Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 "R-A-K-A-S.."

tiistai 2. joulukuuta 2008

"R-A-K-A-S.."


"..kulta kultasein, mä sanoin niin ja selväks tein
me mennään maalla naimisiin.."



Ja niinhän siinä sitten kävi (ja käy) kuten Tapsan Rakkaasta väsättyyn omaan sanoitukseemme kirjoitimme. Ne meni kihloihin! Rakkaustarinahan alkoi Tukholman risteilyllä humppaklubin edessä, jossa kaksi ihmistä kohtasivat toisen tvåttitvå-syntymäpäivänä. Ensisanat vaihdettiin varmuuden vuoksi på svenska, ja se oli sitten siinä. Samaan aikaan kun eräät hengailivat kaikenmaailman 50Centtien ja JamiJarmojen seurassa, viereisellä penkillä istuneet Tuplavirhe ja Maajussi eivät enää nähneet muuta kuin toisensa.

Viikonlopun mittaiset ensitreffit vietettiin mökkitunnelmissa (Miksi minä olin sielläkin mukana?! Miettikää sitä.. ja terveisiä enkelikiharoille!) Tämän jälkeen ei paljon välimatka tai mikään muukaan haitannut. Suunnistamisen jälkeen löytyi jotakin mitä minä en pysty edes kunnolla ymmärtämään.



Pikkujoulut muuttuivat siis kihlajaisiksi, kun Tuplavirhe esitteli vasemman nimettömänsä, jossa kiiltävää sormusta kaksi sokeaa ystävää eivät huomanneet, vaikka olimme istuneet jo kauan saman pöydän ääressä sormuksen omistajan kanssa. Pienimuotoisen hihkumisen, kiljumisen, tuhansien kysymysten ja muutamien kyyneleidenkin jälkeen tapahtumaa päätettiin juhlistaa kuohuviinillä. Illan aikana nautittiin myös muun muassa vadelma- sekä päärynämargaritoja, naapuripöydän nachoja, känniäijän kommentteja, ja nälän kurnahdellessa masussa tilasimme Amarillosta myös iltasapuskat

Vilukissa söi salaattia, Maajussin morsian burgeria ja minä pihviä. Annostemme tarkempi analysointi jäi tärkeämpien asioiden ja tapahtumien varjoon, mutta ilmeisesti myös muutkin kuin minun lautasellani olleet annokset maistuivat hyvin. En ainakaan muista kenenkään yökkineen kovin pahasti. Kuvatkin räpsäisin kyllä ruoistamme, mutta onneton tunari kun olen, onnistuin kadottamaan ne ennen tänne lisäämistä. Sen siitä saa kun innostuu liikaa.


"Heitin kaiken vuoksi naisen
miten niin ja minkälaisen
luotin heinäpellon poikaan
enkä suotta ollenkaan
lallallaalalalalallaa, lallallaalalalalallaa.."
(Tapani Kansa - R-A-K-A-S)


Tässä on mielikuvitus liikkeellä. Vadelma- ja päärynämargaritaa.

Tunnisteet: , ,

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eka!

3. joulukuuta 2008 klo 13.40  
Blogger Martina kirjoitti...

Se toimii sittenkin! :D

3. joulukuuta 2008 klo 16.26  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu