Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Suolainen piirakkapohja

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Suolainen piirakkapohja



Sanokaa vaan kun Jamie Oliverin ylistäminen alkaa ärsyttää, niin jatkan vaan kahta kauheammin. Hahaa! Ei kun oikeasti, välillä tuntuu hölmöltä kehua ihan hulluna kaikkia Jamien reseptejä, mutta kun mies on nero ja tekee jopa tavallisen piirakkapohjan leipomisesta taidetta. Itselleni ei ainakaan ole tullut mieleenkään, että jostain niin tavallisesta kuin piirakkapohjastakin voi tehdä todellista herkkua maustamalla sen juustolla ja yrteillä. Voi nnnnaammm. Tällä ohjeella saa aikaiseksi noin kilon taikinaa ja sen voi tuhertaa joko käsin tai monitoimikoneella:

- 500 g vehnäjauhoja
- 200 g voita
- 50 g cheddaria
- merisuolaa
- rosmariinia
- timjamia
- 2 kananmunaa
- loraus maitoa

Sekoita jauhot, voi, raastettu cheddar sekä hyppysellinen merisuolaa joko puhtaalla tasolla sormin nyppien tai helpommin monitoimikoneessa. Cheddarin tulisi olla niin sanottua oikeaa kovaa cheddaria eikä sitä sulatejuustoa, jota laitetaan omatekoisten hampurilaisten väliin. Keltaisessa keittiössä käytettiin sulatejuustoa paremman puutteessa, mutta ensi kerralla metsästän kovan cheddarin juustohyllyn uumenista, vaikka se kuinka yrittäisi paeta hamuavaa kättäni.

Lisää taikinaan yrtit, kananmunat sekä maito ja sekoita hyvin. Taputtele valmis taikina jauhotetulla tasolla tiiviiksi kiekoksi, kääri taikinakiekko kelmuun ja jätä jääkaappiin tekeytymään hetkeksi jos toiseksikin. Käytä suolaisten piirakoiden pohjana tai tyrkkää vaikka pakastimeen odottamaan yllätysvieraita.

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Blogger Maireanna kirjoitti...

Kertaus on opin äiti :-)
Suolaiset piirakat kesän ateria salaatin kera.

20. heinäkuuta 2011 klo 10.32  
Blogger Martina kirjoitti...

Jep, suolaiset piirakat kuuluvat kesään, kun taas makeat piirakat assosioin usein syksyyn.

21. heinäkuuta 2011 klo 8.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu