Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Tulkoon joulu

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Tulkoon joulu



Hyvän ruoan ja kiireettömyyden lisäksi joulussa on ehdottomasti parasta läheisten kanssa vietetty aika. Erästä tärkeää ihmistä en kuitenkaan tule näkemään jouluaattona enkä edes pyhinä, joten otimme varaslähdön ja vietimme ukkelin kanssa jouluisia hetkiä jo viikonloppuna. Ja meidän jouluisiin hetkiimmehän kuuluu tietysti olennaisena osana RUOKA.



Joulupöydästämme löytyi:

- sienisalaattia
- graavilohta
- lihahyytelöä
- suolakurkkuja
- mätiä, smetanaa, sipulia
- katkarapujuttua
- valkosipulisilliä
- keitettyjä perunoita
- lanttulaatikkoa
- perunalaatikkoa
- porkkanalaatikkoa
- kinkkua
- joulutorttuja


Kaikki muu oli enemmän tai vähemmän valmista kamaa suoraan kaupan hyllyltä, mutta sienisalaatin halusimme tehdä itse. Kaupan valmiit sienisalaatit kun eivät ole onnistuneet vakuuttamaan maullaan. Käytimme salaattiimme herkkusieniä, jotka paistoin nopeasti pannulla samalla kun ukkeli kipaisi hakemassa lähikaupasta porkkanalaatikon. Ekalta kauppareissulta kun tuli vahingossa mukaan toinenkin perunalaatikko porkkanalaatikon sijaan.

Pannulla pyörähti pehmenemässä myös sipulisilppu, joka todellakin vain käväisi pannulla, tarkoitus ei nimittäin ole paistaa sipulia vaan vain pehmentää sitä hieman. Sienien ja sipulin lisäksi salaattiin pilkottiin suolakurkkua sekä omenaa. Sekaan vielä kermaviiliä ja valkopippuria, hetkeksi jääkaappiin maustumaan ja valmista on. Käykäämme pöytään.

Vähiten räjähtäneet joulutortut

Karpaloshotit

Joulutortut teimme valmiista torttutaikinasta paketin ohjeen mukaan. Parin tunnin kävelylenkin ja joulusaunan jälkeen maistui myös karpaloshotit, joihin lurahti karpalolikööriä ja jääpala viilentämään huoneenlämpöinen likööri mukavan vilpoisaksi. Saunassa joimme tietenkin jouluolutta ja ruokajuomana toimi punaviini. Ei pidä unohtaa myöskään ihanan lämmittävää glögiä, jota hörpimme muutaman litran viikonlopun aikana.

"Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt..

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä kultaa, et juhlapöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman."
(Petri Laaksonen - Tulkoon joulu)


Tunnisteet:

3 kommenttia:

Blogger Venla kirjoitti...

Oho, juuri samaa joululaulua (tai pätkää siitä) ajastin huomisen blogitekstiin! On kyllä ihana joululaulu. Rentouttavaa joulua sinulle :)!

24. joulukuuta 2008 klo 0.34  
Blogger Pahalapsi kirjoitti...

Teillä on ollut ihanan perinteinen, ja herkullisen näköinen joulumenuu!

26. joulukuuta 2008 klo 12.00  
Blogger Martina kirjoitti...

Hyvää joulua näin hieman jälkikäteen Keltaisesta keittiöstäkin! Tuo taitaa olla tämänhetkinen lempparini joululauluista.

Ja tosiaan, joulupöytämme on hyvin perinteinen, vaikka muuten tykkäänkin kokeilla kaikkea uutta ja erikoista.

30. joulukuuta 2008 klo 12.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu