Etanailta

Olen tuonut täällä usein ilmi rakkauteni etanoita kohtaan. Ällöttävän näköisistä röpelölöllöistä saa niin herkullista syötävää että oksat ja juuret ja koko puu pois! Allekirjoittaneeseen iskeekin säännöllisen epäsäännöllisesti hirmuinen etanahimo, ja silloin niitä on saatava, oli mikä oli. Yleensä pahin etanahimo iskee kesällä juuri kovimman helteen aikaan, jolloin ei ole ihan kaikista paras idea lämmittää uuni ja koko kämppä kuumaksi etanoita varten, mutta kun etanahimolle ei vaan voi mitään. Piste.

Ja koska olen reilu kaveri, yritän tartuttaa etanapakkomielteen kavereihinikin. Niinpä kutsuimme tuossa päivänä eräänä Maajussipariskunnan kotiimme tutustumaan niljakkaisiin kavereihimme. Pariskunnan miespuolinen osapuoli ei ollut maistanut aiemmin etanoita, joten pelasin varman päälle ja tein muutakin ruokaa. Maha täyteen kaikille vaikka väkisin! Vaikka kyllähän sen tiesi, että Maajussikin ihastuu etanoihin, niin kuin kävikin, ja nyt pariskunnan kotoota löytyy ihan omat etanapannut.



Alkujuomaksi tein meille Caribbean-nimiset drinksut, joihin tuli:

- 2 cl rommia
- 2 cl gallianoa
- 2 cl sitruunamehua
- 2 cl appelsiinimehua
- kivennäisvettä
- jääpaloja

Alkuruoaksi tarjoilin luottokeittoani Chili Explosionilla maustettujen juustoleipien kera. Toimii aina! Keiton jälkeen päästiin itse asiaan, kun Henkka pisti etanapannut uuniin ja pääsimme herkuttelemaan. Teimme etanoita muutamalla eri mausteella (toisiin chiliä, toisiin sinihomejuustoa jne), jotta vieraamme varmasti löytäisivät suosikkinsa, eikä mennyt kauaakaan kun Maajussi oli Henkan seurana keittiössä katsomassa miten etanat valmistetaan.



Jälkiruokana oli ylläoleva ruokakuvauksen mestariteos (Martina, yrittäisit edes..), josta en kerro kuitenkaan tämän enempää nyt. Siitä on nimittäin tulossa vielä oma postauksensa, sillä vaikka kuva saattaa väittää muuta, oli tämä päärynäunelmaksi ristimämme jälkkäripaistos valtavan herkullinen tapaus.

Martina on vähän väsynyt

Syy siihen miksi blogissani on vietetty hiljaiseloa selvinnee tästä kuvasta. Pitihän se arvata, että syksyn energiahumalan aikana haalitut pikku projektit, kurssit ja muut menot imivät mehut pienestä bloggaajasta syksyn pimetessä talveen. Kaikki mitä olen touhunnut on ollut kivaa, mutta kun välillä pitäisi osata levätäkin. Niin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Taisteltuani yli viikon flunssaa vastaan, koitti tällä viikolla pakkoloma kun meikätouhuajalle nousi kuume maanantai-iltana. Sairastuminen tuli huonoimpaan mahdolliseen aikaan töiden kannalta, mutta muuten pari päivää peiton alla teki varmaan ihan hyvää. Vielä kun osaisi olla stressaamatta ja tuntematta huonoa omatuntoa parin saikkupäivän takia. Oikeasti, hyvä etten tuhertanut itkua tajutessani tiistaiaamuna, ettei tässä kunnossa vaan voi tehdä töitä. Mihin katosi se fiksusti sairaspoissaoloihin suhtautuva Martina, ja mistä tuli tämä ääliö, joka tekee flunssaisenakin 11 tunnin työpäiviä? Hei haloo. Se on vaan työtä, terveys ennen kaikkea ja niin edespäin. Koitapa painaa se kaaliisi.



Paranemisprosessia auttoi ehdottomasti Ukkelin tekemä kasvissosekeitto, jossa oli paljon valkosipulia sekä chiliä, jotta flunssainen tyttö maistaisi edes jotakin suuhunsa lusikoimasta sopasta. Valkosipulin ja chilin lisäksi keittoon laitettiin bataattia, lanttua, porkkanaa, sipulia, persiljaa, Knorrin kanafondia ja paketti Koskenlaskijaa. Kasvissosekeiton lisäksi aseinani flunssaa vastaan toimivat myös Finrexin, kaikki mahdolliset C-vitamiinituotteet (Valion vadelmakeitto on ihanaa!) sekä Unelmien poikamies, jota katsoin kokonaisen kauden kahden saikkupäiväni aikana. Juuri sopivan aivotonta lässynläätä toipilaalle. Enhän toki voi tunnustaa pitäväni oikeasti kyseisestä sarjasta..

Flunssan jälkeenkin blogissani saattaa välillä asua pieni hiljaiselon poikanen, vaikka kuvia, reseptejä ja kuulumisia olisi paljon jaettavaksi. Postausideoita riittäisi vaikka joka päivälle, mutta kun aika ja energia eivät vaan millään riitä roikkumaan koneella niin paljon kuin haluaisin. Niinä hetkinä kun en nuoku koneen ääressä, toimii läppärini usein sisustussuunnittelija-Martinan pikku apulaisena ja blogi joutuu väistymään kodin suunnittelun tieltä. Taloprojekti on nimittäin tällä hetkellä kaikista tärkein, enkä malttaisi millään odottaa, että uusi kotimme on valmis. Vaikka onhan tämä rakentamisvaihekin toisaalta aika kutkuttavan jännittävä, vaikkakin melko stressaava välillä.



Ymmärtäkää siis pienet hiljaiset hetket, joita täällä saatetaan viettää, ja innostukaa odottamaan kanssani uuteen kotiin ja ennen kaikkea uuteen keittiöön pääsemistä. Se hetki tulee nimittäin olemaan iloa ja riemua täynnä, kun pääsen vihdoin uuteen unelmiemme keittiöön kokkaamaan, sekä bloggaamaan siihen ikkunan alle suunnittelemaani bloggaussyvennykseen kaikkia kivoja ruokajuttuja. Sitä odotellessa muistetaanhan välillä myös levätä ja haistatetaan flunssapöpöille oikein ällöttävän hajuinen mädäntynyt kananmuna!

Kalafondi

Saatuani paketillisen Knorrin fondeja kotiin, oli selvää, että uutuusmakua kalafondia pitää päästä kokeilemaan mahdollisimman pian. Fondipakettihan liittyy toimintaani Buzzadorina, ja voit lukea siitä lisää täältä.

Löysin Maku.fi:n sivuilta näppärän oloisen kermaisen rapu-maissikeiton reseptin ja sitä meikäkokki sitten keitteli, kun olin havahtunut neljän tunnin keittiösuunnittelun jälkeen siihen, että on nälkä. Kummasti se aika juoksee kun keskittyy johonkin kivaan tekemiseen. Vaikka ruoanlaitto ja syöminen on melkein parasta maailmassa, harmitti minua keskeyttää hyvään vauhtiin päässyt suunnittelutyö vain sen takia että ihminen tarvitsee ruokaa. Ihan tyhmää. No mutta, keitto syntyi nopeasti ja maku oli niin mainio, että päiväunilta syömään herännyt Ukkelikin täytti lautasensa yhä uudelleen ja uudelleen makoisalla rapukeitolla.

- 2 rkl voita

- 1 sipuli

- 1,5 rkl vehnäjauhoja

- 4 dl kala/-kanalientä (tai kalafondi ja 5 dl vettä)

- 4 dl kermaa

- 200 g maissia

- 200 g rapua (tai surimia)

- suolaa

- tabascoa

- valkopippuria

Kuullota pilkottu sipuli kattilan pohjalla voissa. Lisää joukkoon fondi ja vesi (tai valmis kala-/kanaliemi) sekä vehnäjauhot. Kiehuta viitisen minuuttia ja lisää sitten kerma. Kuumenna kiehuvaksi, pienennä sitten lämpöä ja lisää ravut tai surimit (pilkottuna mielellään) sekä maissin pipanat. Mausta ja syö.

Kesäkurpitsakeitto

Ukkeli sai vanhemmiltaan yhden kesäkurpitsan. Ukkeli teki kesäkurpitsasta 10 litraa keittoa. Keitto oli hyvää ja Martina halusi sen ohjeen blogiin. Ukkeli kirjoitti ohjeen:

Kurpitsakeittoon tuli:

yks kurpitsa (noin 2 kiloa)
muutama sipuli
purjo
pari valkosipulia
koskenlaskijaa
pari kasvisliemikuutiota
vähän chiliä

Ensin pilkottiin sipuli ja kesäkurpitsa. Sitte kuullotettiin sipuli ja laitettiin se kesäkurpitsan kanssa kiehumaan veteen missä oli pari kasvisliemikuutiota. Samaan aikaan kattilaan pääs myös purjo joka myöskin pilkottiin. Sitte sen annettiin porista siinä sen aikaa että tavaroista tuli pehmeitä ja jossain välissä laitettiin myös vähän chiliä sekaan. Kun kamat oli pehmeitä, kaadettiin ylimääränen vesi pois ja vedettiin survaimella se koko homma sellaseks mössöks. Sitte heitettiin paketillinen lastenkoskijaa sekaan ja keiteltiin niin kauan että se sulas sinne sekaan. Lopuksi keitto syötiin. Loppu.

Keltainen keittiö heräilee henkiin

Hän on tullut takaisin Egyptin auringon alta helteisestä Hurghadasta ja kakkaisesta (ei kakka oo kirosana) Kairosta, mutta hän kirjoittaa reissusta myöhemmin kun saa kuvituksen kuntoon. Sitä odotellessa voidaan tehdä vähän tomskukeittoa.


Tuo valkoinen häivähdys keiton keskellä on uponnut tuorejuustosydän. Aina ei koristelut mene ihan putkeen..

Tiedättekö mikä on aika jännä tilanne? Se kun tomaattiallergikon tekee mieli tomaattia. Eikä ihan vähän vaan tee mieli, vaan kun tomaatinhimo on suorastaan valtava. Näin pääsi käymään tässä talven kuluessa, ja pakkohan se oli uhmata allergiajumalia, ja tehdä kipeän suun ja kirvelevien huulienkin uhalla tomaattiruokaa. Onneksi tomaattiallergiani on sen verran iisiä sorttia, ettei kypsennetty tomaatti tunnu yleensä missään. Olenkin syönyt hyvillä mielin tomaatinhimossani myös muun muassa Picnicin tomaattikeittoa, ja vain kerran keiton lusikoinnin jälkeen alkoi huulia kirveltää. Siedätyshoito rules, sanon minä.

Tomaattihimon yllättäessä tuli ikävä Ukkelin äidin kesällä tarjoamaa tomaattikeittoa, johon oli lorautettu hieman kermaa, joten se mielessäni lampsin kauppaan kerma- ja tomaattihyllyjä tutkimaan. Ja koska keltaisessa keittiössä on meneillään ikuisen valkosipulikauden lisäksi chilikausi, maustoin keittoni molemmilla lemppareillani. Ja hyvää tuli, eikä edes kirvellyt suuta.

Resepti kaikessa yksinkertaisuudessaan on seuraavanlainen:

- 1 iso purkki/tölkki tomaattimurskaa (olisiko siinä ollut 370 grammaa, tai joku muu yhtä häiriintynyt määrä..)
- 1 dl kermaa
- (chili)öljyä
- 1 sipuli
- 3 yksikyntistä valkosipulia (tai vaikka vähän enemmänkin)
- 1 chili
- mausteita (mustapippuria, chili explosionia, timjamia)
- 1 l kanalientä

Kuullota sipulia, valkosipulia ja chiliä chiliöljyssä. Lisää kanaliemi ja tomaattimurska. Anna pulputtaa vajaa tunti, jotta neste haihtuu ja keitosta tulee paksumpaa. Lisää kerma ja mausteet, kuumenna kiehuvaksi. Ja sehän on sitten siinä.

Minä tahdon ulos, tahdon ulos kattilasta

Ennen joulujuttujen kamerasta blogiin siirtämistä päräytän vanhan kunnon kermaisen lohikeiton reseptin tänne talteen, sillä tätä täytyy tehdä uudestaankin. Soppa syntyy seuraavista kavereista:

- 5-8 perunaa

- 500-800 g lohta

- uksi sipuli

- valkopippuria

- laakerinlehti tai pari

- ruokalusikallinen voita/margariinia

- 1-1,5 litraa kalalientä

- 2-3 dl kermaa

- tilliä

- (koskenlaskijaa)

Kuori ja pilko potut sekä sibali ja heitä ne kattilan pohjalle voin sekä mausteiden kera kuullottumaan hetkeksi pienoiseksi. Lisää kalaliemi ja anna härdellin kiehua niin kauan kunnes perunat ovat melkein kypsiä. Odotellessasi voit poistaa lohesta ruodot ja nahan sekä pilkkoa kalan sopivan kokoisiksi palasiksi. Jos kaapistasi sattuu löytymään jämäköntsä koskenlaskijaa, voi sen hyötykäyttää keittoon tässä vaiheessa. Sulata juusto siis sekaan tai vaihtoehtoisesti unohda koko koskenlaskija. Se ei ole välttämätön kaveri ollenkaan, mutta tuo kivaa paksua koostumusta ja maukasta makua soppaan.

Visko lohen palaset keittoon ja keitä kunnes kala on kypsää. Lisää kerma ja lämmitä keitto. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Pippuri on kavereista parhain. Laakerinlehdet voit napata pois jos satut ne helposti löytämään. Jos et löydä niin ei haittaa, sillä jokainen ruokailija kyllä osaa jättää lehden syömättä jos sellaisen löytää lautaseltaan. Tai jos ei osaa, niin ei sekään ole vaarallista. Heitä lopuksi keiton päälle kasa tillisilppua ja nappaa pala ruisleipää sekä maitolasi sopan kaveriksi.

Perunan, lohen, liemen ja kerman määrää voi säädellä maun mukaan. Me laitoimme 1,5 litraa kalalientä ja 2 desiä kermaa, ja vaikka seassa oli pieni köntsä myös koskenlaskijaa, oli keitto mielestämme hieman liian litkumaista. Paksumman kermainen olisi ollut enemmän mieleemme, vaikka ei tämä terveellisempi litkumainen liemikään pahaa ollut. Ensi kerralla kuitenkin voisi laittaa litran lientä ja kolme desiä kermaa niin tulee vielä parempaa! Lohta meillä oli reippaat 800 grammaa ja pienehköjä perunoitakin lähemmäs kymmenen kappaletta. Ja se oli huva.

Luottokeitto

Ylpeänä esittelen nyt luottoreseptini, jolla saa aina ja helposti hyvänmakuista keittoa. Aineksia voi vaihdella maun mukaan ja siksi, ettei tarvitse aina ihan samaa soppaa lusikoida. Vaihtelu virkistää, sanoi Aso kun jätti kulmakorvansa nyppimättä. Luottokeiton perusainekset ovat:

- sipuli ja paprika (tai vain toinen heistä)
- kala-, kana-, kasvis- tai lihaliemi
- Koskenlaskija-juusto

Lisäksi tarvitaan tietysti pääosan esittäjä, joka oli kuvassa möllöttävässä keitossa paahdettu paprika. Homma toimii hyvin myös sienillä, katkaravuilla, kanalla ja oikeastaan melkein millä tahansa mitä haluat keitostasi löytää. Luovuutta kehiin siis kaverit ja kokeilunhalu kukoistamaan!

Aloita sopan keittely sipulin ja paprikan pilkkomisella. Jätä osa silpusta odottamaan valmiin keiton pinnalle ripottelua ja heitä loput kattilaan öljylorauksen kanssa. Meikämanne suosii maustettuja öljyjä, mutta ihan perus rypsikin toimii. Valkosipuli-, chili- tai sitruunaöljyt tuovat kuitenkin mukavaa lisämakua, joten käytä ihmeessä heitä jos mokomat putelit sattuvat keittiökaapissasi asustamaan. Voit tyrkätä kattilaan halutessasi myös valkosipulia.

Kun paprika ja sipuli (ja valkosipuli) ovat pehmenneet lorauta kattilaan liemi. Paprikakeiton kanssa käytin muistaakseni kanalientä, vaikka kasvisversio olisi ollut luonnollisempi valinta. Mutta kun itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen on hauskaa, ja kanaliemi sopi kuin sopikin tähän kuin kulmakorvat Ason naamaan (joojoo, nyt loppu Aso-jutut). Kun liemi on hetken porissut lisää sinne pääosan esittäjä ja keitä sitä hetki jos on tarvis. Muun muassa kana ja herkkusienet ruskistetaan pannulla ennen keittoon hulauttamista. Ja katkaravut lisätään luonnollisesti vasta ihan viimeisenä, jotta ne eivät sitkisty ja muutu purukumiksi.

Minulla oli tosiaan tällä kertaa vuorossa uunissa paahdetut ja mustuneista kuorista riisutut paprikat, jotka eivät lisäkeittelyä enää tarvinneet. Keittämisen sijaan paprikat vaativat soseuttamista, joten sauvasekoitin kaivetaan esiin tässä vaiheessa. Myös mausteita kannattaa heitellä mukaan näillä main. Huomioi kuitenkin että Koskenlaskijasta tulee vielä reippaasti makua, ja esimerkiksi viherpippurilla maustetun juuston kanssa ei kannata lisäillä ekstrapippureita myllystä. Voi tulla muuten liian stydiä tavaraa.

Paprikat uunin jälkeen

Lopuksi sulattele Koskenlaskijaa sekaan pieninä köntsinä. Makuvaihtoehtoja on riemastuttavan paljon, ja keltaisessa keittiössä onkin kokeiltu vissiin kaikkia muita paitsi voimakasta koskenlaskijaa. Paahdettuun paprikakeittoon valitsin itseoikeutetusti paprikan makuisen juuston. Kun juusto on sulanut joukkoon (tarkista ettei pohjalla seilaa enää juustoköntsiä) on keitto viimeistelyä vaille valmis.

Viimeistelyyn tarvitset alussa pilkkomasi paprika- ja sipulisilpun, sekä halutessasi muutkin pinnalle pirskotettavat yllärit, kuten leipäkrutongit, ranskankermasydämen tai öljylorauksen. Ja niin on keitto valmis tarjoiltavaksi.

Illallinen kahdelle ja synttäriylläreitä

25-vuotissyntymäpäiväni kunniaksi paistoimme ukkelin kanssa blinejä ensimmäisen kerran ihan itse. Olen kuvitellut lättyjen tekemisen olevan kauhean vaikeaa ja monimutkaista. Taikina pitää väsätä jo edellisenä päivänä, ja mikäs se sellainen blinipannu oikein on? Jossakin on peloteltu myös tarkalla paistoajalla ja lämpötilalla etteivät blinit vaan mene ja kärähdä tai jää sisältä raa'aksi. Sitäpaitsi blineihin käytettävät tattarijauhot ovat minulle aivan uusi tuttavuus. Mitäs jos niitä onkin vaikea käyttää tai jos ne eivät toimi niin kuin pitäisi?

Hah ja pah sekä höpsispöpsis sanon minä: Blinejähän on ihan helppo tehdä! Näitä ohjeita kun seuraa, ei mikään voi mennä sinullakaan vikaan, sillä edes minä armoton keittiösähläri en onnistunut pilaamaan venäläisiä lettujamme.

Blinitaikinaan tarvitset:

- 4 dl kermaviiliä (jogurttikin käy)

- pussin kuivahiivaa

- 2 dl tattarijauhoja (tai 1 dl tattarijauhoja ja 1 dl vehnäjauhoja)

- 1 tl sokeria

- 1 dl kuumaa maitoa

- 1 tl suolaa

- 1 rkl voisulaa

- kananmunan

Aloita taikinan tekeminen edellisenä iltana. Lämmitä kermaviili vähän yli kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva, jauhot ja sokeri. Me käytimme pelkkiä tattarijauhoja, mutta ensi kerralla pehmentänemme tattarin voimakasta makua korvaamalla puolet jauhoista vehnäjauhoilla, jotta täytteiden maku pääsee paremmin esille. Nyt itse lätty oli hieman liian vahvan makuinen. Tyrkkää taikinan alku jääkaappiin liinan alle pulputtamaan ja suojaa muut kaapin kaverit kunnolla, sillä hiivan haju ja maku leviävät pitkin poikin maailmaa taikinan tekeytyessä.

Seuraavana päivänä voit napata kaupasta blinien kanssa tarjoiltavaksi mätiä, smetanaa ja sipulia, sienisalaattia, lohta tai vaikkapa suolakurkkua ja hunajaa. Meillä oli vain ehdotonta lemppariani mätiä (leväkaviaaria), smetanaa ja sipulia, vaikka sienisalaatti ja graavisuolattu lohi ovat myös erittäin tervetulleita blinilautaselleni. Keltaiseen keittiöön oli ilmestynyt jostakin myös ihka oikea blinipannu, joten ei muuta kuin taikina valmiiksi ja paistohommiin. Jos et omista blinipannua, käyvät lettupannu tai pieni paistinpannu myös oikein hyvin blinien paistoalustaksi.

Lisää taikinaan kuuma maito, suola, voisula sekä kananmunan keltuainen. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja lisää se viimeisenä. Lämmitä pannu kuumaksi, mutta älä kuitenkaan liian kuumaksi etteivät blinisi kärähdä. Me paistoimme lättyjämme muistaakseni nelosella. Tyrkkää riittävän iso voiköntsä sulamaan pannulle ja lurauta taikinaa päälle. Blinin paksuus on makuasia ja sopivan taikinamäärän oppii kokeilemalla. Meillä vanhoilla venäläisillä jo ensimmäinen blini onnistui lähes tulkoon täydellisesti. Tuuripeliä..

Tarjoile blinit kuumina valitsemiesi lisukkeiden kanssa. Meidän kulhossamme oli mädin, sipulin ja smetanan lisäksi myös silputtua vihreää paprikaa sekoitettuna sipulisilppuun. Tätä sössöä ripoteltiin kuitenkin vain alkupalaksi nauttimamme torvisienikeiton päälle.

Käytimme alkukeittoon täältä löytyvää ohjetta, mutta vaihdoimme peruskoskenlaskijan viherpippurilla maustettuun ja unohdimme muut mausteet, mikä olikin onni onnettomuudessa, sillä pippurinen juusto toi juuri oikeanlaista potkua keittoseen. Myllystä lisätty pippuri olisi voinut olla liikaa. Alkuperäisessä ohjeessa olevan maidon voi skipata, sillä ei sitä oikeasti tarvitse mihinkään. Olemme tehneet samaa keittoa myös savuporokoskenlaskijalla ja sekin toimii vallan mainiosti. Tämä vahingossa keksitty keitto onkin noussut muunneltavuudellaan yhdeksi ehdottomaksi lempparikseni. Kokeile ihmeessä jos et ole vielä maistanut.

Ennen keittoa kilistelimme synttärini ja yhteenmuuttomme kunniaksi ihan oikealla shampanjalla, jonka äitiliini toi tuliaiseksi joltakin Tallinnan reissultaan. Olen säästellyt söpöä pinkkiä pulloa tarpeeksi juhlavaa tilaisuutta varten, ja nyt oli mielestäni oikea hetki korkata kuohuva.

Jälkkäriksi kävin valkkaamassa ihanasta Kaakaopuusta muutaman konvehdin, ja voitte vaan kuvitella miten ihanasti suklaa suli suuhun kuukauden herkkulakon jälkeen. Namnamnam. Herkkulakko pisti makutottumukset kuitenkin sen verran uusiksi, että pari konvehtia riittivät tyydyttämään makeannälän paremmin kuin hyvin. Enää ei siis tarvitse vetää naamaansa koko suklaalevyä ollakseen tyytyväinen, joten kyllä herkkulakko oli kiduttavuudessaan ihan hyödyllinen kokemus.

Mmmm, Kaakaopuun suklaakonvehteja..

Tämänvuotinen synttäripäiväni oli onnistuneiden herkkujen lisäksi ikimuistoinen myös mukavien synttäriyllärien ansiosta. Vapaapäivää viettänyt maailman aamu-unisin ukkeli oli herännyt kello 5.25 (!!!!) tekemään minulle aamiaista, jota mutustelimme yhdessä ennen töihin lähtöäni. Aamu alkoi siis heti hymy huulilla, ja iloinen mieli jatkui pitkin päivää.

Kesken työpäivän nurkkaukseeni vaelsi laulava joukko työkavereita kukkapuskan kanssa antamaan synttärihaleja ja meikäläinen oli aivan hoomoilasena että mitäs nyt, onko tämä minulle, voi apua, ihanaa, kiitos. Kotiin päästyäni vielä aamulla muuttoräjähdyksessä ollut kämppä oli siivottu putipuhtaaksi ja ovelle vastaan kirmannut ukkeli esitteli ostamaansa kauko-ohjattavaa valopöpseliä (tai mikä sen oikea nimitys nyt sitten onkaan), ja kaukosäätimen viimeisellä napilla toimivan lampun päältä löytyi uusi ihana kännykkä! Ja arvatkaapa mitä: Se on vaaleanpunainen! Ihana, ihana, ihana!

Illalla saunaan mennessämme minua odotti vielä yksi ylläri kun avasin saunatuoksuja sisältävän kaapin. Baukkiksesta keräilemäni saunapurtilot olivat lisääntyneet niin, että nyt kaapissa oli rivissä kaikki sarjan tuoksut! Voi ukkeli minkä teit! Siinä kyllä joutui taas polkemaan innoissaan lattiaa ja hihittämään ääliömäisesti. Innostuessani olen edelleen kuin pikkulapsi, vaikka iältänihän olen jo lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä. Tämä tosiasia kun lävähti tajuntaani metroportaissa oli pienen pysähtymisen hetki, sillä tosiaankin, minähän olen jo VANHA.

Kaikenkaikkiaan synttäripäiväni oli aivan ihana, ja seuraavan päivän pippalot vain jatkoivat kivojen yllätysten putkea (taksikeskuksen järjestämän yllärin olisi tosin voinut jättää väliin). Vai mitäpä sanotte siitä, että eräs ystävistäni oli tehnyt minulle korvakorut, hiuspannan ja topin ihan itse ja muutkin toivat ihania lahjoja aivan liikaa. Nomination-rannekorunikin sai kaivattua täydennystä. Voi miksi syntymäpäivä on vain kerran vuodessa?

Keittoja italialaisittain

Hotel Sole Blun täysihoito tarjoili meille myös muutaman keiton alkuruoaksi. Eiväthän ne mitään tajunnan räjäyttäviä olleet, mutta tulipahan maistettua. Sanat "täysihoito" ja "Hotel Sole Blu" kuullessaan ahdistuville tiedoksi: Keittoja ei ole ollenkaan niin paljon kuin pastoja oli. Söimme vain kuusi keitosta, ja he tulevat tässä:

1. Minestrone di verdure (15 pistettä) eli vihannesminestrone oli ehdoton numero uno keittokategoriassa.

2. Passatelli in brodo (14 pistettä) tunnettiin meidän pöydässämme paremmin nimellä pötköjä liemessä.

Pasta con ceci (14 pistettä). Kikherneitä keitossa. Jos totta puhutaan niin minä en edes muista tällaista ruokaa olleen, mutta näköjään se on ollut mielestäni seiskan arvoinen.

4. Crema parmantier con crostini (11,75 pistettä) muistutti perunaista sosekeittoa ja saa plussaa rapeista leipäkrutongeista. Ulkonäön perusteella "Varppina on sienikeittoa!", kuten ukkeli yhdessä videopätkistämme toteaa. Bileillan viinihörpsyistä villiintyneinä söimme tätä.

5. Pasta con fagioli (11 pistettä) oli nimeltään pasta, mutta maultaan ja ulkonäöltään keitto. Papuja lihaliemessä.

6. Minestra di legumi (10 pistettä) ei ollut mitenkään erityisen herkkua, mutta lusikoimme silti kiltisti nämä "ohrasuurimot liemessä".

Loppuun vielä pätkä uudesta lempibiisistäni, johon erään tunnetun laulupelin ansiosta tutustuin. Kiitos Singstar ja anteeksi naapurit! Vaikka biisistä pitäisi kuinka paljon, ei se silti ikävä kyllä takaa sitä, että laulun osaisi luikauttaa kauniisti..

"All I ever wanted
all I ever needed
is here in my arms.
Words are very unnecessary
they can only do harm."
(Depeche Mode - Enjoy the silence)

Ensimmäinen keitto

Minua ja ukkelia ei pitäisi ikinä päästää kauppaan ilman että olemme päättäneet jo etukäteen mitä tänään syötäisiin. Tuloksena on nimittäin harhailua hyllyjen välissä, kun periaatteessa voisi tehdä mitä vaan ruokaa, mutta mikään idea ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä. Kun olimme käyneet läpi pihvit, kalat, kanat ja salaatit hoksasimme, ettemme ole vielä tehneet keittoa yhdessä. Oli siis ensimmäisen yhteisen keiton aika! Vau mikä harppaus, vähänkö meidän suhde on edennyt jo pitkälle! Näillä mennään:

- paketti jauhelihaa

- perunaa (sitä joka ei mene mössöksi ja jossa lukee että se sopii keittoon)

- pari pakettia keittokasviksia vai mitä vihanneksia tai juureksia ne nyt onkaan

- kaksi valkosipulia

- lihaliemikuutio

- laakerinlehti

- mauste- ja mustapippuria

Laita vesi kiehumaan ja tyrkkää sinne lihaliemikuutio sekä kuoritut ja pilkotut perunat. Ruskista jauheliha ja mausta se pippureilla. Heitä kiehuvaan keittoon keittokasvikset, laakerinlehti, valkosipulia ja jauheliha. Anna porista ainakin siihen asti kunnes perunat ovat kypsiä. Ihan hemmetin helppoa, ja oli jopa niin hyvää, että ukkeli väsäsi seuraavana päivänä kotonaan jättikattilallisen samaista keittoa makkaralla maustettuna. Sillä kunnon soppamieshän vetää samaa keittoa vaikka viikon putkeen!

Ja kuten arvata saattaa, keksimme jo kotimatkalla monta ruokalajia, joita pitää tehdä sitten joskus. Miksei nämä tehdään-joskus-sitä-ja-tätä-ja-tuota tule ikinä mieleen silloin kun pitäisi? Aloinkin heti kotiin päästyämme tehdä listaa kaikista niistä ruokaideoista, joita päähämme pulpahtelee. Otetaan se sitten ensi kerralla kauppaan mukaan niin ei tarvitse palloilla ikuisesti hyllyjen välissä miettien mitä ruokaa voisi tehdä. Lista tosin näyttää melko pelottavalta, sillä se sisältää muun muassa kesäkeittoa, silakkapihvejä ja muita koulun kammoruokia..

Siedätyshoitoa

Olen periaatteessa allerginen tomaatille. Periaatteessa siksi, että aina tomaattiruoat eivät aiheuta allergiaoireita ollenkaan, ja oireita aiheuttaessaankaan kyse ei ole elämästä ja kuolemasta, vaan pienestä suun rikkoutumisesta ja kurkun kutinasta vain.

Tästä syystä en yleensä jaksa kertoa tomaattivammastani ruoka-aineallergioita kysyttäessä vaan syön tomaattisiakin herkkuja hyvällä ruokahalulla. Ainoastaan tuoreen tomaatin noukin pois leivän välistä ja skippaan salaatista, mutta muuten algeriani ei estä minua kokkaamasta tomaattikeittoa, syömästä tomaattisia kastikkeita tai törkkäämästä ranskalaisiani ketsuppiin. Siedätyshoitoa katsos nääs.

Herkkuja ruokapöytään -blogin Aino väsäsi jo tovi sitten ihanan näköistä tomaatti-maissi-pastakeittoa. Keitto jäi mieleeni kummittelemaan ja eräänä lauantaipäivänä päätinkin kiukutella kunnolla ja haistattaa vauvan vaipat sekä vetämättömät vessat allergialleni keittelemällä kattilallisen tomaattista keittoa. Haha, siitäs sai! Keltaisen keittiön siedätyshoitokeittoon tarvitset:

- yksikyntisen valkosipulin

- keltasipulin

- 370 gramman pönikän yrtti-tomaattimurskaa

- kasvisliemikuution

- valkosipuli-chilikastiketta

- chilimaustetta, mustapippuria ja cayannepippuria

- tölkkimaissia
- sydänpastaa (tai jotakin muuta pientä pastaa)

- pekonia

Pilko sipulit (valko- ja kelta-) ja kuullota niitä kattilan pohjalla pikku tilkassa öljyä. Kun sibalit ovat pehmenneet lisää tomaattimurska, pari murskapönikällistä vettä sekä kasvisliemikuutio. Anna porista tovi. Mausta valkosipuli-chilikastikkeella ja muilla mausteilla. Maustehia voi valita vähän mielen ja keittiöstä löytyvän valikoiman mukaan, mutta ainakin mustapippuri sekä kaikki punaiset mausteet (paprika, chili, cayanne, grillausmauste jne.) sopivat varmasti. Myös yrttilöisiä voi heittää mukaan.

Soseuta keitto, tyrkkää maissit ja pastat sekaan ja anna kiehua kunnes pasta on kypsää. Piekse keiton poristessa pekoni silpuksi ja paista se rapeaksi pannulla. Ripottele pekonisilppua valmiin keiton päälle ja nappaa vielä leipää mukaan niin tulee varmasti masu täyteen.

Banaani ei liity mitenkään tähän keittoon, mutta tomaattiin ja allergiaan kyllä.

Ja kun nyt allergioista aloin jauhaa, niin kerrottakoon vielä, että muutamia kuukausia sitten luottamukseni pettänyt banaani sai vihdoin uuden mahdollisuuden. Allergian aiheuttamisesta alkaneen banaanin ja Martinan välisen sodan, sekä sitä seuranneen kauppasaarron ja boikotoinnin jälkeen luovutin ja ostin banskusen seurakseni työpaikalleni. Syötyäni keltaisen käyryläisen huomasin riemukseni allergiaoireiden saldoksi nollan. Jippii!

Tästäkös minä vasta riemastuinkin ja vetelin banaaneja oikein antaumuksella koko viikon. Perjantaina sitten ukkeli ilmoitti meidän molempien ihmetykseksi minun haisevan banaanille. Jes. Ymmärrän kyllä että muun muassa valkosipuli, sipuli ja alkoholi lemuavat niitä nauttineen otuksen ympärillä vielä seuraavanakin päivänä, mutta että banaanikin?? WTF? (Vihaan noita typeriä lyhenteitä, mutta tyrkkäsin näköjään silti sellaisen rakkaaseen blogiini. OMG!!)

Nyt tuunataan keittoja!

Niin mukavaa kun ruoanlaitto onkin, voi joskus olla kiire, väsy tai vapaavalintainen muu hyvä syy, jonka takia ei jaksa tehdä ainakaan ihan jokaista ruokalajia alusta asti itse. Silloin on luvallista, ellei jopa suotavaa, hieman oikaista ja turvautua puolivalmiisiin tai valmiisiin ruokiin. Keltaisen keittiön huijarikokin aiheena onkin tänään niinkin epäkulinaarinen elämys kuin pussikeitot! Älä vielä oksenna, vaan luepas eteenpäin. Saatat yllättyä..

Usko tai älä, mutta pussikeitostakin voi saada hyvää ruokaa. Itse olen vedellyt pussista ainakin tomaattikeittoa Ibizan auringon alla, mutta muistakin pussikeitoista saa pienellä tuunauksella ihan kelpo aterioita. Tässäpä muutama vinkki kun seuraavan kerran laiskotuttaa:



- Lisää keittoon kermaa, tuorejuustoa tai tyrkkäise pieni smetana- tai ranskankermasydän lautasen keskelle. Maustetut tuore- ja sulatejuustot tuovat tervetullutta lisämakua keittoon kuin keittoon, ja kermahan nyt tekee kaikesta parempaa. Eikä aina tarvitse käyttää sitä rasvaisinta vaihtoehtoa jos ei tahdo, viisiprossainen ruokakerma on ihan yhtä hyvää.

- Lisämakua saa tietysti myös mausteista ja maustekastikkeista. Valkosipuli-chilikastike sopii lähes jokaiseen keittoon, varsinkin jos pitää hieman tulisemmasta liemestä. Mausteinen tomaattikeitto tekee eetvarttia flunssaiselle ja kanakeittoon voi aina lisätä hieman currya. Äläkä unohda pippureita.

- Yrtitkin ovat keiton kavereita. Eipä tule ihan heti mieleen keittoa, johon ei mikään yrtti sopisi. Tuoreilla yrteillä voi sitäpaitsi myös koristella keiton, sillä tunnettu totuushan on, että kivan näköinen annos maistuukin paremmalta.

- Ruokaisamman pussikeitosta tekee pinnalle ripotellut leipäkrutongit. Voit paistella rapeita leipäkuutioita itsekin, mutta kun nyt kerran ollaan laiskoja ja turvaudutaan pussikeittoon, voi samalta kauppareissulta napata mukaan myös valmiin krutonkipussukan. Makuvaihtoehtoja on kaupan valmiissakin krutongeissa mukavasti, ja omatekemillä saa tietysti juuri sen makuisia kun haluaa.

- Ruokaisuutta saa lisää myös sattumilla. Paista kanakeittoon kanasuikaleita, sienikeittoon sieniä ja sulata pakkasesta katkarapuja katkarapukeiton sekaan. Rapeaksi paistettu pekonisilppu on myöskin nopea ja herkullinen lisä keiton päälle. Ei pidä unohtaa myöskään kasviksia. Sipuli, paprika ja valkosipuli ovat keltaisen keittiön suosikit.

Pinkkiä ja vaaleanpunaista..

..oli keltaisen keittiön ystävänpäivän kattaus täynnä. Touhusin koko lauantaipäivän kolmen ruokalajin illallista ukkelille sekä minulle, ja innostuin kaivamaan kaikki pinkit ja vaaleanpunaiset kynttilät, aterimet sekä muut härpäkkeet esiin. Mekkonikin oli pinkki. Ja ryppyinen, mutta ei siitä sen enempää.

Alkuruoaksi tein torvisienikeittoa ja ruissnackseja (jälkimmäisten ohje tulee myöhemmin, kadotin kuvan nääs..). Keitto syntyi muuten alkuperäisen ohjeeni mukaan, paitsi että maitoa en tällä kertaa lorauttanut sekaan. Seuraavana päivänä lämmitin keiton jämät uudestaan, ja sulatin lisää koskenlaskijaa mukaan, ja oli kuulkaa vielä parempaa niin. Enempi parempi siis, mikäli juustosta on kyse.

Ainiin, osa paprika- ja sipulisilpusta kannattaa jättää kuumentamatta ja lisätä keittoon vasta pöydässä. Maistuu mukavan rapsakalta nimittäin.

Pääruoaksi halusin tehdä jotakin hyvin fiiniä ja juhlavaa, joten pienen pohtimisen jälkeen päädyin makaronilaatikkoon. No joo hei, ei se ehkä ole sieltä juhlavimmasta päästä, mutta tiesin, että sitä en pysty ainakaan mokaamaan. En vaikka värkkäsinkin monen kattilan, pöydän kattamisen, pölyrätin, pölyimurin ja miljoonan muun asian kanssa yhtä aikaa. Makaronilaatikko pötkötti kaiken hässäkän keskellä ihan rauhassa uunin lämmössä, ja oli valmis juuri ajallaan. Hädässä makaronilaatikko tunnetaan, ja hyvään ystävään voi aina luottaa.

Martinan makaronilaatikkoon tarvitset:

- makaronia

- sipulia

- jauhelihaa (koko paketti, se normaalin kokonen siis, ei voi muistaa grammoja..)

- fetaa

- jalapenoja

- 2 kananmunaa

- 3 dl maitoa

- mausteita (pippuria sekä kaikkea punaista ja tulista)

Keitä makaronit paketin ohjeen mukaan. Pilko sipuli ja heitä pannulle kuullottumaan. Lisää lämpöä ja ruskista jauhelihat samalla pannulla sipulin kanssa. Mausta reippaalla kädellä, maku kyllä tasoittuu sitten kun mausteinen jauheliha sekä mauton makaroni yhdistyvät.

Voitele uunivuoka ja työnnä se täyteen makaronia, jauhelihaa, fetaa ja vihreitä jalapenosiivuja. Sekoita kananmunat ja maito keskenään ja lurauta vuokaan. Päälle voi heitellä vielä juustoraastetta, mutta minä jätin kuorrutuksen tällä kertaa väliin, olihan laatikon seassa jo fetajuustoa. Anna laatikon köllötellä 200 asteessa 30-45 minuuttia.

Makaronilaatikon kaveriksi tein mausteista ketsuppia. Kuppoon sekottui tavallisen Heinzin lisäksi valkosipuli-chilikastiketta sekä jotakin maustetta, olisiko ollut cayannepippuria. Ja oli kuulkaa makua!

Jälkiruoaksi väsäsin raikasta mangojuustokakkua, johon tarvitset:

- digestivekeksejä

- 100 g voita tai margariinia

- 6 liivatelehteä

- 250 g maustamatonta tuorejuustoa

- 1,5 dl sokeria

- 3 tl vanijasokeria

- 2 rkl sitruunamehua

- 3 dl kuohukermaa

- 2 dl mangososetta (Piltti)

Tee ensin pohja murskaamalla digestivekeksit ja sekoittamalla ne voin tai margariinin kanssa. Painele massa irtovuokapohjaan ja anna jähmettyä hetki jääkaapissa.

Laita 4 liivatelehteä killumaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoittele odotellessasi sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon, sekä vatkaa kerma vaahdoksi. Keitä pari ruokalusikallista vettä, puristele liivatteista kylmä vesi pois ja liota lehdet kiehuvaan veteen. Lisää liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Nostele vielä kermavaahto sekaan ja kippaa koko höskä vuokaan. Valmis. Ja helppoa ku mikä!

Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mutta mieluiten yön yli, ja tee sitten kuorrute. Lilluttele taas liivatelehtiä (kaksi kipaletta) kylmässä vedessä ennen kuin liotat ne pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Lisää mangosose liivatteeseen, sekoita hyvin ja levitä kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Kuorrute tarvitsee jähmettyäkseen vähintään puolen tunnin hengailun jääkaapissa.

Keltaisen keittiön supernäppärä ja hypertaitava kokki askartelipaskarteli kakun päälle vielä sydämen mangosuikaleista. Ja tuli kuulkaa niin kurttuinen ja epäsymmetrinen sydän ettei rumemmasta väliä.

Ystävänpäiväkakkuseni vieraili epämääräisestä koristelustaan huolimatta sunnuntaina myös peli-illassa Vantaalla, ja taisipa tuo ryökäle tuoda tekijälleen huonoa onnea, sillä ainut peli jossa edes jotenkin pärjäsin oli Iskelmä-visa. Go Juha Tapio! Suomi-tietopeli ja varsinkin luonnontiede- sekä historiakysymykset olivat täyttä venäjää minulle, mutta onneksi tiesin että Vaskikellot on Antti Huovilan biisi. Voi hyvää päivää tätä sivistyksen määrää.. Pitäisikö nyt olla nolo?

"Käyt rinnallain

ja vaskikellot soi

kuin siunaten

nyt rakkauden.

Hääsunnuntai

kun vaskikellot soi

niin kaipuu toistaa soiton sen."

(Antti Huovila - Vaskikellot)

Ettekste muka oo kuullu tätä biisiä? Ding ding dong.. ja vaskikellot soi..

Maailman kallein mauste

Sahramin sanotaan olevan maailman kallein mauste. Ja totta tosiaan, maksoihan pussukallinen tuota punaista höttöä Ruoholahden S-marketissakin 2,95 €. Tavallisen maustepussin sisältä löytyi vielä pienempi nuudelin maustepussia muistuttava läpinäkyvä pussi, joka sisälsi muutaman säälittävän punaisen hippusen. Tämän perusteella kilohinta tosiaan on jotakin aivan järkyttävää. Jos haluat päästä halvemmalla, ota oppia mausteen väärentäjistä, ja käytä sahramin sijaan jotakin näistä:

- keltainen elintarvikeväri
- paprikan suikaleet
- sipulin kuoret
- kuivattu savuliha
- värjätty sahajauho

Glorian ruoka & viini -lehdestä silmiini pomppasi espanjalainen valkosipuli-sahramikeitto, jota oli ihan pakko päästä kokeilemaan. Tuleehan siihen kokonainen valkosipuli (oujee, pakko olla hyvää!) ja sahramin avulla pääsee vähän luksustelemaan loppiaisen kunniaksi. Harvinaista herkkua keiton lisäksi on myös se, että minulla on kerrankin antaa täsmälliset ohjeet mittoineen, aikoineen ja etenemisjärjestyksineen.

Saanko esitellä: Espanjalainen valkosipuli-sahramikeitto

Tässä hän on vielä puolivälissä matkaa

- 1 valkosipuli
- purjo
- 8 perunaa
- 8 dl kasvislientä
- 2 laakerinlehteä
- veitsenkärjellinen sahramia
- 2 dl kermaa
- mustapippuria
- suolaa jos tahtoo (minä en tahtonut)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa valkosipulista hattu pois niin, että pääset tirkistelemään jokaisen kynnen sisälle. Kääri valkosipuli folioon ja hylkää mytty uuniin 20 minuutiksi.

Kuori ja pilko perunat. Huuhtele purjo ja silppua sen valkoinen osa. Loput purjosta voit työntää takaisin sinne mistä se on tullutkin. Kiehauta kasvisliemi ja työnnä potut, purjo ja kuoristaan ulos pullautetut valkosipulin kynnet mukaan porisemaan. Heitä vielä laakerinlehdet ja sahrami, sahanpurut tai mitä nyt ikinä päätitkään käyttää mukaan kattilaan. Anna kiehua 20 minuuttia, tai kauemmin jos perunan palasesi ovat niin isoja, etteivät ne olleet ehtineet vielä pehmetä.

Surauta sauvasekoittimella keitto mössöksi (etsi ensin laakerinlehdet ja pelasta heidät survoontumiselta), kaada sekaan kerma ja mausta mustapippurilla (ja suolalla). Ohjeessa mainittiin että keiton voi vielä suurustaa jos tahtoo, mutta minun seokseni oli ilmankin niin paksua, että suurustamisen jälkeen se olisi muistuttanut enemmänkin perunamuussia kuin keittoa.

Ja hyväähän tästä tuli, vaikka minun valkosipuliin turtuneet makuhermot olisivat sietäneet helposti vielä toisenkin kokonaisen valkosipulin keiton mukana. Normaalille ihmiselle veikkaisin näillä ohjeilla saavutetun valkosipulisuuden olevan kuitenkin aivan riittävä.

Soppailua

Mikä siinä onkin että sään kylmetessä alkaa tehdä julmetusti mieli kauhoa soppaa naamaan? Ihan kuin se jotain auttaisi. Aurinko alkaa paistaa ja kesä tulee nopeammin vai? No okei, kyllähän keitto lämmittää mukavasti pakkasen kohmettamaa tallustajaa, ja lusikkaruoat ovat jotenkin mukavan kotoisia pimeänä vuodenaikana, kun neljän seinän sisässä tulee vietettyä enemmän aikaa kuin normaalisti.

Niinpä keltaisessa keittiössä laitettiin jälleen kattila liedelle ja väsättiin nakkikeittoa arki-illan iloksi. Soppandeelia tulikin keiteltyä niin paljon, että osa pääsi pakastimeen asti odottamaan comebackia. Tämä siis siitä huolimatta, että työnsin keittoa oman suuni lisäksi myös ukkelin suuhun oikein isolla kauhalla.

Kunnon kattilalliseen nakkikeittoa tarvitset:

- vettä (tätä voi olla vaikea saada mistään, suosittelen kiertämään ainakin kaikki erikoiskaupat ja Stockan Herkun)

- lihaliemikuutioita 1-2 kpl

- muutama peruna

- sipulia

- laiskan kokin keittojuurekset kaupan pakastelokerosta

- nakkia koko paketti ja vielä vähän lisää, sillä kyllähän nyt nakkikeitossa pitää nakkia olla

- maustepippuria

- mustapippuria

- oreganoa

Maltoin ottaa kuvan vasta kun olin syönyt puolet annoksesta. Nälkä kun oli melko mahooton..

Keittele vesi kiehuvaksi ja työnnä lihaliemikuutio(t) ruskeuttamaan neste. Pilko veden kiehumista odotellessa perunat, ja heitä pottupalat kattilaan kun vesi suvaitsee vihdoin kuplia. Koska vesi ei kiehu pyynnöistä huolimatta vieläkään, sinulla on aikaa pilkkoa sipuli sekä nakit ja heittää ne pannulle. Nakit voit ruskistaa, mutta sipulille riittää pieni kuullotus.

Kun vesi vihdoin porisee ja perunatkin ovat viihtyneet porekylvyssään tovin, lisää soppaan keittojuurekset, nakin palaset ja sipuli. Mausta musta- ja maustepippurilla sekä oreganolla. Keltaisessa keittiössä oli näääin lähellä että joukkoon olisi lurahtanut myös valkosipulia sekä Jim Beam hot saucea, mutta pakotin itseni kerrankin tekemään jotakin ilman valkoista sipuliystäväämme tai muutakaan omituista lisämaustetta. Kerrankin jotain perinteisen makuista hei. Ja hyvää tuli, maistui ihan nakkikeitolle (kuinka yllättävää!).

Keiton kaveriksi lämmitin uunissa ruisleipäpaloja, joiden päälle levitin valkosipulista ja öljystä väsäämääni seosta sekä raastoin juustoa. Kun leipäset poistuivat uunista, heitin niiden päälle vielä mustapippuria ja revin suuhuni pellille valuneet juustot. Voin kokemuksesta viisastuneena kertoa, että uunista tullut juusto on kuumaa, enkä siis suosittele sen työntämistä suuhun, sillä sormi voi siinä hommassa palaa. Suusta nyt puhumattakaan. Ahneella on eräänlainen loppu, joojoo, tiedetään.. Mutta kun oli nälkä.