Mulla oli synttärit!

Syntymäpäiväni oli tänä vuonna vaaleanpuna- ja pinkkisävytteinen. Vaaleanpunaisuus alkoi työpöydältäni, jonka päälle oli ilmestynyt heti aamulla ihana kukkakimppu. Kimppua ihasteltiin kovasti muun muassa sisustussuunnittelun kurssilla, jonne kipitin suoraan töistä kukkaset mukanani. Kurssin vetäjä muistaakin minut nyt sinä tyttönä, jolla oli se ihana kukkakimppu. Nimeäni hän ei muista (se onkin kyllä aika vaikea, terveisin Marina..Marita..Mar..no, se uusi/ruskeahiuksinen/pitkähiuksinen/tossa istuva tyttö), mutta kukat jäivät mieleen enkä yhtään ihmettele miksi.

Vaaleanpunaista oli myös leipomissani synttärimuffinsseissa, jotka kiikutin perinteiden mukaisesti työpaikalleni. Työpaikka vaihtuu, mutta synttärimuffinssit pysyvät! Muhvarit maustoin valkosuklaalla, mansikalla sekä vaniljalla, ja koristeeksi laitoin vaaleanpunaisen valkosuklaakuorrutteen lisäksi suklaisia syksyn lehtiä.

Kuten viime vuonnakin, synttäreihini kuului myös tänä vuonna heppailua viikottaisen ratsastustunnin merkeissä, ravintolaillallinen sekä Ukkelin valmistama herkkuaamiainen. Lahjojakin sain ja olin niistä kovin iloinen. Armotonta biletystä sen sijaan ei tänäkään vuonna nähty, sillä eihän nyt vanheneva ihminen jaksa rellestää yötä myöten. Ravintolaillan jälkeen kävimme sentään vielä sivistyneesti kuohuviinilasillisilla kunnes kipitimme bussipysäkille ja kotiin.

Aamupala (pekoni on parasta ja hilloleipä tuo mieleen etelän lomien aamiaiset)

Yhdestä lahjapaketista paljastui tuliaisia kaukaa Aasiasta (kyllä vain, namupussi on revitty jo auki allekirjoittaneen toimesta ennen kuin ehdin kaivaa kameran esiin)

Illallinen nautittiin tällä(kin) kertaa Cantina Westissä. Grande Fiesta -buffetin herkuilla sai jälleen mahan täyteen ja buffa oli uudistunut hieman sitten keväisen vierailumme entistäkin parempaan suuntaan. Lihoja ei tarvinnut jonottaa lihamieheltä/-naiselta, vaan homma sujui nopeammin nappaamalla hevosenlihat itse buffapöydästä. Toinen huomaamani uudistus koski jälkkäripöytää, jonka valikoima oli vielä parempi kuin viimeksi. Ruokapuoli siis kunnossa kuten aina.

Juomapuolikin oli kunnossa, sikäli mikäli tarjoilijamme muisti tuoda tilaamamme juomat pöytäämme. Tequilatyttökin vieraili pöydässämme useammin kuin oma tarjoilijamme, ja pirteältä tyttöseltä otimmekin tequilashotit perinteisten huutojen säestämänä.

Harmittaa kovasti, että joudun kirjoittamaan näin lemppariravintolastani, mutta palvelussa oli paljon parantamisen varaa nimenomaan tarjoilijamme osalta. Okei, hän oli ehkä uusi eikä suomenkielikään kuulostanut hänen äidinkieleltään, mutta siinä vaiheessa on aiheellista harmistua, kun laskuja joutuu odottamaan kohtuuttoman kauan (minä olen oikeasti hyvin kärsivällinen ihminen, mutta nyt minuakin alkoi ärsyttää) ja kun ne vihdoin tulivat, oli niissä käsittämättömän paljon virheitä. Ja kun laskut tuotiin pitkän ajan kuluttua korjattuna pöytään, oli niissä edelleen virheitä. Voivoi, ei näin..

Juomat sai nopeammin tiskiltä kuin tarjoilijalta, sillä tarjoilijamme ei jostain syystä löytänyt tietään pöytäämme, vaikka kuinka yritimme vinkata hänelle. Toivon ja uskon tämän olleen harvinainen moka Cantina Westiltä, sillä lukuisia kertoja ravintolassa syöneenä en ole aiemmin törmännyt näin surkeaan tapaukseen kuin tarjoilijamme oli. Harmillista vain, että osa seurueestamme vieraili ravintolassa ensimmäistä kertaa ja vannoi sen olleen myös viimeinen kerta, enkä yhtään ihmettele tämän kokemuksen jälkeen. Kieltämättä huono palvelu latisti tunnelmaa aika reippaasti, vaikka Cantina West tunnetaankin iloisena ja viikonloppuisin jopa riehakkaana ruokaravintolana. No mutta, kuten sanoin, ruoka oli sentään hyvää.

Jotta sain mässäillä buffetin herkut hyvällä omatunnolla, kulutin kalorit aikaisemmin päivällä ennakkoon seuraavissa merkeissä. Huomatkaa teeman mukainen vaaleanpunainen paita (eli nuo pienet vaaleat läntit kaiken pimeyden keskellä), jonka päälle eksyminen oli kylläkin vahinko, mutta joka sopi hyvin synttäriviikonloppuna vallinneisiin vaaleanpunaisiin sävyihin:

Jee, löysinpäs sopivan epäselvän kuvan, jotta ette näe totuutta taidoistani (tai naamaani, trust me, se vasta olisikin kauheaa!) vaan luulette minun olevan todella hyvä ja taitava lajissani (niin ja äärimmäisen kaunis toki myös). Alla oleva hevonen sen sijaan on oikeasti todella huikea estehepo ja saa tällaisen tunarinkin tuntemaan itsensä pienen hetken verran oikeaksi esteratsastajaksi, eikä vain hevosen harjassa kaksin käsin paniikissa roikkuvaksi häiriötekijäksi. Seuraavaa estetuntia odotellessa lähetänkin ratsastukseopettajalleni telepaattisen viestin, että saisin silloinkin tuon saman hepan alleni. Kuule mun toive, mä haluan Felian..

Kanafondi

Ensimmäisenä Knorrin Fond "Du Chef" -kuutioista testiin pääsi kanafondi. Tyrkkäsin fondia kanapastan sekaan ja täytyy myöntää että hyytelömäinen kuutio toi yllättävän kivasti lisämakua pastakastikkeeseen. Tulenkin antamaan ainakin tämän kokeilun perusteella hyvää palautetta fondista Buzzador-raporttia kirjoittaessani. Lisää Buzzador-toiminnasta, johon tämäkin tuotetestaus kuuluu, voit lukea täältä.

Sen lisäksi että halusin päästä testaamaan uusia fondejani, oli minulla aivan kamalan pakottava tarve saada sinihomejuustoa. Tiedättehän, välillä vaan iskee näitä omituisia himoja. Enkä todellakaan aio edes mainita nyt mitään siitä, että mahassani olisi muka vauva. Ei ole, ruokahimoja voi olla ilman vauvaakin. Sinihomejuusto ei ole minulle kovin tyypillinen himotuksen kohde, joten nyt jouduin hieman miettimään keksiäkseni jonkin kivan sapuskan, johon voin tyrkätä tuota voimakkaan makuista juustoa. Pähkäilyn jälkeen marssin kauppaan rekkamiehen saappaissani (todella oleellinen tieto, tiedän) ja kaappasin hyllyiltä mukaani seuraavat kaverit:

- No sitä sinihomejuustoa. Koko paketti uutta pehmeämpää mallia, sillä pitihän sitäkin päästä kokeilemaan.
- Täysjyväpastaa
- Maustamatonta broiskusuikaletta vaatimattomat 600 g, että riittää sitten Ukkelillekin.
- 2,5 dl kermaa
- kaksi yksikyntistä valkosipulia
- persiljaa
- parmesaania
- ja se Knorrin kanafondi (tai kaksikin)



Ruskista kanat pannulla ja mausta ne mielesi mukaan. Minä tyrkkäsin sekaan pitkästä aikaa menneiden vuosien lemppariani valkopippuria, ja se toikin mukavasti potkua muuten hyvin pehmeän makuiseen kanapastaan. Laitapa muuten myös pasta kiehumaan näillä main.

Kun broiskusuikaleet ovat paistaneet itsestään salmonellan pois (eli suomeksi siis kypsyneet tarpeeksi), kippaa kerma sekä sinihomejuusto joukkoon ja mausta kastike Knorrin kanafondilla, murskaamillasi valkosipuleilla, persiljalla ja jos maku kaipaa mielestäsi jotain muutakin, lisää toki haluamaasi ainesosaa. Minä lisäsin tässä vaiheessa vielä hieman lisää pippuria.

Kun kaikki on valmista, kippaa lautasellesi pastaa ja sen päälle kastiketta. Viimeistele annos reippaalla kasalla parmesaania ja nauti. Yksinkertaista ja hyvää.

Buzzador-Martina

Moni on varmasti jo kuullut Buzzadoreista ja buzzaamisesta, mutta jos outo mehiläisen ääntelyä muistuttava sana on vielä vieras, lukaise seuraava tietoisku ja olet taas piirun verran viisaampi:

Buzzador on suositteluun perustuva ja sosiaalisia medioita hyödyntävä markkinointikeino. Buzzador-kampanjoiden idea on perusperiaatteiltaan se, että yritykset lähettävät haluamiaan tuotenäytteitä kokeiltavaksi Buzzadoreille, jotka ovat aivan tavallisia hommaan mukaan halunneita kuluttajia. Buzzadorit jakavat tuotenäytteitä kavereilleen ja kertovat heille tuotteesta tai palvelusta, minkä jälkeen Buzzador kokoaa omat ja kavereidensa mielipiteet raporttiin, joka saatetaan yrityksen tietoon.

Yritykset saavat tällä tavoin näkyvyyttä tuotteelleen tai palvelulleen sekä kuluttajien rehellisiä mielipiteitä tuotekehittelynsä tueksi. Buzzadorit hyötyvät systeemistä pääsemällä kokeilemaan kiinnostavia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä saamalla mielipiteensä kuuluviin. Jos haluat liittyä Buzzadoriksi, lisätietoa saat Buzzadorin nettisivuilta (google löytää..). Jos päätät liittyä joukkoomme, ilmoitathan rekisteröitymisen yhteydessä suosittelijaksi Martina84:n, eli minut.

Jos joku ei jo arvannut, toimii bloggaajanne siis Buzzadorina ja tällä kertaa testissä ovat Knorrin annosfondit. Makuina Fond "du Chef" -fondikuutioissa ovat liha-, kana-, kasvis- ja uutuutena kalafondi. Fondit eivät sisällä lisättyjä arominvahventeita, säilöntäaineita tai keinotekoisia väriaineita. Fondeja voi käyttää kaikkeen ruoanlaittoon lisäämällä ne ruokaan joko sellaisenaan, tai liottamalla hyytelömäisen fondin ensin 5 dl kuumaa vettä.

Voit käyttää fondeja esimerkiksi liemikuutioiden tapaan, maustamaan leivonnaisia tai kastikkeita yms. Vain mielikuvitus on rajana! Katsotaan millaisia herkkuja minä saan niistä aikaiseksi. Muutama idea on jo mielessä ja odottelenkin soppakauhat syyhyten, että pääsen touhuamaan keltaisen keittiön puolelle fondien kanssa.

Caesar-salaatti suomalaisittain

On siellä jossain alla vähän vihreääkin..

Sarjassamme Martinan noloja paljastuksia myönnetään tällä kertaa, että yksi lempilehdistäni on Pirkka! Joo, ihan oikeasti on, mutta saanen lievittää järkytystänne kertomalla heti perään, että toinen lempparilehteni on sentään lehti, joka tottelee nimeä Yhteishyvä. Näistä jos jompikumpi joutuu lehtiroskiin ennen kuin ehdin ne lukea pääsee varmasti itku. Vaan ei hätää, yleensä kyttään lehtien saapumista niin innokkaasti, että ehdin napata ne lähes tulkoon postinjakajan kädestä.

Postinjakajasta puheen ollen, omallamme on ote lipsunut pahemman kerran viime aikoina, sillä saapunutta postia lajitellessani olen joutunut tekemään kolmannen kasan Ukkelin ja Martinan kirjekasojen lisäksi. Kolmanteen kasaan lajittelen naapurien kuoret, jotka käyn sitten tiputtelemassa oikeiden omistajien postiluukuista sisään. Että jos vaikka vähän tsemppaisit jatkossa arvoisa postinjakajamme.

Nojoo, eipä tuo iso homma ole pudotella kuoria naapureiden postiluukuista sisään, mutta olisihan se suotavaa, että postit menisivät suoraan oikeille omistajille. Mitäs jos minun Pirkkani tai Yhteishyväni menevät vahingossa naapuriin, eivätkä he huomaa tuoda lehtiä oikeaan osoitteeseen? Sitten jäisin myös ilman Pirkka-lehden ruokaohjeita, joista nappasin peli-iltana kokeiluun caesar-salaatin suomalaisittain.

Tarvitset:

- 4 kananmunaa

- 4 viipaletta ruisleipää

- 2 rkl voita

- 2 rkl tilliä hienonnettuna

- jääsalaattia

- graavilohta

- emmentaalia

Keitä kananmunat ja pilko ne muutamaan osaan. Pilko myös leivät tikuiksi ja paista ne rasvassa mukavan rapeiksi krutongeiksi. Mausta ruiskrutongit tillillä. Huuhtele jääsalaatti ja revi tai pilko se pienemmiksi paloiksi. Paloittele myös graavilohi ja juusto sopivan kokoisiksi paloiksi ja kippaa kaikki ainekset salaattikulhoon.

Tämä salaatti maistui erityisen hyvin peli-iltamme teiniosastolle ilmeisesti graavilohen takia. Allekirjoittanutkin piti salaatista kovasti, sillä se sisälsi monia lempparimakujani. Ruisleipää, graavilohta, juustoa.. Ja jos ei ota rasvaisia krutonkeja huomioon, on salaatti myös terveellinen ja sopisi täyttävyytensä vuoksi hyvin vaikkapa työpaikkalounaalle. Pirkka-lehdessä oli ohje myös caesar-kastikkeen tekoon, mutta minä jätin kastikkeen suosiolla tekemättä, sillä pöytään oli valikoitu jo kolmea eri salaatinkastiketta.

Try us U Ra

Noniin, asia on nyt sillä tavalla, että minun täytyy kirjoittaa pähkinälajit ylös muistisääntöineen kaikkineen. Olen nimittäin miettinyt aivan liian monta kertaa mikä pähkinä on mikäkin, ja vaikka kuinka opettelen pähkinäsekoituspussini sisällön kahvitauolla ulkoa, olen unohtanut pähkinöiden nimet, tai ainakin sekoittanut ne keskenään seuraavaan taukoon mennessä. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa?

Nyt on siis otettava järeät aseet esiin ja palattava hetkeksi takaisin koulutunnelmiin muistisääntöjen keksimisen merkeissä. Olen nimittäin mestari keksimään muistisääntöjä ja etenkin erittäin typeriä sellaisia (tietäisittepä vaan, ja itseasiassa kohta tiedättekin). Pahoittelen jo etukäteen pähkinöistä keksimieni muistisääntöjen järjettömyyttä, mutta totuus on se, että mitä typerämpi muistisääntö on, sitä paremmin opeteltava asia juurtuu muistisoluihin kiinni.

Muistan edelleen esimerkiksi sen, että ruotsin sana ett bråk, bråket tarkoittaa riitaa, sillä Kauniiden ja Rohkeiden Brooke (brååke) tykkää riidellä. Tämä muistisääntö on peräisin niinkin kaukaa kuin yläaste-ajoilta, ja toimii edelleen. Lukiossa mantsan ja bilsan opella (terkkuja Pasille!) oli aivan mahtavia muistisääntöjä (otsikossa yksi niistä). Pasin muistisäännöt olivat erittäin toimivia, sillä muistan vieläkin muun muassa Afrikan lounaisrannikon valtiot miettiessäni muistisääntöä hölmön norsun rapsuttamiseta leuan alta sanoen sille samalla "Guibigui sili norsu" (Guibigui=GUInea-BIssau ja GUInea, sili=SIerra Leone ja LIberia, ja muistisäännön norsu kuvastaa tietenkin Norsunluurannikkoa).

Voihan äly ja väläys miten typeriltä nämäkin muistisäännöt kuulostavat näin kirjoitettuna, mutta kun ne ihan oikeasti toimivat ainakin kaltaisellani dementikolla. Todistuksessanikin maantiedon kohdalla komeili rivi kymppejä juurikin näiden muistisääntöjen ansiosta, ja ehkä vähän myös sen takia, että mantsa oli yksi lempiaineistani.

Asiaan, eli niihin pähkinöihin:

Tunnistatko nämä pähkinät? Jos et, niin näiden vinkkien jälkeen tunnistat:

Pekaanipähkinä on yhtä litteä kuin pelikaanin nokka. Pekaanipähkinän muistan muutenkin, joten tätä muistisääntöä ei oikeastaan edes tarvita.

Cashewpähkinä on se C:n muotoinen pähkinä, tietenkin.

Hasselpähkinän epämääräinen pyöreä muoto muistuttaa David Hasselhoffin hiuspehkoa. Hasselpähkinä on myös yhtä ruskea kuin Baywatchissa ruskettunut Hasselhoff.

Saksanpähkinä on se aivon muotoinen, ja sen muistaa siitä, ettei saksalaisilla ole aivoja.

Maapähkinän tietävät kaikki. Se ei tarvitse muistisääntöjä, sillä se on se aivan tavallinen pähkinä.

Parapähkinä on paras pähkinä, sillä se on kaikista isoin!

Pistaasipähkinänkin tietävät ainakin kaikki kanssani aikoinaan risteilleet (niitä kuoria oli joka paikassa). Aasit eivät saa pistAASIen kuorta auki.

Että näin, kiitos ja anteeksi tästä. Melkoisen levotonta juttua, mutta johan nyt on kumma jos pähkinät eivät tämän jälkeen muistu mieleen!

Niin ja kuvassa olevat pähkinäthän ovat maapähkinä, saksanpähkinä, cashewpähkinä sekä hasselpähkinä.

Yksinäiset eksyneet lampaat

Martina teki inventaarion tietokoneellaan ja löysi kasan yksinäisiä eksyneitä lampaita, jotka halusi saattaa yhteen ja päästää vapauteen. Tässä siis epämääräinen kasa mihinkään kuulumattomia yksinäisiä rassukoita, jotka ovat itseasiassa aika herkullisia kavereita. Saanko esitellä ensimmäisen lampaan, gojimarjat salaatissa:

Täälläkin on siis hurahdettu superfoodeihin (puhun nyt omasta puolestani, miehethän eivät tunnetusti tarvitse mitään terveellisiä piiperryksiä), tai oikeastaan vasta noihin punaisiin paholaisiin eli gojimarjoihin, joista olen kuullut niin hurjia kokemuksia, että olen oikeastaan ehkä vähän hullu kun uskalsin maistaa niitä. Vaan onneksi minun mahani ja gojimarjat ovat ystäviä keskenään, toisin kuin joillakuilla muilla (tästä en lähde nyt kertomaan sen enempää ettette menetä ruokahaluanne), ja olenkin popsinut marjoja muun muassa jogurtin ja salaatin seassa.

Yksinään marjat maistuvat mielestäni jotenkin kitkeriltä, mutta ruoan seassa kitkeryys katoaa ja gojit maistuvat oikeastaan melko herkullisilta. Vähän niin kuin rusinoilta, mutta paremmilta, eivätkä niin makeilta. Kyseinen salaatti oli muuten yksi onnistuneimmista jämäkokkailuistani. Kermaviilikastike, paistetut minimaissit ja juuston palaset olivat aika ihana yhdistelmä salaatissa, johon lorautin terveyspuuskissani gojimarjojen lisäksi myös siemeniä.

Tämä nätti kimppu on Maajussiperheen tuoma tuliainen, josta nappailin minichilejä lähes kaikkeen ruokaan mitä tein kimpun ollessa vielä elossa. Pienet söpöt chilit oli näppärä pilkkoa siemenineen kaikkineen tuomaan mukavaa potkua munakkaisiin, pastoihin ja kastikkeisiin. Chilikimppu oli niin nätti, että pidin sitä jopa hetken maljakossa koristeena.

Kolmas eksynyt lammas on pienenpieni sienileipä, jonka tilasin Juttutuvan listalta mielessäni pieni naposteltava, joka riittäisi selättämään pienen nälän. Kuten kuvasta voi huomata, pieni leipä olikin melkoisen massiivinen rekkamiehen eväs ja aiheutti ähkyn allekirjoittaneen mahassa. Olisin toki voinut syödä sitä vain sen verran, että nälkä kaikkoaa, mutta kun leipä oli kermaisine sienikastikkeineen, porsaanleikkeineen, pekoneineen ja suolakurkkuineen niin herkullista, etten osannut lopettaa ajoissa.

Neljännen eksyneen lampaan kuva on kadonnut, mutta kerron hänestä silti, sillä kyseessä on aika kiva vinkki etanoiden ystäville ja niillekin, jotka eivät ole vielä ymmärtäneet limaisten kavereidemme kulinaarista mahtavuutta. Jos tahdot vaihtelua etanoiden popsimiseen, tee palleroista vaihteeksi mausteista etanavoita esimerkiksi lehtipihvin kaveriksi.

Pilko etanat pieneksi silpuksi, paista niitä pannulla ja lisää paiston loppupuolella iso määrä valkosipulia sekaan. Ota pannu pois liedeltä ettei valkosipuli pala, anna seoksen jäähtyä ja sekoita se sitten pehmeäksi sulaneeseen voihin. Mausta pippurilla sekä halutessasi myös muilla lempimausteillasi (persilja ja chili ovat ainakin aika jees) ja muotoile etanavoi sitten kelmun avulla pötkyläksi, josta voit leikata nättejä maustevoinappeja aina halutessasi.

Tätä voisivat kokeilla myös he, jotka eivät ole uskaltautuneet maistamaan etanoita niiden ruman ulkonäön ja epäilyttävän koostumuksen vuoksi. Pienenä silppuna voin ja valkosipulin kanssa tarjoiltuna ruma etana on paljon helpommin lähestyttävä tapaus kuin pullea mörökölli etanapannun kolosessa.

Kukkaretki

Kävimme elokuun lopulla työporukan kanssa ihmettelemässä ruotsalaisia kukkia Tukholmassa. Vierailimme päivän aikana kukkatukussa, kahdessa ihanassa puutarhassa sekä kukkakaupassa, jonka omistaja oli mukana hoitamassa kukat Victorian ja Danielin häihin. Ah, olen siis melkein sukua kuninkaallisille, tai jotain..

Tukholmaan meidät kuljetti Silja Symphony, jonka buffetissa ahmin iltaisin mätiä ja aamulla mätitahnaa, kävelykadun kaupoissa pääsin eroon rahoistani (niitä olikin jo ihan liikaa. Hah.), baareissa maistelin muun muassa tummaa olutta ja kannella ihailin kauniita merimaisemia. Reissu oli mitä mukavin loppukesän piristys ja antoi mukavasti puhtia syksyn projekteihin.

Silja Linen buffan antimia:

Ensimmäisenä iltana minä ja hyttikaverini, eli tylsät talousihmiset, otimme rauhallisesti ja kävimme illallisbuffan jälkeen vain parilla siiderillä, jonka jälkeen kipitimme lehtikiskan kautta hyttiin vakoilemaan kävelykadulla hengailevia ihmisiä.

Katkonaisten yöunien jälkeen ryntäsimme aamiaispöytään ahmimaan pekonia, munakokkelia, mätitahnaa, omenamehua ja muita herkkuja. Oi nam, aamiaisbuffat ovat vaan niiin ihania. Laivan kiinnityttyä laituriin vaelsimme putkea pitkin delfiinibussiin, joka kuljetti meitä koko päivän pitkin Tukholman kukkamestoja.

Kukkatukun pihapiirissä oli maailman rumin hotelli ja huoltoasema, josta sai pahaa kahvia ja hyvää mehua. Tukkualueella sijaitseva Alanya Importkin herätti sydämineen mielenkiintoisia ajatuksia hysteerisen väsyneessä mielessäni, mutta jätetään ne nyt omaan arvoonsa. Juttujen taso oli muutenkin aivan järkyttävän huono ainakin allekirjoittaneen osalta koko reissun ajan, joten anteeksi vaan kanssamatkustajat ja kiitos kaverit kun kestitte aivottomia juttujani.

Ruma hotelli ja Alanya Import (miksi minä olen kuvannut niitä valtavien kukkamerien sijaan!?):

Seuraavaksi kurvasimme Zetas-nimisen puutarhan pihaan ja voi että mikä rauhallisen tunnelmallinen idylli meitä odottikaan. Kaikki oli wc:tä myöten aivan mielettömän kaunista, ja löysinpä puutarhan pihalta potentiaalisen havupuun uuden kotimme pihaankin. Puutarhasta löytyi myös neliapiloita ruukussa, enkä minä ainakaan napannut sellaista salaa hyppysiini ja tunkenut vihkon väliin kotiinviemisiksi.

Nautimme puutarhassa myös maittavan voileipälounaan ja salamileipäni oli valehtelematta yksi parhaista koskaan syömistäni leivistä. Myös leivän kaveriksi valitsemani sitruunainen juoma oli ihanaa. Kyllä ne ruotsalaiset vaan osaa..

Ennen Rosendalin puutarhaa piipahdimme Floristkompaniet -nimisessä kukkakaupassa, jota mainostettiin Tukholman parhaaksi. Minä kävin kaupassa vain ihan pikaisesti ja huonon kukkasilmän omaavan näkövinkkelistä se näytti mielestäni aivan tavalliselta kukkakaupalta, mutta minä nyt en tiedäkään kukkajutuista mitään. Kukkien tarkemman tutkimisen sijaan opettelin hyttikaverini kanssa ruotsin kielisiä sanoja koko reissun ajan, ja kielen opiskelumme kohokohta oli, kun osasimme vastata kukkakauppiaalle, että "Nej tack", kun hän tiedusteli tarvitsemmeko apua. Vähänkö me ollaan hyviä ruotsalaisia!

Viimeiseksi delfiinibussi kurvasi Rosendalin puutarhan pihaan ja täällä jos jossain sisäinen ruokabloggaajani heräsi eloon. Puutarhassa oli ihana pikku putiikki, joka sisälsi jos jonkinlaisia herkkuja, joita en kehdannut itse kuvata, mutta onneksi sain työpaikkamme mestarikuvaajalta luvan käyttää hänen kuviaan, joita koko tämä postaus on täynnä. Ihanaa kun pikku blogissani on kerrankin hyviä kuvia, vaikkei kuvien ottaja ollutkaan itse täysin tyytyväinen lainakameralla kuvaamiensa otosten laatuun. Nuo buffakuvat ja muut rumat otokset ovat minun ottamani ja eron mestarin ottamiin kuviin todellakin huomaa. Jos mulla olis paljon rahoja, mä palkkaisin itselleni kuvaajan..

Niin ihana kuin Rosendalin pikku putiikki olikin, en ostanut sieltä mitään, sillä olin päättänyt olla säästölinjalla. Sain kuitenkin työkaveriltani ihanan tuliaisen hänen käydessään putiikissa sillä aikaa kun paistattelin itse viereisellä penkillä kesän viimeisissä auringonsäteissä. Söpö namu maistui makealta kauniina kesäpäivänä antoisan kukkaretken vedellessä viimeisiään. Rosendalin puutarhassa oli tarjolla myös muun muassa ekologista jäätelöä, jota en tullut itse maistaneeksi, mutta jota työkaverini lusikoivat kovin muikean näköisinä. Taisi maistua.

Takaisin laivalle palattuamme aloimme valmistautua illalliselle, joka herkuteltiin jälleen seisovassa pöydässä ihanan aurinkoisessa ikkunapöydässä. Ja hei, voisiko olla parempaa: aurinko, meri, hyvää ruoka, viiniä ja mukavaa seuraa? Illallisen jälkeen kävimme vielä vähän kaupoissa pyörimässä ja kippistimme huolellisesti jäähdyttämällämme Fresitalla, joka koko päivän kestäneestä viilentämisestä huolimatta purskahteli kylppärin seinille niin, että siellä näytti tapahtuneen verisen murhan. Kivaa. Moi siivooja!

Omatekemä hyttijääkaappi. Ihan kuin silloin teininä..

Kokoonnuimme toisenakin iltana koko poppoon kera laivan takaosassa sijatsevaan baariin, juttelimme ja otimme jälleen kuvia takakannella. Keskiyön aikaan kävimme katsomassa hyttikaverini kanssa Midnight Shown, jonka jälkeen porukka, tai osa siitä, alkoi valua pikkuhiljaa yläkerran diskoon. Siellä meikäristeilijäkin jaksoi kerrankin bilettää melkein aamuun asti, sillä seurauksella, että seuraavana päivänä uni sekä mäkkiruoka maistuivat. Koko yön kestänyt korkkareilla jammailu näkyi ja tuntui myös jalkaraukoissani, jotka olivat aivan ruhjeilla ja väsyneet moisesta urheilusuorituksesta. Ei vanha jaksa enää..

Siinä se suunnittelee Titanic-temppujen tekemistä, tai sitten ihan vaan ihailee maisemia. Tuo vasemmassa kädessä oleva olut ei sitten äiti ole minun vaan kuvaajan. Mutta mitä onkaan piilossa oikeassa kädessä, ehkä samanlainen olut joka on tarkoitettu minulle..? Niin ja tosiaan, oli siellä reissulla niitä kukkiakin, vaikkei kuvissa näy yhtäkään.. Sen siitä saa kun ei uskalla kysyä toiselta työpaikan mestarikuvaajalta lupaa käyttää hänen ottamiaan upeita kukkakuvia. Meikätyttö on vaan pikkuisen ujo ja vähän vielä kaapissa tämän blogiharrastuksensa kanssa, vaikka elämä olisikin niiiin paljon helpompaa kun voisi aina kertoa oikean syyn sille, miksi tungen kamerani linssiä ruoka-annoksiin.

Makeita juttuja

Nyt kun ollaan päästy mutakakun makuun, jatketaan vielä hetki makeilla suklaisilla asioilla. Tällä kertaa vuorossa ovat mutakakkumaiset vaahtokarkkimuffinssit, jotka ovat juuri niin övereitä miltä kuulostavatkin. Keskeltä hieman kosteaa vaahtokarkilla viimeisteltyä suklaamuffinssia päälle sulaneella vaahtokarkkikoristeella. Todella överiä ja juuri siksi niin ihanaa! Näitä mutustettiin hyvällä ruokahalulla viime kesän The Kesäpäivänä

Ennen kuin mennään muffinssien reseptiin, muistuttaisin, että vielä ehditte äänestää Keltaisen keittiön mutakakkua mango-mascarponevaahdolla Pauligin makuparit -kisassa. Äänestämään pääset tästä ja sähköpostiosoitteen jättämällä osallistut ihanan luksusherkutteluviikonlopun arvontaan.

Ja sitten leivotaan muhvinsseja!

- 100 g sulatettua voita
- 3 dl sokeria
- 2 kananmunaa
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- 4 rkl kaakaojauhetta
- 50 g suklaata
- 1 tl vaniljasokeria
- vaahtokarkkeja

Sulata voi, rouhi suklaa ja pilko osa vaahtokarkeista pienemmiksi. Jätä osa kokonaiseksi koristelua varten ja työnnä osa suuhusi, sillä et kuitenkaan pysty vastustamaan kiusausta. Tai minä en ainakaan pystynyt.

Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaikki ainekset munasokerivaahdon sekaan, paitsi ne koristeeksi tulevat vaahtokarkit. Jaa taikina muffinssivuokiin ja laita 175-asteiseen uuniin vartiksi. Älä pelästy vaahtokarkin aiheuttamaa kuohuntaa muhvareiden syövereissä. Se kuuluu asiaan ja on oikeastaan aika hauskaa seurattavaa.

Ota muhvarit uunista ulos, asettele jokaisen päälle vaahtokarkki koristeeksi ja laita uuniin vielä noin kymmeneksi minuutiksi. Anna jäähtyä tarpeeksi, kuuma vaahtokarkki on petollinen kaveri, eikä palaneella kielellä ole kiva herkutella loppuja suklaa-vaahtokarkkimuffinsseja.

Mutakakku ja mango-mascarponevaahto

Kuten allaolevasta viikonlopun pikapostauksesta käy ilmi, myös minut kelpuutettiin Pauligin Makuparit-kilpailuun melkoisen kovaan seuraan Kinuskikissan ja muiden leipurisankareiden kanssa. Olinkin enemmän kuin otettu saadessani kisakutsun sähköpostiini, ja kun pahvilaatikollinen kahvipaketteja saapui kotiin maisteltavaksi, kävi aivoissani sellainen kuhina ettei ole ennen nähty kisaleipomusta miettiessäni.

Maisteltuani saamiani kahvinäytteitä ihastuin Paulig Papua New Guinea alkuperämaakahviin niin totaalisesti, että valinta käyttää sitä kilpailussa oli helppo. Halusin yhdistää runsasaromisen kahvin johonkin todella suklaiseen jälkiruokaan, mutta halusin korostaa myös kahvin vienoa mangovivahdetta käyttämällä kyseistä hedelmää reseptissäni. Hetken pähkäiltyäni päätin tehdä Paulig Papua New Guinea -kahvin kaveriksi syntisen suklaisen mutakakun sekä pehmeää mango-mascarponevaahtoa. Makean mausteinen kahvi täydensi upeasti tahmean mutakakun ja keveän vaahdon liittoa tehden makunautinnosta täydellisen. Kahvissa maistuva tummaksi paahdettu kaakao sopii hyvin yhteen suklaisen kakun kanssa ja mango-mascarponevaahto tuo esiin kahvin ihanan mangoisen vivahteen.

Mutakakku:

- 200 g voita
- 4 kananmunaa
- 4 dl sokeria
- 3 dl vehnäjauhoja
- 6 rkl kaakaojauhetta
- 2 rkl vaniljasokeria
- 1 tl suolaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 130 g suklaata rouheena

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään ja vatkaa ne vaahdoksi. Sulata voi ja sekoita se munasokeriseokseen. Lisää kuivat aineet sekä puolet rouhitusta suklaasta, sekoita hyvin ja kippaa taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia, niin että sen reunat kovettuvat, mutta keskus jää löysäksi. Anna kakun jähmettyä kunnolla, mieluiten yön yli, ja koristele se ennen tarjoilua lopulla suklaarouheella.

Mango-mascarponevaahto:

- 1 purkki mangososetta (Piltti)
- 2,5 dl mascarponea
- 2,5 dl vispikermaa
- 1 tl sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla. Sekoita mascarpone ja mangosose kermavaahdon joukkoon ja vatkaa seos kuohkeaksi vaahdoksi. Tarjoile mutakakun kanssa.

Iso kiitos kakun onnistumisesta kuuluu työkavereilleni, jotka olivat tukena reseptin kehittelyssä ja jotka ovat kakun kukkakoristeiden takana. Eivätkö ne piristäkin kivasti ruskeaa mutakakkumöhkälettä? Vielä isompi kiitos kuuluu kaikille kakkuani äänestäneille ja heille, jotka rientävät tästä linkistä sitä äänestämään. Tuntuu hurjalta että minun pienen bloggaajan kakku on kilpailusivustolla kaikkien nähtävillä aivan mielettömän upeassa seurassa. Oikeasti, MINÄ mukana leivontakilpailussa, kukapa olisi uskonut?