Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Keltaisessa keittiössä

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

"Life's like a box of chocolates.."


"...You never know what you're gonna get."



Minä voin varmaan sanoa olevani Forrest Gump -fani, sillä olen nähnyt kyseisen elokuvan aivan julmetun monta kertaa lapsena. Osaamme vieläkin Insinöörin, Vilukissan ja muiden meillä aikaa viettäneiden mukuloiden kanssa tietyt kohtaukset ulkoa, mutten siltikään ole kyllästynyt tuohon hyväntahtoiseen idioottiin. Jaksoinkin katsoa elokuvan pitkästä aikaa uudestaan tänä keväänä Ukkelin kanssa ilman minkäänlaista kyllästymisongelmaa. Elokuvan syynäämiselle oli ihan oikea syykin, nimittäin Miamissa sijaitseva Bubba Gump Shrimp Co -ravintola, jonne meidän (=minun) oli ihan pakko päästä!

"My name is Forrest, Forrest Gump. People call me Forrest Gump."

Eräänä aurinkoisena päivänä Miami Beachilla istahdimmekin vuokra-autoomme päämääränä Bayside Marketplace, jossa kyseinen Bubban ja Forrestin katkarapuravintola sijaitsee. Ja jippii, pian näimmekin Bubba Gump Shrimp -kyltin kohoavan rakennusten yläpuolella houkutellen meidät luokseen. Nyt syödään katkarapuja!

"I gotta find Bubba!"



"Stupid is as stupid does."

Ruokalistalla oli toinen toistaan herkullisemman kuuloisia annoksia, mutta lopulta valintamme oli aika helppo. Shrimper's Heaven- nimisessä annoksessa oli katkarapuja neljällä eri tavalla valmistettuna, ranskalaiset, salaattia ja kolme eri dippiä. Se me otetaan! Ja niin otti muuten moni muukin, sillä kyseinen annos kannettiin arvioni mukaan noin joka toiseen pöytään.

"I think you should go home to Greenbow, Alabama!"

Ravintolassa oli paljon hauskaa elokuvaan liittyvää ihmeteltävää. Drinkkilista oli kiinnitetty Forrestin pinkiponkimailaan, seinällä oli kehystettynä Jennyn kuva ja joka paikassa luki erilaisia elokuvasta tuttuja lauseita. Jokaisessa pöydässä oli teline, josta voi kääntää esiin punaisen Stop Forrest Stop -kyltin, jolloin tarjoilija pysähtyy pöytänne luona. Jos taas pitää esillä sinistä Run Forrest Run -kylttiä, kulkee tarjoilija pöytänne ohi. Hauskan idean lisäksi tosi kätevääkin!

"I gotta pee."



"Lieutenant Dan I got you some ice cream. Lieutenant Daaan, iiice creaaam!"

Ravintolan yhteydessä oli myös matkamuistokauppa, joka meinasi koitua turmioksemme. Kaupasta lähti mukaan ainakin tarroja, suklaakonvehtirasia, pari postikorttia sekä jääkaappimagneetti, joiden lisäksi himoitsimme myös hauskaa essua, lippistä ja muuta erittäin tarpeellista krääsää. Bubba Gump Shrimpejä löytyy muualtakin Jenkkilästä kuin Miamista, ja jos törmään ravintolaan vielä matkallani, aion varmasti poiketa sisällä katkarapusilla! Voin tehdä vaikka pienen mutkan matkaani päästäkseni Bubba Gump Shrimpiin, sillä hauskan ravintolaidean lisäksi itse ruokakin oli kehumisen arvoista.


"Anyway, like I was sayin', shrimp is the fruit of the sea. You can barbecue it, boil it, broil it, bake it, saute it. Dey's uh, shrimp-kabobs, shrimp creole, shrimp gumbo. Pan fried, deep fried, stir-fried. There's pineapple shrimp, lemon shrimp, coconut shrimp, pepper shrimp, shrimp soup, shrimp stew, shrimp salad, shrimp and potatoes, shrimp burger, shrimp sandwich. That- that's about it."

Tunnisteet: ,

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Grande Fiesta!




Perjantai- ja lauantai-iltaisin kello 18 alkaen Cantina Westissä vietetään Grande Fiestaa, jolloin samassa vankkurissa on tarjolla kaikki ravintolan parhaat annokset legendaarisista ribseistä meikäläisen kovasti hehkuttamaan heppaan asti ja kaikkeen muuhun siltä väliltä. Tulisuutta voi säädellä itse lisäämällä annoksiin oman maun mukaan eri vahvuisia chilitahnoja. Ihan loistava buffa siis, voin kertoa.

Me testasimme buffetin eräänä perjantai-iltana ravintolan meikäbloggaajalle lähettämällä lahjakortilla, josta ilahduin luonnollisesti aivan valtavasti. Samanlainen lahjakortti arvottiin myös lukijoideni kesken; Onkohan sen voittanut Anna käyttänyt jo omansa? Kamerani oli tuolloin vielä rikki, joten illallisella napsimamme kuvat ovat niin huonolaatuisia että ihan nolottaa, mutta uskokaa kun kerron että herkulliselta näytti. Ja herkulliselta myös maistui. Yritimme maistaa kaikkea mitä vankkurista löytyi ja onnistuimmekin siinä hyvin, vaikka ihan kaikista annoksistamme emme kuvaa ottaneetkaan.






Salaatti- ja alkupalavalikoima oli kattava. Ukkeli piti erityisesti katkaravunpyrstöistä kun taas minä ihastuin ihanan valkosipulisiin oliiveihin. Pitihän meidän tehdä myös perinteinen Cantinan nachoannos juustokastikkeineen kaikkineen ja Ukkeli väsäsi myös yhden täytetyn tortillan itselleen. Minä ihastuin hieman yllättäen perunaan, sillä vankkureista löytyneet cajun-lohkoperunat oli ihan mielettömän hyvin maustettu. Heppaa söimme luonnollisesti myös erittäin hyvällä ruokahalulla.




Jälkkäripöydästä löytyi ihania raikkaita hedelmiä ja pehmeää valkosuklaa-kahluakakkua, jotka kruunasivat Grande Fiestan. Ja niin siinä taas kävi, että jälleen kerran kohtaloksemme koitui vyöryä palleroina alas Kasarmikatua. Miten sitä ei ikinä osaa lopettaa ajoissa kun on tarjolla herkkuruokia, vaan napa pitää vetää niin täyteen, että koko loppuilta kuluu paisunutta vatsaa taputellessa.


Tunnisteet:

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Grillit kuumaksi kansalaiset!


Helteet on täällä taas! Miten sopivasti sattuikaan juuri nyt, kun iso osa maamme työläisistä on aloittanut kesälomansa juhannuksesta. Niin siis minkä kesäloman? Olisiko jollakin yksi ylimääräinen sellainen, sillä mä tahdon kanssa? Sanoo hän, joka lomaili vasta muutama kuukausi sitten Jenkeissä ja Karibialla, mutta joka on niin raukkaparka nollan kesälomapäivänsä kanssa, että luulis säälivän jo. Nojoo, onneksi rentoutua voi viikonloppunakin ja iltaisin töiden jälkeen.

Yksi parhaista tavoista viettää kesäpäivää on pistää grilli kuumaksi ja valmistaa ihania kesäisiä herkkuja. Eli toisin sanoen antaa Ukkelin pistää isänsä kanssa grilli kuumaksi ja istahtaa Ukkelin äidin kanssa aurinkoon odottamaan ruoan valmistumista. Sen verran sentään osallistuin, että ideoin meille uuden grilliherkun, josta tuli heti menestys. Kokeilkaapa vaikka seuraavaa:



Ota mitä tahansa lihaa (me kokeilimme niin possua kuin nautaakin ja itseasiassa myös ihan ilman lihaakin) ja grillaa siitä normaalisti pihvejä. Ota myös munakoiso ja leikkaa siitä sentin tai parin paksuisia kiekkoja. Grillaa myös ne. Kun munakoisot ovat melkein valmiita, asettele niiden päälle vuohenjuustoviipale lämpiämään ja sulamaan silleen sopivan ihanasti. Asettele pihvin päälle munakoiso-vuohenjuustokombinaatio ja lorauta hieman hunajaa päälle mausteeksi. Taivaallista.

Vuohenjuusto-munakoisopihvien lisäksi grillissä paistui aina yhtä iiihaanaaa halloumijuustoa sekä sibalia ja tomskua. Lisukkeena oli tavallista vihersalaattia sekä Ukkelin isän keittämiä uusia perunoita, joiden keittoaika on just eikä melkein se joku minuuttimäärä, jonka ehdin jo unohtaa.



Helteinen lauantaipäivä jatkui kotiin päästyämme omalla parvekkeella kuohuviinin ja mansikoiden kera. Päätimme viettää Ukkelin kanssa laatuaikaa ihan kahdestaan, sillä tuleva rakennusprojektimme tulee varmasti olemaan stressaava ja aikaavievä, joten jokainen vapaailta on käytettävä hyväksi ennen kuin pahin raksakiire iskee ja mäsäyttää hermomme tuusannuuskaksi.

Tosiaan, en ehkä olekaan maininnut sitä vielä täällä, mutta alamme rakentaa ihan ikiomaa taloa Järvenpäähän. Jeee! Keltainen keittiökin muuttaa siis joskus tulevaisuudessa isompiin tiloihin, ja arvatkaapa kuka on suunnitellut jo lähes tulkoon jokaisen kaapin ja vetimen, vaikkei tontilla ole vielä jälkeäkään talosta tai sen perustuksista? Se on se sama tyyppi, joka suunnitteli istuttavansa pian ensimmäiset kukat tyhjän tontin kulmaan. Miten niin olen malttamaton?


Tunnisteet: ,

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Blogikavereita

"Pieni on maailma", hoetaan aina kun törmätään tuttuihin kasvoihin odottamattomassa paikassa. Tiedättehän tunteen, kun huomaat etelän lomalla samalla uima-altaalla pötköttävän vanhan luokkakaverisi, tai kun ystäväsi uusi poikaystävä kertoo pelaavansa jalkapalloa samassa joukkueessa veljesi kanssa. Maailma tuntuu niin kovin pieneltä, kun samoihin naamoihin törmää joka yhteydessä. Pieni on myös blogimaailma, sillä täällä seikkaillessa olen törmännyt yllättävän moneen tuttuni pitämään blogiin vahingossa tai ihan tarkoituksella.

Ruokablogimaailmasta löytyy ainakin kaksi AMK-tuttuani, jotka paljastan muiden blogia pitävien tuttujeni lisäksi tässä ja nyt. Että terve vaan kaverit!

Jo pidemmän aikaa seuraamani, tällä hetkellä taukoileva, Tuu nyt jo, ketsuppi! -blogin pitäjäksi paljastui yllättäen AMK:ssa samassa ryhmässä kanssani opiskellut tyttö. Tämän paljastuminen minkäs muunkaan kuin Facebookin ruokabloggaaja -ryhmän kautta aiheutti totaalisen "Maailma on niiiiin pieni" -huokauksen mielessäni ja tuntui todella hassulta, että pitkään seuraamaani blogia pitääkin ihan tuttu ihminen.

Niin ikään AMK:sta tuttu on myös Sokrateen keittiössä -blogin Santeri, jonka kanssa on hölmöilty useat kerrat ainakin GooMilla ja muissa opiskelijabileissä. Santun blogi paljastui heti sen synnyttyä myöskin Facebookin kautta, tällä kertaa kuitenkin Santerin oman päivityksen kautta, ja aloin toki seurata innolla herran viinistä ja hyvästä ruoasta kertovaa blogia.

AMK-tutuista blogia pitää myös Emmi, jonka mammalomablogia on ollut mukava seurata. Nyt blogi on kuitenkin viettänyt hiljaiseloa jo tovin, mutta toiveikkaana käyn silti aina välillä kurkkimassa, olisiko Emmi päivittänyt uusia kuulumisia.

Emmin ja Ketsuppiblogin pitäjän lisäksi samalta AMK-luokalta kanssani on bloggaajaksi putkahtanut myös Jaana, jonka Shampanjaa & sattumia -blogi on aivan Jaanan näköinen, ihanasti kirjoitettu ja sen lukemisesta tulee aina hyvälle tuulelle.

Merkittävin kaikista tuttujen blogeista on kuitenkin postauksistanikin tutun Kälyn uusi blogi Meanwhile in Longfield. Tätä aion seurata erityisellä mielenkiinnolla ja ainakin blogin ensiaskeleiden perusteella uskon Kälyn blogista tulevan menestyksen. Käykää ihmeessä tutustumassa!

Hieman kaukaisempi tuttavuus on Secret Wardroben Korundi, jonka olen tuntenut rinnakkaisluokan tyttönä koko peruskoulun ajan, mutta jonka kanssa emme ole sen paremmin tutustuneet, vaikka muun muassa Vilukissa ja Maajussin morsian tunsivatkin Korundin paremmin. Muistan kuitenkin joskus vierailleeni Korundin kotipihalla, ja lähes naapurissa asunut muotibloggaaja odottelikin usein samalla bussipysäkillä kyytiä kouluun. Secret Wardrobe on taitavasti toteutettu blogi, ja innostuinkin kerran lukemaan koko blogiarkiston läpi ihastuttuani Korundin tapaan kirjoittaa ja kertoa elämästään. Ihana blogi tämäkin.

Näin monta mahtavaa, erilaista ja kunkin kirjoittajan näköistä blogia ovat siis tuttuni saaneet aikaiseksi, ja voin ilman puolueellista mielipidettä suositella näistä kaikkia teille armaat lukijani. Jos joku muu kuin tässä lueteltu tuttu pitää omaa blogia, niin ilmiantakaa ihmeessä itsenne!

Tunnisteet:

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kunnon kana-caesarsalaatti



Etsinpä kerran Jamien kotona -kirjasta salaattireseptiä mielessäni hieman kevyempi illallinen. Juupajuu, löysin sitten kana-caesarin ohjeen, joka ei todellakaan ole sieltä kevyimmästä päästä, mutta tein sen silti. Salaatti kuulosti niiiiin herkulliselta, ja koska olen joka tapauksessa päättänyt kokkailla koko kirjan annin läpi, päätin touhuta iltapuhteeksi tämän herkullisen pekonia sisältävän pläjäyksen. Ja hyvää tästä tulikin! Yksi Jamien parhaista tähän asti.

4-6 annokseen tarvitset:


- 4 kanankoipea
- 1 ciabatan tai muun vaalean leivän
- tuoretta rosmariinia
- oliiviöljyä
- merisuolaa ja mustapippuria
- 12 viipaletta pekonia
- valkosipulia
- 4 anjovisfileetä öljyssä
- 75 g parmesaania
- 1 rkl ranskankermaa
- sitruunan mehun
- 2-3 roomansalaatinkerää

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pilko ciabatta sormen paksuisiksi tikuiksi ja asettele ne uunivuoan pohjalle. Laita broiskun koivet leipätikkujen päälle ja ripottele niiden päälle vielä rosmariinia, oliiviöljyä, pippuria ja suolaa. Anna leipien ja kanojen olla uunissa noin 45 minuuttia, jonka jälkeen asettele pekonit päällimmäiseksi vuokaan ja laita höskä takaisin uuniin 15-20 minuutiksi niin, että kaikesta tulee ihanan rapeaa.

Kun kaverukset ovat uunissa, voit odotellessasi survoa valkosipulin ja anjovikset morttelissa tai mörssätä ne pieniksi veitsellä, jos et omista morttelia. Valkosipulin määrän saat valita itse, meillä mörssäykseen joutui kokonainen yksikyntinen sibali. Sekoita anjovis-valkosipulitahnaan raastettu parmesaani, ranskankerma, sitruunan mehu ja kolme kertaa sitruunan mehun määrän verran oliiviöljyä. Mausta kastike pippurilla ja suolalla.

Ja näin, salaatti on melkein valmis. Huuhtele vielä salaatin lehdet, irrota broilerin liha luista ja kokoa aineksista herkullinen salaatti lautasellesi. Raasta päälle vielä hieman parmesaania, ja kyllä, kaada myös se kuuluisa Jamien oliiviöljyloraus koko komeuden päälle. Ihan mielettömän hyvää!




Tunnisteet: ,

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Miami Beach





Vietettyämme kolme yötä Nykissä, heräsimme aamulla aikaisin lentääksemme aurinkoiseen Floridaan. Kurkistus hotellin ikkunasta ulos kertoi Manhattanilla satavan lähes kaatamalla, joten ajoitus oli mitä parhain siirtyä vesilätäköiden keskeltä Miami Beachin lämpöön. Laskeutuessamme Fort Lauderdalen kentälle, otimme innolla vastaan kuuman ja kostean lämpöaallon, riisuimme takit, istuimme vuokra-avoautoon ja lähdimme ajamaan kohti Miamia ja South Beachia. Fiilis oli aivan mieletön kun popitimme radiota täysillä, aurinko lämmitti autossa istujia ja tiesimme lomaa olevan edessä vielä rutkasti.



Päästyämme perille heitimme kamat hotellihuoneeseen, vaihdoimme kevyemmät vaatteet ja lähdimme tutkimaan hotellin ympäristöä. Pian selvisikin, että hotellimme Haddon Hall sijaitsi aivan täydellisellä paikalla. Ranta oli tien toisella puolella, Lincoln Road ruoka- ja ostospaikkoineen kävelymatkan päässä ja legendaarinen Ocean Drive päättyi juuri hotellimme kohdalla. Ukkelin kamera lauloikin lähes tauotta koko Miamissa viettämämme ajan herraseni bongaillessa toinen toistaan hienompia autoja.





Vakiopaikaksemme muodostui hotelliamme vastapäätä aivan Ocean Driven päätepisteessä oleva ravintola, jonka terassille paistoi aurinko koko päivän, ja jonka ruokalistalla oli herkkuja moneen makuun drinkkilistasta puhumattakaan. Iltapäivän happy hourkin oli mukava asia. Annokset ravintolassa (kuten muuallakin Miamissa ja ilmeisesti koko jenkkilässä) olivat järjettömän kokoisia, ja meille riittikin hyvin yksi alkuruoka puoliksi. Otettuamme ensimmäisenä päivänä alkuruokalistalta nachoja ja ranskalaisia sooseineen, emme mitenkään jaksaneet syödä molempia annoksia, vaikka olimme kovin nälkäisiä. Kolmen ruokalajin illallinen tässä jättiannosten maassa ei siis tullut mieleenkään.








Kivoja "pieniä" alkupaloja.

Eräänä iltana Lincoln Roadilla illastaessamme otimme pääruokalistalta löytyneen paellan puoliksi, ja vaikka tuolloinkin oli kova nälkä, jäi paellasta puolet syömättä. Annoskoko oli siis todellakin ihan överisuuri, enkä ihmettele yhtään maassa vellovaa ylipaino-ongelmaa.





Lincoln Roadilla oli ravintoloita vähän jokaiseen makuun ja mekin ruokailimme siellä lähes joka ilta. Eräänä iltana astelimme Tiramesu-nimiseen italialaiseen ravintolaan pastalle, ja voi herranjestas sentään miten herkullista pastaa eteemme kannettiin! Yritämme syödä reissussa ollessamme mahdollisimman monessa eri paikassa, ja vaikka menisimme samaan ravintolaan uudelleen, emme ota ikinä samaa annosta kahta kertaa, jotta saamme varmasti maistettua mahdollisimman montaa eri ruokaa. Nyt oli kuitenkin pakko luisua näistä periaatteista, sillä Tiramesun kinkkukermapasta lumosi meidät niin, että meidän oli pakko mennä heti seuraavana iltana syömään annos uudestaan. Perhana että se olikin hyvää!




Alempi pasta on meidät lumonnut kinkkukermapasta. Eikä tuo ylempikään pahaa ollut..

Toinen meikäläisen Floridassa lumonnut ruoka-asia olivat Taco Bellin 99 senttiä maksaneet wrapit, jotka näyttävät kuvassa kaikkea muuta kuin herkulliselta, mutta joiden mausteinen jauhelihasoossi ja omituiset rapeat jutut maistuivat niin hyvälle, että wrapiakin oli pakko saada vielä toisenkin kerran loman aikana. Jos asuisin Jenkeissä lihoisin palleroksi alta aikayksikön, sillä hotkisin Taco Bellin wrapeja varmasti ainakin joka toinen päivä. Yksi wrap riitti varsin hyvin viemään nälän, joten hinta-laatusuhde oli aivan loistava. 99 sentillä maha täyteen, mahtavaa!



Tämä mössö oli aivan saiiiraaan hyvää!

Rahasta puheen ollen, ollaanpa nyt rehellisiä: Tekemämme Nykin, Miamin ja Karibian risteilyn sisältänyt parin viikon reissu on aika kallis, vaikka kuinka löytäisi hyvät lento- ja hotellitarjoukset. Teimme siis taktisen vedon ja säästimme hieman rahaa Miamissa syömällä aamiaisen ja välillä myös välipalaa hotellihuoneessa. Ostimme lähikaupasta leipää, juustoa ja leikkeleitä jääkaappiimme ja säästimme sillä pitkän dollarin, vaikka kävimmekin myös ulkona syömässä. Näin pystyimme törsäämään hyvällä omatunnolla Karibialla, sillä risteilyllä emme halunneet säästellä. Kun kerran Karibian risteilylle lähtee, ei siellä tee mieli himmailla vaan nauttia koko rahan edestä. Mutta Karibiasta lisää myöhemmin, nyt keskitytään Miamiin.



Ylemmässä kuvassa kauppareissun saldoa. Juomia kului helteisessä Miamissa ennätysmäärä ja peanutbutter Twixiä oli saatava joka kauppareissulta. Alemmassa kuvassa poseeraavat aamiaisleipämme.

Haddon Hall Hotelin sekä Tiramesun pastojen lisäksi minulla olisi vielä yksi vinkki Miamin suunnalla lomaileville: Menkää ihmeessä katsomaan Holokaustin uhrien muistomerkkiä South Beachille. Kyseinen muistomerkki on epäilemättä hienoin, koskettavin ja pysäyttävin mitä olen ikinä nähnyt. Kuvista tunnelma ei välity, sillä oleellinen osa muistomerkkiä puuttuu. Merkille johtavassa käytävässä soi nimittäin kaunis musiikki, joka kruunasi kokemuksen. Yleensä me huonon huumorintajun omaavina vitsailemme kaikesta mistä ei saisi, ja juutalaisvitsitkin ikävä kyllä kuuluvat repertuaariin. Täällä sen sijaan ei tullut mieleenkään vääntää vitsiä, vaan kiersimme muistomerkin kaikessa hiljaisuudessa kylmien väreiden mennessä pitkin selkäpiitä. Hyvä etten purskahtanut itkuun. Kokemus todella pysäytti ja pisti miettimään noitakin kauheuksia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!




Tunnisteet:

tiistai 7. kesäkuuta 2011

"I'm running I'm scared tonight, I'm running I'm scared of breathing.."

"..Cause I adore you."

Tänäkin keväänä Euroviisuhuuman ollessa parhaimmillaan (tai pahimmillaan, miten sen nyt ottaa) kutsuin kamut kylään katsomaan kimpassa viisufinaalia ja syömään sekä juomaan hyvin. Tämä kuvio on oikeastaan jo perinne. Paikalle saapuivat Maajussipariskunta sekä hylätty vaimo, jonka mieskin oli toki kutsuttu, mutta joka ei päässyt työkiireiden takia paikalle. Lisäksi paikalla olimme tietysti minä the iso viisufani ja Ukkeli, jota viisut eivät voisi vähempää kiinnostaa. Eräs Ukkelin normaalisti niin hillitty kaveri saikin kuulemma armottoman naurukohtauksen Ukkelin kertoessa hänelle illan kuluvan Euroviisuja katsellessa. Kaikkeen sitä joutuukin kun elää Martinan kanssa.


Ennen viisuja istuimme alas juoruilemaan ja hörppäämään Jamien raparperibelliniä (ohje muutaman rivin päässä). Me saatoimme katsoa Maajussin morsiamen kanssa salaa pari heppavideota ihan vain nopeasti, minkä lisäksi pakotimme vieraat katsomaan matkakuviamme (aina yhtä kivaa) ja Ukkeli nauratti meitä näyttämällä hauskoja Youtube-pätkiä. Sitten olikin aika aloittaa viisujen katsominen juomapelin ja syömisen merkeissä. Ensin kuitenkin sitä raparperibelliniä:



Jamie Oliverin raparperibellini syntyy näistä aineista:


- 300 g raparperia
- 75 g sokeria
- 1 pulloa kuohuviiniä

Huuhtele raparperit, pilko ne pienemmäksi ja laita sokerin sekä vesilorauksen kera kattilaan. Kiehauta ja jätä sitten pienelle lämmölle poreilemaan kunnes raparperit ovat pehmenneet ja seos muistuttaa hilloketta. Soseuta sössö sauvasekoittimella ja jaa se kuuteen lasiin. Kaada sitten lasi melkein täyteen kuohuviiniä, sekoita ja kaada vielä hieman lisää kuohuvaa päälle. Kippis!




Annoimme tänäkin vuonna viisuille pisteitä neljästä kymmeneen ja laskimme oman voittajamme sekä häviäjämme. On aina yhtä hauska seurata, miten tietyt biisit jakavat mielipiteemme ja tietysti hieman kinata siitä mikä biisi on hyvä ja mikä ei, sekä katsoa miten samaa mieltä oma viisukatsomomme on virallisen viisutuloksen kanssa. Tänä vuonna viisuporukkamme oli harvinaisen taitava pisteiden antaja: Oma voittajamme oli täsmälleen sama kuin mikä voitti viisut muutenkin! Hyvä Azerbaijanin kaikkiin uppoava perusviisu!


Puolueellinen raatimme rankkasi toiselle sijalle Suomen Paradise Oskarin sekä hänen taustallaan nousevan maapallon pisterivillä 10, 10, 10, 10 ja 4. Ukkeli ei pidä Oskarista. Jaetulle toiselle sijalle tuli myös Brittien vanhentunut poikabändi Blue (miten niin raadissamme oli naisenemmistö ja vieläpä hieman vanhentunut sellainen?). Azerbaijanin, Suomen ja Brittien lisäksi pidimme myös Venäjän Alexej Vorobjovin Get You:sta (mitä sanoinkaan siitä naisenemmistöstä..) sekä Bosnia Herzegovinan pappa Dino Merlinistä (ja mitä sanoinkaan iästämme..) ja hänen Love In Rewind-biisistään. Myös Ruotsin söpö poika hajoavine tai ei-hajoavine laseineen vetosi meihin. Ylläri.

Itse annoin parhaat pisteet edellä lueteltujen lisäksi Unkarin upeaääniselle Kati Wolfille sekä öh, upea..ääniselle Kreikan Loucas Yiorkasille. Äh, ketä mä huijaan, tää on niin nähty. Allekirjoittanut antaa aina täydet pisteet Kreikalle, jos siellä vaan on Loucas Yiorkas, Sakis Rouvas, Sarbel laulamassa Yassou Mariaa tai joku muu vastaava tumma komistus. Että se siitä LAULUkilpailusta..

Vähiten pisteitä meidän raadiltamme sai Liettuan murjottajatyttönen Evelina Sasenko, joka meni kuulemma lehdistötilaisuudessa nurkkaan murjottamaan nostettuaan hatusta esitysnumeron neljä. Samaan aikaan meidän lipevä söpöläisemme Paradise Oskar hymyili rauhallisena kädessään huonoin mahdollinen esiintymisnumero. Meihin ei vedonnut myöskään sveitsiläinen katulaulaja Anna Rossinelli, Italian kamala kuuloluita kiduttava viisu (jonka aikana päätimme vispata kuohukerman, sillä vatkaimen ääni oli paljon kauniimpi kuin Italian torvisoitinten) eikä Ranskan huutajapoika, vaikka veikkasinkin esikatselujen perusteella Sognun erottuvan joukosta ja pärjäävän siksi hyvin. Myös Serbian värikäs migreenibiisi oli yhtä tuskaa, eikä vähiten sen takia, että taustalla vilkkuvat värit sattuivat silmiin ja kovaa. Pelkäsin oikeasti saavani migreenin ja katselinkin suosiolla välillä muualle.




J
ospa mentäisiin niihin tarjoiluihin sitten. Käytin paljon Jamie Oliverin reseptejä kyseisenä viikonloppuna, sillä raparperibellinin lisäksi pöytään kannettiin kahta Jamien suolaista piirakkaa. Niiden ohjeet julkaisen myöhemmin, samoin kuin iiihanan manteliliköörisen tryffelikakunkin ohjeen. Piirakoiden kaverina tarjoilin ihan tavallista fetasalaattia sekä pekoniin käärittyjä kirsikkatomaatteja ja herkkusieniä, jotka ovat molemmat aivan sairaan hyviä. Kaikki missä on pekonia on hyvää.

Pekonipalleroiden ohje on julkaistu aikaisemminkin blogissani, mutta muistin virkistämiseksi kerrottakoon, että tomaattien ja herkkusienien ympärille kietaistaan pala pekonia, lävistetään koko homma cocktailtikulla ja paistetaan kavereita 225-asteisessa uunissa niin kauan että pekoni ruskettuu. Jäähtymistä kannattaa odotella hetki, sillä varsinkin juuri uunista tulleet tomaatit ovat kuumia.


Tunnisteet: , ,

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Mange Sud

Silloin kun Helsingissä oli vielä hurjat paukkupakkaset, eli aika monta kuukautta sitten, tallustimme eräänä keskiviikko-iltana Tehtaankadulle Mange Sud -nimiseen ravintolaan. Nenänpäät ja sormet jäässä astuimme sisään ja ravintolan lämmin tunnelma sulatti paleltuneet jäsenemme heti. Mukava tarjoilija ohjasi meidät pöytään ja neljän ruokalajin illallinen sai alkaa.



Ensimmäiseksi eteemme kannettiin härkäcarpacciota, joka vei kielen mennessään. Annoksessa kaikki oli kohdallaan mustapippurin määrästä lähtien ja näin mahtava alku sai meidät odottamaan paljon myös seuraavilta annoksilta.




Emmekä joutuneet pettymään, sillä seuraavaksi tarjoillut kampasimpukat olivat myös herkullisia. Lautaselle ripoteltu rapea juttu, jonka nimeä en enää muista, oli hauska lisä ja muutkin annoksen koostumukset kampasimpukan rapeasta pinnasta vaahdon ihanaan pehmeyteen olivat enemmän kuin kohdallaan.




Pääruokana oli ankkaa, joka niin ikään hotkaistiin hyvällä ruokahalulla. Ruokajuomaksi otimme viinimenun, jossa jokaiselle annokselle tuotiin lasillinen juuri siihen ruokaan sopivaa viiniä ja täytyy sanoa, että viinit valinnut sankari osasi todella hommansa. Minä en ole mikään viinien asiantuntija, mutta viimeistään tämän illallisen jälkeen ymmärsin, että viini voi todellakin täydentää ruoka-annoksia tai viedä ne jopa ihan uusiin sfääreihin.




Viinivalaistumisellemme viimeisen pisteen löi jälkkäri creme brulee ja sen kanssa tarjoiltu jälkiruokaviini. Kumpikaan ei ollut erikseen mitenkään erikoinen kokemus, hyviä toki kyllä, muttei mitään tajunnan räjäyttäviä. Sen sijaan viini ja creme brulee yhdessä oli niin mieletön makuelämys, että tajuntani räjähti varmaan sata kertaa ja sukat pyörivät varmasti naapurinkin jaloissa. Mieletöntä.

Tuo ilta oli yksi talven ihanimmista herkullisen ruoan, ulkona paukkuvan pakkasen ja ravintolan lämpimän tunnelman sekä tietenkin sen maailman parhaan illallisseuralaisen ansiosta. Muistelen tuota iltaa vieläkin lämmöllä, ja olinkin enemmän kuin riemuissani, kun huomasin Citydealissa olevan taas tänään tarjouksen Mange Sudiin: Paina siis tästä jos haluat kokea mielettömän illallisen tai antaa sellaisen lahjaksi. Tarjous on voimassa vain tänään 1.6.2011, joten jos luet tätä huomenna tai myöhemmin niin sori, meni jo!

Tunnisteet: