There were is mill, there is a road

Keltaisessa keittiössä ei vappuaattona juhlita ruoalla, sillä töiden jälkeen minulla on vain noin tunti aikaa muuntautua Martina Aitolehdeksi, ja transformaation jälkeen pitääkin jo rientää Tero Pitkämäen keihäs kolmantena jalkana vappubileisiin. Ruokaa en siis todellakaan ehdi laittaa, hyvä jos ehdin edes syödä.

Illan kuohujuomien lisäksi, ja niiden takia, olisi hyvä kuitenkin saada jotakin vatsantäytettä ennen skumppapullon avaamista. Niinpä suuntasin ensimmäistä kertaa yli vuoteen einestiskin eteen. Voi niitä muistoja, jotka tulvivat mieleeni.. Hedelmäkana-annosta, lihapullia ja muussia, tonnikalapastaa, kanakeittoa ja muita mikroaterioita on lämmitetty niin monta kertaa aikoinaan Tiimarin takahuoneessa. Oi niitä aikoja, ne tahtoisin niin elää uudelleen.. tai sitten en, mutta ei mennä nyt siihen..

Hedelmäkana oli ykköslempparini myyjätätiaikoinani ja olinkin hyvin hyvin hyvin syvästi pettynyt kun sitä ei löytynyt vakkarikauppani hyllystä. Voi nyyyyh.. Oli siis tyydyttävä kasviskiusaukseen, joka sekin kyllä kuului top 10 työeväisiini silloin joskus. Kasviskiusaukseen liittyy myös muisto ensimmäisestä ja toistaiseksi viimeisestä tekemästäni reklamaatiosta, jonka aiheuttajina olivat annoksestani löytynyt kivi sekä kuulemani tarinat avokätisistä hyvityksistä, joita valittajat usein saavat. Minä sain lahjakortin, jolla sain ostettua eväät viikoksi töihin. Ei huono sekään.

Kasviskiusauksen lisäksi illan sapuskoihini kuuluu ehkä, toivottavasti ja mitä luultavimmin myös tämä:

Älä välitä taustalla näkyvistä ulkoministerin hienoista säärystimistä. "Eihän täällä metsän keskellä kukaan näe miten urpolta näyttää", sanoi hän, jonka jalat eivät tienneet pääsevänsä julkiseen blogiin..

"Tuut aivan lähelle, teet juuri oikeen

Sä saat multa kaiken taas uudestaan

Sut viedä saan.

Mä täytän kaikki sun haaveet,

Ne joita sä muilta et tohdi ees toivookkaan

uudestaaan.

Me salarakkaita ollaan, salaisen rakkauden aikaa.

Salaisen rakkauden aikaa

Me salarakkaita ollaan, salaisen rakkauden aikaa,

sut viedä saan.

Mä tarjota voin jotain parempaa.

Jotain mistä muut eivät tietää saa

Sä oot varattu mies ja mä tiedän sen.

Olisitko mun vain salaa.

Sä toisen oot ei se haittaa saa.

Ota mut nyt."

(Salarakkaat - Salarakas)

Piti laittaa vain pieni pätkä kyseisestä biisistä, mutta kuten voitte itsekin todeta, sanat ovat niin upean kekseliäät, äidinkielellisesti täydelliset ja muutenkin aivan mahtavat, etten osannut karsia niitä tämän enempää. Paras biisi ikinä! Kuulisittepa melodian!

Glada vappen!

Ristorante Momento

Taidan olla hieman jälkeenjäänyt, sillä ruokapostaukseni tulevat lähes aina vähän tai vähän enemmänkin jälkijunassa. Tästäkin ruokailuhetkestä on jo aikaa, mutta vasta nyt saan kerrottua siitä teille kaikille kahdelle lukijalleni. Olimme siis Itäkeskuksessa sapuskoimassa Vilukissan ja Maajussin morsiamen kanssa. Ravintolatarjontaa kierrellessämme ja kauppakeskuksen käytävillä kaarrellessamme päädyimme lopulta istahtamaan Ristorante Momentoon.

Vaatimattoman oloinen ravintola yllätti ainakin minut ihanalla lohisalaatillaan. En odottanut kummempia, ja ehkä juuri siksi annos onnistuikin riemastuttamaan. Lautasella oli jos vaikka mitä sitruunasta ja perunasalaatin näköisestä valkoisesta mönjästä lähtien. Ei se siis oikeasti perunasalaattia ollut, me vain tyydyimme nimeämään sen siksi kun ruokatietämyksemme ei muuhunkaan pystynyt.

Annos oli sen verran iso että minun pieneen (kröhöhöm..) mahaani se ei mahtunut alkuunkaan. Sain juuri ja juuri tärkeimmät, eli lohen, leivän ja oliivit syötyä, mutta ihan liikaa jäi lautaselle. Maku ei ollut syyllinen ruoan syömättä jättämiseen, sillä hyvää tämä todellakin oli. Ehkä nälkäni ei vaan ollut tuona päivänä kovin suuri, tai sitten annos tosiaan oli hyvin täyttävä. Mene ja tiedä.

Kauppakeskusravintolaksi Momento oli rauhallinen ja mekin pystyimme rauhassa jutustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Ihan niin kuin ympäröivät ihmiset olisivat ennenkään estäneet meitä huutamasta suurimpia salaisuuksiamme julki. Täällä ei kuitenkaan ylimääräisten korvien vaaraa ollut jos se jotakuta kiinnostaa, sillä lisäksemme syömässä oli vain muutama itäisen keskuksen kulkija.

"Minä taidan olla tavallinen aivan

kun Itäkeskukseen sut vien

susta eksyn, pyydän kuuluttamaan

kovaäänisistä nimes kuulla saan.

(Kaija Koo - Illan tullen)

Pastamania

Kaksi vuotta sitten Ibizalla keitellyistä pussikeitoista alkanut keittokauteni on vihdoin päättymässä. Johan tässä on ehditty keittoja lusikoidakin.. Keittojen lisäksi keittiöni on vallannut toisinaan myös salaatit, leipä, peruna tai vaikkapa kala, mutta nämä villitykset ovat ärhäkämpiä ja kestävät vähemmän aikaa, kun taas taustalla kummitteleva himo saada höyryävä keittolautanen eteeni on jatkunut jo useamman vuoden.

Viimeisen puolen vuoden aikana pastaruoat ovat kuitenkin hiljaa ja huomaamattomasti syrjäyttäneet keitot. Pastaa on väännetty kaikesta mahdollisesta mitä keittiöstä löytyy, ja kokeilut ovatkin tuottaneet sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita annoksia. Yksi iloinen yllättäjä on ollut sitruunabücklingpasta, jota olen tehnyt huolestuttavan usein. Enpä olisi uskonut että siihen tulee himo, kun heittelin ensimmäisen kerran savusilliä pannulle kera kaapista löytyneiden jämien. Ei pidä unohtaa myöskään itsehuijausten kuningastani, yllättävän ihanaa lakupastaa.

Ruma joulukinkkupasta on ulkonäköään paremman makuista

Pasta onkin loistavaa kaapintyhjennysruokaa. Olen kaivanut kevään myötä muun muassa joulukinkun jämät pakkasesta, paistanut kinkkupalasia pannulla sekä lisännyt kaapista löytyneet paprikan ja valkohomejuuston pätkät mukaan mössöön. Kaveriksi pääsi tämänhetkistä suosikkiani täysjyväspaghettia, ja tadaa: Jälleen oli yksi pasta valmis!

Ukkelin kanssa teimme taannoin kermaista kanapastaa, josta tulikin oikeastaan pippurikanapastaa kahden innokkaan maustajan ansiosta. Eikä siinä mitään, pippuri on hyvää, mutta olisi tässä voinut jokin muukin maistua. Ensi kerralla sitten muistetaan, että kyllä se toinenkin osaa laittaa niitä mausteita ihan riittävästi, eiköstä vaan? Lisätään sitten vaikka lautaselle makuja jos tulee liian laimeaa. Helpompi se niin päin on kun kalastaa liikoja mausteita valmiista ruoasta poies.

Pippurinen kanapasta

Tällä hetkellä pastamaailman suosikkejani ovat täysjyväspaghetin lisäksi ainakin simpukan muotoiset pastat. Niihin kun menee niin mukavasti täytettä sisään. Öljyiset pastat hakkaavat kermaiset, ja raikkaat sekä rapeat jutut ovat nyt in. Sitruunaa, yrttejä, pekonia, rapeaksi paistettua lihaa.. Ja tietenkin valkosipulia. Paljon valkosipulia.

Pastan väsäämiseni noudattaa yleensä seuraavaa kaavaa:

1. Laita pasta kiehumaan

2. Pilko sipuli, valkosipuli ja muut pilkottavat. Heitä ne pannulle tirisemään.

3. Lisää pannulle öljyä, pinaattia ja/tai muita mausteita. Anna muhia.

4. Sekoita pehmeäksi tai melkein pehmeäksi keittynyt pasta pannulla olevien kavereiden kanssa sekaisin. Jos teet kermaista pastaa, lisää kerma tässä vaiheessa. Anna ihan hetken vielä muhia.

5. Raasta juustoa valmiin annoksen päälle. Parmesaani on pastajuustojen kuningas, mutta muutkin käyvät, eikä ole maailmanloppu jos juustoa ei joka kerta olekaan.

6. Laita boksilta joku kiva hömppäohjelma tulemaan ja popsi pastaa maidon kanssa New Yorkia, huippumalleja, hääpareja tai joitakin muita hörhöjä katsellen.

Italian pastoja odotellessa.. Alle kaksi kuukautta enää!

Kuljettaa keväinen tie..

Yksi maailman parhaista tunteista on se, kun huomaa pimeän talven jälkeen kevään koittaneen. Meikätyttö on ainakin ollut ihan innoissaan viime päivät ja riemuinnut pienistäkin kevään merkeistä ihan hulluna. Hulluna minua pitävät varmaan myös tiukkapipoisimmat vastaantulijat, sillä löydän naamaltani toisinaan epätavallisen leveän virneen, ja välillä tekisi mieli pistää ihan tanssiksikin keskellä katua. Kevätkevätkevät!!

Viime viikon lopulla olin räjähtää onnesta, innostuksesta ja odotuksesta kun varasimme vihdoin lennot Italiaan! Olen aina halunnut päästä tuohon lempparimaahani, ja olenkin päättänyt, että Italiaan on päästävä ennen kuin kuolen. Parin kuukauden päästä siis kunhan vain pääsemme Italian ilmatilaan, elämän tarkoitukseni on saavutettu, ja sen jälkeen kone voi tippua, räjähtää tai vaikka lentää päin Pisan kaltevaa tornia. Ihan sama minulle kun kerran Italiaan olen päässyt. Nojoo, mutta oikeasti, mikään ei ole parempaa kuin odottaa ja suunnitella tulevaa matkaa. Mä saatan seota onnesta.

Kevään ja matkan odotuksen lisäksi riemuani on nostattanut ihana aurinko, joka paistaa lämpimästi parvekkeelleni. Tämä on ensimmäinen kevääni kerrostaloasunnossa ja plussaa kyseinen asumismuoto saa siitä, että auringonoton voi aloittaa parvekkeen tuulensuojassa paaaljon aikaisemmin kuin takapihalla viimassa värjötellen. Ei sillä etteikö oma piha hakkaisi parvekkeen muilta osin ihan mennen tullen, mutta ei ajatella nyt sitä, vaan iloitaan siitä mitä on. Eli tuulettomasta parvekkeesta, ah..

Tämän näköisen paketin avulla on helppo tutustua sushiin

Ruokapuolen asioista keväältä ja kesältä maistuu mielestäni ainakin sushi, jota popsin viime kesän ensimmäisenä lomapäivänäni olohuoneen lattialla ukkosta kuunnellen ja valkoviiniä siemaillen. Se oli niin ihana hetki että vieläkin hymyilyttää. Ja nyt kevätauringon ilmestyessä taivaalle teki mieli vedellä taas sushia naamaan.

Ostin kaupan pakkasesta valmiin sushipaketin, joka sisältää itse sushiköntsien lisäksi kaikki tarvittavat mausteet ja vermeet. Pakkauksesta löytyi siis myös syömäpuikot, joilla yritin kyllä hetken leikkiä, mutta lopulta nälkä voitti ja tungin sushia suuhuni ronskisti käsin. Ei kai sekään väärin ole. Nuo pyöreät sushit (niillä on kai joku nimikin?) vielä meni joten kuten puikoillakin, mutta kalapäällysteiset riisiköntsät hajosivat samantien pitkin lautasta. Hittolainen.

Tällä kertaa ruokajuomana toimi olut.

"..Kuljettaa keväinen tie

päin juovuttavaa salaisuutta.

Vereni tuntee jo sen

ootella malttaisi en.

Kuulen sen mua kutsuvan kevyen äänen

Kuuntelen sointia sen vaieten.."

(Yö - Kuljettaa keväinen tie)

Uusia ystäviä

Minusta on ihanaa kierrellä ruokakaupassa kaikessa rauhassa hyllyjä tutkien. En pidä niinkään perinteisestä vaatteiden ja kenkien shoppailusta, ja tilaankin suurimman osan vaatteistani (ja oikeastaan kaiken muunkin) suoraan netistä, mutta ruokakaupassa pyörimisestä suorastaan nautin. On ihana tehdä uusia löytöjä keltaisen keittiön kaappeihin. Kunhan vaan en osu ostoksille pahimman mummoruuhkan aikaan, tai vaihtoehtoisesti lapsiperheiden kärryjen täyttämille käytäville päättömästi vipeltäviä mukeloita taklaamaan. Sillä minun syynihän se on jos pikku-Elmeri rikkoo päänsä juostessaan jalkojani päin.

Tällä kertaa kaupassa oli hiljaista ja sain rauhassa tutkia tarkemmin muun muassa maustehyllyä, josta löysinkin makuuni täydellisesti sopivan maustesekoituksen. Roasted garlic & pepper -purkki sisältää valkosipulin ja pippurin lisäksi ainakin sipulia, ruohosipulia sekä chilipippuria, eli juurikin niitä makuja, joita työnnän muutenkin lähes jokaiseen ruokaan. Plussaa tulee ihanasta pyöritysmekanismista (vai millä ihmeen nimellä kutsutaan suola- ja pippurimyllyjenkin kierrerouhaisupyörityssysteemiä?), josta tulee kiva ääni ja olo kuin olisin tv:ssä viuhtova superkokki. "Vähän suolaa *rouh rouh* ja pippuria *rouh rouh*."


Kuva on aivan törkeän huonolaatuinen, mutta minkäs teet kun et osaa kuvata tämän paremmin. Huomaa kuitenkin paketista heijastuva AURINKO! Kevät! Jee!

Toinen välittömästi huomioni varastanut kaveri oli leikkelehyllystä löytynyt kylmäsavustettu hevosenpaisti. Oijoi, hintaa katsomatta suoraan ostoskoriin lensi tämäkin aikoinaan hirnunut ystävämme. Avasin paketin heti kotiin saavuttuani ja työnsin siipaleen suuhuni. Nam. Melko suolaista minun makuuni, mutta silti nam.

Paketista suoraan syömisen lisäksi yhdistin heposen ruisleipään sekä valkosipulituorejuustoon, jolloin leikkeen suolaisuus tasoittui sopivasti. Viimeiset siipaleet pilkoin nakkipastan joukkoon, johon heppa toi mukavaa pekonimaista suolaisuutta ja rapsakkuutta.

Syökää kalaa!

Tämä uunilohinen on tehty ja syöty jo tovi sitten aikana, jolloin yritin opetella syömään kalaa. Nykyään moinen projekti on päässyt hieman unohtumaan, mutta ehkäpä tätä kalaa muistellessa innostun jälleen tutustumaan meren antimiin paremmin. Kun kala olisi niin terveellistäkin..

Tämä fisu päätyi minun ja ukkelin lautasille, sillä olimme varmoja, ettei mikään missä on pekonia ja vuohenjuustoa voi olla pahaa. Eikä ollutkaan, vaan tosi hyvvvääää!

Pekoni-vuohenjuustolohi syntyy seuraavista kavereista:

- 600-800 g kirjolohifileetä

- pussi pekonia

- mustapippuria

- timjamia

- vuohenjuustoa

Aloita nyppimällä ruodot irti lohesta, paitsi jos ruotoon tukehtuminen on mielestäsi houkutteleva ajatus. Minä kuolen mieluummin vanhana mummona nukkuessani, joten taistelin suosiolla ruodot pois kalastamme.

Seuraavaksi ruskista pekoni, laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja voitele/öljyä uunivuoka. Länttää lohi vuokaan ja mausta se pippurilla ja timjamilla. Voit hulauttaa mausteita ihan reilulla kädellä. Asettele lohen päälle vuohenjuustokiekkoja sekä ruskistamasi pekonisilppu. Työnnä koko höskä uuniin noin kymmeneksi minuutiksi.

Syödessäsi ole ruotojen poistamisesta huolimatta varovainen, sillä minä taitava kalan käsittelijä olin ainakin onnistunut jättämään kaksi ruotoa loheemme. Onneksi molemmat löytyivät omalta lautaseltani, ettei minua vaan voida epäillä ukkelin murhayrityksestä.

Enhän minä nimittäin sellaista tekisi, sillä kuka sitten kokkaisi kanssani, kuorisi minulle laivalla katkarapuja ja ostaisi krapula-Pommacia yllätykseksi jääkaappiin kun olen tsekkaamassa Flamingon baaritarjonnan? Ei kukaan, joten tarkkana niiden ruotojen kanssa jatkossakin.. Suosittelen tarkkaavaisuutta myös kaikille muille paitsi niille, joiden mies on rikas, vanha ja typerä, ja jonka olet huolinut itsellesi vain rahan takia. Heidän talouteensa suon pari ekstraruotoakin, miehen lautaselle tietenkin.

Pitkäperjantai

Keltaisessa keittiössä ei tehty tänä pääsiäisenä lammasta, ei kylvetty rairuohoa eikä suklaamuniakaan tullut tuhottua kuin vaivainen puolikas Kinder koko pääsiäisviikonlopun aikana. Hyvin epäperinteinen pääsiäismeininki siis. Mämmiä kuitenkin maistoin ensimmäisen kerran sitten lapsuuden, kun ukkeli ja hänen vanhempansa saivat juonittua minut mämmikulhon ääreen pääsiäissunnuntaina.

Mämmikammoni johtuu lapsena väkisin maistetusta lusikallisesta ällöttävän näköistä ruskeaa mössöä, joka maistui ennakkoluuloisen kakaran suussa tietenkin ihan kamalalta. Mitään muuta ruokaa en ole voinut luokitella pahaksi vaikka kuinka olen yrittänyt, mutta mämmistä jäi niin ikävät muistot, etten ole halunnut edes maistaa sitä enää. Paitsi nyt, ja onneksi maistoin, sillä se oli ihan syötävää, hyvääkin oikeastaan, varsinkin kun laittoi paljon vaniljakastiketta päälle. Maku oli niin erikoinen, että siihen voi tulla muutaman kerran jälkeen himo. Katsotaan vaan niin parin vuoden päästä elän pelkällä mämmillä pääsiäisen ajan.. En oikeasti ihmettelisi yhtään jos näin tapahtuisi.

Sauvasekoittimella smoothieksi pörähti banaani, kourallinen mustikoita, maustamatonta jogurttia, hunajaa ja loraus maitoa

Pitkänäperjantaina olin kuitenkin vielä autuaan tietämätön tulevasta kohtaamisestani mämmin kanssa. Nautin kevyen smoothie-aamiaisen, sillä iltapäivällä oli tiedossa herkuttelua äidin luona. Alkupalalautasille äiti oli koonnut mätiä (minulle oli laitettu oikein ekstrajätti-iso kasa), kananmunia, silliä ja sitä vihreetä juttua. Kaveriksi sai ottaa keitettyä perunaa tai ruisleipää. Valitsin perunan, sillä siitä tulee sillin kanssa hauskasti sekä jouluinen että kesäinen fiilis.

Pääruoaksi oli ihanaa äidin paahtopaistia, jossa parasta on ehdottomasti sen kermainen pippurikastike. Kun vielä asuin mamman luona, lämmitin pelkkää kastiketta mikrossa ja söin sitä kuin keittoa. Nyt en enää kehdannut ja jaksanut tehdä samaa, mutta kauhoin kastiketta silti koko ajan lisää lautaselle, niin että perunoiden ja lihan loppuessa jäi vielä mukavasti lusikoitavaa jäljelle. Namm..

Jälkkäriksi oli rahkapiirakkaa ja Kinderiä, joista jälkimmäisistä kuoriutui näin hienoja leluja:

Voiko olla mitään turhempaa

Kevyt aamiainen

Teimme joitain aikoja sitten ukkelin kanssa itsellemme kevyen aamiaisen. Aamupalan voimin piti jaksaa hyöriä koko päivä, sillä halusimme kerätä nälkää illan ravintolaruokailua varten. Aamumme alkoikin hyvin kevyillä ja raikkailla leivillä, joihin tarvitset:

- leipää

- tuorejuustoa

- kananmunia

- makkaraa (meillä oli HK:n sinistä)

- pekonia (paljon!)

Paista pekoni, makkaraviipaleet sekä kananmunat pannulla. Tai pannuilla, suositeltavaa olisi nimittäin että ainakin kananmunalla olisi oma pannu, muuten tuleepi munakasta. Voitele leipä tuorejuustolla ja kasaa päälle pala paistettua kananmunaa, riittävästi pekonia sekä makkaraa. Haarukoi suuhusi ja ole ylpeä itsestäsi kun aloitat päiväsi terveellisesti.

"Voiko ihanammin päivän enää alkaa

onko ihanampaa aamua kuin tää.

Silmäs kun sä aukaiset

kohta ulos vilkaiset.

Nousemista tahdot pitkittää.."

(Finlanders - Ihana aamu)

Koska me rakastamme salmonellaa

Pääsiäisen kunniaksi päätin ottaa kuvan välipalaksi keittämästäni kananmunasta. Syön kananmunani aina merisuolan kanssa, ja keitetty muna taitaakin olla ainut ruoka, johon lisään itse suolaa. Muuten suosin yleensä vähäsuolaista ravintoa, mitä nyt ahmin suolaisia herkkuja kuten nachoja, sipsiä ja muuta sellaista aina tilaisuuden tullen, ja lisään hyvin moneen ruokaan oliivia. Myös kaprispurkki on tuttu näky jääkaapissani. Joo no mutta se siitä, ainakin yritän syödä edes välillä terveellisesti..

Kananmunani keltuaisen pitää olla löysä, muttei valuva. Kahdeksan minuutin keittoaika on yleensä sopiva, tosin kuvassa oleva munsku jäi hieman liian löysäksi. Kuorimista helpottaakseni työnnän keitetyt kananmunat kattiloineen päivineen kylmän veden alle ennen kuoren päräyttämistä rikki tiskialtaan reunaan. Sitten vaan merisuolakiteitä päälle, ja jos olen oikein villillä tuulella (tai jos keitetyn kananmunan maku alkaa jo tympiä) ripottelen munan päälle myös hieman cayannepippuria.

Hyvää, keltaista ja aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Capibara

On hän, joka jäi päällimmäisenä mieleen kälyn ja insinöörin Panaman matkan kuulumisista. Suloinen jokisika ei kuitenkaan liity ainakaan fyysisesti tähän ruokaan, mutta sen kanssa samaa kansallisuutta edustavat cashew-pähkinät pääsivät pureskeltavikseni.

Capibara-salaattiin et siis tarvitse:

- capibaraa

Capibara-salaattiin tarvitset:

- vapaavalintaista salaattia (mulla oli lollo rossoa)

- kurkkua

- paprikaa

- päärynää

- tuliaiseksi saatuja cashew-pähkinöitä (Muut eivät kelpaa, täytyy olla tuliainen ja vieläpä Panamasta. Äläkä edes kuvittele lähteväsi hakemaan pähkinöitä itse, sillä se ei ole sama juttu ollenkaan.)

- sinihomejuustoa

- herneitä

- minä työnsin sekaan vielä edamin jämät ja valkosipulikrutonkeja, mutta ilmankin pärjää jos on pakko

Pilko pilkottavat ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Syö ja yritä säästää osa seuraavan päivän evääksi, sillä tähän tulee himo, ja lounastauolla kiität itseäsi jos löydät eväsrasiastasi tätä salaattia. Usko mua. Nuo pähkinät ovat ihan uskomattoman hyviä ja juustothan nyt tietysti maistuvat aina. Päärynä taas pääsi mukaan koska se on juuston hyvä kaveri. Loput ovatkin sitten vain pakollisia rehuja, jotka nyt vaan kuuluu laittaa mukaan, jotta tätä voi kutsua salaatiksi.

Tämä on niin ihanan makuista, että eilen oli taas pakko vääntää capibara-salaattia kolmatta kertaa viikon sisään. Tällä kertaa käytin juustoina goudaa ja valkosipulibrietä. Namnam, hyvin toimi niilläkin juustoilla. Onneksi pähkinöitä on vielä paaaljon jäljellä, sillä lisää on saatava ja heti!

"On siis kevät.."

"... kuljen Hakaniemen rantaan"

Yksi varmoista kevään merkeistä on, kun tämä tyttö hylkää metron ja alkaa kulkea osan työmatkastaan jalan. Aamuisin niin mieli kuin kehokin ehtii herätä mukavasti puolen tunnin reippailun aikana, ja oikeastaan takaisin päin kävelykin toimii herätyksenä väsyttävän työpäivän jälkeen.

Keväisiä fiiliksiä nostattavat myös kotiin ostetut tulppaanit sekä keväinen salaatti ja sen kaveriksi tehty italialainen leipä. Nopeaan juustosalaattiin sekoitetaan:

- jääsalaattia
- kurkkua
- paprikaa
- fetaa
- oliiveja
- edam-juustoa
- kaprista
- valkosipulikrutonkeja
- sekä mausteeksi hieman öljyä ja yrttejä

Italialaishenkistä leipää varten kaivoin pakastimen kätköistä viimeiset rippeet paloitellusta Sakusta. Sulatin esikoiseni huoneenlämmössä ja levitin päälle ketsuppia. Murskasin yksikyntisen valkosipulin leiville makua tuomaan ja raastoin reilusti parmesaania päälle.

Seuraavaksi Saku koki Hannun ja Kertun pahan noidan kohtalon. Ei oo helppo elämä Sakulla, ei.. Uunissa lämpenemisen jälkeen ripottelin leipien päälle vielä oreganoa ennen kuin hävitin viimeiset todistusainekset Sakusta vatsani syövereihin. Bye bye baby, baby goodbye..

"On siis kevät
Uskoin vakavaan valaan,
No pojat on poikia ne lupaa muttei palaa
Kevät - Kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet jo luin, ei sadetta voi estää
Kevät - Sinua ihmistä pelkään
minä oli hölmö, otin turpiin ja selkään,
Kevät - Tosiaan ihmistä pelkään

Sinä tarjosit salmiakkia, minä olin hölmö,
panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän."
(Tavaramarkkinat - Kevät)

Virvon varvon vorvon, anna mulle heti palkka!

Tällaisen saaliin olin varannut palmusunnuntain virpojille, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani päätinkin herkutella kaikki munat itse. Muahahahaa..

Otsikon kauniilla sanoilla virvoin äitiäni vielä pari vuotta sittenkin. Virpomisvitsana toimi naapurin pihalta napattu koristelematon risu, ja kaikesta huolimatta sain kuin sainkin palkaksi suklaamunia ja muita pääsiäiskarkkeja. Olipa kilttiä äidiltäni. Temppuani matkineella pikkuveljelläni kävi sen sijaan huonompi tuuri: Hänen virpomisyrityksensä päättyi perunan käteen lävähtämiseen. Hahhah, siitäs sai!

Virpomispäivää edeltävänä iltana kävimme porukalla Tixi Bandin konsertissa, jonka jälkeen suuntasimme Tikkurilan Chico'siin tutkimaan ravintolan uutta ruokalistaa. Mielenkiintoinen idea yhdistää ateriat kokonaisuuksiksi alueittain (West Coast, Texas, Little Italy jne..) eikä sijoitella enää burgereita samalle sivulle, alkupaloja allekkain, jälkiruokia listan perään jne.. Näinköhän tämä toimii? Luulisi olevan vaikea hahmottaa tarjontaa näin silputun ruokalistan perusteella, mutta ei tuomita ennen kuin paremmin tiedetään.



Hieman sekavahan tuo ruokalista oli, mutta toisaalta vaihtoehtoja oli sen verran vähän, että lista oli nopeasti selattu läpi. Minä valitsin pääruoakseni Rocky Mountain salaatin, jossa on salaatinlehtien ja tomaatin lisäksi karitsan sisäfileetä, chorizoa, sipuli-paprikapaistosta, portobelloa ja mozzarellaa sekä iiihana paneroitu sipulirengas. Hyvää oli, vaikka lihaosuus olikin ehtinyt jo vähän jäähtyä. Kuumempana olisi maistunut vielä paremmin. Annos oli sen verran täyttävä, että jouduin antamaan mahaani mahtumattomat jämät ukkelin haarukoitavaksi.

Jälkkäriksi otin mansikkasorbettipallon kinuskikastikkeella ja kermavaahdolla. Annos oli samanaikaisesti ihanan raikas sekä makea. Ravintolan henkilökunnalle annan täydet pisteet, sillä porukalla todella oli huumorintaju kohdallaan. Ainoa miinus illallisellamme olivat pikkupikku kärpäset, jotka pörräsivät häiritsevästi lautastemme yläpuolella. Samaisia kärpäsiä muistan hätistelleeni ennenkin Tikkurilan Chico'sissa, mutta muuten ravintolasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kokemusta kyseisestä paikasta on paljonkin, sillä työskentelin aikoinaan kadun toisella puolella, eikä lapsuuden kotinikaan kovin kaukana sijaitse.

"Tiellä ken vaeltaa,
ken aasilla ratsastaa.
Maahan on laskettu vaatteita,
lehtiä, oksia.
Muurari-rabbi nyt
on matkalle lähtenyt.
Noussut on satulaan ratsunsa
kuitenkin kuningas."
(Tiellä ken vaeltaa)

LakritsiPakritsi

Vietin tuossa pienimuotoista karkki- ja herkkulakkoa (pari päivää riitti kiitti), jolloin onnistuin muun muassa jättämään kaupassa bongaamani pelkkiä lempparikarkkejani (eli jauhosalmiakkeja, slurps) sisältävän pussin hyllyyn, kiertämään kaukaa työkaverini synttärikakun sekä himoitsemaan Kampin Kaakaopuun konvehteja enemmän kuin koskaan. Oveluuteni saikin ihan uusia ulottuvuuksia kun huijasin itseäni ja herkkulakkoani yhdistämällä karkin ruokaan. Saahan sitä nyt pastaa syödä herkkulakon aikana. Ei haittaa vaikka se sisältäisikin lakritsia. Joo-o, luit aivan oikein, tässä tulee keltaisen kokeilukeittiön taidonnäyte: Lakritsipasta!

Koska en halunnut pastani sisältävän pelkkää lakua, valitsin rehuosastolta kokeiluuni mukaan fenkolin, jonka maku on hieman lakritsi- tai anismainen. Ehkä se sopii lakun kanssa yhteen. Mausteosastoa mietin tovin jos toisenkin kunnes keksin että sitruunahan on lakun kaveri. Sitruunapippuripurkki esiin siis ja loraus sitruunaöljyä pannulle fenkolia odottamaan.

Ihan ekaksi kannattaa kuitenkin laittaa pasta kiehumaan. Minä käytin spaghettia, mutta senkus laitat mitä pastalaatua huvittaa. Kun pasta on kiehumassa paista pilkottua fenkolia sitruunaöljyssä kunnes se on pehmeää ja ihan hitusen ruskettunuttakin. Mausta sitruunapippurilla. Valuta pasta ja sotke se pannulla fenkolin ja lakun kanssa sekaisin. Minä käytin sokeritonta lakritsia, ja en nyt ihan heti suosittelisikaan lisäämään pastaan esimerkiksi englannin lakritsia tai muuta täytelakua. Tylsä peruslaku on tähän tarkoitukseen parasta.

Usko tai älä, mutta tästä ei tullut läheskään niin omituista kuin alkuasetelmat ja raaka-aineet antoivat odottaa. Sitruuna raikasti kivasti pastan lakritsisuutta ja ainakin keltaisessa keittiössä koko annos katosi vatsaan alta aikayksikön. Nälkä oli kyllä kova, mutta jos tästä olisi pahaa tullut, olisin varmasti taikonut mahani murinan pois muilla keinoilla. Kokeile ihmeessä, jos uskallat.

Pohjalla

Kävimme morjenstamassa isääni ja hänen vaimoaan Pohjalla, eli Pohjassa, eli Pohjankurussa. Ovela juonija minussa änkesi iskän apajille tietenkin myös hyvän ruoan toivossa. Valkosipulimieltymykseni on nimittäin ilmeisesti isän puolelta perittyä, joten valkoisen sipulin tähdittämää ruokaa olisi mitä todennäköisimmin luvassa.

Heti ensitöikseni meninkin nappaamaan keittiön pöydälle itämään laitetusta valkosipulista verson suuhuni. Nam. Alkuruoaksi iskä oli väsännyt etanoita ja lienee turha kertoa, että ne oli maustettu valkosipulilla. Helpon näköistä hommaa oli tuo etanoiden valmistaminen, kokeilisin heti itsekin mikäli keltaisessa keittiössä olisi etanapannu. Täytynee harkita sellaisen hankkimista..



Etanapannun jokaiseen koloon tyrkättiin tölkistä kuoriutunut etana ja kunnon köntsä valkosipulipersiljavoita. Jossakin ohjeessa olen joskus nähnyt päälle ripoteltavan vielä juustoraastettakin, mutta koska olen ilmeisesti sokea sekä tunto- ja makuaistiton, en tiedä käyttikö isäni juustoa näihin etanoihin. Ei varmaankaan?

Seuraavaksi pannut menivät uuniin, mutta asteista ja ajasta en osaa sanoa mitään, sillä olin jo hyvän aikaa sitten karannut viinilasilliseni luokse. Etanat nautimme vaalean leivän kanssa ja oli ihan oikeasti hyvää. Jos et ole vielä maistanut etanoita niin maistapa äkkiä.

Pääruoaksi oli burgundin pataa sekä porkkanaperunamuussia. Vai olikohan se bataattiperunamuussia? Söimme nimittäin kumpaakin muussivariaatiota tuon viikonlopun aikana, ja nyt en kyllä ole ihan varma kumpaa armas isäni tarjoili.. No, eipä sillä niin väliä. Pääruoan kaverina oli salaattia ja ihanaa valkosipulista salaattikastiketta, jota tämä tyttö on syönyt jo pikkumuksuna, mutta ei ole vieläkään oppinut miten se tehdään. Pitänee pyytää resepti kun seuraavan kerran vajoan pohjalle.