Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 "On siis kevät.."

tiistai 7. huhtikuuta 2009

"On siis kevät.."




"... kuljen Hakaniemen rantaan"

Yksi varmoista kevään merkeistä on, kun tämä tyttö hylkää metron ja alkaa kulkea osan työmatkastaan jalan. Aamuisin niin mieli kuin kehokin ehtii herätä mukavasti puolen tunnin reippailun aikana, ja oikeastaan takaisin päin kävelykin toimii herätyksenä väsyttävän työpäivän jälkeen.

Keväisiä fiiliksiä nostattavat myös kotiin ostetut tulppaanit sekä keväinen salaatti ja sen kaveriksi tehty italialainen leipä. Nopeaan juustosalaattiin sekoitetaan:

- jääsalaattia
- kurkkua
- paprikaa
- fetaa
- oliiveja
- edam-juustoa
- kaprista
- valkosipulikrutonkeja
- sekä mausteeksi hieman öljyä ja yrttejä





Italialaishenkistä leipää varten kaivoin pakastimen kätköistä viimeiset rippeet paloitellusta Sakusta. Sulatin esikoiseni huoneenlämmössä ja levitin päälle ketsuppia. Murskasin yksikyntisen valkosipulin leiville makua tuomaan ja raastoin reilusti parmesaania päälle.

Seuraavaksi Saku koki Hannun ja Kertun pahan noidan kohtalon. Ei oo helppo elämä Sakulla, ei.. Uunissa lämpenemisen jälkeen ripottelin leipien päälle vielä oreganoa ennen kuin hävitin viimeiset todistusainekset Sakusta vatsani syövereihin. Bye bye baby, baby goodbye..


"On siis kevät
Uskoin vakavaan valaan,
No pojat on poikia ne lupaa muttei palaa
Kevät - Kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet jo luin, ei sadetta voi estää
Kevät - Sinua ihmistä pelkään
minä oli hölmö, otin turpiin ja selkään,
Kevät - Tosiaan ihmistä pelkään

Sinä tarjosit salmiakkia, minä olin hölmö,
panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän."
(Tavaramarkkinat - Kevät)

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Blogger Maireanna kirjoitti...

Siis ON kevät! Ilo lukea aina näitä Sinun postauksiasi...
Oikein Hauskaa Pääsiäistä ja pajunkisuja pöytääsi :-)

8. huhtikuuta 2009 klo 9.29  
Blogger Martina kirjoitti...

Kiitos Anna ja sinulle myös oikein hyvää pääsiäistä! :)

8. huhtikuuta 2009 klo 10.26  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu