Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Keltaisessa keittiössä

torstai 28. lokakuuta 2010

Kaikki muut matkustaa ja mä en pääse.


Tonne mä haluun. Muun muassa.

Keltaiseen keittiöön on rantautunut viime kuukausina ihania tuliaisia kamujen ulkomaanmatkoilta. Raukat eivät uskalla tulla takaisin Suomeen tyhjin käsin, vaan roudaavat meille peloissaan vaikka mitä kivoja ylläreitä.

Maajussipariskunta toi Turkin reissultaan ison kasan mausteita. Niitä on käytetty jo muun muassa jauhelihapötkylöiden maustamiseen, porsaanlihapataan sekä kanafileen päälle ripoteltuna. Kuva mausteista on kadonnut hyvin epäjärjestyksessä olevien kuvakansioideni syövereihin, mutta voitte kuvitella mielessänne pieniä pusseja täynnä värikkäitä mausteita.



Insinöörin, Kälyn ja Kodan antamassa synttärilahjapussissa oli Insinöörin työmatkalta tuomia Moonpie -keksejä. Moonpie on supermakeaa vaahtokarkin ja suklaan makuista höttöä, joka selättää makean himon alta aikayksikön. Itselleni on riittänyt kerrallaan mutusteltavaksi neljännes keksistä, sillä suurempi määrä menisi jo yliannostuksen puolelle, niin makeaa Moonpie on. Riittävätpähän pidempään kun ei tule ahmittua kerralla kaikkea.

Kahden kuukauden päästä avioituvat (mä niiiin odotan jo talvihäitä!) Käly ja Insinööri kävivät lokakuun alussa Liettuassa. Sen lisäksi että saimme heidän harmaan kuningattarensa hoitoon siksi aikaa, oli matka meidän kannaltamme mukava myös siksi, että saimme aivan epäreilun paljon tuliaisia.


Kultaharkon sisällä hengailee viinapullo ja nähtävyyksien kuvilla koristeltu rasia sisälsi (huomaa mennyt aikamuoto) uskomattoman herkullisia suklaakonvehteja. Lisäksi saimme juts...ööö, siis tähtipipareita sekä Liettua-kynttilän, joka pääsee seuraavaan olohuoneen pöytää koristavaan kynttiläasetelmaan, kunhan saan vanhan asetelman jämät poltettua loppuun.



Suklaakonvehtirasian kannen alta paljastui mukavan pirtsakoita kirsikkatäytteisiä konvehteja (paras), talvisia rommi-vaniljakonvehteja (toiseksi paras maku) sekä pehmeitä suklaatäytteisiä namuja (kolmanneksi paras). Ihania, kiitos kovasti maailmanmatkaajille!

Tunnisteet:

tiistai 26. lokakuuta 2010

Enemmän kuin osiensa summa



Nyhä määki hokasin mitä tarkoittaa kun ruoan sanotaan olevan enemmän kuin osiensa summa. Jamie Oliverin tomaattinen katkarapupasta aiheutti kyseisen oivalluksen aivotoiminnassani, sillä valmis pasta oli paljon parempaa kuin kuvittelin sen olevan raaka-aineidensa perusteella. Maut sopivat täydellisesti yhteen, eikä haitannut yhtään, vaikka jätimme katkarapujen liekityksen väliin ja käytimme tuoretomaatin sijaan tölkkikamaa. En uskalla edes ajatella kuinka hyvää pastasta olisi tullut tuoretomaatin ja liekityksen kanssa. Täytynee testata vielä joskus, sillä tätä on pakko saada vielä uudestaankin.

Jamie Oliverin tomskuiseen katkaraputagliatelleen tarvitset:

- 8 luumutomaattia (tai saman verran tölkkikamaa)
- merisuolaa ja mustapippuria
- voita tai margariinia
- oliiviöljyä
- 300 g katkarapuja (meillä oli niitä vähän isompia pakastekavereita)
- 1 valkosipulin kynsi (tai valkosipulin ystäville kokonainen yksikyntinen valkosibali)
- sitruuna
- n. 8 cl konjakkia
- 1,5 dl ruokakermaa
- persiljaa
- tagliatelle -pastaa



Jos käytät tuoretomaatteja, aloita vapauttamalla ne kuorestaan. Helpoiten homma onnistuu tekemällä ristiviilto tomskun päähän ja keittämällä sitä hetki, jonka jälkeen kuori on helppo vetäistä irti. Pilko tomaatit pienemmiksi (myös tölkkitomskut).

Laita merisuolalla maustettu vesi kiehumaan pastaa varten. Odotellessasi voit kuullottaa pilkottua valkosipulia, sitruunasta raastamaasi kuorta sekä tomaatteja oliiviöljyn ja voin/margariinin seoksessa. Laita pasta kiehumaan kun vesi kattilassa kuplii.

Heitä seuraavaksi pannulle sitruunan kuoren, valkosipulin sekä tomaattien kaveriksi sulatetut ja valutetut katkaravut ja heti perään myös konjakki. Liekitä halutessasi ottamalla pannu pois liesituulettimen alta ja heittämällä sapuskaan tulitikku. Mieluiten palava sellainen. Muista poistaa tikku ruoasta liekkien kadottua.

Lisää kastikkeeseen kerma ja mausta sitruunan mehulla, suolalla ja pippurilla. Me tosin jätimme tapojemme mukaan suolan kokonaan pois. Silppua myös persilja kastikkeen joukkoon. Kun pasta on kiehunut, kippaa keko sitä lautaselle ja kauho päälle katkarapukastiketta. Sekoita hieman, jotta kastike tarttuu pastaan. Annoksen päälle voisi vielä lisätä hieman ricottaa tai fetaa, mutta ilman niitäkin pasta on uskomattoman herkullista. Todellakin enemmän kuin osiensa summa.

Tunnisteet: , ,

perjantai 22. lokakuuta 2010

Synttäriherkkuja


Syntymäpäiväni osui tänä vuonna lauantaille ja sisälsi viikottaisen ratsastustunnin, talokirjojen selailun, yleisen haahuilun ja kylässä olleen hoitokoiran kanssa möllöttämisen lisäksi ihanan aamiaisen, runsaan italialaisen illallisen sekä muikean pirtelödrinkin Kampin drinkkibaarissa. Tutut myös lahjoivat allekirjoittanutta ihan liikaa ja jaksan tänäkin vuonna ihmetellä, miten he osaavatkin aina antaa niin osuvia ja mieluisia lahjoja.

Aamuni alkoi tavalliseen lauantaiseen tapaani kun avasin silmäni siinä kahdeksan maissa Ukkelin vedellessä vielä tyytyväisenä sikeitä vieressäni. Yleensä ehdinkin aamuvirkkuna touhuta viikonloppuaamuisin vaikka mitä ennen kuin mies nousee ylös, mutta tänä aamuna asiat menivätkin toisin. Silmieni edessä oli nimittäin tällainen lappu:



Oho. Okei no ei sitten. Yritetäänpä siis vielä nukkua.. Kaikki aamuihmiset tietänevät ettei unen saamisesta tullut tietenkään enää mitään ja pyöriskelyni herätti myös Ukkelin, joka kysyi unisella äänellä olenko jo ihan pirteä. Nojoo, olen.. Niinpä reipas avomieheni ponkaisi ylös, käski minun pysyä vuoteessa lukemassa kirjaa ja pian keittiöstä alkoi kuulua kolinaa ja muita touhuamisen ääniä. Ukkeli oli ostanut kaikkia aamuherkkujani, ja sainkin eteeni ihanan aamiaisen, joka sisälsi paistettua pekonia, paistettua kananmunaa, brie-juustoa sekä teetä, maitoa ja jälkkäriksi muffinssin. Nam.



Näillä eväillä (saatoin ottaa jääkaapista vielä vähän lisää juustoa) jaksoin hyvin ratsastustunnin, joka salaisten toiveidemme mukaisesti oli tällä kertaa maastotunti. Sää olikin mitä parhain syksyiselle maastoratsastukselle. Ruska oli kauneimmillaan, ilma hiukan kirpeä, mutta kirkkaalla taivaalla mollottava aurinko lämmitti sopivasti metsässä, hiekkatiellä ja pellonreunassa taivaltavaa joukkoamme. Iiro-heppakin oli pomppuravistaan huolimatta kiva ja reipas maastoratsu ja synttäripäivän ratsastustunti yksi kurssimme mukavimmista.

Ratsastustunnin, suihkun ja laittautumisen jälkeen suuntasimme Ukkelin ja Maajussipariskunnan kanssa La Famigliaan, jossa vietimme vaatimattomat 3 tuntia ja 45 minuuttia todellisen italialaisen illallisen merkeissä. Nautimme yhteensä kahdeksan eri ruokaa sisältävän Classic Menun ja kaiken herkuttelun jälkeinen ähkyn määrä lähenteli osalla ruokailijoista jo pahoinvointia. Vaan ei se mitään, välillä on ihana vetää maha liian täyteen hyvää ruokaa vaikka siitä tulisikin paha olo. Koska mennään uudestaan?





Alkuruoiksi valitsimme friteerattuja jättikatkarapuja ja mustekalarenkaita paprikamajoneesin kera sekä härkä-carpacciota, joka tarjoiltiin ehdottomasti aterian erikoisimman yllättäjän ricottajäätelön kanssa. Annokseen kuului myös rucolaa, parmesaania ja pinjansiemeniä, jotka sopivat hyvin yhteen muiden makujen kanssa. Pöytäseurueemme tuomitsi molemmat ruoat herkullisiksi. Kaikki ruoat tuotiin muuten pöytiin isoissa tarjoiluvadeissa ruokailijoiden kesken jaettavaksi, mikä oli mielestäni hauska idea ja lisäsi illallisen italialaista tuntua.




Seuraavana pöytäämme kannettiin ihanaa kana-caesarsalaattia sekä annoksista huonoimmaksi rankkaamamme hummeriravioli. Pasta oli hurjan täyttävää ja koostumukseltaan hieman kuivaa/jauhoista, eikä makukaan ollut erityisen herkullinen, joten jälkiviisaana tämän olisi voinut vaihtaa johonkin muuhun ruokaan.





Pääruokien kohdalla olimme kaikki jo kohtuullisen täynnä, ja jälkeenpäin harmittaakin ettemme hyvästä yrityksestä huolimatta jaksaneet syödä kokonaan herkullisia valkosipulilammasta ja BBQ-kanaa.



Onneksi jälkiruoka menee eri mahaan kuin muu ruoka, joten muta- ja juustokakuille sekä Irish Coffeelle oli vielä tilaa. Molemmat kakut olivat herkullisia ja kovan pohdinnan jälkeen minulle ehkä hieman mieluisampi oli tahmea mutakakku raikkaan minttuvaahdon kera. Kotitekoinen juustokakku ja vadelmakastike olivat kuitenkin kova vastus ja herkuttelisinkin molemmilla mieluusti vielä monenmonta kertaa.

Armottoman pitkän ja perusteellisen illallistamisen jälkeen kävimme vielä Shakerissa jälkkäridrinkillä. Minä vuodella vanhentunut aikuinen nainen otin kypsin bisnesnaisen elkein Paris Hilton nimisen mansikkapirtelödrinkin, ja imin sitä tyytyväisesti pillillä seuraan liittyneiden Vilukissan ja Tukan kanssa viimeisimpiä kuulumisia vaihdellen. Drinkin jälkeen palasin kuitenkin ruotuun ja nautimme Ukkelin kanssa illan päätteeksi viskit. Muut jatkoivat vielä yökerhoon, mutta minä vanhus lähdin mieluummin Ukkelin kanssa kotiin pitämään seuraa ovella riemua täynnä odottaneelle hoitokoira Kodalle.

Tunnisteet: ,

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Onea



Blogini taannoisena 2-vuotispäivänä keltainen keittiö vastaanotti mieluisia vieraita kaukaa Espoosta kun Käly, Insinööri ja Koda saapuivat meille Tukholman opaskirjojen kera. Olipa vierailla mukana myös Kodan tekemä paketti blogille, joka oli vallan mieluinen yllätys. Paketti sisälsi herkullisia juustoja, joista yhtäkään en ollut maistanut aiemmin. Hyvät valinnat oli Koda tehnyt, sillä juustot olivat niin makoisia etteivät ne ehtineet hengailla pöydässä seuraavana iltana kovinkaan kauan, kun hotkimme herkut punaviinin kera masuihimme.

Lahjapaketin tehnyt Koda oli vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin avaamassa pakettia, ja koiru nuuhkikin juustoherkkuja kovin kiinnostuneena. Ovela Koda oli piilottanut pakettiin myös lahjan itselleen: siansaparohan se siellä hengaili pussissa juustojen keskellä, ja minä sain kunnian antaa Kodalle tämän "lahjan sulta mulle", vaikkei saparo ihan heti kiinnostanutkaan, kun lähettyvillä oli jotakin paljon parempaa juustojen muodossa. Aikamoinen veijari tuo Koda kyllä on.



Paketista löytyi siansaparon (poistettu kuvasta) ja keksipaketin lisäksi kova lampaanmaitojuusto, meidän mielestämme savun makuinen juusto joka oli etiketin mukaan maustettu chilillä ja paprikalla sekä pehmeä luostarijuusto, joka oli ehkä lempparini näistä. Tai ehkä tuo chili&paprika oli parempaa. Toisaalta lampaanmaitojuusto oli kivan erilainen ja sopi hyvin myös raasteeksi risoton päälle. Njäääh, sovitaan että kaikki oli yhtä hyviä.


Juustoja on tullut nautittua useammankin kerran tässä viime aikoina. Tai no sanotaanko viime kuukausina / viimeisen puolen vuoden ajan. Yläpuolella hengailevat eräänä perjantai-iltana Jumbon Prisman juustotiskiltä keräämämme herkkupalat, joiden nimiä en enää muista. Kanssamme samaan aikaan juustoja valkkasi myös Madventuresin Riku perheineen. On se vaan hassua miten eri kokoisilta ihmiset näyttävät luonnossa kuin telkkarissa; Rikukin näyttää niin paljon pienemmältä kuin telkkarisarjan toljottamisen perusteella voisi luulla.

Vaikka syömiemme juustojen nimet ovat jo häipyneet unholaan, voin silti antaa yhden juustovinkin: Älä osta saksalaista olutjuustoa! Juustosta lähtevä löyhkä on sanoinkuvaamattoman kauhea, eikä tähän kaveriin päde edes "mitä pahempi haju, sitä paremman makuinen juusto" - hokema. Maku oli nimittäin kovin mieto ja mitäänsanomaton, joten toista kertaa en hajujuustoa osta. Juustoa piti haukata nenä kiinni ettei ällöttävä haju pääse nenärööreihin painamaan oksennusrefleksinappulaa, ja kädetkin lemusivat kamalalle juustoon koskemisen jälkeen. Ei siis olutjuustoa enää ikinä. Mieluummin nappaan ostoskoriini erilaisia valkohome-, gouda- ja kermajuustoja. Ne on lemppareita.

Tunnisteet:

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hei me leivotaan taas mutta ei me kaaduta



Tällä viikolla on vietetty valtakunnallista leivontaviikkoa, ja olihan minunkin kannettava korteni kekoon kokeilemalla, josko tällä kertaa onnistuisin tekemään toooosi hyviä sämpylöitä. Ei aiemmissa sämpylöissäni varsinaisesti mitään vikaa ole ollut, sillä kovin herkullisiahan ne ovat olleet juuri uunista tulleena. Jäähdyttyään keltaisen keittiön sämpylät eivät kuitenkaan ole enää olleet kovin kummoisia. Milloin ne ovat olleet kovia, kuivia, liian tiiviitä tai tylsän makuisia.

Ihanat tuoreet sämpylät mielessäni selailinkin Hei me leivotaan -sivuston reseptejä ja löysin sieltä mukavan sekä tarpeeksi simppelin oloisen ohjeen. Nämä aamiaissämpylät tehdään uunivalmiiksi jo edellisenä iltana, joten aamulla ei tarvitse muuta kuin voidella valmiiksi pyöritellyt sämpyläpallerot vedellä, heittää hieman siemeniä päälle ja tyrkätä sämpyläiset uuniin. Onko mitään parempaa kuin höyryävän tuoreet sämpylät sunnuntaiaamuna? Niinpä. Otahan tästä siis ohje talteen ja yllätä itsesi sekä asuinkumppanisi tuoreilla aamiaissämpylöillä vaikka jo ensi viikonloppuna.

- 12 g hiivaa
- 2,5 dl kylmää vettä
- 1 rkl öljyä
- 1 tl suolaa
- 1 rkl leipäsiirappia
- 0,5 dl vehnäleseitä
- n. 5 dl vehnäjauhoja
- seesamin- tai unikonsiemeniä

Sekoita murennettu hiiva kylmään veteen. Lisää vehnäleseet, öljy, suola ja siirappi. Lisäile vehnäjauhoja vähitellen ja vaivaa taikinaa niin kauan, että se irtoaa kulhon reunoista. Äläkä luulekaan että vaivaaminen loppui tähän: Heittele seuraavaksi jauhoja pöydälle, mötkäytä taikina päälle ja alusta se notkeaksi. Koita malttaa mörssätä taikinaa vielä hetki vaikka käsiäsi sattuisikin jo.

Pyörittele taikinasta sämpyläpalleroita (tällä reseptillä pitäisi tulla noin 10 kappaletta), laita ne leivinpaperoidulle uunipellille ja virittele päälle pyyhe tai muovikelmu. Jätä sämpylät jääkaappiin odottamaan aamua.

Aamun vihdoin koittaessa nappaa valmiit sämpyläpallerot jääkaapista, voitele ne vedellä ja ripottele päälle seesamin- tai unikon siemeniä. Tyrkkää 250-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. Halkaise tuore höyryävä sämpylä, katso kuinka voi tai margariini sulaa sen päälle ja herkuttele. Voiko ihanammin päivän enää alkaa..

Tunnisteet: ,

torstai 14. lokakuuta 2010

Vaahtokarkkibrowniet

Nyt seuraa jotakin aivan syntisen hyvää, tahmeaa ja makeaa herkkua. Olkaa hyvät, tässä olisi vaahtokarkkibrownieita.



Saattaa kuulostaa överiltä ja ällöttävältä ja kieltämättä pieni epäilys puserossa näitä väkersinkin maajussipariskunnan rääppiäisryyppäjäisiin maku.fin ohjeen mukaan. Onneksi tahmapalat yllättivät positiivisesti ja kehtasin kuljettaa mokomat syntipallerot tarjoilupöytään.

Browniet eivät olleet liian makeita, eikä niiden syöminen ollut niin sotkuista puuhaa kuin pelkäsin. Palat leikkautuivatkin helpohkosti, vaikken edes jähmettänyt uunista nostettua levyä ensin kylmässä. Ennakkoluulot ja turhat pelot voi siis heittää romukoppaan ja tarttua reippaasti vaahtokarkkibrownie reseptiin, joka kuuluu näin:


- 250 g voita

- 2 dl kaakaojauhetta
- 4 kananmunaa
- 5,5 dl sokeria
- 5,5 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 6 dl vaahtokarkkisilppua
- 100 g tummaa suklaata
- ja koristeeksi vielä riittävästi kokonaisia vaahtokarkkeja, niin että voit rauhassa maistella muutaman namun leipomisen ohessa


Voit halutessasi puolittaa ohjeen, jolloin alkuperäisen reseptin mukaan browniepaloja tulisi noin 10 kpl. Itse tein suoraan tuplat (eli ylläolevien määrien mukaan), sillä vieraita oli tulossa reilusti ja pitihän näitä päästä vielä koemaistamaankin edellisenä päivänä.

Sulata voi ja sekoita joukkoon kaakaojauhe. Vaahdota munat sähkövatkaimella ja lisää sokeri sekaan vähitellen vatkauksen aikana. Sekoita valmiiseen munasokerivaahtoon voista ja kaakaojauheesta tekemäsi seos.

Siivilöi taikinaan vehnäjauhot ja leivinjauhe, tai jos olet yhtä ronski kokki kuin minä, heivaa jauhot taikinaan ilman siivilää ja toivo ettei taikinaan jää liikaa jauhopaakkuja. Ja vaikka jäisikin niin mitä sitten.

Kippaa sekaan rouhittu suklaa ja pilkkomasi vaahtokarkit ja sekoita. Vaahtokarkkien pilkkominen on muuten hermoja vaativaa hommaa, sillä tahmeat karkit jäävät jatkuvasti kiinni veitseen, leikkuualustaan ja toisiinsa. Valmis lopputulos mielessä ja pari vaahtokarkkia suussa pilkkominen sujuu kuitenkin helposti ilman raivokohtausta.


Brownielevy vielä koristelua vailla. Aika ihania nuo vaahtokarkkiraidat.

Levitä valmis taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille tai sopivan kokoiseen uunivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Taikinan paistuessa kannattaa välillä kurkkia uuniin, sillä kuohuava vaahtokarkkitaikina on aika vinkeän näköinen uunissa kupliessaan. Ripottele melkein valmiiksi paistuneen taikinalevyn päälle vaahtokarkkeja koristeeksi ja tyrkkää homma vielä muutamaksi minuutiksi uuniin, niin että koristekarkit sulavat hieman.

Jäähdytä taikinalevyä hetki, sillä mitä viileämpi se on, sitä helpompi siitä on leikata paloja. Voit tyrkätä brownien jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja leikata jähmettyneen taikinan vasta sitten siisteiksi paloiksi. Itse en malttanut odottaa, vaan pilkoin taikinan pian sen uunista tulon jälkeen yllättävän hyvällä menestyksellä. Varo maistellessasi liian kuumaa vaahtokarkkia, se polttaa.

Tunnisteet: ,

tiistai 12. lokakuuta 2010

Rääps, rääps, ryyps, ryyps..



Maajussipariskunnan kesäkuisista häistä jäi viinaksia yli niin paljon, että avioparimme pyysi nöyrästi apua niiden tuhoamisessa. Okei, jos nyt tämän kerran sitten.. Myös muut kaverit lupautuivat auttamaan juomien tuhoamisessa, joten oli rääppiäisryyppäjäisten aika!

Juomien lisäksi pariskunta kaivoi pakastimestaan esiin myös hääkakkua, mutta muutakin syötävää piti saada tarjolle. Ja tadaa, koin hetkeni tulleen: Saanko minä tehdä tarjottavaa, saanhan jooko? Maajussin morsiamen sanoin en ymmärtänyt, että kaason velvollisuudet loppuivat jo, eikä minun suinkaan tarvitsisi osallistua enää rääppiäisten järjestämiseen. Oikeasti värkkäsin mielelläni tarjottavia, sillä se on kivaa, ja koska halusin jollakin tavalla kiittää maajussiparia lukuisista autokyydeistä tallille ja ratsastustarvikekauppoihin.

Mietintätuokioiden jälkeen päästin sisäisen top chefini valloilleen ja keltaisessa keittiössä kävikin parina päivänä aikamoinen viuhunta, kun meikäkokki väkersi rääppiäiskansalle naposteltavaa. Kerhohuoneeseen kannettiin lopulta tarjottimellinen sienisalaattileipäsiä, iso kasa kinkku-juustokiekkoja sekä syntisen makeita vaahtokarkki-brownieita. Vaahtisherkuista kirjoitan myöhemmin oman postauksen, mutta suolaisten kavereiden ohjeet tulevat än, yy, tee, nyt, ei, vaan, NYT:

Sienisalaattiruisleipiin tarvitset:

- paketin ruisleipää (mulla oli realia)
- yhden pienen pyöreän paketin ruohosipulituorejuustoa
- 1-2 rasiaa sienisalaattia (herkkusienistä tai metsäsienistä, ihan sama kummasta tehtyä)
- hippasen pippuria/pippurisekoitusta


Leipäpalasten tekeminen on niin helppoa ja nopeaa, että ne väkertää vaikka yhdellä kädellä ratsastustunnin jälkeen, kun juhliin on enää tunti aikaa. Muuten olisin kyllä käyttänyt molempia käsiäni hommaa nopeuttaakseni, mutta kun toiseen oli ilmestynyt tölkillinen mojito-lonkeroa. Ounnou.

Realit leikataan neljään osaan ja jokainen pala voidellaan tuorejuustolla. Juustoa ei tarvitse laittaa ihan reunoille asti niin palasista on mukavampi ottaa kiinni, eikä kädet ole ihan mönjässä napostelun jälkeen. Toki jos haluat päästä eroon niistä kaappiin pesiytyneistä riemunkirjavista Tiimarin serveteistä, voit tehdä hieman sotkuisempia paloja, ja tyrkätä rumat servetit leipästen välittömään läheisyyteen.

Seuraavaksi leipäpalasten päälle laitetaan noin teelusikallinen sienisalaattia jälleen niin että reunat jäävät puhtaiksi. Päälle vielä rouhaisu mustapippuria ja palat ovat valmiit tarjoiltaviksi. Ihan buenoa olisi jos leipäset koristelisi persiljalla tai ruohosipulilla, mutta meidän jääkaapista ei tälläkään kertaa löytynyt muuta vihreää kuin jalapenoja ja oliiveja, joten tyydyin pelkkään pippuriin.



Toinen suolainen tarjottava olivat kinkku-juustokiekot aka pizzapullat aka minipizzat aka kinkku-juustokierteet, joihin sain idean maku.fin katkarapukierteistä, joita ajattelin ensin tarjoilupöytään. Aloin kuitenkin epäillä katkarapujen hyvänä pysymistä jääkaapittomassa kerhotilassa, joten vaihdoin katkaravun kinkkuun ja siinä samassa melkein kaikki muutkin tykötarpeet muuttuivat lennossa. Kinkku-juustokiekkoihin tarvitset siis:

- 500 g voitaikinaa (sellainen iso levy on tähän parempi kuin monta pientä)
- pussillisen kinkkusuikaleita
- pussillisen emmentaalia tai muuta juustoa raasteena
- yhden törpön chilitomaattimurskaa
- chilimaustetta (Chili Explosion on parasta)
- kananmunan


Ennen uunia


Uunin jälkeen

Sulata voitaikina ja kauli sitä vähän ohuemmaksi. Levitä taikinalle chilitomaattimurskaa. Tavallinenkin tomaattimurska käy, mutta chilinen tuo muuten helposti mauttomiksi tuomittuihin kylmänä tarjottaviin kiekkoihin lisää makua olematta kuitenkaan liian tulinen. Sama juttu juuston kanssa: Kannattaa valita vahvan makuinen juusto, sillä kiekoista tulee tavallisen juuston kanssa helposti turhan miedon makuisia.

Tomaattimurskan jälkeen taikinalle levitetään osa kinkkuraasteesta ja osa juustosta. Sitten homma rullataan tiukaksi kääröksi ja leikataan noin kahdeksaan palaan. Tässä vaiheessa voit nostaa kierteet leivinpaperoidulle uunipellille ja ripotella jokaisen päälle vielä hieman kinkkuraastetta ja hieman enemmän juustoa. Vielä reunojen voitelu munalla ja päälle hieman chilimaustetta niin kiekot ovat valmiit astumaan 225-asteiseen uuniin noin varttitunniksi. Minä tarjoilin edellisenä päivänä tehdyt kiekot kylminä, mutta ei se väärin ole jos ne antaa vieraiden tuhottavaksi lämpiminäkin.

Tunnisteet:

torstai 7. lokakuuta 2010

Ex tempore lettukestit



Minuun ja Ukkeliin iski eräänä aivan tavallisena tiistai-iltana armoton lettuhimo. Suurin syyllinen himoon oli pirteä punapää Heta Hyttinen, joka kokkasi Neljän tähden illallisella vierailleen ison kasan perinteisiä lättyjä, joita mekin olisimme halunneet maistaa. Neljän tähden illallisella oli muuten mukana myös Oskari Katajisto, mutta ei siitä sen enempää.

Lettuhimomme yltyi niin valtavaksi, että meidän oli yksinkertaisesti pakko ryhtyä letunpaistopuuhiin. Ennen paistinpannun esiin kaivamista piti kuitenkin googlettaa lettutaikinan ohje, sillä minä en ole niin kätevä emäntä, että osaisin ulkoa lettutaikinan tai minkään muunkaan perustaikinan reseptiä. Lettutaikinan teosta ja lettujen paistosta vastasikin lopulta meistä kahdesta kätevämpi emäntä, eli Ukkeli, joka uhkasi pistää minut pian vaimokurssille että oppisin hyödyllisiä taitoja. Ei mikään huono idea hei, missä niitä kursseja järjestetään?

Jos olet yhtä huono kodinhengetär ja keittiömestari kuin minäkin, ja tekisit ilman ohjetta lettutaikinan jauhoista, maidosta ja voista, ole hyvä ja lunttaa lettujen resepti tästä:

- 5 dl maitoa
- 2 kpl kananmunia
- 3 dl vehnäjauhoja
- 3 rkl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 tl suolaa

Vispaa kananmunat mäsäksi, lisää niiden sekaan puolet maidosta sekä sokeri, vaniljasokeri ja suola. Pyydä kädetöntä naistasi ripottelemaan jauhoja pikkuhiljaa taikinan sekaan samalla kun vispaat sitä (taikinaa siis, ei naista) niin hurjaa vauhtia, ettei taikinaan varmasti tule yhtäkään jauhopaakkua. Lisää loput maidot ja sekoita vielä vähäsen.

Anna taikinan hengailla rauhassa kymmenisen minuuttia ja varaudu siihen, että odottavan aika on todella pitkä! Odotellessasi malttamattomana kymmenminuuttisen kulumista, voit kaivella kaapeista letunpäällisiä, sillä eihän kukaan nyt jaksa lähteä lähikauppaan pelkän mansikkahillon takia. Meidän kaapeista löytyi vaniljajäätelöä ja pakastemansikoita, jotka sopivat letun kaveriksi kuin Martina vaimokurssille. Minä tein mansikkajäätelölettujen lisäksi itselleni vielä yhden letun, jonka päälle sulatin pakastemustikoita ja lorotin reippaasti hunajaa. Hyvää nam. Kiitti letuista!

Tunnisteet: ,

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Mikä ikäkriisi muka



Taas on se aika vuodesta kun allekirjoittanut täyttää vuosia. Tein vanhenemiseni kunniaksi työkavereille banaani-kinuskimuffinsseja, mutta ensimmäisen kerran ikinä jätin kertomatta heille herkkuhetken syyn (vaikka kyllähän heistä moni sen tiesi silti..). Ennen olen maininnut syntymäpäiväni ja jopa täyttämäni ikävuodet ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta nyt olen jo niin vanha, ettei ikää pidä enää huudella pitkin kyliä.

Kolmekymppiä lähestyy hurjaa vauhtia, ja ensimmäiset rypytkin ovat ilmestyneet silmänurkkiin kuin huomaamatta, vaikkei kukaan muu olekaan niitä vielä huomannutkaan. Mukamas. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut myös muita vanhenemisen merkkejä, joista tein kauhistuneena listankin. Näistä tiedän olevani wanha mummo:

- Olen alkanut lotota säännöllisesti
- Käytän taksia useammin kuin ennen
- Välttelen baareja ja bileiden alotteluiden jälkeen suuntaan paljon mieluummin kotiin kuin yökerhoon
- Käytän sateenvarjoa useammin kuin ennen (en kuitenkaan vieläkään niin usein kuin pitäisi)
- Tilaan laivan pubissa viskiä ja terassilla lasin valkoviiniä sen sijaan että ottaisin Ville Vallattoman ja mansikkasiiderin
- Käytän nykyään myös ruskeita vaatteita
- Ostan pinkin kameran sijaan tyylikkään ja tylsän kultaisen kameran
- Hauska perjantai-ilta tarkoittaa juustoja, punaviiniä ja elokuvien katselua omalla kotisohvalla
- Käytän arkisin matalia kenkiä
- Aamuinen pillerimäärä kasvaa kasvamistaan (okei, suurin osa on sentään vitamiineja, mutta pillereitä kuitenkin)
- Olen ostanut kävelysauvat. Vielä puuttuvat ne samanlaiset kirjavat tuulipuvut, jotka päällä minä ja Ukkeli osottaisimme kuuluvamme samaan jengiin sivakoidessamme pitkin pitäjää.

Kuten huomaatte, tilanteeni on kovin vakava. Syntymäpäivän iltaakin vietin pienellä porukalla sivistyneesti ravintolassa ruokaillen, vaikka lauantai-iltana olisi voinut myös rellestää baarissa isolla porukalla. Martina 21v olisikin varmasti pomppinut yökerhossa pilkkuun asti, mutta vanhus-Martina suuntasi ajoissa kotiin ulkoiluttamaan hoitokoiraa ja ihmettelemään miksi vuodet kuluvat nykyään niin kamalan nopeasti.


Mun tassu ja hoitokoiran tassu (kumpi on kumpi?).

Nyt kuitenkin se muffinssiohje ennen kuin alan etsiä harmaita hiuksia päästäni ja varaan ajan keinojuuriklinikalle syrjäyttääkseni sen pihvimummon "Mulla on uudet hampaat!" -mainoksesta.

24 tsipaleeseen munattomia banaani-kinuskimuffinsseja tarvitset:

- 4 banskua
- 7 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl ruokasoodaa
- 1 tl kanelia
- 2 dl fariinisokrua
- 2 dl rypsiöljyä
- 2 dl kinuskikastiketta

Kuorrutetta varten tarvitset:

- 400 g maustamatonta tuorejuustoa
- 2 dl kinuskikastiketta
- 1 dl tomusokrua

Puolita toki määrät jos sinulla on vain 12 työkaveria tai muffinssivuokasi ovat niitä pienempiä versioita. Nimimerkillä "Tein tällä ohjeella 37 pientä muffinssia. Se on liikaa."


Sörssää banaanit sellaiseksi vauvanruokamössöksi, jota pikkuveljesi purskautteli ulos suustaan ollessaan syöttötuoli-ikäinen (voi että, nyt hän on jo 18-vuotias ja kasvanut ihan kamalasti sitten viime näkemän, joten sinun täytyy itse olla tooodella vanha!). Sekoita banaanimössöön jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja kaneli. Vaikka muffinssien nimi onkin banaani-kinuski -etupäätteinen, voisin lisätä nimeen myös kanelin, sillä sen maistaa valmiissa muffinssissa jopa kaltaiseni makuaistin menettänyt vanhus. Ihan tuli joulu ja riisipuuro mieleen.

Mittaa seuraavaksi taikinaan fariinisokeri, öljy ja kinuskikastike ja surrauta sähkövatkaimella tasaiseksi (sillä eiväthän vanhan ihmisen kihtiset kädet jaksa enää vatkata taikinaa vispilällä). Jaa taikina muffinssivuokiin ja tyrkkää 200 asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Laita munakello hälyttämään, sillä unohdat muffinssit kuitenkin uuniin keskittyessäsi ristikon täyttämiseen ja uusien villasukkien kutomiseen.

Sekoita kuorrutteen ainekset sekaisin, edelleen sillä sähkövatkaimella säästääksesi suonikohjuisia ja kurttuisia käpälöitäsi. Hylkää kuorrute jääkaappiin viilentymään ja anna myös muffareiden jäähtyä hieman uunista tultuaan. Tarkista lotto. Silmälasit löydät omalta otsaltasi. Tyrkkää sitten kuorrutetta muffinssien päälle ja koristele halutessasi nonparelleilla tai wienernougat- murskalla. Kun et osaa päättää kummalla, käytä molempia. Säilytä muffinsseja viileässä lounastauon jälkeiseen makean himoon ja kahvihampaan kolotukseen asti.




Tämänkin ohjeen meille tarjoilee Maku.fi.

Tunnisteet: ,