E niin kuin..

Aakkossarjan E-kirjain tuotti yllättävän paljon päänvaivaa näin pieniaivoiselle otukselle kuin keltaisen keittiön emäntä on. Mikä E:llä alkava ruokajuttu muka olisi niin paljon mieleeni, että se ansaitsisi päästä edustamaan E-kirjainta aakkossarjaani? Se miettii ja se miettii ja se miettii.. Ja se ihmettelee miten niinkin yleisellä kirjaimella kuin E ei meinaa tulla mitään mieleen, vaikka harvinaisemmilla B:llä, C:llä ja D:llä oli ihan helppo keksiä mieluinen ruokajuttu.

Aika kuluu ja se miettii edelleen. Tulee blogin kaksivuotispäivä ja viime vuotta läpi käydessään sen silmiin pompsahtaa ehdoton E:llä alkava lemppari: Etanat!! Miksen keksinyt sitä heti?! Saimme Ukkelin kanssa viime vuonna joululahjaksi etanapannut, ja siitä lähtien olemme työntäneet etanoita uuniin epätasaisin väliajoin, ja tyrkänneet niitä myös kylään tulleiden kavereiden lautasille.



Etanoista tuli mieleeni toinenkin E:llä alkava asia, joka minulle on ruoassa ja syömisessä tärkeää. Nimittäin erikoisuudet, erilaiset asiat ja niiden ennakkoluuloton maistaminen. Minä olen porukasta se, joka nappaa seisovasta pöydästä niitäkin ruokia joita en ole ennen maistanut, tilaa ulkomailla eteensä epäilyttävän annoksen merenelävä-öttiäisiä ja ryntää ekana maistamaan jos joku kertoo kokeilleensa valmistaa jotakin vallan kummallisen kuuloista ruokaa, jolle muut nyrpistävät nenäänsä ja pyörittelevät silmiään.

Isi opetti että kaikkea pitää maistaa, mutta mistään ei tarvitse tykätä, ja näillä ohjeilla on menty jo kohta 26 vuotta. Ainoa vaan että melkein kaikesta maistamastani olen tykännyt, vaikkei isin neuvo siihen velvoitakaan. Jos mahastani joskus tupsahtaa ulos pienois-Martina, aion ehdottomasti valistaa pientä isopäätä tällä samalla neuvolla, jolla isäni teki tyttärestään ennakkoluulottoman kokeilijan ja innokkaan ruokaharrastajan. Ja ei, pienois-Martinaa ei ole kuitenkaan vielä tulossa, joten menepäs äiti pois sieltä lastenvaateosastolta. Ja anoppikokelas myös.