Kotimaan matkailua

Viimeksi kun yritin muistella tiiviisti kesän tapahtumia kirjoitin kilometripostauksen yhdestä vaivaisesta päiväreissusta Tallinnaan. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus ihan oikeasti tiivistää yhteen postaukseen useampi kesäinen päivä, jotta saan nopeammin rästipostaukset ihmisten ilmoille, ja voimme ryömiä suruisin mielin koloihimme syysmasistelemaan. Vai miten se nyt meni..

Naantalin kylpylästä ajoimme Ukkelin kanssa juhannusviikonlopun viettoon Mäntyharjulle. Ensimmäisen yön vietimme Ellin perheen mökillä ja toisen yön Ellin perheen emäntäpuolen lapsuuden kodissa. Kiitos kovasti yöpaikoista sekä mahtavasta seurasta ja kaikesta. Oli mahtijuhannus ja mökkielämä saunoineen, huusseineen sekä järveen pulahduksineen ihanaa! Harmittaa ihan vietävästi ettei meillä ole enää omaa mökkiä.

Juhannukseen kuului olennaisena osana grillaus ja makkaraa tulikin vedettyä muutaman päivän sisään niin paljon, ettei ihan hetkeen enää tehnyt mieli grillata makkarakavereita. Aamupalaksi makkaraa, välipalaksi makkaraa, lounaaksi makkaraa ja iltapalalla makkaraa. Ja sinappia päälle.

Paikallisessa huoltoasemamyymälässä evästystä etsiessämme Ukkeli sai hyvän idean: Ostetaan eineshyllyltä pullamössöhampurilaisia ja grillataan ne! Oikeasti, ihan mahtava idea silloin kun makkaran haukkaaminen alkaa tympiä, mutta aika tai jaksaminen ei riitä minkään vaativamman ruoan tekoon. Hampurilaisen pihvi- ja sämpyläosasto grilliin, kastiketta rapeaksi paahtuneiden hamppariosasten väliin ja hyvää tulee. Ja pitihän se yksi pieni makkarakin ottaa vielä lautaselle..

Mainitsin aiemmin kohdanneeni kesällä kolme pelkoani. Ehkä kamalin niistä yllätti meidät Mäntyharjun muuten niin ihanalla mökillä. Teimme Ukkelin kanssa ennen aitassa yöpymistämme ötökkätarkastuksen, emmekä löytäneet kärpäsiä, hyttysiä emmekä muitakaan öttiäisiä jotka voisivat häiritä uniamme. Siispä pää tyynyyn ja uneen.

Ja mitä vielä, aamusella heräsimme molemmat kärpäsen pörinään ja huidoimme unenpöpperöisinä uniamme häiritsevää lentoeläintä. Siinä vaiheessa kun Ukkeli mietti ääneen onkohan tuo kärpänen sittenkin ampiainen minä sukelsin turvaan makuupussin sisään ja vinguin siellä ampiaiskammon vallassa. Aitan ovi auki ja aivan oikein: Kärpänen olikin ampiainen, joka tajusi onneksi sujahtaa oven raosta vapauteen. Mutta hyi kamala mikä ajatus: Nukuin koko yön pienessä tilassa ampiaisen kanssa. Hyihyihyihyi. Onneksi se ei pistänyt.

Naantalin ja Mäntyharjun lisäksi olen kotimaanmatkaillut tänä vuonna myös Alastarolla. Siellä sijaitsee sellainen rata tiedättekö, sellainen jolla ajetaan autolla tosi kovaa. Radan välittömässä läheisyydessä on paljon vuokramökkejä, ja yhteen niistä köpsähdimme eräänä lauantai-iltana grillaamaan, saunomaan ja istumaan iltaa kavereiden kanssa. Seuraavana päivänä olisi autoklubin ratapäivät ja siellä tulisin kohtaamaan kolmannen pelkoni: moottoripyöräkypärän.

Ei siellä oikeasti näin synkkää ja rumaa ollut, tämä vaan sattuu olemaan ainut kuva jossa ei näy ihmisiä.

Älkääkä yhtään naurako siellä, moottoripyöräkypärän päähän laittaminen on kamalan pelottava ajatus ahtaan- ja suljetunpaikankammoiselle, enkä ole vielä tähän päivään mennessä uskaltanut laittaa sellaista itse päähäni. Sitten kun se on päässä ja naama nököttää turvallisesti aukon kohdalla, ei ole mitään hätää, mutta kypärän laittaminen ja pois ottaminen on ihan liian pelottavaa.

Jaa että miksi sellainen piti sitten tunkea päähän (tai siis Ukkelin piti tunkea se päähäni)? Kaikista tyhmistä peloistani huolimatta rakastan yhtä melko yleistä pelon aihetta, nimittäin vauhtia. Kovaa vauhtia! Niin kovaa vauhtia kuin vaan pääsee!! Mikään ei ole hauskempaa kuin istua moottoriveneen keulassa iskän huristaessa hirmuvauhtia isoissa aalloissa, hihittää reilua ylinopeutta ajavan auton penkillä moottoritiellä (paitsi että kuka nyt sellaista tekisi, siitähän saa sakon) tai laukata täyttä vauhtia hevosella pitkin peltoa. Myös vuoristoratojen ja moottoripyörien kyydissä on kivaa.

Alastarolla pääsinkin Ukkelin veljen auton kyytiin radalle, ja siellä oli sääntö, että kaikkien autossa olevien pitää laittaa kypärä päähän. Se pelotti, onneksi Ukkeli auttoi ahdistavan kapistuksen päähäni. Kun kypärä sitten oli päässä, pelko muuttui riemuksi ja kohta huristelimmekin jo kovaa vauhtia radalla. Se auto paukkui, meni vinossa ja meni KOVAA, ja se oli ihan saiiiiraaan kivaa! Joku kysyi Ukkelilta pelottaakohan minua olla auton kyydissä, mutta mitä vielä, minähän nautin siitä!

Alastarollakin piti luonnollisesti syödä, joten testasimme moottoriradan kahvion. Pojat hotkivat makkaraperunoita ja minä söin pitakebabin. Hyvää oli, parempaa jopa kuin keskiverto makkaraperunat tai pitakebab. Plussaa tulee myös siitä että annokset olivat ISOJA.