Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Keltaisessa keittiössä

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Puijon torniravintola







Pidän jostain ihmeen syystä korkeista rakennuksista, vaikka mieltymykseni niihin on todella pahasti ristiriidassa armottoman hissikammoni kanssa. Olen änkenyt itseni muun muassa Stadionin torniin, korkealla Haukilahden vesitornissa sijaitsevaan Haikaranpesä -ravintolaan, Näsinneulaan ja nyt Puijon torniin. Joka hemmetin kerta olen meinannut kuolla hissiin silkasta jännityksestä, mutta kun ylös on vaan päästävä. Onko järkee vai ei..?




Korkeista rakennuksista puheenollen, Kuopion nähtävyyksiin kuuluu mielestämme ehdottomasti myös tämä viljasiilo, joka sijaitsee jossain kaukana tehdasalueella. Mutta kun se on korkea ja se näkyi Puijon torniin asti. Pakkohan sen juurella oli käydä ihmettelemässä hökötyksen huimaa korkeutta seuraavana aamuna ennen kotiinlähtöä. Voihan Martina ja Martinan pakkomielteet..






Puijon torniravintolassa illallistaminen on ollut to do -listallani jo pitkään ja nyt Kuopioon matkatessamme ei tarvinnut pitkään miettiä missä syömme vuosipäivän illallisemme. Puijon herkulliset ruoat, mukavat tarjoilijat ja upeat näköalat juuri auringonlaskun aikaan tekivätkin illasta ikimuistoisen. Ennen illallista kävimme ihmettelemässä myös Puijon liukumäkiä (tai mitä ihmeen mäkihyppytornia ne nyt ovatkaan) ja minulle ainakin tuli yllätyksenä miten jyrkkä mäkihyppymonttu on. Sehän menee ihan pystysuoraan!






Ostimme tornin alakerrasta vielä magneetin jääkaappimme oveen muiden matkamuistomagneettiemme seuraksi ja sitten koitti illan pelätyin osuus, eli hissi, joka oli Puijossa melkoisen kamala pienen kokonsa vuoksi. Selvittyäni hurjasta hissimatkasta istahdimme pöytään ja meinasimme jättää tavaramme ikkunalaudalle, kunnes tarjoilija huomautti omaisuutemme tulevan kohdallemme seuraavan kerran noin tunnin päästä, kun ravintola on pyörinyt kierroksen ympäri. Ainiin, täähän tosiaan pyörii. Laukku viereiselle penkille siis ja ruokalistaa tutkimaan.




Alkuruoan olin päättänyt jo kotona, sillä korvasienikeittoa on syötävä aina kun siihen on mahdollisuus. En nimittäin uskalla tehdä myrkkysienistä ruokaa itse, sillä todennäköisesti seuraukset olisivat kohtalokkaat. Minä kun en varsinaisesti ole se kaikista huolellisin ruoanlaittaja ja pari ryöppäyskertaa voisikin jäädä väliin, kun "ei se ole niin justiinsa". Eipä juu niin.. Kuka tulee meille syömään pallokalaa?




Pääruoaksi otimme ankkaa, joka oli herkullista, vaikka sen kanssa tarjoiltu speltti hieman epäilytti. Epäilys oli kuitenkin turhaa, sillä annos oli kokonaisuudessaan toodella hyvää. Ainut miinus tulee siitä, että minun ankallani oli kastiketta varmaan puolet enemmän kuin Ukkelin ankalla, joten ihan tasalaatuisia annokset eivät olleet. Hyviä kuitenkin.





Ja sitten se jälkiruoka.. Oih ja voih. Tämä taisi ihan oikeasti kiilata kaikkien maistamieni jälkkäreiden ohitse ykköspaikalle tai ainakin maailman parhaiden jälkkäreiden kärkikolmikkoon. Ihan mieletön makuyhdistelmä! Tervalla maustettu pannacotta, lakkasorbetti, mansikka- ja lakkakastikkeet sekä pistaasirouhe maistuivat yhdessä niin hyvältä, etten saanut sanaa suustani yhdistelmää maistaessani. Yksittäin maistettuina annoksen osaset olivat vain ihan jees, mutta auta armias kun otit kaikkia makuja samaan aikaan suuhun. Hallelujaa vaan ja aamen! Suunnittelin ihan vakavissani lautasen nuolemista, mutta hillitsin itseni hienossa ravintolassa ja tyydyin vain kaapimaan lusikalla todella tarkkaan vihoviimeisetkin pisarat naamariini tyytyväisesti hymisten. Ihan mieletöntä!








Illallisen jälkeen kiersimme vielä yläkerran kahvilassa katselemassa Kuopion seudun valoja ennen kuin odotti taas se jännittävin hetki, kun allekirjoittaneen piti pakottaa itsensä astumaan hissiin. Selvittyäni hissimatkasta istuimme vielä hetken tornin juurella ihailemassa sen iltavalaistusta (ja odottelemassa että paniikkitärinäni lakkaa), kunnes tilasimme taksin hakemaan kylläiset ja onnelliset illallistajat alas Puijon mäeltä.



Tunnisteet: ,

torstai 22. syyskuuta 2011

Kuopijjooon!




11.9. on merkittävä päivä, enkä puhu nyt mistään torneihin lentelevistä lentokoneista vaan siitä, että kyseinen päivämäärä on minun ja Ukkelin vuosipäivä (ja itseasiassa myös Ukkelin vanhempien vuosipäivä, mikä sattuma!). Kolme vuotta sitten kyseisenä päivämääränä näimme toisemme ensimmäistä kertaa missäs muuallakaan kuin Cantina Westin edessä. Hetken päästä söimme ravintolassa mitäs muutakaan kuin iki-ihanaa heppapihviä, ja siitä se sitten lähti. Nyt kolme vuotta myöhemmin juhlistimme ensitapaamistamme reissaamalla armaassa kotimaassamme. Auton nenu kohti Kuopiota ja ei kun menoksi!


Ensimmäisen illan, yön ja aamun vietimme Kuopion pohjoispuolella tuttavapariskunnan uudessa kodissa. Grillasimme herkkuruokia, kippistimme punaviinillä ja popsimme jälkiruoaksi ihania juustoja. Emäntämme oli leiponut myös raikasta puolukkapiirakkaa, jonka reseptiä en harmikseni tajunnut pyytää paikan päällä. Katsotaan josko se löytäisi silti vielä tiensä blogin sivuille, oli nimittäin melkoisen herkullisesta tekeleestä kyse, vaikka leipuri itse harmittelikin kiilteen ja valkosuklaakoristelujen puuttumista.










Aamupäivällä lähdimme ajamaan kohti Kuopiota ja Scandic Hotelia, jota voin hyvillä mielin suositella muillekin. Sijainti rannalla pienenpienen kävelymatkan päässä keskustasta oli loistava, henkilökunta erittäin mukavaa ja tärkein, eli aamiainen, herkullinen. Karjalanpiirakatkin oli paistettu oikeaoppisesti voissa ja kahvin kanssa oli tarjolla perisavolaiseen tapaan pullaa.








Tie tuttavapariskunnan kotoota Kuopioon ei ollut kuitenkaan suorin mahdollinen, sillä huomasimme yhtäkkiä tienlaidassa möllöttävän kyltin, jossa luki "Ratsastuskilpailut". Armas Ukkelini kysyi haluanko käydä katsomassa heppoja ja innostuneen "Joo!" hihkaisun jälkeen koukkasimmekin Siilin Ratsastuskeskukseen katsomaan muutaman kouluradan, ja niin oli heppatyttö kovin iloinen.



Aika söötit kaverukset

Saavuttuamme hotellille lähdimme kohti satamassa juuri sopivasti reissumme aikana olleita Kalaryssäys-markkinoita muikut ja kalakukko mielessämme. Herkuttelimme ensin yhteisellä muikkuannoksella, minkä jälkeen haukkasimme mualiman pienintä kalakukkoa. Jälkkäriksi maistui muurinpohjalettu kermavaahdolla ja mansikkahillolla.











Muikut..


..ja todiste siitä että ne myös syötiin.


Pienen pieni kalakukko vain.


Miksei aina voi olla lettupäivä?

Kalaryssäyksessä riittävästi kierreltyämme jatkoimme pitkin Kauppakatua kohti keskustaa. Matkalla ihastelimme Kuopion tuomiokirkkoa, puistoa, rumia ja kauniita rakennuksia sekä kiipesimme tietenkin myös puuhun. Normi meininki.







Kas näin ketterästi hän kiipeää. Jos mä leikin et tää on heppa, mä pääsen ehkä hyppäämällä kyytiin..

Ennen paluuta hotellille istahdimme vielä olut- ja viiniravintola Maljan terassille Hoegaardeneille ja kyttäsimme samalla kirkkoon kipittäviä häävieraita sekä hieman myöhemmin kirkon ovella suutelevaa hääparia. Neuvoimme vielä eräälle aasialaiselle tytölle tien Kirkkokadulle, vaikka olimme lähes yhtä hukassa sijainnistamme kuin hänkin (onneksi meikäturisteilla oli kartta) ja köpöttelimme sitten hotellihuoneeseen laittautumaan iltaa varten.


Hoegaardenit oikeaoppisesti huurteisissa tuopeissa. Naminam.

Ennen Puijon torniravintolaan siirtymistä nautiskelimme vielä aperitiivit hotellin terassilla. Minä otin lakkalikööriä ja viskiä sisältäneen drinkin Ukkelin siemaillessa mojitoa.




Upeasta Puijosta kirjoitan myöhemmin oman postauksensa, mutta täytyy jo nyt kehua että olipahan maisemat ja olipahan ruoat! Jälkiruoka oli ehkä paras koskaan maistamani, mutta siitä lisää tosiaan myöhemmin.

Illallisen jälkeen kävimme Henry's Pubissa Irish Coffeella ja hotellia päin kävellessämme näimme erään toisen pubin terassilla kaksi hauskaa kitaramiestä, jotka esittivät tuttuja biisejä laidasta laitaan. Meininki näytti niin mukavalta ja oudon tuijottavan känniukon vieressä oli sopivasti tilaa, joten kävimme juomassa vielä yhdet Velkopopovickyt ennen päiden painamista tyynyyn.


Sisälläni asuva ruokabloggaaja halusi ottaa kuvat myös matkalla nauttimistamme aterioista a la ABC-asemat, joten tässä vielä menomatkalla nauttimamme noutopöydän antimet sekä tulomatkalla listalta tilatut chilipossut. Hyvin maistui ja ABC voittikin vertailussamme kevyesti Nesteen ja muut kilpailevat huoltoasemat.







Kuopion reissu muistutti meitä siitä, miten mukavaa kotimaan matkailukin voi olla ja päätimmekin ottaa tavoitteeksi vierailla 50 suurimmassa suomalaisessa kaupungissa ennen kupsahtamistamme. Paree ois olla kupsahtamatta ihan heti.. Yhdessä nähtyjen kotimaassa sijaitsevien kaupunkien listalla ovat jo nyt ainakin Helsinki, Vantaa, Espoo, Kerava, Järvenpää, Kuopio, Lapinlahti, Pohjankuru, Naantali, Mäntyharju ja Kaavi, joten tästä on hyvä jatkaa. Kyllä matkustaminen on vaan niiin mukavaa!


Tunnisteet: , ,

perjantai 16. syyskuuta 2011

Grotesk


Kävin eräänä iltana norkoilemassa vanhan työpaikkani lähistöllä toimiston sulkemisen aikoihin. Toivoin törmääväni tuttuihin ja ilokseni entinen kollegani tulikin vastaan tutussa risteyksessä. Oli todella mukava jutella pitkästä aikaa ihmisen kanssa, joka istui monta vuotta kahden metrin päässä minusta joka ikinen arkipäivä kahdeksan tunnin ajan. Voitte uskoa, että ehdimme jutella siinä ajassa lähes tulkoon kaikesta, varsinkin kun huoneemme oli osan aikaa lähes täysin eristyksissä muista työkavereista. Vaikein asia työpaikkaa keväällä vaihtaessani olikin työkavereista luopuminen ja viimeisenä työpäivänä joutuikin vähän (eikä niin vähääkään..) itkuttamaan kun kavereita tuli ikävä.

Mutta siis, oli minulla toinenkin syy hortoilla vanhoilla työkulmilla, sillä olimme varanneet Ukkelin kanssa pöydän lähistöllä sijaitsevasta Groteskista. Meille tarjoiltiin neljän ruokalajin yllätysmenu ja ihana tarjoilijamme kertoi joka annoksen kohdalla, että "tää on hyvää" sen lisäksi, että kertoi mitä annos sisältää. Pakko myöntää, että viimeisellä kerralla herra tarjoilijan "tää on sit hyvää" alkoi jo hieman hymyilyttää, sillä kuinka moni tarjoilija kokee tarpeelliseksi kertoa erikseen annoksen olevan hyvää? Mitäs jos jollain kerralla hän ei sanoisikaan "Tää on sit hyvää", pitäisikö silloin huolestua?

Hymyilyämme saattoivat toki edesauttaa myös annosten kera tarjoillut viinit, joista meille kerrottiin kerrankin niin, että hieman vähemmänkin viineistä tietävä ymmärtää jotakin. Pisteet tästä Groteskille, kaikki viinimenun tilaajat kun eivät ole sommeliereja.



Ihan ensimmäiseksi pöytään kannettiin juomien lisäksi leipää, ja vaikka yleensä jätän leipäosaston sikseen, jotta muu ruoka mahtuu paremmin mahaan, oli nyt pakko maistaa tuota oikeanpuoleista rosmariinilla maustettua leipää. Nam, hyvää oli.




Alkuruoaksi "Tää on hyvää" -mies toi meille vaahtomaista sipulikeittoa, jonka koostumus oli ihanaa ja makukin mitä mainioin. Muistiinpanojeni mukaan keitossa oli myös juustoa, liekö tuo vaalea läikkä annoksen juusto-osuus? En muista. Nyt pitäisi ihan oikeasti vähän skarpata ja kirjoittaa nopeammin näitä postauksia. Tästäkin illallisesta on jo useampi kuukausi aikaa. Että hupsista vaan, voisi olla ihan hyvä juttu muistaakin jotain asiasta josta kirjoitan.




Seuraavaksi eteemme kannettiin suussasulavaa vasikanposkea, joka köllötteli valkosipulipyreen päällä. Ja hei, kerrankin ravintolaruoassa oli niin paljon valkosipulia että minäkin maistoin sen. Mahtavaa, kymmenen pistettä ja kaiken maailman merkkejä Groteskille siitä hyvästä!




Ennen makeaa jälkkäriä herkuttelimme juustoilla. Haarukoimme naamariimme vuohenjuustoa sekä roquefortia pähkinöiden kera. Namnamnam..



Makea jälkkäri sisälsi kakkua, sorbettia, jäätelöä, mansikkahyydykettä, kastikkeita jaaa, olikos siinä vielä jotain..? No joka tapauksessa siinä oli paljon kaikkea, hieman jopa liikaakin. Simppelimpi makuyhdistelmä olisi ollut parempi, sillä vaikka kaikki osaset olivat hyviä, oli makuja hieman liikaa yhteen annokseen. Vähempi olisi ollut parempi tällä kertaa, vaikka kyllä minä tämänkin sekasotkun söin kokonaan ihan tyytyväisenä.

Tunnisteet:

maanantai 12. syyskuuta 2011

Jamien piirakat


Noniin, tässäpä nyt vihdoinkin nämä
Euroviisuiltana syömämme piirakat, joiden resepteistä vastaa itse herra Jamie Oliver. Itse pidin enemmän perinteisestä italialaisesta kinkku-pinaattipiirakasta, vaikka oli parsapiirakkakin hyvää ja mukavan keväistä purtavaa. Silloinhan oli siis kevät kun näitä söimme (kröhöm, mikä viive muka..). Sen pidemmittä puheitta mennäänkin vaihteeksi heti niihin resepteihin:



Italialainen kinkku-pinaattipiirakka:
- nokare voita
- öljyä
- 3 punasipulia
- 1 valkosipulinkynsi
- 350 g pinaattia
- oreganoa tai meiramia
- 500 g ranskankermaa
- 150 g parmesaania
- 3 kananmunaa
- 200 g palvikinkkua

Kauli taikina ohuehkoksi levyksi. Voitele sopivan kokoinen uunipelti, piirakkavuoka tai muu astia ja asettele taikina astialle jättäen pienet taikinareunat laidoille. Pistele taikinan pohja haarukalla ja anna esipaistua 190-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.

Pilko sipulit ja kuullota niitä vähän aikaa öljyssä. Lisää sitten pannulle pilkottu valkosipuli, pinaatti ja yrtit. Mausta suolalla ja pippurilla. Kasvisten lämmetessä pannulla sekoita ranskankerma, parmesaani, kananmunat ja ripaus suolaa sekä pippuria keskenään. Levitä pinaattiseos taikinan päälle, ripottele seuraavaksi kinkkusuikaleet ja kippaa päälle ranskankermaseos.

Raasta päälle vielä reilusti parmesaania, lisää hieman oreganoa tai meiramia ja kruunaa koko komeus öljylorauksella. Paista uunissa noin 20-25 minuuttia.




Parsapiirakka

- 500 g perunoita
- 500 g parsaa
- 200 g filotaikinaa
- 100 g sulatettua voita
- 100 g parmesaania (tai lancashirenjuustoa)
- 100 g cheddaria
- 3 kananmunaa
- 3 dl kuohukermaa

Aloita keittämällä perunoita 15 minuuttia ja parsoja toisessa kattilassa 4 minuuttia. Tässä välissä voit laittaa myös uunin kuumenemaan 190 asteeseen. Soseuta keitetyt perunat raastettujen juustojen kanssa. Sekoita kerma ja kananmunat eri kulhossa keskenään ja lisää seos sitten perunajuustomössöön. Sekoita ja mausta pippurilla sekä suolalla.

Levitä filotaikinaa voisulalla voidellulle uunipellille tai piirakkavuokaan yhteensä noin 5 kerrosta. Levitä jokaisen kerroksen väliin reilusti voisulaa ja jätä taikinan reunat roikkumaan astian laidan yli, sillä ne käännetään myöhemmin täytteen päälle piirakan reunoiksi. Kun filotaikinaa on pohjalla noin 5 kerrosta, levitä perunaseos tasaiseksi kerrokseksi ja asettele parsat päällimmäiseksi. Käännä roikkuvat taikinan reunat nätisti piirakan päälle ja voitele vielä koko helahoito voisulalla. Paista uunissa 20 minuuttia.


Tunnisteet: ,