Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Saunanallen eväät

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Saunanallen eväät





Saunanalleni yllätti iloisesti lauantai-iltana taikomalla kiukaalleni hopeisen lahjapaketin. Paketista löytyikin maukas yllätys: HK:n sinistä, sipulia, paprikaa, valkosipulia sekä vajaa pullollinen olutta mehevöittämään iltasapuskaksi nauttimiamme eväitä. Ensin kuitenkin saunaan, jossa saunanallen paketti oli loikoillut saunan lämpiämisestä asti.



Annoimme foliopaketin muhia kiukaalla myös saunomisemme ajan ja paketti väistelikin taitavasti kiville heittämäämme tervan tuoksuista löylyvettä. Kunnon saunassa hikoilun jälkeen maistuu suolainen ruoka, ja saimmekin saunanallelta vihdoin luvan avata lahjapaketin. Kyllä oli herkullista! Onneksi nalle lupasi yllättää useamminkin hopeisella paketillaan. Ensi kerralla hän laittaa kuulemma hieman lisää rehuosastoa mukaan, sillä vihjasimme että enempikin olisi maistunut..

"Kun mä istun siinä saunan lauteilla
Ja tuijotan sitä samaa vanhaa lankkua,
Enkä tiedä mitä sanoa mä osaa mitä en
Mut sen mä tiedän että en oo paha ihminen"
(The Lipattomat - Paha ihminen)


Ennen löylyjä


Kiukaalla makoilun jälkeen

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu