Katajanokalta karanneet

Viime perjantain kohdalla kalenterissani lukee työpaikan pikkujoulut, mutta kappas vaan kun kävikin niin, että löysin itseni tonttulakki päässä ördäämisen sijaan vankilasta raitapaita päällä. Havahduin Katajanokan vankilan ruokalasta, jossa ilmeisesti oli juuri iltasapuska alkamassa. Edestäni löytyi peltikipollinen vettä sekä näkkileipää jaettavaksi muiden vankien kanssa.

Riemukseni kohta kävi kuitenkin ilmi, että nyt vietettäisiin vankilan pikkujouluja. Sattuipa sopivasti! Samana päivänä kun minun piti olla juhlistamassa pikkujouluja työporukan kanssa! Käyhän se näinkin, tuumasin vetäessäni vankilan tarjoaman raidallisen tonttulakin päähäni.

Tarkempi vilkaisu kanssaruokailijoihin paljasti, että täällähän ne työkaveritkin ovat lusimassa. Olivatkohan ne toimiston varastohuoneen perältä löytämäni WinCapita-mapit sittenkin salaisia? Ja mihinköhän itseasiassa pyysinkään asiakkaitamme sijoittamaan rahansa? Harmi että pomot lähtivät Thaimaan lomalle jo aikoja sitten, enkä päässyt kysymään mikä sen kivan pyramidikuvion tarkoitus oli.

Mietiskelyni firmamme toiminta-ajatuksesta loppui kuitenkin lyhyeen, kun pöytään tuotiin jokiraputoastit. Aika herkullista ruokaa vangeillekin tarjoillaan, tähänhän voisi vaikka tottua! Eikä siinä vielä kaikki, sillä seuraavaksi eteemme kannettiin hiillostettua karitsaa, siirappijuureksia ja tummaa glögikastiketta. Siirappi ja juurekset sekä glögi kastikkeessa kuulostivat minun korvaani hieman epämääräiseltä, mutta turhaan hämmästelin. Ruoka oli niin hyvää, että olisin nuollut lautasenikin jos toimitusjohtaja Hannu Kailajärvi ei olisi istunut vieressäni.





Jälkiruoaksi oli luumubavaroisea, joka oli muidenkin kuin minun mielestä turhan makeaa. Ei toivoakaan että ällömakeuden olisi voinut syödä kokonaan, vaikka se pieni olikin. Luumu ei makeuden keskeltä juurikaan maistunut, mikä oli mielestäni vain hyvä, sillä en ole kovin suuri luumun ystävä. Onneksi jälkiruokajuomaksi tarjoiltiin Bailey'sia (tai konjakkia, mutta kuka sitä ottaisi kun on parempikin vaihtoehto tarjolla?), joten saimme kuin saimmekin jotakin hyvää ja makeaa kruunaamaan illallisemme kiven sisässä.

Vankilan pikkujoulut sujuivat rattoisasti hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Tunnelmakin oli kohdallaan karuista puitteista ja muutamasta riehakkaasta vangista huolimatta. Myöhään illalla järjestimme vipinää kinttuihin, kun karkasimme vankilan porteista vapauteen. Henkilökunta joutui jopa hieman avustamaan pakoamme kun emme meinanneet ymmärtää pilkun merkitystä.



Koska en ole vieläkään toipunut Juha Tapion akustisesta kitarasta, baarijakkarasta ja villiintyneistä keski-ikäisistä kyseisen kaljupään taannoisessa konsertissa, loppubiisiksi pääsee kenenkäs muunkaan kuin itse herra Juha Tapion vankilabiisi. Ja ikääntyneimmät fanit: älkää jooko innostuko liikaa. Tietyssä iässä seisaallaan taputtaminenkin voi olla kohtalokasta, enkä minä halua ottaa vastuuta mummojen ja pappojen joukkokuolemasta.

"Armahda mua vielä kerran
tän elinkautisen verran
kanssasi kärsisin jos vielä tahdot niin.
Armahda mua vielä kerran
oppinut oon jo sen verran
et vapaus on päätyä kanssasi kahleisiin."
(Juha Tapio - Kanssasi kahleisiin)