Parasta Jamieta

Tämä on ollut Ukkelin lemppari kaikista tähän asti kokkaamistani Jamie Oliverin ruoista, joten halusin tehdä reseptille ihan oman postauksensa, vaikka muuten yhdistelenkin useampia Jamien ruokia yhteen postaukseen. Savulohta ja uusia perunoita sisältävä ruoka on kieltämättä kesäinen, mutta eikö vain olekin hyvä, että olen ajoissa, ja ennakoin jo nyt tulevaa kesää? Kysehän ei siis todellakaan ole siitä, että olisin myöhässä postausteni kanssa, ja tämäkin postaus olisi muka kuulunut viime kesään. Höpsis, mä olen vaan sellainen aikainen lintu, joka nappaa uuden perunan jo marraskuussa.

4 annokseen tarvitset:

- 600 g uusia perunoita

- merisuolaa ja mustapippuria

- 1 sitruunan
- lorauksen punaviinietikkaa

- oliiviöljyä

- 2 rkl kapriksia

- 3 cm piparjuurta tai raastetta (tai wasabia)

- 1,5 dl ranskankermaa

- tilliä
- 400 g savulohta

Pese potut ja keitä niitä merisuolalla maustetussa vedessä noin 15-20 minuuttia. Sekoita odotellessasi sitruunan kuori ja puolikkaan sitruunan mehu (älä heitä toista puolikasta pois, tarvitset sitä myöhemmin!), viinietikka, kolme kertaa etikan määrä öljyä sekä kaprikset keskenään. Mausta kapriskastike suolalla ja pippurilla.

Kun perunat ovat kiehuneet kierittele ne vielä kuumina kapriskastikkeeseen. Anna pottujen jäähtyä hieman sillä aikaa kun pilkot tilliä ja sekoita sitten tillikin perunoiden sekaan. Mausta ranskankerma piparjuurella (tai wasabilla), puolikkaan sitruunan mehulla sekä suolalla ja pippurilla.

Asettele tarjoiluvuoan alimmaiseksi savulohi ja lusikoi ranskankermaa päälle. Asettele päällimmäiseksi perunat kapriskastikkeineen ja tilleineen. Lopuksi vielä öljyloraus kruunaamaan koko komeus ja sitten ei muuta kuin syömään!

Tämä oli oikeasti todella helppo, nopea sekä herkullinen ruoka ja ansaitsee ehdottomasti kunniamaininnan. Melkein harmittaa että julkaisen reseptin ennen kuin olen ehtinyt tarjoilla tätä tuleville ruokavieraillemme, sillä nyt blogia lukevat vieraat tietävät pöydässä möllöttävän herkkuannoksen olevan paljon helpompi ja yksinkertaisempi tehdä kuin miltä se maistuu. Näppärimmät voivat soveltaa kesäistä reseptiä käyttämällä siinä uusien perunoiden sijaan ihan tavallisia pottuja ja tyrkkäämällä tarjoiluvuoan vaikkapa joulupöytään. Maistuis varmaan joulupukillekin.

Firman pikkujoulut

Käsi ylös kaikki, joille otsikosta tulee mieleen kravatti olalla ördäävä johtaja, mekko rutussa ja ripsivärit poskilla avautuva muutaman liikaa ottanut kollega tai mikä tahansa muu nolo mielikuva, mitä firman pikkujouluista usein tulee mieleen. En tiedä mitkä laput silmillä olen pikkujouluja juhlinut, kun en itse ole mielikuvia vastaaviin tapauksiin juurikaan törmännyt, mutta ilmeisesti huonosti käyttäytyviä pikkujoulutonttuja on olemassa, kun niistä niin kovasti puhutaan.

Tänäkään vuonna allekirjoittanut ei bongannut känniördääjiä pikkujouluista, mitä tosin saattoi edesauttaa bussipysäkille hipsiminen jo ennen yhtätoista. Flunssainen tyttö ei jaksanut valvoa sen pidempään, vaikka tanssijalkaa olisikin saattanut hieman vipattaa. Ehkä ensi kerralla sitten jaksan taas tanssia jalkani ruhjeille.



Firman pikkujoulut alkoivat osaltani sillä hetkellä, kun korkkasin hyvinkin epäilyttävältä kuulostavan piparilonkeron. Lonkero oli kuitenkin parempaa miltä kuulostaa, vaikka aiheuttikin työkaverille allergisen reaktion. Kohta nälkäinen tonttujoukkomme marssikin jo kohti Memphisiä ja toivoin kovasti Kluuvikadun Memphisin olevan parempi kuin pettymyksiä tarjoillut Kampin Memphis.


Mangoinen alkudrinkki oli namia.



Homma alkoikin lupaavasti kun tarjoilija kantoi pöytään pop cornia ja otti juomatilaukset vastaan. Juomapuoli toimi mainiosti koko illan ajan, mutta voi kamala mikä valittava akka minusta on tullut, sillä ruokapuolesta olisi jälleen kerran hieman huomautettavaa. Homma kusi jo ennen ravintolaan pääsyä, kun meille etukäteen ehdotetuista menuista toista ei voinutkaan toteuttaa ja kaikki lohta tilanneet joutuivat miettimään illan menunsa uudelleen.





Seuraava pettymys koitti kun alkuruoat kannettiin pöytään. Kuvista ei ehkä välity miten pieniä annokset olivat, mutta voin kertoa ettei pari katkarapua salaatinlehtien päällä riittänyt viemään valtavaksi kasvanutta nälkää juuri ollenkaan.

No mutta, ei se mitään, pääruoka tulee kohta. Paitsi että ei tule. Okei, isoa porukkaamme ei ole mahdollista palvella yhtä ripeästi kuin pienempiä pöytäseurueita, mutta muutkin olivat sitä mieltä, että palvelu oli hyyyvin hidasta ruoan osalta. Juomapuoli kyllä toimi, kuten jo mainitsinkin, ja se lienee pelastanut monelta pahalta mieleltä. Onhan ruokia toki mukavampi odotella täysinäinen viinilasi tai oluttuoppi kädessä.





Pääruoaksi syömäni pihviannos oli ihan ok. Ei mikään erikoinen, muttei pahaakaan. Työkaverin halloumikana sentään ansaitsi kehuja, samoin toisen työkaverin hampurilainen.



Jälkiruoaksi tarjoiltu juustokakku oli myös ihan ok. Voi tosin olla, että olen huono arvostelemaan juustokakkuja Nykissä syömieni ihanien juustokakkujen jälkeen, sillä harva juustokakku pääsee edes lähelle niitä herkkupakkauksia.



Lopuksi vielä kilistelyt irish coffeella (huomatkaa työkaverin ihana sormus, jonka kimaltelu ei tosin tule esiin tässä kuvassa) ja sitten pikkuhiljaa hipsimään kohti kotia. Memphis ei vakuuttanut allekirjoittanutta tälläkään kertaa, joten tuskin käyn kyseisen ketjun ravintoloissa jatkossakaan, paitsi ehkä drinkillä. Memphisin erilaiset mojito- ja caipiroskatyyppiset juomat ovat nimittäin hyviä, eikä talon viinissäkään ollut valittamista, mutta ruokarahani säästän jatkossakin muualle ja suosittelen samaa teillekin.

Martina on vähän väsynyt

Syy siihen miksi blogissani on vietetty hiljaiseloa selvinnee tästä kuvasta. Pitihän se arvata, että syksyn energiahumalan aikana haalitut pikku projektit, kurssit ja muut menot imivät mehut pienestä bloggaajasta syksyn pimetessä talveen. Kaikki mitä olen touhunnut on ollut kivaa, mutta kun välillä pitäisi osata levätäkin. Niin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Taisteltuani yli viikon flunssaa vastaan, koitti tällä viikolla pakkoloma kun meikätouhuajalle nousi kuume maanantai-iltana. Sairastuminen tuli huonoimpaan mahdolliseen aikaan töiden kannalta, mutta muuten pari päivää peiton alla teki varmaan ihan hyvää. Vielä kun osaisi olla stressaamatta ja tuntematta huonoa omatuntoa parin saikkupäivän takia. Oikeasti, hyvä etten tuhertanut itkua tajutessani tiistaiaamuna, ettei tässä kunnossa vaan voi tehdä töitä. Mihin katosi se fiksusti sairaspoissaoloihin suhtautuva Martina, ja mistä tuli tämä ääliö, joka tekee flunssaisenakin 11 tunnin työpäiviä? Hei haloo. Se on vaan työtä, terveys ennen kaikkea ja niin edespäin. Koitapa painaa se kaaliisi.



Paranemisprosessia auttoi ehdottomasti Ukkelin tekemä kasvissosekeitto, jossa oli paljon valkosipulia sekä chiliä, jotta flunssainen tyttö maistaisi edes jotakin suuhunsa lusikoimasta sopasta. Valkosipulin ja chilin lisäksi keittoon laitettiin bataattia, lanttua, porkkanaa, sipulia, persiljaa, Knorrin kanafondia ja paketti Koskenlaskijaa. Kasvissosekeiton lisäksi aseinani flunssaa vastaan toimivat myös Finrexin, kaikki mahdolliset C-vitamiinituotteet (Valion vadelmakeitto on ihanaa!) sekä Unelmien poikamies, jota katsoin kokonaisen kauden kahden saikkupäiväni aikana. Juuri sopivan aivotonta lässynläätä toipilaalle. Enhän toki voi tunnustaa pitäväni oikeasti kyseisestä sarjasta..

Flunssan jälkeenkin blogissani saattaa välillä asua pieni hiljaiselon poikanen, vaikka kuvia, reseptejä ja kuulumisia olisi paljon jaettavaksi. Postausideoita riittäisi vaikka joka päivälle, mutta kun aika ja energia eivät vaan millään riitä roikkumaan koneella niin paljon kuin haluaisin. Niinä hetkinä kun en nuoku koneen ääressä, toimii läppärini usein sisustussuunnittelija-Martinan pikku apulaisena ja blogi joutuu väistymään kodin suunnittelun tieltä. Taloprojekti on nimittäin tällä hetkellä kaikista tärkein, enkä malttaisi millään odottaa, että uusi kotimme on valmis. Vaikka onhan tämä rakentamisvaihekin toisaalta aika kutkuttavan jännittävä, vaikkakin melko stressaava välillä.



Ymmärtäkää siis pienet hiljaiset hetket, joita täällä saatetaan viettää, ja innostukaa odottamaan kanssani uuteen kotiin ja ennen kaikkea uuteen keittiöön pääsemistä. Se hetki tulee nimittäin olemaan iloa ja riemua täynnä, kun pääsen vihdoin uuteen unelmiemme keittiöön kokkaamaan, sekä bloggaamaan siihen ikkunan alle suunnittelemaani bloggaussyvennykseen kaikkia kivoja ruokajuttuja. Sitä odotellessa muistetaanhan välillä myös levätä ja haistatetaan flunssapöpöille oikein ällöttävän hajuinen mädäntynyt kananmuna!

Endless summer

Älkää ottako otsikkoa *ittuiluna tämän kirpeän (jäätävän kylmän), tunnelmallisen (pilkkopimeän) ja kauniin (masentavan harmaan) syksyn keskellä. Tällä kertaa esittelemäni lime-juustokakku vaan sattui viemään allekirjoittaneen takaisin viime kesän helteisiin, sillä kun tätä kakkua lusikoitiin, oli kesä parhaimmillaan. Oi niitä aikoja..

Kuvien perusteella tämä on näköjään ollut taas niitä hetkiä, kun kuvaaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, vaan haluaisi jo päästä lusikoimaan kakkua. Enkä näköjään ollut ainoa joka ajatteli samoin, niin ahnaasti siellä jo ronkitaan kakkua esiin vuoastaan. Ei vaan, hyvä että kakun ottaa esiin joku muu kuin minä, sillä tapanani on löräyttää kakku tuusannuuskaksi keskelle lattiaa sen kanssa kikkaillessani. Annan siis jatkossakin kakkulapion/veitsen suosiolla muiden haltuun, joten varautukaa vaan kanssaherkuttelijat, teidän näppäriä käsiänne tullaan tarvitsemaan jatkossakin.

Pohja:

- 200 g digestivekeksiä

- 100 g voita

Täyte:

- 5 liivatetta

- 2,5 dl kermaa

- 2 kananmunaa (joista käytetään vain valkuainen)

- 250 g maustamatonta tuorejuustoa

- 3 limettiä

- 3 tl vaniljasokeria

- 1,5 dl sokeria

- loraus vettä

Kiille:

- 4 liivatetta

- 3 limettiä

- 0,5 dl sokeria

- pari desiä vettä

- vihreää elintarvikeväriä (ja tämä ei sitten todellakaan ole pelottava eikä vaikea asia niin kuin allekirjoittanut luuli. Pieni purkki löytyy kaupan leivontahyllystä ja ainetta on helppo lorauttaa kiilteen joukkoon)

Murskaa keksit ja sekoita ne hieman pehmenneeseen voihin. Painele voikeksiseos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi ja tiiviiksi kerrokseksi. Laita seuraavaksi liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa sillä aikaa sekä kerma että valkuaiset vaahdoksi omissa kulhoissaan. Sekoita tuorejuusto, limemehu ja sokerit keskenään sekä kerma- ja valkuaisvaahdot myöskin keskenään. Nyt sinulla on siis juustomehusokeriseos ja vaahtoseos odottamassa jatko-ohjeita.

Kiehuta pieni loraus vettä, sulata liivatteet siihen ja sekoita tuorejuustoseokseen. Nostele valkuaiskermavaahto sekaan ja kippaa taikina (tai mikä lie juustokakkuseos mössön nimi onkaan) vuokaan keksipohjan päälle. Tasoita pinta tarvittaessa ja anna kakun sitten jähmettyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Seuraavana päivänä tehdään vielä kiille liottamalla liivatteita ja sekoittamalla ne limemehusta ja sokerista tehtyyn kiehuvan kuumaksi lämmitettyyn mehuun. Värjää neste elintarvikevärillä ja anna jäähtyä hyvin ennen kuin kippaat kiilteen lusikan avulla kakun päälle. Jähmetä jälleen jääkaapissa tovi ja kas, kakku on valmis ronkittavaksi!

Ostoslista

Sain Meanwhile in Longfield -blogin Hulilta (eli tuttavallisemmin Kälyltä) kivan ostoslistahaasteen. Ideana on listata omalla ostoslistalla olevia asioita ja ajattelin heti, että tämähän on helppo juttu. Ostettavaa nimittäin piisaa. Haaste jäi muhimaan päähäni, kirjoitin alustavaa ostoslistaluonnosta ja yhtäkkiä huomasin ostaneeni jo monta listalla olevaa asiaa. Että jaahas, ei tämä niin helppoa olekaan, minulla kun on näköjään tapana ostaa heti ainakin kaikki pienemmät asiat joita tarvitsen. Aina sitä oppii uutta itsestään, en nimittäin ollut tajunnut tätä luonteenpiirrettäni aiemmin.

Olen toki tiennyt olevani hieman malttamaton ja hoitavani kaikki asiat mieluummin liian ajoissa kuin ajoissa (nimimerkillä lähes kaikki joululahjat on jo hankittu), mutten ollut kiinnittänyt aiemmin huomiota siihen miten vähän aikaa hankinnat oikeasti viihtyvät ostoslistallani. Poikkeuksiakin toki on (palatkaamme niihin kohta), mutta listalle heti haasteen saatuani kirjoittamani raippa, vuokrahevonen, ulkoilutakki, lämpökerrasto sekä tekninen aluskerrasto talven ulkoliikuntaa varten on jo ehditty hankkia.

Nopeasti vaihtuvien hankintojen lisäksi listalla on kuitenkin muutama ostos, joita en ole saanut vielä hommattua enkä todennäköisesti saakaan hankittua vähään aikaan, vaikka osa niistä on ollut ostoslistallani jo pitkään. Suurin osa näistä tuotteista on niin tylsiä etten jaksa mennä metsästämään niitä, tai sitten niin kalliita ettei pätäkkä riitä. Tässäpä siis lista näistä tuotteista:

1. Juoksukengät.

Tarvitsisin uudet juoksukengät, sillä vanhat alkavat olla jo melko kuluneet. Suunnittelin jo kesän lopulla ostavani uudet kengät alennusmyynneistä, mutta en vain ole saanut raahattua itseäni urheilutarvikekauppaan. Villi veikkaukseni onkin, että juoksen vielä ensi kesänkin vanhoilla kengilläni, ja sitten on muuten aivan turha ihmetellä miksi penikat, polvet ja alaselkä kipeytyvät.

2. Pohjalliset ja polvituet.

Uusiin juoksukenkiin olisi hyvä hankkia edellälueteltujen juoksuvaivojen takia hyvät pohjalliset. Polvitukiakin voisi olla hyvä kokeilla, sillä ne todennäköisesti pitäisivät luonnostaan löysät ja sisäänpäin lonksuvat polveni raiteillaan minkä myötä urheiluvaivat voisivat vähentyä huomattavasti. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin rasitusvamma kesken parhaan juoksuinnostuksen ja hyvien juoksusäiden.

3. Sykemittari

Sykemittarista olen haaveillut jo pitkään, mutta en vain ole saanut sitäkään hankittua. Urheiluvälineliike tuntuu todellakin olevan liian kaukana kun katselee tähänastista ostoslistaani. Listalle ilmestynee myöhemmin myös kahvakuula ja crosstrainer, mutta niiden hankinta on ajankohtaista vasta sitten kun saan hieman lisää asuinneliöitä ympärilleni.

4. Verenpainemittari

Lääkäri sanoi että Martinan pitäisi tarkkailla verenpainettaan mittaamalla sitä kotona, mutta Martinalla ei ole enää omaa olkavarsimittaria, eikä Martina ole saanut hankittua sellaista, sillä tuntuu että tarjouksessa on aina vain rannemittareita, jotka eivät ole yhtä luotettavia kuin olkavarsimittarit (mikä lausejako muka, kaikki yhteen putkeen vaan ettei kukaan saa mitään selvää!). Sen sijaan että Martina olisi tarkkaillut verenpainettaan, on Martina pitänyt lukemat korkealla juomalla kahvia ja muuta kofeiinipitoista sekä syömällä salmiakkia. Niin ei saisi tehdä.

5. Tyyny

Tarvitsisin tämänhetkisen tyynyni lisäksi vielä toisen tyynyn kannattelemaan isoa ja painavaa päätäni. Yksi tyyny ei selvästikään riitä, sillä minulla on tapana tunkea käsi tyynyn ja pään alle tuomaan lisäkorkeutta (arvatkaa kuinka monta kertaa olen herännyt käsi puutuneena) ja silti niska-hartiaosasto on toisinaan aivan jumissa aamuisin.

6. Mustat avokkaat

Mustat tavalliset avokkaat umpinaisella kärjellä ja sopivan korkuisella korolla, eli kengät, jotka sopivat kaikkiin tilaisuuksiin ja joissa pystyy hengailemaan koko päivän. Näiden hankkiminen vaan vaatisi niin paljon sovittamista ja etsimistä, etten millään ole saanut niiden hankkimista aikaiseksi. Lisäksi niiden hankkiminen on vähän tylsää, mikä ei varsinaisesti kasvata shoppailuinnostusta.

7. Keittiötavaraa

Keittiöön tarvitsisimme ainakin uusia kauhoja (sillä olemme katkaisseet muskelikäsillämme kaikkien kauhojen varret, paitsi tietysti sen huonon, jonka kauhaosa on täynnä halkeamia), hyvän veitsen (tai veitsisetin), tupperware-valkosipulipuristimen (sillä se on paras) ja yleiskoneen (niin onnistuu taikinan tekokin helpommin). Lisäksi uuden talomme keittiöön haluaisin vaikka mitä kivaa kun säilytystilaa tulee olemaan rutkasti enemmän, mutta niistä ei toistaiseksi sen enempää.

8. Kirjoja

Myös kirjoja on ostoslistallani aina (onhan haaveenani koko seinän kokoinen kirjahylly täynnä kirjoja), vaikka tuppaan hankkimaan niistäkin uusimmat himotuksen kohteeni heti. Seuraava kirja on kuitenkin pysynyt ostoslistallani jo pidempään enkä millään saa sitä hankittua vaikka haluaisinkin: The Flavour Thesaurus - Pairings, recipes and ideas for the creative cook (Bloomsbury, 2010).

9. Kestosuosikit

Ostoslistallani komeilevat aina Mariskoolit, Nomination-palat, Bodyshopin vartalovoit, ratsastustunnit, -leirit ja -vaellukset sekä ulkomaan ja kotimaan matkat. Näistä mitään ei voi koskaan olla liikaa.

10. Ainiin ja vielä ne pari pikkujuttua..

Yllälueteltujen hankintojen lisäksi ostoslistalla on vielä uuteen kotiin tarvittavat pikkujutut, kuten keittiökalusteet, kulmasohva, poreallas, kirjahylly, sauna, kodinhoitohuoneen kalusteet, pari telkkaria, työpöytä, meikkipöytä, kahden wc:n kalusteet, ruokailuryhmä, nurmikko, 11 puuta, pihakalusteet sekä seinät, katto ja kaikki muu tarvittava siihen taloon, johon nämä tulevat. Mutta nämä ovat tosiaan niitä pikkujuttuja, jotka hoituvat käden käänteessä pikkurahalla, joten ei mietitä niitä sen enempää.

Lähetän haasteen eteenpäin kahdelle blogiani ihan ensimmäisten joukossa kauankauan aikaa sitten kommentoineelle kaverille, eli Tamarind Heavenin Hipulle sekä Annan tuvan Annalle. Ostoslistat jakoon tytöt!

Hiljaa hyvä tulee

Tiedoksi teille, jotka olette miettineet miten projektini nimeltä "Kokkaa läpi koko Jamie Oliverin reseptikirja" sujuu, niin kiitos kysymästä, se sujuu oikein hyvin. Olen touhuillut pikku keittiössäni kaikessa hiljaisuudessa jos jonkinlaista Jamien ruokaa ja kyllä se vaan on edelleen niin, että herran ruoissa kaikki tuntuu olevan enemmän kuin kohdallaan. Maut sopivat mielettömän hyvin yhteen ja kirjaa läpi kokatessa tulee tutustuttua moneen sellaiseen raaka-aineeseen, joihin ei normaalioloissa tulisi tökättyä kokkiveistään. Sangen opettavaista siis.

Olen kokannut tähän mennessä ehkä noin kaksi viidesosaa kirjan annista. Vaikka paljon on jo tehty niin vielä enemmän on tekemättä. Projekti on kuitenkin niin antoisa etten ahdistu sen hitaan tuntuisesta etenemisestä, vaan käyn reseptejä läpi kaikessa rauhassa tietäen, ettei tälle projektille ole deadlinea. Esimerkiksi kaikki grilliohjeet odottelevat kiltisti sitä, että saamme talon valmiiksi ja hankittua sen pihalle grillin, jossa voin valmistaa sitten joskus Jamien grilliherkkuja. Myös friteerausta sisältävät ohjeet odottelevat aikaa kun Ukkeli on keittiössä apunani, sillä kuuma öljy ja minä saatamme olla vaarallinen yhdistelmä.

Homma sujuu siis omalla painollaan kaikessa rauhassa ja ottaa aikaa vielä ainakin vuoden, todennäköisesti useampiakin. Tässä kuitenkin todisteeksi projektin etenemisestä muutama Jamien kotona -kirjasta kokkaamani ruoka, joita ei ole aiemmin blogin sivuilla näkynyt:

Omatekemä marenki päärynöiden, suklaakastikkeen, kermavaahdon ja pähkinöiden kera. Voin veikata että olisin tuskin tullut valmistaneeksi marenkia itse ilman tätä kirjaprojektiani, sillä olin kuvitellut sen olevan jotenkin kamalan vaikeaa. Vaan sitähän se ei ole, kiitos vaan Jamielle tämänkin asian opettamisesta.

Tämä dippisetti tuhoutui samalla kun paikkasimme aukkoa elokuvasivistyksessämme katsomalla Schindlerin listan. Oli muuten hyvä leffa, vaikka se olikin vanha ja pitkä, mikä ei yleensä lupaa hyvää elokuvista puhuttaessa. Karu aihe jaksaa kuitenkin kiinnostaa minua aina ja elokuva oli karmaisevan todentuntuinen ja koskettava. Ruoasta sen verran, että täytyy myöntää tämän dipin epäilyttäneen minua suuresti lueskellessani sen reseptiä kirjasta, mutta hyväähän siitä tuli.

Yllä taas esimerkki raaka-aineesta, johon en välttämättä tarttuisi heti ensimmäisenä sompaillessani lihatiskillä. Kyseessä on siis lammas, joka tuo monelle mieleen tunkkaisia assosiaatioita vanhasta märästä villasukasta. Ei mikään helpoin valmistettava siis, mutta Jamien ohjeilla lampaan valmistaminen onnistui meikätumpeloltakin. Lampaan kanssa syötiin kaalia, kapriskastiketta ja juuresmuussia.

Farouge

Kuten niin moni muukin, myös minä pidän matkustelusta aivan hurjan paljon. Tulevia matkoja on ihana suunnitella ja ahdistun helposti, jos tiedossa ei ole mitään matkaa, ei edes pienenpientä Tallinnan risteilyä. Haaveilen mielelläni myös unelmamatkoista, joita ei todellisuudessa ole mahdollista toteuttaa ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Tämän vuoden keväänä toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni kun buukkasimme Ukkelin kanssa Karibian risteilyn (josta en ole vieläkään kirjoittanut blogiin, uuuupsista..). Olin haaveillut Karibian risteilystä jo pitkään, mutta en ihan oikeasti uskonut koskaan pääseväni sinne, paitsi ehkä hyvällä tuurilla joskus mummoeläkeläisenä. Karibian risteilyn toteuduttua seuraava suuri unelmani on matka Havaijille. Vielä minä senkin joskus toteutan..

Sillä aikaa kun ulkomaan matkat ovat pelkkä haave vain, voi tehdä pieniä makumatkoja eri maiden keittiöihin. Eräänä iltana menimmekin libanonilaiseen ravintolaan syömään kolmen ruokalajin menun, ja totta tosiaan, kun unohti vastapäätä katua näkyvän entisen työpaikan ikkunan ja helsinkiläisen maiseman, pystyi kuvittelemaan olevansa Libanonissa. Pienet ravintoloissa tapahtuvat makumatkat ovat siinäkin mielessä kivoja, että näin voi käydä (tai siis leikkiä käyvänsä) myös sellaisissa maissa, joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä. Hyvänä esimerkkinä tästä on juurikin Libanon, jonne en olisi kirmaamassa heti ensimmäisenä lottovoiton osuttua kohdalle.

Ruoan puolesta Libanon matkakohteena kyllä houkuttelisi, sillä Farougessa maistelemamme libanonilaiset ruoat olivat hyviä kavereita makunystyröideni kanssa. Alkuun pieni pöytämme kannettiin täyteen mezejä (nuo kaaaikki ruoat tuossa yläpuolella), vai miksi ne pikku naposteltavia Libanonissa kutsuvatkaan. Omia lemppareitani olivat nuo ihanat sienet sekä hauskan näköinen hummus.

Runsaan meze-tarjoilun jälkeen siirryimme pääruokaan, joka oli yllätyksekseni melko pieni, varsinkin kun ajattelee, että nuo kaksi lihavarrasta oli tarkoitettu kahdelle ihmiselle. Alkupalojen jälkeen pienehkö pääruoka oli meille oikein sopivan kokoinen, mutta voin kuvitella herra pullistelijabodarikaverusten ilmeet, kun heidän eteensä kannetaan tuollaiset vartaat. Ei taida proteiinimäärä riittää, mutta pullistelijabodarit voivatkin mennä muualle syömään lihamättönsä.

Jälkiruoaksi sai valita vaniljajäätelöpallon tai mustikkasorbettia. Ajattelimme ensin ottavamme tietenkin molemmille mustikkasorbettia, sillä vaniljajäätelö on tylsää, mutta onneksi päähäni livahtanut mielenhäiriö sai meidät tilaamaan molempia, jotka söimme sitten puoliksi. Vaniljajäätelö oli nimittäin heittämällä parempaa kuin sorbetti, vaikkei sorbetissakaan mitään vikaa ollut. Vaniljajäätelö oli vain ihan mielettömän hyvää. Melkein yhtä hyvää kuin Kälyn ja Insinöörin omatekemä vaniljajäätelö, joka on ehdottomasti parasta koskaan maistamaani vaniljajädeä. Näköjään tylsästä ja tavallisestakin voi tehdä todellista herkkua.

Myös viinivalinta osui tällä kertaa aivan nappiin ja olimme jo kirjoittamassa viinin nimeä muistiin, kunnes hoksasimme älykkäinä ihmisinä kameran. Sillähän voi ottaa kuvan viinipullon etiketistä niin ei tarvitse kirjoittaa koko litaniaa kännykän muistiin tai majavavihkoon, eli eräänlaiseen muistikirjaan jota kannan aina mukanani. Voi himpura että me ollaan fiksuja. Ajatella, kameraa voi käyttää vaikka mihin! Joopajoo, tässä hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertainen ihminen repii riemua hoksatessaan muille päivänselvän asian.

Kaiken kaikkiaan Farouge oli ja on oikein viehättävä ravintola. Kokeile vaikka seuraavalla kerralla kun kaipaat hieman vaihtelua lautasellesi.

Kalafondi

Saatuani paketillisen Knorrin fondeja kotiin, oli selvää, että uutuusmakua kalafondia pitää päästä kokeilemaan mahdollisimman pian. Fondipakettihan liittyy toimintaani Buzzadorina, ja voit lukea siitä lisää täältä.

Löysin Maku.fi:n sivuilta näppärän oloisen kermaisen rapu-maissikeiton reseptin ja sitä meikäkokki sitten keitteli, kun olin havahtunut neljän tunnin keittiösuunnittelun jälkeen siihen, että on nälkä. Kummasti se aika juoksee kun keskittyy johonkin kivaan tekemiseen. Vaikka ruoanlaitto ja syöminen on melkein parasta maailmassa, harmitti minua keskeyttää hyvään vauhtiin päässyt suunnittelutyö vain sen takia että ihminen tarvitsee ruokaa. Ihan tyhmää. No mutta, keitto syntyi nopeasti ja maku oli niin mainio, että päiväunilta syömään herännyt Ukkelikin täytti lautasensa yhä uudelleen ja uudelleen makoisalla rapukeitolla.

- 2 rkl voita

- 1 sipuli

- 1,5 rkl vehnäjauhoja

- 4 dl kala/-kanalientä (tai kalafondi ja 5 dl vettä)

- 4 dl kermaa

- 200 g maissia

- 200 g rapua (tai surimia)

- suolaa

- tabascoa

- valkopippuria

Kuullota pilkottu sipuli kattilan pohjalla voissa. Lisää joukkoon fondi ja vesi (tai valmis kala-/kanaliemi) sekä vehnäjauhot. Kiehuta viitisen minuuttia ja lisää sitten kerma. Kuumenna kiehuvaksi, pienennä sitten lämpöä ja lisää ravut tai surimit (pilkottuna mielellään) sekä maissin pipanat. Mausta ja syö.

I niin kuin Italia(lainen ruoka)

Minulla on ollut intohimoinen, ellei jopa pakkomielteinen, suhde kaikkea Italiaa liittyvää kohtaan niin kauan kuin muistan. En todellakaan tiedä miksi olen kohdistanut palavat intohimon tunteeni juuri tätä maata kohtaan, teinhän ensivierailuni Italiaan vasta kolme vuotta sitten. Jotenkin vaan olen onnistunut koukuttumaan jo pikkumukelona lähes kaikkeen Italiaan liittyvään ja pahasti.

Muistan valinneeni ala-asteella maaesitelmäni aiheeksi Italian ilman pienintäkään tuumailutaukoa. Teini-iässä fanitin formulakuski Giancarlo Fisichellaa vain koska hän on italialainen (ja aika söpö sellainen, sekin saattoi ehkä hieman vaikuttaa). Ammattikorkeakoulussa oli selvää, että luen kaikki mahdolliset Italian kurssit (mikä jäi harmikseni vain kahteen kurssiin pätevän opettajan puuttuessa) ja matka Italiaan on ollut haaveenani niin kauan kuin muistan. Kun sitten vihdoin astuin koneesta saapasmaan lentokentälle, tuntui kuin olisin saapunut kotiin, ja hämmentävä yhteenkuuluvuuden tunne säilyi koko reissun ajan. Minä ja Italia. Toimii.

Ruokaharrastajana myös italialainen ruoka on toki erittäin lähellä sydäntäni. Olen haalinut kotiini italialaisesta keittiöstä kertovia ruokakirjoja, kokkaan mielelläni italialaisia herkkuja, juon saapasmaan viinejä ja viihdyn mainiosti italialaisissa ravintoloissa. Siksipä aakkossarjani I-kirjain edustaa itseoikeutetusti Italiaa ja italialaista ruokaa.

Ruoka on italialaisille, kuten myös minulle, erittäin tärkeä asia. Ehkä maailman tärkein. Illallinen on päivän merkittävin ateria ja se nautitaan mielellään koko suvun kera isossa pöydässä pitkään istuen. Ruokalajeja on paljon ja moni onkin varmasti kuullut puhuttavan antipastoista, primo sekä secondo piattoista, contorneista ja dolceista. Mutta mitä ne oikeastaan pitävät sisällään? Minäpä kerron, kera italialaisessa Annankadulla sijaitsevassa Vaelsa-ravintolassa napattujen kuvien:

Antipasto tarkoittaa alkupalaa ja se syödään luonnollisesti ensimmäisenä. Antipasto voi olla bruschettaa, salaattia, tapas-tyylisiä pieniä juttuja, juustoja, italialaisia salameja, tomaattia mozzarellan sekä basilikan kanssa tai vaikkapa vitello tonnatoa (kuvassa), eli vasikanlihaa, tonnikalamajoneesia ja kaprista. Yksi lemppareimmista antipastoista ovat myös prosciuttoon käärityt melonin palat. Nam.

Antipastojen jälkeen syödään primo piatto, eli illallisen hiilaripläjäys. Primo piatto on usein pastaa, joita italialaisessa keittiössä riittää yllin kyllin, tai vaikkapa risottoa. Ukkeli valitsi itselleen illallisellamme kuvassa olevan pasta carbonaran, jonka päälle sai ripotella itse parmesaania niin paljon kuin haluaa. Eli paaajon, todella paaajon.

Secondo piatto on lähimpänä meidän mielikuvaamme pääruoasta ja se sisältää lihaa tai kalaa. Kasvisruokailija voi ottaa secondo piatokseen vaikkapa kasvispaistoksen. Mikä taasen eroaa suomalaisesta pääruoka-annoksesta on se, että lisukkeet tilataan erikseen, ja ne myös tuodaan pöytään erillisessä kulhossa, josta voit nostaa lisuketta itse lautasellesi. Contorniksi voit valita vaikkapa perunaa, vihanneksia tai salaattia. Me otimme tällä kertaa rosmariiniperunaa ja paistettua pinaattia. Vaikea arvata kumpi on minun ja kumpi Ukkelin.. Pääruokamme oli naudan sisäfilettä chianti-kastikkeella.

Ja sitten päästään dolceen, eli jälkiruokaan (dolce=makea). Tunnetuimpia italialaisia jälkiruokia ovat ainakin tiramisu, pannacotta sekä ihanaihanaihana italialainen jäätelö (gelato) sekä sorbetit. Me herkuttelimme kahdella ensiksi mainitulla. Näiden ruokien lisäksi nautiskelimme kannullisen talon punaviiniä sekä viinin kera pöytään tuotuja pehmeitä leipäpaloja oliivitahnalla.