Ruokaperjantai

Jos viikonloppuna ei ole erikoisempaa ohjelmaa, ja vaikka olisikin, käytän perjantai-illan yleensä keltaisessa keittiössä touhuamiseen. Jos hyvin käy saan touhuilun päätteeksi aikaiseksi jotakin ruokaakin.

Perjantai on ruoanlaiton lisäksi myös yksi hauskimmista päivistä käydä kaupassa. Etenkin alkuillasta ruokakaupat ovat täynnä kiireisiä, tuhisevia ja puhisevia otuksia, joiden raivonpurkauksia katsellessani saan outoa tyydytystä. Sitä huomaa olevansa onnellinen kun jollakin toisella menee niin huonosti, että pahaa oloa täytyy purkaa viattomaan kassatyöntekijäänkin.

Viime perjantai oli erityisen merkittävä päivä, sillä synnytin silloin esikoiseni. Iltakahdeksan aikaan uunista putkahti elämäni ensimmäinen ihan itse ja ilman apua vääntämäni leipä, joka sai hätäkasteessa nimekseen Saku. Hätää ei oikeasti ollut, sillä synnytys oli oikein mutkaton, mutta tarvitsin tekosyyn antaa leivälleni nimen kun se vielä oli kokonainen. Ohjeen olutleipään löysin pastanjauhajien blogista, ja se kuuluupi näin:

Tarvitset:

- 7,2 dl vehnäjauhoja (keltaisen keittiön omapäinen emäntä korvasi osan grahamilla, tuttavallisemmin grey hamilla)

- 1 - 1,5 rkl leivinjauhetta

- vajaa tl ruokasoodaa

- vajaa tl suolaa (tämän takia jouduin minäkin hankkimaan ison suolapänikän kaappiini homehtumaan)

- 0,6 dl sokeria

- 3,6 dl olutta (Copterlinen onnistuneen lennon kunniaksi käytin Sakua)

Tämä on helppoa: Mittaa kaikki kuivat aineet (eli kaikki muut paitsi bisse, jos et ymmärtänyt) kulhoon, sekoita hieman ja kaada olut perään. Sekoita bisse jauhojen sekä jauheiden joukkoon ja kippaa taikina voideltuun vuokaan. Keltaisesta keittiöstä löytyi yllätyksekseni ihan oikea leipävuoka, mistä lie sekin löytänyt tiensä kaappini ylähyllylle. Leipävuoka tai ei, paista taikinamöhkälettä valitsemassasi astiassa 190 asteessa 55-60 minuuttia. Tämän jälkeen koita malttaa antaa leipäsi jäähtyä hetki ennen kuin tunget sitä kaksin käsin suuhusi.

Uunituore leipä on vaan jotakin niin hyvää, että suosittelen sitä lämpimästi myös kassajonossa kiehuville mammoille. Rapeakuorinen leipä lämpöisine sisuksineen taikoo vihan pois paatuneimmankin valittajamummon kasvoilta. Toivottavasti. Edes hetkeksi.

Saku-leivän kaveriksi väsäsin myös pienen salaatin. Perinteisten salaatinlehtien, kurkun, paprikan ja oliivin (meilläpäin ainakin oliivi kuuluu salaatin perusraaka-aineisiin, eikö teillä muka kuulu?) lisäksi siipaloin joukkoon herkkukurkkua ja italialaista salamia. Päälle vielä juustoraastetta ikuisesta grana padanostani, joka ei muuten loppunut vieläkään, vaikka olen työntänyt sitä jo melkein joka paikkaan. Riittoisa kaveri on hän.

Lautasen sivuun viipaloin vielä hunaja- ja cantaloupemelonia. Ja olihan kuulkaas ihmettelyn paikka kaupassa, kun melonilaarin yläpuolella luki monen eri lajikkeen nimi hintoineen ja vaakanumeroineen, eikä tämä tietämätön taneli tiennyt kenen nimi on cantaloupe ja kenen hunaja. Eivätkä torvelot voineet edes vastata vaikka kysyin. Jotain käytöstapoja meloneillekin hei. Tuurilla osuin kuitenkin oikeaan, ja nyt tiedän (kiitos googlen) että oranssimpi kaveri vihertävine kuorineen on cantaloupea ja keltaisempi versio hunajamelonia. Kaikkea sitä vanhoina päivinään vielä oppiikin.