapeita falafel-pyöryköitä sekä herkullista tsatsikia. Lihassa minua odotti yllätys, kun olin maistavinani siinä kanelin. Blogiani pidempään seuranneet tietänevät, että vaikka pidän yleensä aivan kaikesta ruoasta, on kaneli liharuoassa jotain mitä en ymmärrä. En itseasiassa ole varma onko mauste kaneli vai joku muu mitä korvapuustissa on, ja että oliko sitä edes kyseisessä karitsan vartaassa, mutta jostain sain kanelin mieleeni, eikä liha sen takia ollut lemppariani. Falafelit sen sijaan olivat parhaita koskaan maistamiani ja tsatsikin rouhea rakenne mieleeni.




Paras annos oli tällä(kin) kertaa jälkiruoka. Panna cotan kaverina oli tuoreita marjoja sekä hedelmiä, ja yhdistelmä oli niin täydellisen herkullinen, että minua ihan harmitti tietää, ettei sitä riitä loputtomiin. Viikunaa, mustikoita, mansikoita, vadelmaa, boysenmarjaa, pehmeää panna cottaa sekä jotakin makeaa (hunajaa tai siirappia).. Namnamnamnam, se maistui aivan taivaalta.

Illallisen jälkeen kävelimme Tehtaankadulta keskustaan kaikessa rauhassa lämpimässä kesäillan tunnelmassa, mikä oli varsinkin äitini mieleen, sillä hän pitää (aivan kuten tyttärensäkin) Helsingin kaduilla tepastelemisesta ja kaiken ympärilläolevan ihmettelemisestä. Hän tokaisikin päivän olleen loman paras, minkä Ukkelin äiti vahvisti silminnähden tyytyväisenä. Molemmat äipät lähettelivät vielä illalla kotiin päästyään kiitosviestejä, joten synttäriylläri taisi onnistua aivan nappiin. Tällaisia lahjoja on mukava antaa, kun saa olla paikan päällä todistamassa tyytyväisten lahjansaajien hymyjä, ja pääsee itsekin osalliseksi itse asiaan, eli tässä tapauksessa ihanalle illalliselle.

Tunnisteet:

keskiviikko 10. elokuuta 2011

"Minä olin lentäjän poika.."

Olen tainnut ennenkin mainita rakastavani lentokoneita, niiden katselemista ja niissä istumista. Yksi parhaista hetkistä lomalle lähdössä onkin, kun istuu kiitoradalla kiihdyttävässä lentokoneessa ja odottaa koneen nousemista ilmaan. "Ylöspäin läpi pilvien peiton, kohti ilmailun historiaa -- ja kiitotien päässä on taivaassa reikä.." Toinen parhaista hetkistä on se, kun istuu siellä samaisessa lentokoneessa ja lentoemännät tarjoilevat ruokaa, sillä minä ihan oikeasti pidän lentokoneruoasta.

Tarjottimen kanssa on mukava askarrella ja yrittää tunkea muovi- ja paperijätteet mahdollisimman pieneen myttyyn tarjottimelle, niin että mahtuu paremmin haarukoimaan lötköllä kertishaarukalla haaleaa ruokaa. Lisähaastetta antaa naapurin nenä, johon pitää yrittää olla tirvaisematta kyynärpäällään ruokaa naamaan lapioidessa. Ja ei, tällä kertaa tämä ei ole sarkasmia, sillä minä ihan oikeasti pidän kaikesta, mikä liittyy lentokoneisiin ja niissä ruokailuun. "Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut.."


Okei, yli vuorokauden kestänyt kotimatkamme reitillä Fort Lauderdale - New York - Frankfurt - Helsinki oli hieman puuduttava, enkä nauttinut siitä välttämättä ihan niin paljon kuin menomatkasta lätäkön yli tai muista lyhyemmistä lomalennoista. Levottomat jalat estivät nukkumisen, mutta lukiessa silmät eivät pysyneet auki. "Unen kerosiinin katkuisen näin.." Tyydyin siis torkkumaan, lukemaan yhden sivun, torkkumaan lisää ja odottamaan ruoka-aikaa. Lensimme kaikki muut lennot Lufthansalla, paitsi Nykki-Florida -välin, jonka taitoimme molempiin suuntiin jenkkiläisellä halpislentoyhtiö JetBluella. Olimme molempiin lentoyhtiöihin erittäin tyytyväisiä ja Finnairin pisteet laskivat jälleen silmissä kun vertaili kotimaista näihin kahteen. Sori vaan..

Helsinki-Frankfurt välillä Lufthansa tarjoili aamiaiseksi todella maukasta ciabattaa. Ennen koneeseen nousemista olimme hörppäisseet kentällä perinteiset lähtökaljat, vaikka kello oli muistaakseni vasta jotain aamuviiden ja -kuuden välillä. Kellonaika ei paljon hetkauta kun on perinteistä kyse. Toinen perinne on nauttia lasi kuohuviiniä koneessa, mutta tällä kertaa teimme pienen poikkeuksen ja hörppäsimme kuohuvat vasta Frankfurtin kentällä Nykin lentoa odotellessamme. Frankfurtissa oli aikaa syödä myös aamiainen numero zwei, joka sisälsi olutta (oho..) sekä ihanan briejuustosämpylän. Namskis. "Lentokenttien aavoilla tuulee.."










Pian olikin aika siirtyä seuraavalle etapille, eli Frankfurt-New York -lennolle. Lufthansan koneessa matka taittui mukavasti leffoja katsellessa ja syödessä. Spaghettiannoksen tai kanariisihässäkän (jee, me saatiin ihan ite valita pääruokamme!) sekä hassun sinappinakin sisältäneen lämpimän sämpylän lisäksi lennon hintaan kuuluivat myös viinit, joita lentoemännät kantoivat alituiseen kysellen saisiko olla lisää täytettä lasiin.
Menomatkan riemuhulinassa ilmainen viini voisi olla hyvinkin petollinen kaveri, mutta osasimme onneksi ottaa sitä sivistyneen saksalaisittain emmekä ördäävän suomalaisittain. Kyllä äiti olisi nyt ylpeä! Lapsi osasi kerrankin käyttäytyä! "Vielä isäänikin paremmin.."








Liekö meillä ollut huono vaikutus ihmisten terveyteen vai mistäköhän oli kyse, kun kahdella lennolla matkustamossa koettiin jänniä hetkiä sairaskohtausten vuoksi. Lennolla Helsingistä Frankfurtiin eräs intialainen mies ei herännytkään kaverin ravistellessa tätä hereille, ja pian lentoemäntä kyselikin onko matkustajien joukossa lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Pian miehen luona olikin saksalainen lääkäri ja suomalainen sairaanhoitaja, ja muutaman tovin päästä mies saatiin kuin saatiinkin hereille. Sen verran häikkää herran sydämessä kuitenkin oli (minä tietenkin kuuntelin korvat höröllä mistä on kyse), että ambulanssi odotti seuruetta heti koneen ulkopuolella.




Myös USA:n sisäisellä lennolla oli ongelmia erään herran terveyden kanssa, mutta ymmärsin kuitenkin ettei hänen kohdallaan ollut yhtä vakavasta ongelmasta kyse kuin intialaisella miehellä, jonka kohdalla mietittiin hätälaskunkin mahdollisuutta. Jännää oli silti tätäkin tapausta seuratessa, ja ihmeellinen sattuma oli, että molemmat sairastapaukset olivat vain parin rivin päässä meistä. Pysyin siis helposti ajan tasalla omalla paikallani istuen ja kuunnellen, mikä oli uteliaan ihmisen mielestä tietenkin hyvä asia.


Vietettyämme New Yorkissa muutaman yön siirryimme paikallisella halpalentoyhtiöllä Fort Lauderdaleen. Emme odottaneet JetBluelta oikeastaan muuta kuin kyydin Floridaan, mutta lentoyhtiö yllätti positiivisesti mukavalla henkilökunnalla sekä naposteltavilla, joista siniset sipsit olivat vinkeimpiä. Maku ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sininen väri oli niin hauska, että mussutin koko pussillisen menemään tyytyväisenä kuin pakolainen kumiveneessä.








Menomatka on aina paljon hauskempi kuin tulomatka, ja niin oli myös tällä kertaa. Teimme tosiaan kotimatkaa yhteensä hieman yli vuorokauden, mikä oli niin puuduttavaa, että maailman innokkainkin lentomatkustaja pääsi väsähtämään. Lennolla Atlantin yli tarjoiltiin vain yksi ruoka (buu!) ja sekin oli valitettavasti huonoin koskaan lennolla syömäni. Katsokaa nyt vaikka, kuka haluaa harmaata kanaa?




Okei, yölennolla ei ole tarkoituskaan syödä koko ajan, vaan matkustajat haluavat nukkua pimennetyssä koneessa, mutta kyllä minulle olisi maistunut vielä vaikka sellainen nakkisämpyläkin. Viimeisellä etapilla, eli lennolla Frankfurtista Helsinkiin tarjoiltiin muffinssia, josta ei ole kuvaa, ja joka oli kyllä hyvää, mutta kun minä olisin halunnut sellaisen nakkisämpylän! "Minä nöyristä lapsista nöyrin.."



Ainiin, kävimme Nykin kentällä eräässä italialaisessa ravintolassa syömässä pizzaa ja aivan ihania valkosipulipalloja, jotka kurkkivat tuolta folion sisältä (kuva alhaalla, jos et tajunnut). Saako tuollaisia Suomesta tai voisikohan niitä tehdä itse? Voita, valkosipulia ja taikinaa sekaisinko? Kertokaa jos tiedätte, niihin jäi himo!



Tunnisteet:

perjantai 5. elokuuta 2011

Manteliliköörikakku



Kaikista parhaimmista herkuista on aina huonoimmat kuvat, sillä herkun ollessa pöydässä tarjolla, ei siitä suinkaan malta alkaa räpsiä kuvia, vaan ihanuuden haluaa työntää heti suuhunsa. Lautasella köllöttävästä kakkupalastakaan ei ehdi ottaa kuvaa, kun on niin kova kiire lusikoida aina uusi pala kielen päälle sulamaan. Sitäpaitsi silmät ovat kiinni nautinnosta ja kädet suojelevat kalleinta aarretta vieraiden lusikoiden kahmaisuilta, joten millä pitäisi muka pystyä ottamaan vielä kuvakin? Niinpä. Tämä tryffelikakku oli maukkaudeltaan yksi parhaimmista mitä olen tehnyt, ja yllä esitellyn teorian mukaisesti kuva siitä on aivan hirveä.

Resepti on napattu eräästä ikäiselleni täydellisesti sopivasta lehdestä, eli Cosmopolitanista. Oujee, älkää kysykö miksi minulla on kyseinen lehti. Muut kaltaiseni salaa tai ei-niin-salaa noloja lehtiä lukevat, voitte kurkistaa parempaa kuvaa kakusta helmikuun 2011 Cosmosta, josta ohjeen nappasin. Muut, tyytykää kohtaloonne tai etsikää käsiinne kyseinen lehti.
Ihanaihanaihana suklainen manteliliköörikakku syntyypi näillä ohjeilla:

Kakku:

- 250 g tummaa suklaata
- 150 g voita
- 2 dl ruokosokeria tai vaaleaa muscovadosokeria
- 5 kananmunaa
- 1 dl mantelirouhetta
- 2 rkl mantelilikööriä

Vaahto:

- 2 dl kuohukermaa
- 2 rkl tomusokeria
- 1 rkl mantelilikööriä

Ja ohjehan on helppo kuin mikä, minkä voi arvata myös reseptin alkuperästä. Kuinka moni Cosmoa lukeva nuori muka osaisi, malttaisi ja jaksaisi kaikelta biletykseltään väkertää kovin monimutkaisen kakun.

Aloita irtopohjavuoan voitelulla ja jauhottamisella. Käske siis äitiäsi kaivamaan kaapista irtopohjavuoka ja samalla voit käskeä hänet voitelemaan ja jauhottamaan sen, sillä yäk, siinähän menisi kädet ihan rasvaiseksi ja uudet rihkamasormukset pilalle.

Käske isääsi sulattamaan voi ja suklaa varovasti kattilassa. Käske äitiäsi sulattamaan voi ja suklaa varovasti kattilassa, sillä isä ei tottele käskyjä, eikä sitä kiinnosta muutenkaan mikään muu kuin työ, urheilu, autot ja bisse. Anna suklaan ja voin seoksen jäähtyä hieman ja kiusaa sillä välin pikkuveljeä.

Sekoita sitten desi sokeria ja yksi kananmunan keltuainen suklaan ja voin seokseen. Saa raivokohtaus kun keltuaisen erotteleminen ei onnistu, ja anna äitisi hoitaa homma sillä välin, kun korjaat raivokohtauksen aiheuttamasta itkusta levinneitä meikkejäsi. Muista piirtää mustalla kajalilla kulmakarvat ja vetää samalla kynällä aivan törkeän paksu rajaus alaluomelle. Tosi cool.

Huikkaa äidillesi, että hänen pitää lisätä loputkin keltuaiset yksitellen taikinaan ja sekoittaa kunnolla. Mausta itse taikina liköörillä ja mantelirouheella, sillä voit samalla ottaa huikan likööristä. Hyi v*ttu miten vahvaa, kattokaa mä oon jo ihan kännissä!

Sillä välin kun käyt ulkona salaa tupakalla, käske äitiäsi vatkaamaan valkuaiset vaahdoksi ja lisäämään sokerin mukaan pikkuhiljaa. Hänen pitää myös käännellä vaahto varovasti muun taikinan sekaan ja tästä voitkin jatkaa itse, kunhan olet purskutellut suuvedellä ja pessyt tupakalle haisevat kätesi sata kertaa saippualla. Arvaa mitä? Äitisi tietää silti mitä olet tehnyt, vaikkei sitä kerrokaan.

Kaada taikina äitisi jauhottamaan vuokaan ja nuole kulhosta sekä sekoitusvälineestä taikinat. Älä todellakaan anna pikkuveljen maistaa, vaikka huudatkin kovaa miten hyvää taikina on. Laita vuoka 175-asteiseen uuniin ja kävele maassa ulvovan pikkuveljen ohi omaan huoneeseesi 30-35 minuutiksi, jonka jälkeen käske isääsi ottamaan kakku uunista. Käske sen jälkeen äitiäsi ottamaan kakku uunista, sillä isä ei tottele vieläkään käskyjä, vaan seuraa uppoutuneena maailman tärkeintä futismatsia.

Anna kakun jäähtyä kunnolla, mieluiten seuraavaan päivään, sillä ei sinun tekisikään sitä mieli nyt, kun olet juuri nuollut yksin kaikki taikinat kulhosta. Käske äitiäsi vatkaamaan kerma juuri ennen tarjoilua ja maustamaan se sokerilla sekä manteliliköörillä. Kehu kovaan ääneen kuinka teit kakun ihan itse ja miten ihqua se niiq on!

Tunnisteet: ,

tiistai 2. elokuuta 2011

Etana etana mene pannuun





Etanahimoissani täällä muistelen ihan liian kauan aikaa sitten tekemiämme etanoita, joihin kokeilimme uusia makuyhdistelmiä. Kesähelteillä etanoiden valmistaminen ei ole tullut mieleenkään, sillä täysillä kuumuuttaan hohkaava uuni ei ole paras kaveri hikisen kuumassa pikkukaksiossa. Etanahimo voi silti iskeä helteelläkin, eikä silloin auta muu kuin lampsia ravintolaan etanapannun ääreen tai muistella tuskissaan aiemmin syötyjä etanaotuksia. Päädyin tällä kertaa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, joten tässäpä tulee etanoita pannun täydeltä.

Kokeilimme tällä kertaa tosiaan kolmea aivan uutta etanoiden maustajaa: Jalapenoa, chilikastiketta ja rosmariinia. Luonnollisesti teimme myös yhden pannullisen, johon sekotimme kaikkia näitä makuja yhteen. Aina pitää päästä vähän sörssäämään..

Viisas insinööri (onko sellaisia olemassakaan?) eli Ukkeli halusi kokeilla uusien makujen lisäksi myös hieman uudenlaista tapaa täyttää etanapannut. Itse etanaotukset menivät toki koloihinsa ensimmäisenä, mutta sen sijaan, että olisimme sekoittaneet mausteet voihin, tyrkkäsimmekin mausteet suoraan etanoiden päälle ja laitoimme voiköntsät sellaisenaan pannun päälle. Uunissa muhiessaan voi sulaa kuitenkin ja sekoittaa maut keskenään. Sangen toimiva tapa siis. Enää ei tarvitse tapella lusikoihin tarttuvan voi-mausteseoksen kanssa, vaan tahmean voin voi leikata suoraan paketista pannun päälle. Kätevää, kyllä ainakin tuo minun insinöörini on melkoisen viisas tapaus.


Ylläolevassa kuvassa poseeraavat jalapenokastike, chilikastike sekä pilkottu rosmariini omissa kulhoissaan. Ja nuo vaaleat neliöt eivät suinkaan ole voita vaan valkosipulimurskaa. Aika paljon ehkä, mutta kun valkosipuli on niin hyvää ja terveellistäkin.



Ja siinä ne pannut nyt ovat mausteineen sekä voiköntteineen valmiina paistumaan kuumassa uunissa ihanan tiriseviksi etanapannuiksi. Namnamnam..

Paras kokeilemistamme mauista oli ehdottomasti ja ehkä hieman yllättäenkin rosmariini. Pidän kyllä rosmariinista ihan hulluna, mutten ollut varma sopiiko yrtti etanoiden kaveriksi. Sopii se, uskokaa pois. Chili ja jalapenokin olivat oikein hyviä etanoiden maustajia ja kaikkia kolmea makua tuleekin varmasti tehtyä jatkossakin. Silti kyllä se valkosipuli-persilja (sinihomejuustolla tai ilman) on edelleen kaikista parasta etanapannussa. Oi tulisipa jo syksyn viileys niin voimme taas lämmittää uunin etanakuumuudelle.. (Apua, mä en sanonut tota! Nyt on vasta elokuun alku, vielä on kesää jäljellä, mä nousen reggaereggaerekkaan, olen nuori ja kaunis ja laulan pappadadudapappappaduudadappa.)

Tunnisteet: