Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun..

maanantai 3. marraskuuta 2008

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun..



Marraskuu. Nyt jo. Kylläpä on mennyt nopeasti ja yllättävän kivuttomasti tämä syksy, kiitos ilmastonmuutoksen mukanaan tuoman ylimääräisen lämmön sekä hyvän seuran. Jotta syksy jatkuisi mahdollisimman mukavasti, päätin hemmotella itseäni marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna oikein urakalla. Touhusin kaikessa rauhassa keittiössä, kävin kaksi kertaa saunassa kokeilemassa uusia saunatuoksuja, tein jälkiruokaa ja join kahvia (joojoo, tiedetään ettei sen juominen tee hyvää minulle, mutta välillä on vaan pakko), poltin kynttilöitä, luin kirjoja, katsoin telkkaria ja nukuin aina kun nukutti. Ihanaa. Nyt jaksaa taas temmeltää.


Aah, kahvia, ja uuh, miten ihana kahvikuppi!


Pienenpieni marjapiirakka

Marjapiirakat synnytin kun löysin pakastimesta pienen köntsän piirakkataikinaa. Sulatin sen, levittelin keraamisten muffinssivuokien pohjalle & reunoille, ja kaadoin pakastemarjasekoitusta sekä sokeria päälle. Pinnalle taiteilin mahtavilla askartelutaidoillani kaksi taikinasuikaletta, joiden epäonnistuneisuuden peitin hasselpähkinärouheella. Pikkupiirakat viihtyivät parisataa asteisessa uunissa jonkin aikaa ja toinen katosi vatsaani saman tien. Toinen ei mahtunut ainakaan heti perään, vaikka kovasti yritinkin sitä suuhuni tunkea.


Sagapo Mormorin jälkiruoka Wiener Nougat crunchilla paranneltuna

"Marraskuu
eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu
Marraskuu
nyt on sen kuoreen kirjoitettu beibi i love you
mä kapakassa juopottelin sylissäni dinosauriin luu

Marraskuu
tänään huoneeni mä sotkin kun sua taas niin ikävöin
nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä kuivakurkku rotta isännöi

Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan päivät niinkuin varisparvi raahautuu
mua vaivaa ikävistä ikävin milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä voi yksinäisen miehen viedä marraskuu"
(Miljoonasade - Marraskuu)

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu