Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Kaikki muut matkustaa ja mä en pääse.

torstai 28. lokakuuta 2010

Kaikki muut matkustaa ja mä en pääse.


Tonne mä haluun. Muun muassa.

Keltaiseen keittiöön on rantautunut viime kuukausina ihania tuliaisia kamujen ulkomaanmatkoilta. Raukat eivät uskalla tulla takaisin Suomeen tyhjin käsin, vaan roudaavat meille peloissaan vaikka mitä kivoja ylläreitä.

Maajussipariskunta toi Turkin reissultaan ison kasan mausteita. Niitä on käytetty jo muun muassa jauhelihapötkylöiden maustamiseen, porsaanlihapataan sekä kanafileen päälle ripoteltuna. Kuva mausteista on kadonnut hyvin epäjärjestyksessä olevien kuvakansioideni syövereihin, mutta voitte kuvitella mielessänne pieniä pusseja täynnä värikkäitä mausteita.



Insinöörin, Kälyn ja Kodan antamassa synttärilahjapussissa oli Insinöörin työmatkalta tuomia Moonpie -keksejä. Moonpie on supermakeaa vaahtokarkin ja suklaan makuista höttöä, joka selättää makean himon alta aikayksikön. Itselleni on riittänyt kerrallaan mutusteltavaksi neljännes keksistä, sillä suurempi määrä menisi jo yliannostuksen puolelle, niin makeaa Moonpie on. Riittävätpähän pidempään kun ei tule ahmittua kerralla kaikkea.

Kahden kuukauden päästä avioituvat (mä niiiin odotan jo talvihäitä!) Käly ja Insinööri kävivät lokakuun alussa Liettuassa. Sen lisäksi että saimme heidän harmaan kuningattarensa hoitoon siksi aikaa, oli matka meidän kannaltamme mukava myös siksi, että saimme aivan epäreilun paljon tuliaisia.


Kultaharkon sisällä hengailee viinapullo ja nähtävyyksien kuvilla koristeltu rasia sisälsi (huomaa mennyt aikamuoto) uskomattoman herkullisia suklaakonvehteja. Lisäksi saimme juts...ööö, siis tähtipipareita sekä Liettua-kynttilän, joka pääsee seuraavaan olohuoneen pöytää koristavaan kynttiläasetelmaan, kunhan saan vanhan asetelman jämät poltettua loppuun.



Suklaakonvehtirasian kannen alta paljastui mukavan pirtsakoita kirsikkatäytteisiä konvehteja (paras), talvisia rommi-vaniljakonvehteja (toiseksi paras maku) sekä pehmeitä suklaatäytteisiä namuja (kolmanneksi paras). Ihania, kiitos kovasti maailmanmatkaajille!

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Anonymous Käly kirjoitti...

Harmaan kuningattaren hoito on rankkaa puuhaa, joten tuliaisia on pakko tuoda!

Toivottavasti pääsette reissuun ensi keväänä ja samalla katsomaan koneita jotka hipoo päälakea!!

28. lokakuuta 2010 klo 17.14  
Blogger Martina kirjoitti...

Harmaa kuningatar on vaan mukava vieras, joka toimi viime kerralla myös mun penikkataudin kuntouttajana. :)

Mäkin toivon että päästään keväällä reissuun. Suunnitelmia on, mut en saa rauhaa ennen ku jotain on varattu.

29. lokakuuta 2010 klo 9.27  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu