Toscanan munakoisot

Taas minä valitan toisten vaivalla keksimien nimien takia, mutta miksi ihmeessä kasvikselle pitää antaa niinkin typerä nimi kuin munakoiso? Ainakin minulle sanoista muna ja koiso tulee ensimmäisenä mieleen eturauhassyöpä tai jotakin vielä inhottavampaa. Koiso. Hyh.

Älkää kuitenkaan antako mielikuvan häiritä, sillä tämä resepti on todellakin kokeilemisen arvoinen. Nappasin sen Toscanalainen keittiö -nimisestä kirjasta, jossa on jokaisen reseptin kohdalla myös pieni kyseiseen annokseen liittyvä tarina. Ihanaa iltaluettavaa siis, kiitosta vaan lahjakassin ojentajille!

Munakoisoja päätin kokeilla, sillä ohje vaikutti tarpeeksi yksinkertaiselta arkenakin kokeiltavaksi, ja tottakai myös ruokaan kuuluva valkosipuli herätti mielenkiintoni sillä koisoisella sekunnilla, kun valkoisen ystäväni reseptistä bongasin. Munakoiso ei ole nimensä lisäksi vakuuttanut minua myöskään täysin maullaan, tai sanotaanko näin, että tämä liila muhku on jäänyt minulle hieman etäiseksi. Ennakkoluulot on tehty rikottaviksi ja lähi-Alepasta tarttui kuin tarttuikin mukaani munainen koiso ja timjamia. Näiden lisäksi naposteltaviin lerpakkeihin tarvitaan:

- oliiviöljyä

- 6 kynttä valkosipulia

- balsamicoa

- suolaa ja pippuria

Ja hommahan etenee niin, että munakoisot leikataan sentin paksuisiksi siipaleiksi, sivellään oliiviöljyllä ja paahdetaan joko hiilillä (Mitähäh? Ai siis grillissäkö? Talvella?!?) tai uunissa grillivastusten alla. Eli uunissa. Käännä kerran jotta molemmat puolet ruskettuvat.

Anna koisojen jäähtyä hieman. Voit vaikka siipaloida valkosipulia sillä aikaa. Sekoita balsamicoa ja oliiviöljyä keskenään noin puoli kahvikupillista, tai ehkä vähän enemmänkin. Öljyä saa olla hieman enemmän kuin balsamicoa. Kaada seos munakoisojen päälle, mausta valkosipulilla, timjamilla, suolalla ja pippurilla. Sekoita ja syö. Jos et jaksa kaikkea kerralla, koisosi säilyvät jääkaapissa steriilissä (tai steriloidussa?) purkissa useita kuukausia.

Keltaisen keittiön kokki oli tosiaan hieman ennakkoluuloinen munakoisoja väsätessään. Noudatin kuitenkin ohjetta niin tarkkaan, että laitoin jopa suolaa koisoilleni, vaikka yleensä skippaan sen kaikkialta muualta paitsi keitetyn kananmunan päältä ja tulehtunutta lävistystä parantavasta merisuolaliuoksesta. Marinoidut koisot ylittivätkin odotukseni (eikä edes rimaa hipoen) ja uskallankin suositella niitä myös muille epäluuloisille erkeille.

Kaksseba

Laseissa on kolmannes mansikka-caipiroskaa ja loput punaista kuohuviiniä. Nam.

Olemme viettäneet Maajussin morsiamen, Vilukissan sekä erinäisten muiden vierailevien tähtien kanssa Kakssebaa (joka siis sijoittuu joulukuun 27.päivään, jos joku ei hoksannut) jo usean vuoden ajan. Kakssebaan on vuosien varrella kuulunut muun muassa juomaa, baareilua, lautapelejä (lasketaanhan Twister ja trampoliinikin lautapeleiksi?), lattiabileitä, Totuuden hengen laulamista julkisilla paikoilla, Barbie-rekvisiittaa, juomien kaatamista pöydälle (etenkin erään Jukka ja tukan toimesta), rikkinäisten sukkisten paikkailua ja tietenkin myös ruokaa.

Tänä Kakssebana mutustimme salaattia, patonkia ja jauhelihapiirasta, jonka ohje kuuluupi näin:

Pohja:

- 150 g margariinia

- 5 dl vehnäjauhoja (joukkoon voi lisäillä myös leseitä yms.)

- 2 dl sämpyläjauhoja

- 1 tuorehiiva

- 1 tl (yrtti)suolaa

- 2 dl maitoa

Täyte:

- 1 sipuli

- 100 g pekonia

- 400 g jauhelihaa

- sieniä (ei kärpäs)

- paprikaa

- 1 tlk tomaattipyreetä

- mustapekka-/homejuustoa

- mustapippuria

- valkosipulia (tää oli mun ja ukkelin oma lisäys reseptiin, kuinka yllättävää, eikö?)

Munamaito:

- 2 dl maitoa

- 2 munaa

Ja muistilappusessani lukee näinkin selkeästi (ai miten niin olen laiska kirjoittamaan?):

Hiiva + maito sekasin, kuivat + rasva sekasin

Toi (hiiva + maito) tonne (kuiviin ja rasvaan)

Taikina pellille, täytteet (joista käräytettävät on käräytetty ja sekoitettu pannulla, toim. huom.)

-> 200 astetta, 30-40 min.

Jos kerran minäkin vajakki ymmärrän nämä ohjeet, niin lupaan että sinäkin ymmärrät.

"Tästä se alkaa, vaatteet verhoaa
kätkee kätesi jäljet,
piilottaa menneet.

Oon miettinyt lauseet niin monta kertaa päässäni
on pakko päästä sanomaan,
sun naamaa vasten huutamaan
ovi käy ja sä tuut.."
(Stella - Totuuden henki)

Ja ei, biisin ikävällä aiheella ei ole mitään tekemistä Kakssebamme kanssa. Ainoa tapahtunut hakkaaminen on minun (ja sen raukan joka joukkueeseeni joutuu) hakkaaminen Trivial Pursuitissa.

"Voi mikä nauru syntyiskään.."

"..jos isi sais tietää tään, että joulupukki suukon sai."



Rohkenenpa epäillä että todellisuudessa siitä olisi riemu kaukana, kun isille selviäisi vaimon ja joulupukkia esittävän naapurin Reiskan todelliset luonteet. Kuka oikeasti keksii tällaisia sanoituksia ja vielä iloiseen lasten joululauluun?

Muun muassa tätä mietimme Tapaninpäivänä matkalla Pohjaan, jossa jaoimme viimeiset joululahjat ja söimme mahamme täyteen herkkuruokaa. Mäti oli ruokapaljoudesta esiin nouseva lempparini niin tapanina kuin jouluaattonakin Vantaalla. Muutakin jouluruokaa odotan toki kuola valuen jo kuukausia ennen joulua, mutta kyllä ihanat poksuvat mätipallerot vievät aina voiton ruokien kilpaillessa pääsystä lautaselleni.

Yritin räpsiä kuvia pöydän antimista aina kun vaan maltoin, mutta laatu on vähän niin ja näin, sillä kuolaisilla käsillä on vaikea käyttää kameraa..

Iskän värkkäämiä kalaherkkuja

KAKSI kulhollista mätiä! Yksi mulle, yksi muille.

Äidin taikoma mätikakku jo hieman sulaneena

Ensimmäinen lautasellinen, mätiä vain puolet annoksesta!

Viimeinen lautasellinen

Joulun jämäsilleistä tehdään tietysti herkullisia sillivoileipiä. Minä väsäsin jo joulua edeltävänä viikonloppuna pari valkosipulisillileipää, kun odottelin ukkelia takaisin, missä lie auton värkkäyksessä hän kävikään kesken sunnuntain.



Paahdoin ruisleipiä uunissa kun leivänpaahdinta en tuolloin vielä omistanut (vaan nytpä omistankin, kiitos joulupukki!). Leipien päälle levitin hieman sinappia, pari juustopalaa, salaattia, kurkkua ja sillin paloja. Hyvin yksinkertaista siis, mutta niiiin hyvää.

Loppuun on vielä pakko laittaa kuva joulun tärkeästä vieraasta, joka fiksuna tyttönä sensuroi puolet naamastaan. Eihän se nyt kävisi päinsä, että jokainen vastaantuleva koira- ja karhukaveri tunnistaisi ja pyytäisi nimikirjoitusta. Varsinkin näin joulun jälkeen se olisi kiusallista, kun pitää yrittää selviytyä liiallisen juuston syönnin aiheuttamista tuntemuksista kaukaisimpaan puskaan piiloutuneena.

Tulkoon joulu

Hyvän ruoan ja kiireettömyyden lisäksi joulussa on ehdottomasti parasta läheisten kanssa vietetty aika. Erästä tärkeää ihmistä en kuitenkaan tule näkemään jouluaattona enkä edes pyhinä, joten otimme varaslähdön ja vietimme ukkelin kanssa jouluisia hetkiä jo viikonloppuna. Ja meidän jouluisiin hetkiimmehän kuuluu tietysti olennaisena osana RUOKA.

Joulupöydästämme löytyi:

- sienisalaattia

- graavilohta

- lihahyytelöä

- suolakurkkuja

- mätiä, smetanaa, sipulia

- katkarapujuttua

- valkosipulisilliä

- keitettyjä perunoita

- lanttulaatikkoa

- perunalaatikkoa

- porkkanalaatikkoa

- kinkkua

- joulutorttuja

Kaikki muu oli enemmän tai vähemmän valmista kamaa suoraan kaupan hyllyltä, mutta sienisalaatin halusimme tehdä itse. Kaupan valmiit sienisalaatit kun eivät ole onnistuneet vakuuttamaan maullaan. Käytimme salaattiimme herkkusieniä, jotka paistoin nopeasti pannulla samalla kun ukkeli kipaisi hakemassa lähikaupasta porkkanalaatikon. Ekalta kauppareissulta kun tuli vahingossa mukaan toinenkin perunalaatikko porkkanalaatikon sijaan.

Pannulla pyörähti pehmenemässä myös sipulisilppu, joka todellakin vain käväisi pannulla, tarkoitus ei nimittäin ole paistaa sipulia vaan vain pehmentää sitä hieman. Sienien ja sipulin lisäksi salaattiin pilkottiin suolakurkkua sekä omenaa. Sekaan vielä kermaviiliä ja valkopippuria, hetkeksi jääkaappiin maustumaan ja valmista on. Käykäämme pöytään.

Vähiten räjähtäneet joulutortut

Karpaloshotit

Joulutortut teimme valmiista torttutaikinasta paketin ohjeen mukaan. Parin tunnin kävelylenkin ja joulusaunan jälkeen maistui myös karpaloshotit, joihin lurahti karpalolikööriä ja jääpala viilentämään huoneenlämpöinen likööri mukavan vilpoisaksi. Saunassa joimme tietenkin jouluolutta ja ruokajuomana toimi punaviini. Ei pidä unohtaa myöskään ihanan lämmittävää glögiä, jota hörpimme muutaman litran viikonlopun aikana.

"Niityllä lunta, hiljaiset kadut,

taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.

Muistojen virta, lapsuuden sadut.

Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt

Lapsi on meille tänä yönä syntynyt

Tulkoon toivo kansoille maan,

pääsköön vangit vankiloistaan

Uskon siemen nouskoon pintaan,

olkoon rauha loppumaton.

Joulu on taas, kulkuset soi.

Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi

Tulkoon juhla todellinen,

tulkoon Jeesus Herraksi sen

Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,

silloin joulu luonamme on.

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,

unohtaa kiireen ja melun rasittavan.

Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,

tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt..

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,

sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.

Et löydä kultaa, et juhlapöytää,

löydät vain seimen ja tallin koruttoman."

(Petri Laaksonen - Tulkoon joulu)

Caballo de la hacienda

Työpaikan pikkujouluissa hämmästelevien ilmeiden ja kummastelevien kysymysten alla ruoka-annosteni kuvaamisesta rohkaistuneena kehtasin viimein ottaa kuvan myös yhdestä maailman parhaimmista ruoista: Cantina Westin caballo de la haciendasta, joka myös hevospihvinä tunnetaan.

Annos sisältää 200 gramman grillipihvin hevosen ulkofileestä, tomaattista (auts) papu-pekonikastiketta, maissintähkän sekä ranskalaisia perunoita. Ja tähän tulee oikeasti himo! Iso himo. Suosittelen maistamaan vain jos olet valmis tallustamaan Kasarmikadulle hevospihvin äärelle aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Hepan tiedetään parantaneen ainakin erään ensitreffailijan krapulan kourista ja flunssaista oloakin annos todistettavasti helpottaa. Ei siis mikään turha kaveri ollenkaan tämä ystävämme hevospihvi!

"Heppa täydessä ravissa on kaikkein raainta voimaa
vain urhein meistä kaikista voi maistaa hurjaa heppaa.
Jos housuihin hiipii pelko niin kaihda silloin Cantina Westiä.
Vain uljain meistä kaikista voi uhmata hurjaa heppaa."
(Ultra Bra - Heppa) Sanoja ehkä hieman muuteltu..

"Karhunpoika sairastaa.."

"..häntä hellikäämme,
lääkkehillä hoidelkaa
nalleystäväämme.."



Ilkeä ystävämme flunssa kolkuttelee keltaisen keittiön ovella, mutta minähän en suostu päästämään mokomaa sisään, vaikka pirulaisella tuntuu olevan jo molemmat jalat oven välissä. Valkosipulin sekä vitamiinien lisäksi olen joutunut turvautumaan astetta järeämpiinkin aseisiin taistelussani pöpöä vastaan, ja tämä päivä onkin kulunut rattoisasti Buranan ja Finrexinin voimalla.

Kun pöpö painaa niskaan ei työpäivän jälkeen meinaa jaksaa tehdä yhtään mitään, ei edes ruokaa. Joku voisi sanoa ettei töihin kannata mennä flunssaisena, mutta minä ahkera työntekijä (kröhöhöm..) raahaan itseni toimistolle niin kauan kun kuumetta ei ole, vaikka olo olisikin vähemmän pirteä. Syy ei ehkä kuitenkaan ole ahkeruuteni vaan se, että jos jään kotiin, annan periksi flunssalle ja sittenhän se vasta iskeekin kahta kauheammin. Parempi siis huijata itseään leikkimällä tervettä, ja taikoa pipi pois väsäämällä terveellistä salaattia seuraavista ainehista:

- salaatten
- kurkkunen
- paprika
- sipuli
- vihrua oliivi
- pippurihärkä
- eetamipalanen
- maustekurkku
- manteli maustehineen

Kipeänä on oikeastaan ihan sama mitä syö, sillä mikään ei maistu miltään. Tämäkin salaatti koottiin lähinnä jääkaapista löytyneistä jämäpaloista kun en jaksanut tsempata sen enempää. Salaattiainekset pilkoin vähän miten sattuu (ei kai nyt kukaan jaksa flunssaisena nähdä liikaa vaivaa sapuskan esteettisyyden eteen), sekoitin heidät keskenään ja työnsin eväskulhoon odottamaan seuraavan päivän lounastaukoa.



Sen verran jaksoin kuitenkin tsempata, että mantelit saivat erikoiskäsittelyn. Halusin nimittäin varmistaa maistavani edes jotakin flunssan turruttamilla makuhermoillani. Niinpä paahdoin joulupuuron kaverit Jim Beam hot saucessa ja heitin tulisuuden takaamiseksi vielä hieman chilimaustetta joukkoon. Kyllä nyt maistuu tukkoisemmassakin suussa! Näitä voisi napostella ihan pelkästäänkin vaikkapa jouluvieraita odotellessa.

Sipulin kitkeryyden peittämiseen olen repäissyt jostakin hyvän vinkin: Ripottele sipulin palojen päälle hieman suolaa ja sokeria, anna itkeä hetken ja huuhtele hyvin. Jätä huuhtelu väliin jos haluat kokeilla oksennusrefleksiäsi suolasokeriliuokselta maistuvilla sipuleilla. Yäk.. Tätä vinkkiä noudattamalla keltasipulikaan ei maistu liian väkevältä salaatin seassa, ja koostumuskin muuttuu hieman pehmoisemmaksi. Sipulin maku ei kuitenkaan katoa mihinkään, makuelämys vain on raakaa sipulia pehmeämpi ja näin ollen salaattiin sopivampi.

Näihin tukkoisiin kuviin ja tunnelmiin! Varokaa flunssapöpöläisiä!

Katajanokalta karanneet

Viime perjantain kohdalla kalenterissani lukee työpaikan pikkujoulut, mutta kappas vaan kun kävikin niin, että löysin itseni tonttulakki päässä ördäämisen sijaan vankilasta raitapaita päällä. Havahduin Katajanokan vankilan ruokalasta, jossa ilmeisesti oli juuri iltasapuska alkamassa. Edestäni löytyi peltikipollinen vettä sekä näkkileipää jaettavaksi muiden vankien kanssa.

Riemukseni kohta kävi kuitenkin ilmi, että nyt vietettäisiin vankilan pikkujouluja. Sattuipa sopivasti! Samana päivänä kun minun piti olla juhlistamassa pikkujouluja työporukan kanssa! Käyhän se näinkin, tuumasin vetäessäni vankilan tarjoaman raidallisen tonttulakin päähäni.

Tarkempi vilkaisu kanssaruokailijoihin paljasti, että täällähän ne työkaveritkin ovat lusimassa. Olivatkohan ne toimiston varastohuoneen perältä löytämäni WinCapita-mapit sittenkin salaisia? Ja mihinköhän itseasiassa pyysinkään asiakkaitamme sijoittamaan rahansa? Harmi että pomot lähtivät Thaimaan lomalle jo aikoja sitten, enkä päässyt kysymään mikä sen kivan pyramidikuvion tarkoitus oli.

Mietiskelyni firmamme toiminta-ajatuksesta loppui kuitenkin lyhyeen, kun pöytään tuotiin jokiraputoastit. Aika herkullista ruokaa vangeillekin tarjoillaan, tähänhän voisi vaikka tottua! Eikä siinä vielä kaikki, sillä seuraavaksi eteemme kannettiin hiillostettua karitsaa, siirappijuureksia ja tummaa glögikastiketta. Siirappi ja juurekset sekä glögi kastikkeessa kuulostivat minun korvaani hieman epämääräiseltä, mutta turhaan hämmästelin. Ruoka oli niin hyvää, että olisin nuollut lautasenikin jos toimitusjohtaja Hannu Kailajärvi ei olisi istunut vieressäni.





Jälkiruoaksi oli luumubavaroisea, joka oli muidenkin kuin minun mielestä turhan makeaa. Ei toivoakaan että ällömakeuden olisi voinut syödä kokonaan, vaikka se pieni olikin. Luumu ei makeuden keskeltä juurikaan maistunut, mikä oli mielestäni vain hyvä, sillä en ole kovin suuri luumun ystävä. Onneksi jälkiruokajuomaksi tarjoiltiin Bailey'sia (tai konjakkia, mutta kuka sitä ottaisi kun on parempikin vaihtoehto tarjolla?), joten saimme kuin saimmekin jotakin hyvää ja makeaa kruunaamaan illallisemme kiven sisässä.

Vankilan pikkujoulut sujuivat rattoisasti hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Tunnelmakin oli kohdallaan karuista puitteista ja muutamasta riehakkaasta vangista huolimatta. Myöhään illalla järjestimme vipinää kinttuihin, kun karkasimme vankilan porteista vapauteen. Henkilökunta joutui jopa hieman avustamaan pakoamme kun emme meinanneet ymmärtää pilkun merkitystä.



Koska en ole vieläkään toipunut Juha Tapion akustisesta kitarasta, baarijakkarasta ja villiintyneistä keski-ikäisistä kyseisen kaljupään taannoisessa konsertissa, loppubiisiksi pääsee kenenkäs muunkaan kuin itse herra Juha Tapion vankilabiisi. Ja ikääntyneimmät fanit: älkää jooko innostuko liikaa. Tietyssä iässä seisaallaan taputtaminenkin voi olla kohtalokasta, enkä minä halua ottaa vastuuta mummojen ja pappojen joukkokuolemasta.

"Armahda mua vielä kerran
tän elinkautisen verran
kanssasi kärsisin jos vielä tahdot niin.
Armahda mua vielä kerran
oppinut oon jo sen verran
et vapaus on päätyä kanssasi kahleisiin."
(Juha Tapio - Kanssasi kahleisiin)

Luksusta arkeen

Päätin yllättää ukkelin paistamalla kunnon pihvit lisukkeineen keskellä arkea, vaikka fiinimmät ruoat kuuluvatkin yleensä viikonloppuun. Vaelsin kohti ruokakauppaa miettien mitä lihaa ostaisin, kun hoksasin kaupan roskikseen heitettäneen monta pakettia porsaan lihaa. Eikä päivämääräkään ollut mennyt vielä umpeen! Pähkäilin hetken mikä mahtaa olla syynä lihojen roskiin päätymiseen, mutta tarkistettuani lihan olevan Euroopasta kotoisin, eli takuulla hyvää, päätin ottaa irlantilaiset porsaan fileet mukaani. Hyvää lihaa ja ihan ilmaiseksi, mikä tuuri!

Pihvien kaveriksi teimme sienikastiketta sekä peruna- ja paprikasipulilisukkeet, joita varten dyykataan roskiksesta, löydetään keittiön kaapeista tai ostetaan kaupasta:

- perunaa
- öljyä
- lihalientä
- oreganoa
- pippurisekoitusta
- valkosipulia

- paprikaa (tällä kertaa oli vihreän vuoro)
- sipulia
- chili-limeöljyä (kun toiset shoppailee laukkuja, minä shoppailen ruokaöljyjä)

- herkkusieniä
- sipulia
- valkosipuliöljyä
- torvisieniä (kaapista löytyi kuivattuja, kiitos iskä!)
- kaprista
- ruokakermaa
- pippuria

Perunan valmistamiseen löysin lihaliemivinkin jostain päin nettiä, ja tuli kyllä niin maukasta perunaa, että tätä täytyy tehdä pian lisää. Homma alkaa sillä, että mies kuorii ja viipaloi perunat sekä yhden sormensa. Onneksi veitsi oli niin tylsä, ettei se päässyt uppoamaan edes ihoon. Muussa tapauksessa olisi pitänyt soittaa Espoon insinöörille, joka olisi kaahannut hurjaa vauhtia paikalle. Tai niin hän ainakin teki kälyn viiltäessä sormeensa. Keltaisen keittiön hätähuutoihin ei ehkä olisi vastattu yhtä vauhdikkaalla menolla, ja puhelimesta olisikin kenties kuulunut vain röhönaurua ja *tuut-tuut-tuut-tuut*..

Nojoo, leikki sikseen ja perunan paistoon. Perunaviipaleihin otetaan vähän väriä pannulla, jonka jälkeen lihalientä lisätään niin, että se juuri ja juuri peittää perunaviipaleet. Tämän jälkeen pannu jätetään rauhaan kunnes liemi on pulputtanut itsensä kadoksiin. Mausteeksi turautetaan reippaasti oreganoa, pippurisekoitusta sekä valkosipulia. Muitakin mausteita saa laittaa jos tahtoo. Perunat kypsennetään loppuun uunissa pienen öljylurauksen sekä chili-limeöljyssä pyöräytettyjen paprika- ja sipulipalasten kera.

Sienikastiketta varten torvisieniä liotetaan hetki ennen pilkkomista. Likoamisen aikana herkkusienet ja sipulin puolikas pilkotaan ja paistetaan pannulla. Kun uunissa muhiva perunaosasto alkaa näyttää valmiilta, lisätään sienien ja sipulin mukaan kapriksia, ruokakermaa ja pippuria. Tässä järjestyksessä. Myös pihvit kannattaa paistaa vasta ihan viimeiseksi, jotta piffi on niin kuumaa, että maustevoi sulaa ihanasti sen päälle. Voin lisäksi pihvit maustettiin ukkelin toimesta varmaan ainakin pippurilla. Ihan törkeän hyvää tuli! Oli pakko paistaa molemmille vielä toisetkin pihvit kesken ruokailun, kun maustevoiköntsäkin oli hieman liian iso vain yhtä pihviä varten.

Ruokahetkemme tuntui niin juhlavalta pihvineen, lisukkeineen ja väriä vaihtavine kynttilöineen, että oli pakko keksiä jokin jälkiruoka kruunaamaan illallinen ja Salkkari-Nooran pakeneminen Afrikkaan. Onneksi minulta löytyi suklaakonvehteja, joiden kanssa nautimme pikkulasilliset Vana Tallinnaa.

"...pieni pala taivasta onnettomalle.

Jos Helsinki on hetkisen kaunis

kun on valkoinen maa

pian räntää sataa taas.."

(Leevi and the Leavings - Jos Helsinki on kaunis)

"Sä oot sellainen, kaikki tietää sen.."

"..sä oot viimeinen, sua jättäis en."

Esitin kyseisen biisin jääkaapistani löytyneille sinihomejuuston palaselle, yksinäiselle perunalle, kolmelle viimeiselle kalkkunaviipaleelle sekä kaprispurkin pohjalta löytyneille muussaantuneille palleroille. Myös nahistunut jääsalaatti sekä vanhentumista lähentelevä kananmuna pääsivät yleisöksi konserttiini.

Siis eihän nyt oikeasti moisia raukkoja voinut heittää roskikseen, ruokaa vartenhan ne on ostettu ja sitä niistä myös tehdään! Jos ei muuten ni väkisin. On siis perunamunakkaan aika!

Siipaloin ensin perunan ja paistoin sitä pannulla. Kalkkunasiipaleet saivat saman käsittelyn. Seuraavaksi hajotin kananmunan kulhoon, heitin kapriksia, kuivattuja (ja uudelleen pehmeäksi liottamiani) suppilovahveroita sekä valkopippuria sekaan, ja levitin munaseoksen pannulla odottelevien perunan ja kalkkunan palasten päälle. Pinnalle asettelin vielä sinihomejuustopaloja sulamaan, ja kun munskis oli jähmettynyt, heitin jääsalaattia sen päälle peittämään karmean ruoka-aineiden sekasotkun. Valkosipulichilikastikettakin turautin sekaan kun tajusin ettei ruoassani olisi muuten ollenkaan valkoista ystävääni sipulia.

Ja hyväähän siitä tuli. Ei pidä syrjiä viimeisiä jämäpaloja, sillä kyllä niistä vielä herkkua saa. Jos et jostain syystä ole munakkaan ystävä, voi jämiä piilottaa helposti myös pizzaan, pyttipannuun tai vaikkapa salaattiin. Roskiin niitä ei kannata heittää elleivät ne ole päässeet oikeasti pilaantumaan. Kierrätyksestä, kompostoinnista tai maailman pelastamisesta en puhu mitään, sillä en ymmärrä miksi niistä pitää vouhottaa. Ei maailmanloppu tule kuitenkaan minun elinaikanani, joten who cares? Sitäpaitsi kompostit ja biojäteroskikset haisee..

"..sä oot köyhinkin

heikkoluontoisin
mutta kuitenkin
sinut tahtoisin."
(Nylon Beat - Viimeinen)

Sen siitä saa kun googlettaa sanan maailmanloppu. Aika nätin kuvan nimittäin.

Toisten ruoka, paras ruoka

Tai no, ei se välttämättä aina noin mene, mutta toisinaan on ihanaa päästä valmiiseen pöytään, varsinkin jos isäntäväki on selvästi pannut parastaan ja loihtinut upean kokonaisuuden alkupaloineen, jälkiruokineen, juomineen ja wc:ssä palavine kynttilöineen. Ja itse voi vain saapua paikalle ryssäkuohuviinin kanssa nauttimaan toisten aikaansaannoksista. Luksusta.

Itsenäisyyspäivää vietin Espoossa seuranani muun muassa äiti, veljet, käly (eikö kukaan voinut keksiä tälle kauniimpaa nimitystä?), ukkeli, Koda ja lohi. Seuraavakin päivä meni toisten ruokia syödessä, sillä vierailimme ukkelin vanhempien luona ahmimassa poroa ja muita herkkuja. Syötävää oli molemmissa paikoissa niin montaa eri sorttia, että vaikka kaikkea otti vain vähän, tuli lautanen ja maha aivan täyteen. Kuvia nappailin vain Espoossa, sillä Keravalla yritin antaa itsestäni mahdollisimman normaalin ensivaikutelman (tietäisivätpä vaan totuuden, hihhih..), ja normaalin ruokavieraan käytökseen ei yleensä kuulu ruokien zoomailu kameralla. Tai niin ainakin luulen.





Itsenäisyyspäivän juhlinta alkoi kuohuviinillä, ihanilla lohialkupaloilla sekä vuohenjuusto-chutneypaloilla, joista jälkimmäisestä sain reseptinkin mukaan:

- piparkakkuja tai leipäpalasia (meidän isäntäväellä olikin tarjota molempia, lälläslää..)
- vuohenjuustoa
- cashewpähkinöitä
- mango-chutneyta

Levitä chutneyta piparille tai leivälle, viipaloi päälle vuohenjuustopalanen, turauta sen päälle vielä lisää mangoa ja heittele pähkinöitä pinnalle. Jos olet allerginen pähkinälle etkä kovin itsetuhoinen, suosittelen jättämään cashewt pois. Paista herkkupalojasi 225-asteisessa uunissa pari minuuttia. Nauti vaikkapa glögin kanssa.



Pääruoaksi meille tarjottiin lohta, tartarkastiketta, perunoita, salaattia sekä valkoviiniä. Ruokailun lomassa tein mahtavan urotyön pelastamalla pikkuveljen humaltumiselta hörppimällä hänenkin juomiaan. Jos tuleva datanomimme olisi juonut glöginsä kokonaan, olisi hän kuulemma alkanut hihittää. Niinpä lasi siirtyi minun puolelleni, sillä onhan se nyt kamalaa jos veli joutuu kärvistelemään naurukramppien kourissa koko illan. Kylläpä olenkin urhea isosisko! Ansiomitalia odotellessa..

Tämä nyt häiritsee hieman mielikuvaa mukavasta illasta ja menee muutenkin vähän sivuraiteille, mutta avaudun silti. Tapahtui nimittäin niinkin ikävästi, että jostakin kumman syystä tartarkastike aiheutti pienoista kirvelyä huulissani. Alkaa jo pikkuhiljaa raivostuttaa nämä esiin putkahtelevat allergian tapaiset, joiden en kuitenkaan halua uskoa olevan allergiaa. Pientä yliherkkyyttä vain, joka menee kyllä ohi..

Ensin minut petti banaani, sitten kiivi, sitten mandariini/satsuma/klementiini (en ymmärrä mitä eroa heillä on) ja nyt tartarkastikekin! MIKSI?! Söin aivan samaa kaupan valmista tartarkastiketta vain muutama viikko tai ehkä kuukausi sitten kalapuikkojen kera, eikä silloin ollut mitään ongelmaa. Mikä hemmetin kirous suuhuni on nyt langetettu? No, en antanut sen kuitenkaan häiritä tunnelmaa vaan siirryin iloisin mielin jälkiruokaan, joka olikin niin ihanaa että kateeksi käy niitä jotka eivät olleet mukana. Olisi naapurin Selmankin kannattanut liittyä seuraan.

Kahvin kanssa söimme kakkua, minkä jälkeen siirryimme valokuvaussession kautta katselemaan Linnan juhlia ja nauttimaan juustotarjottimen antimista. Juomapuolikin oli hoidossa, sillä punaviini oli ilmaantunut dekanterissa jo hyvän aikaa, ja tuo juomanen passasikin mainiosti juustojen kaveriksi. Paras yhdistelmä mielestäni on aina ollut (ja on edelleenkin) valkohomejuusto sekä suolainen keksi, mutta sinihomejuusto ja piparkakku tulevat hyvänä kakkosena.

Loppuun itseoikeutetusti Maamme-laulu ja sen neljäs ja viides säkeistö, niiden iänikuisten ensimmäisen ja viimeisen säkeistön sijaan:

"Täs auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täs Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.

Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?"

Kampin lehmät

Perjantai-iltaisin Kampin Kauppakeskuksessa voi bongata jos jonkinmoista nautakarjaa. Kuvia lehmistä löytyy varmuudella ainakin Ben & Jerry's -jäätelökioskin seiniltä, mutta ihka eläviä märehtijöitä näkee usein myös istumassa valtavissa kasoissa kauppakeskuksen penkkirivistöillä, pummimassa ohikulkijoilta tupakkaa, kiroilemassa isoissa rykelmissä ja näpistelemässä kaupoista pikkutavaraa. Meitä kiinnosti vain ja ainoastaan Ben & Jerry'sin jätskikuppeja sulostuttaneet piirroslehmät, mutta eipä näiltä muiltakaan elukoilta voinut välttyä, vaikka kuinka yritti.

Sain Tuplavirheeltä syntymäpäivälahjaksi kaksi lahjakorttia Benilään ja Jerrylään, ja käytinkin toisen Kynsilaukkailun jälkeiseen jälkkärihetkeen. Lahjakortilla sain juuri sopivasti kaksi pientä palloa, jotka tosin eivät olleet minun mittapuuni mukaan kovinkaan pieniä. Yksi mulle ja yksi ukkelille. Valitsimme kumpikin toinen toistaan iiiihaaanimmista jäätelömauista banaaniset Chunky Monkeyt. Luojan kiitos otimme vain yhden pallon per maha, sillä melkoisen täyttäviä ovat nämä Benin ja Jerryn luomukset runsaine sattumineen. Hyvältä jäätelö maistui näin talvisaikaankin ja toinen lahjakorttini poltteleekin jo lompakossa siihen malliin, että kohta mennään taas jätskille.

Kynsilaukka

Kummallista etten ole aiemmin löytänyt tietäni Kynsilaukkaan, valkosipulinen ruokaravintola kun on just eikä melkein minun makuuni. Itsenäisyyspäivän aattona tallustimme vihdoin pikkupakkasessa Fredalla sijaitsevaan Kynsilaukkaan, emme ymmärtäneet tilata valkosipuliolutta vaan ihan tavallista, ja aloimme tutkia ruokalistaa. Listalla olikin jos vaikka mitä herkkuja, ja vaikean päätökseni sinetöi lopulta blinien kohdalla lukevat mäti ja sienisalaatti. Sitä siis, kiitos nam.

Ravintola Kynsilaukka todellakin on valkosipulin ystävän taivas. Leivän päälle tarkoitettu valkosipulinen levitekin oli niin herkullista, että tarjoilija joutui kiikuttamaan sitä pian uuden kipollisen pöytäämme, niin vauhdilla levite katosi leivän kera vatsoihimme. Myös kattaukseen kuuluvat valkosipulit, jokin ruskea mönjä (ehkä sinappi?) ja vihreä seos olivat ihania. Varsinkin vihreä hieman pestoa muistuttava, mutta koostumukseltaan öljyisempi ja maultaan valkosipulisempi sörsseli oli niin herkullista, että sitä tuli lisättyä lautaselle lusikallinen jos toinenkin. Alkaa kuola valua ihan tässä muistellessakin.. Osaisikohan tuota valmistaa itsekin?

Itsenäisyyspäivän kunniaksi venäläistunnelmia blinien muodossa

Ukkelin piffiannos, näyttää aika tosi hyvältä tämäkin

Ensi kerralla (joka koittaa toivottavasti pian) haluan maistaa joko valkosipuliolutta tai valkosipuliviinaa, jotka kuulostavat kieltämättä hieman epäilyttäviltä, mutta tarpeeksi mielenkiintoisilta, jotta tämä tyttö innostuisi ja tahtoisi kokeilla kyseisiä juomia. Ja sitäpaitsi jos kerran olut on hyvää ja valkosipuli on hyvää, niin miksei myös valkosipuliolut olisi hyvää? Ruokalistallekin jäi vielä monta ihanaa annosta, joita täytyy päästä maistamaan.

Tunnelmaltaan ravintola on oikein mukava. Ilmapiiri kynttilöineen ja hyvin hiljaisine taustamusiikkeineen oli rauhallinen mutta rento. Tarjoilijakin lähes kuiskasi. Liian hieno ravintola sen sijaan ei ollut, vaikka puitteet olivatkin tyylikkäät. Aika ihana paikka siis. Tätä lisää!