Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Pimp my bataattikeitto!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Pimp my bataattikeitto!



Keltaisessa keittiössä tehtiin päivänä eräänä bataattikeittoa, johon en kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen. Päätin ottaa revanssin, sillä yksikään keitto ei minulle ryttyile! Kaivoin pelosta tärisevän keittopussin pakkasesta, sulattelin jäistä kökkärettä koko päivän tuijotellen sitä samalla vihaisesti, sillä olen nähnyt Amin Asikaisenkin tekevän niin vastustajalleen ennen mäiskimistä.

Selätin keiton kattilaan ja keittelin sitä kokoon samalla kun mietin millä aseella kävisin sen kimppuun. Päädyin chilivalkosipulikastikkeeseen, jota työnsin väkivaltaisesti keittoparkaan ruokalusikkaa apuna käyttäen. Kun keittoseni oli tarpeeksi kauan hakannut lieden pintaa antautumisen merkiksi, päästin sen lautaselle ja lurautin aiolia sekä kaapista löytyneitä Rips -ruissnackseja päälle. Ja kyllä nyt oli hyvää! Mä tulin voittamaaaan..!

"..epäilin ja pelkäsin melkein toivon heitin,
mutta jaksoin uskoo ihmeisiin.
Hullu sydän odottaa
ja toivoo vaan, että kaikki muuttuu huomenna.
Jossei virheistä voi oppia mitään
silloin turhaa on kai elää elämää.
Mä tulin voittamaan.."
(Idols -finaali 2004 - Tulin voittamaan)

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Blogger Maireanna kirjoitti...

On ilo aina käväistä Keltaisessa keittiössä, siellä on huumorilla varustettu kokki :)

29. lokakuuta 2008 klo 9.41  
Blogger Martina kirjoitti...

Ohhoh, ymmärtääkö joku muukin kieroutunutta huumoriani kuin minä itse?! Vau, siistiä! :)

29. lokakuuta 2008 klo 14.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu