Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Mange Sud

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Mange Sud

Silloin kun Helsingissä oli vielä hurjat paukkupakkaset, eli aika monta kuukautta sitten, tallustimme eräänä keskiviikko-iltana Tehtaankadulle Mange Sud -nimiseen ravintolaan. Nenänpäät ja sormet jäässä astuimme sisään ja ravintolan lämmin tunnelma sulatti paleltuneet jäsenemme heti. Mukava tarjoilija ohjasi meidät pöytään ja neljän ruokalajin illallinen sai alkaa.



Ensimmäiseksi eteemme kannettiin härkäcarpacciota, joka vei kielen mennessään. Annoksessa kaikki oli kohdallaan mustapippurin määrästä lähtien ja näin mahtava alku sai meidät odottamaan paljon myös seuraavilta annoksilta.




Emmekä joutuneet pettymään, sillä seuraavaksi tarjoillut kampasimpukat olivat myös herkullisia. Lautaselle ripoteltu rapea juttu, jonka nimeä en enää muista, oli hauska lisä ja muutkin annoksen koostumukset kampasimpukan rapeasta pinnasta vaahdon ihanaan pehmeyteen olivat enemmän kuin kohdallaan.




Pääruokana oli ankkaa, joka niin ikään hotkaistiin hyvällä ruokahalulla. Ruokajuomaksi otimme viinimenun, jossa jokaiselle annokselle tuotiin lasillinen juuri siihen ruokaan sopivaa viiniä ja täytyy sanoa, että viinit valinnut sankari osasi todella hommansa. Minä en ole mikään viinien asiantuntija, mutta viimeistään tämän illallisen jälkeen ymmärsin, että viini voi todellakin täydentää ruoka-annoksia tai viedä ne jopa ihan uusiin sfääreihin.




Viinivalaistumisellemme viimeisen pisteen löi jälkkäri creme brulee ja sen kanssa tarjoiltu jälkiruokaviini. Kumpikaan ei ollut erikseen mitenkään erikoinen kokemus, hyviä toki kyllä, muttei mitään tajunnan räjäyttäviä. Sen sijaan viini ja creme brulee yhdessä oli niin mieletön makuelämys, että tajuntani räjähti varmaan sata kertaa ja sukat pyörivät varmasti naapurinkin jaloissa. Mieletöntä.

Tuo ilta oli yksi talven ihanimmista herkullisen ruoan, ulkona paukkuvan pakkasen ja ravintolan lämpimän tunnelman sekä tietenkin sen maailman parhaan illallisseuralaisen ansiosta. Muistelen tuota iltaa vieläkin lämmöllä, ja olinkin enemmän kuin riemuissani, kun huomasin Citydealissa olevan taas tänään tarjouksen Mange Sudiin: Paina siis tästä jos haluat kokea mielettömän illallisen tai antaa sellaisen lahjaksi. Tarjous on voimassa vain tänään 1.6.2011, joten jos luet tätä huomenna tai myöhemmin niin sori, meni jo!

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu