Naposteltavia kasviskavereita

Tällainen kuva tupsahti jostakin esille. Olen räpsäissyt sen pinkillä kamerallani viime kesänä, vaikken tiennyt tulevasta ruokablogistani kuvaushetkellä tuon taivaallistakaan. Kenties alitajuntani työsti kuitenkin tulevaa nettielämääni jo tuolloin, en nimittäin ymmärrä miksi muuten olisin erehtynyt kuvaamaan ruokaani. Lautasen reunalla poseeraavat rinkulat ovat sipsejä, mutta eivät perinteisiä perunaisia, vaan kesäkurpitsaisia sellaisia.

Kesäkurpitsasipsit syntyivät kun löysin kaapistani muoviläpyskän, jonka keskellä komeilee terä erinäisten asioiden siivuttamista varten. Jaa, oliko minulla tällainenkin? Täytyykin keksiä sille tekemistä. Ja kun tuo kesäkurpitsakin tuossa kuikuilee, niin siipaleeksihan se piestään. Ohuen ohuet viipaleet viskotaan uunipellille, heitetään öljyä ja mausteita päälle ja tungetaan uuniin johonkin asteeseen joksikin aikaa. Pahoittelen epätarkkoja ohjeitani, mutta enhän minäkään nyt kaikkea voi muistaa.

Keraamisen muffinssivuoan vallannut tahna on sisäisen himosörssääjäni aikaansaama sekoitus erinäisistä keltaisessa keittiössä majailleista aineksista. Tämänkään tarkkaa sisältöä en muista minä, eivätkä nopean kyselykierroksen jälkeen muutkaan sivupersoonani, mutta ainakin kikherneitä, oliiviöljyä ja valkosipulia muistelisin turauttaneeni sauvasekoittimella sohjoksi. Kokeilemalla se selviää ja rohkea herkun syö, kuten keltaisessa keittiössä on tapana sanoa.

Nämä palaset syntyivät kun löysin jääkaapistani paprikoita, grana padano -juustoa sekä kananmunan. Leikkasin paprikat ensin reilun kokoisiksi palasiksi, rikoin kananmunan yhdelle lautaselle ja raastoin, raastin, raastelin.. (onpa vaikeaa toisinaan tämä äitiemme kieli, mutta ymmärtänette mitä yritän sanoa) grana padanoa toiselle lautaselle. Juustoraasteen sekaan heitin myös pippurisekoitusta.

Pannulle lorahti öljyä, tällä kertaa juustotäytteisten jalapenojen purkista, jonka ansiosta sain mukavaa lisämakua paprikoihini. Sitten olikin temppuradan aika kun päästin paprikan palaset hyppimään ensin kananmunaan, sitten juustoraasteeseen ja lopulta paistinpannulle. Siinä ne saivat kärytä molemmin puolin jokusen tovin, jonka jälkeen temppurata ei suinkaan ollut vielä ohitse, vaan paprikat joutuivat käymään kuivumassa talouspaperilla ennen kuin pääsivät lautaselleni.

En tiedä onko normaalia pitää palaneen ruoan mausta, mutta minun suussani ainakin parhaalle maistuivat kärähtäneimmät versiot. Hieman jo mustuneet paprikat olivat mukavan rapeita ja juusto oli muodostanut kivan kuoren niiden päälle. Namnam. Ja ei muuta kun sohvaperunoimaan paprikat toisessa ja kaukosäädin toisessa kädessä.