Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Perjantaina otetaan keittoa!

perjantai 19. syyskuuta 2008

Perjantaina otetaan keittoa!

Minä olen keittoihmisiä. Ja niin vaan tänäkin perjantaina tuli juhlistettua viikonlopun alkamista vetämällä keittoa oikein kunnolla. Odotin jo keskellä työpäivää hetkeä, jolloin pääsen käpertymään sohvan nurkkaan ja virittämään itseni viikonlopputaajuudelle.

Tällä kertaa perjantai-illan ilonani oli torvisienikeitto, johon sain sopivasti upotettua jääkaapista löytyneet sulatejuuston, paprikan ja sipulin jämät. Itse sienetkin odottivat valmiina keittiön hyllyllä, joten kauppaan ei tarvinnut mennä ollenkaan! Menin silti, sillä perjantaisin kuuluu mennä kasvattamaan ruokakaupan jonoja, varsinkin jos itsellä ei ole kiire eikä tarvetta ostaa mitään.



Keittooni lennähti:

- sipulia
- vihreää paprikaa
- valkosipulia
- lihalientä
- Koskenlaskijaa
- kuivattuja torvisieniä
- maitoa
- mustapippuria

Ensiksi kattilan pohjalla pehmenivät sipuli- ja paprikasilppu. Pian heidän peräänsä lurahti lihaliemi ja valkosipulikin taisi lentää joukkoon näillä main. Tässä välissä annoin kavereille aikaa tutustua toisiinsa ja hieman yksityisyyttä peittämällä kattilan kannella.

Iloisen puheensorinan kuuluessa, oli aika lähettää uusi asukas kattilaan. Hän on BB-Koskenlaskija, horoskoopiltaan sulatejuusto. Itseään Koskenlaskija kuvailee hieman pehmeäksi ja limaiseksi, mutta myös joukkoon sulautuvaiseksi. Seurallinenkin Koskenlaskija on, ja hän saattaakin homehtua jos hänet unohdetaan liian pitkäksi aikaa yksin. Tervemenoa kattilaan Koskenlaskija!

Kun sulatejuustoköntsät olivat melkein kokonaan liuenneet heitin soppaan torvisienet. Suureen keitokseensa kuivatut sienet olivat valmistautuneet lillumalla hetkisen vedessä. Lopuksi lurautin sekaan hieman maitoa ja mustapippuria. Ja sitten vaan sohvan nurkkaan soppaa lusikoimaan ja nautiskelemaan viikonlopusta. Tästä tuli oikeasti niin maittavaa että jouduin hetken miettimään voinko minä tosiaan saada jotain näin hyvää aikaiseksi.

"Perjantai,
täällä päivästä toiseen vanhenen,
silti sinua aina odottaen,
perjantai"
(Dingo - Perjantai)

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Blogger Paula kirjoitti...

Etsiskelin torvisienikeitto-reseptiä ja törmäsin tänne.:) Bloggaajalla on sanan säilä hallussa, hauskuutti kun luin! ja kiitos reseptistä, kokeilen!

28. huhtikuuta 2011 klo 11.02  
Blogger Martina kirjoitti...

Kiitos Paula kommentistasi. Tämä keitto on ehdoton lempparini ja teen sitä aina uudelleen ja uudelleen. Tervetuloa tänne uudestaankin ja maukasta kevättä! :)

30. huhtikuuta 2011 klo 13.21  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu