Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Ex tempore lettukestit

torstai 7. lokakuuta 2010

Ex tempore lettukestit



Minuun ja Ukkeliin iski eräänä aivan tavallisena tiistai-iltana armoton lettuhimo. Suurin syyllinen himoon oli pirteä punapää Heta Hyttinen, joka kokkasi Neljän tähden illallisella vierailleen ison kasan perinteisiä lättyjä, joita mekin olisimme halunneet maistaa. Neljän tähden illallisella oli muuten mukana myös Oskari Katajisto, mutta ei siitä sen enempää.

Lettuhimomme yltyi niin valtavaksi, että meidän oli yksinkertaisesti pakko ryhtyä letunpaistopuuhiin. Ennen paistinpannun esiin kaivamista piti kuitenkin googlettaa lettutaikinan ohje, sillä minä en ole niin kätevä emäntä, että osaisin ulkoa lettutaikinan tai minkään muunkaan perustaikinan reseptiä. Lettutaikinan teosta ja lettujen paistosta vastasikin lopulta meistä kahdesta kätevämpi emäntä, eli Ukkeli, joka uhkasi pistää minut pian vaimokurssille että oppisin hyödyllisiä taitoja. Ei mikään huono idea hei, missä niitä kursseja järjestetään?

Jos olet yhtä huono kodinhengetär ja keittiömestari kuin minäkin, ja tekisit ilman ohjetta lettutaikinan jauhoista, maidosta ja voista, ole hyvä ja lunttaa lettujen resepti tästä:

- 5 dl maitoa
- 2 kpl kananmunia
- 3 dl vehnäjauhoja
- 3 rkl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 tl suolaa

Vispaa kananmunat mäsäksi, lisää niiden sekaan puolet maidosta sekä sokeri, vaniljasokeri ja suola. Pyydä kädetöntä naistasi ripottelemaan jauhoja pikkuhiljaa taikinan sekaan samalla kun vispaat sitä (taikinaa siis, ei naista) niin hurjaa vauhtia, ettei taikinaan varmasti tule yhtäkään jauhopaakkua. Lisää loput maidot ja sekoita vielä vähäsen.

Anna taikinan hengailla rauhassa kymmenisen minuuttia ja varaudu siihen, että odottavan aika on todella pitkä! Odotellessasi malttamattomana kymmenminuuttisen kulumista, voit kaivella kaapeista letunpäällisiä, sillä eihän kukaan nyt jaksa lähteä lähikauppaan pelkän mansikkahillon takia. Meidän kaapeista löytyi vaniljajäätelöä ja pakastemansikoita, jotka sopivat letun kaveriksi kuin Martina vaimokurssille. Minä tein mansikkajäätelölettujen lisäksi itselleni vielä yhden letun, jonka päälle sulatin pakastemustikoita ja lorotin reippaasti hunajaa. Hyvää nam. Kiitti letuista!

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu