Katz's Deli

Tiedättehän sen ohjelman, jossa hassu ukko syö kaikkea äärimmäisen herkullisen ja epäterveellisen näköistä pitkin poikin Yhdysvaltoja, ja ottaa osaa erilaisiin ruokahaasteisiin vetämällä itsensä aivan ähkyyn jättimäisillä annoksilla, polttamalla vatsansa törkeän tulisilla ruoilla tai jäädyttämällä itsensä jättimäisen jäätelöannoksen äärellä. Ukon nimi on Adam Richman ja ohjelman nimi Man versus food (suomalainen nimi Kuuluisat kuppilat). Ohjelma on yksi minun ja Ukkelin lemppareista, ja Nykissä ollessamme olikin aivan pakko päästä lounaalle erääseen ohjelmasta tuttuun ravintolaan.

Porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi.

Katz's Delicatessen on perustettu vuonna 1888 ja se on tunnettu herkullisista sandwicheistaan. Adam Richman vieraili kuppilassa ohjelmansa New Yorkin jaksossa esitellen katsojille annoksen nimeltä Reuben Combo. Olikin itsestään selvää, että minä ja Ukkelikin syömme kyseisen annoksen vieraillessamme ravintolassa.

Leipä oli suurin koskaan näkemäni ja sen sisällä oleva liha jotain niin äärimmäisen hyvää, etten osaa edes kuvailla sitä kunnolla. Vaikka menimme ravintolaan hyvin nälkäisinä ja söin herkkuannostani niin paljon kuin vain mitenkään jaksoin, en saanut millään syötyä sitä kokonaan.

Lopetellessamme syömistä, ilmestyi pöytämme viereen tutun näköinen mies, joka komeili lukuisissa ravintolan seinillä olevissa tauluissa erilaisten julkkisten kanssa. Kyseessä oli paikan omistaja, joka kierteli ravintolassaan kysellen mistä tulemme, mitä söimme ja mitä pidimme annoksesta. Herra kertoi Adam Richmanin käyneen kuppilassa jo lapsena, ja ruokajuomaolusista rohkaistuneina pyysimme miestä samaan kuvaan Ukkelin kanssa, mihin hymyilevä kaljupää suostui ilomielin.

Seinältä löytyi kuva myös Adamista paikan omistajan kanssa.

Olemme ehkä vähän hölmöjä, mutta vierailu kyseisessä kuppilassa oli yksi lomamme kohokohtia, ja ajattelen vieläkin kuola valuen herkullista Reuben Comboa. Suosittelenkin ehdottomasti Katz's Deliä kaikille Nykissä vieraileville. Sisällä ei kannata vain piipahtaa, sillä ovella otetaan pieni maksu kaikilta, jotka astuvat sisään kuppilaan, vaikkei siellä edes söisi mitään. Tämä on varmasti ihan fiksu ratkaisu, sillä viimeistään Adam Richmanin ansiosta paikasta on tullut suosittu nähtävyys ja se on täynnä niin paikallisia kuin turistejakin, jotka ahmivat hyvällä ruokahalulla herkkuleipiään.

Tässä hieman sotkuinen ja epäselvä kartta ravintolan sijainnista, josta olisi ollut meillekin apua ravintolan löytämiseksi. Ei olisi tarvinnut häiritä poliisia niinkin tärkeän asian kanssa kuin "Apua, missä on Katz's Deli. Meillä on nälkä!". Sori poliisimiehet ja -naiset, mutta kun asiamme oli oikeasti kovin tärkeä...

"En halua olla Da Da Dam, Da Da Dam.."

Olipa kerran ruma vihreä lapsi, jonka pää oli röpelöinen ja jalat puumaiset. Se oli pitkä, hontelo ja muodoton, mitä nyt röpelöinen pää vähän pullotti. Lapsella oli monta kaksoissisarusta ja niille kaikille annettiin sama ruma nimi: parsa. Parsalasten annettiin kasvaa pidemmiksi kunnes ne niputettiin yhteen ja kuljetettiin kimppakyydillä kaupan rehuosastolle. Kaupan rehuosastolta ne nappasi Martina, joka oli ensin kiva kun pesi parsat, mutta sitten ilkeä kun leikkasi parsojen puumaiset jalat pois. Sitten parsat syötiin ja Martina eli elämänsä onnellisena loppuun asti. Sen pituinen se. Aamen.

Tämän traagisen tarinan ideana oli virittää kansalaiset parsataajuudelle ja vinkata parista maailman helpoimmasta tavasta tehdä ja syödä parsaa. Ohjeet ovat Jamie Oliverin, joten tiedossa on taas jotain todellatodella hyvää.

Parsaohje numero uno: Huuhtele (vihreät) parsat, leikkaa niiden puumainen varsi pois ja keitä tai höyrytä heidät. Vatkaa yksi osa viinietikkaa ja kolme osaa öljyä sekaisin, mausta kastike merisuolalla ja pippurilla ja notkista tarvittaessa lorauksella vettä. Lorauta kastiketta keitettyjen tai höyrytettyjen parsojen päälle ja pilko mukaan vielä hieman basilikaa tai muuta yrttiä. Hyvää nam.



Parsaohje numero due: Huuhtele (vihreät) parsat ja leikkaa niiden puumainen varsi pois. Jos et jo hoksannut, niin tämä tehdään aina ensimmäiseksi kun on parsakokkauksen aika. Pariloi tai paista parsat kuumalla kuivalla pannulla, lorauta niiden päälle hyvää oliiviöljyä, mausta merisuolalla ja raasta reippaasti parmesaania koko komeuden päälle. Hyvää nam nam.

Parsaherkkuja popsittiin Euroviisujen semifinaalien aikana, sillä allekirjoittaneen oli pakko tänäkin vuonna tuijottaa viisuja kuin paraskin homo. Ei siinä, hauskoja rallatuksia ja aivan kamalia biisejähän siellä oli tänäkin vuonna, ja itse finaalia katsottiin taas hieman isommalla porukalla meidän olohuoneessa. Siitä lisää kuitenkin myöhemmin, jolloin luvassa on ainakin vielä hieman lisää parsaa sekä uutta rakkauden kohdettani mantelilikööriä niin leipomuksissa kuin kahvin seassakin. Voi nammm, miksei aina voi olla mantelilikööripäivä? Tai no voi varmaan olla, mutta sitten tulisi varmaan myös leipäjonopäiviä, ja se ei ihan kauhean kovasti innosta..

Mustaherukkainen juustokakkunen

Kiitos Kälylle ja Insinöörille kuvasta. Oma kamera oli vielä tällöinkin mäskänä..

Kälyn ja Insinöörin häistä jäi toosi iso määrä alkomaholijuomia juomatta, joten aviopari päätti kutsua kamut kylään missionaan tuhota 500 tölkkiä kaljaa, lonkeroa ja siideriä. Mekin lähdimme Ukkelin kanssa tölkin tuhoamisbileisiin ja onnistuimme kumoamaan yhteensä jopa kaksi tölkillistä juomaa! Jee! Vähänkö meistä oli paljon apua!

Allekirjoittanut jätti krapulan hankkimatta koska seuraavana päivänä oli kaksi ratsastustuntia ja hepan selkään ei parane mennä huonovointisena tai väsyneenä. Eikä varsinkaan erään Toivo-hepan selkään, joka on hieman hermoilevampi ja vauhdikkaampi tapaus, ja joka minulle oli laitettu molemmille kyseisen sunnuntain tunneille. Siellä sitä viiletettiin kuulkaa tukka ja häntä putkella, ja pakko myöntää, että välillä meistä kahdesta Toivo oli se, joka määräsi tahdin ja tämä senioriratsastaja ei voinut kuin tehdä parhaansa pysyäkseen kyydissä. "It's gonna be a bumpy ride" vaan soi päässä Toivon pomppiessa menemään. Hahaa, olisittepa nähneet meidät, mä oon niin hyvä ratsastaja!

No mutta kuitenkin, tölkkien kaatamisbileisiin oli ehdottomasti kielletty omien nestemäisten eväiden vieminen, mutta kiinteää ravintoa sai viedä. Jippii, mä sain siis tekosyyn leipomiselle! Kehittelin tällä kertaa reseptin jääkaapissa möllöttänyt mustaherukkahillo inspiraationain, ja muheva juustokakkuhan se tuli ja ilmestyi jääkaappiin, kun pyörremyrsky nimeltä Martina oli riehunut keittiössä. Tässä resepti, olkaatten hyvät:

Pohja:
- 200 g digestive-keksiä
- 80 g voita/margariinia

Täyte:
- 5 liivatelehteä
- 1 desi mustaherukka-karpalo mehutiivistettä (tai jotain vastaavaa jos juuri kyseistä makua ei löydy lähikaupastasi)
- 3 rkl mustaherukkahilloa
- 4 dl vispikermaa
- 325 g tuorejuustoa (ricotta on parasta)
- 1,5 rkl sokeria
- 2 tl vanilja-aromia

Kiille:
- 3 liivatelehteä
- 3 dl mustaherukkahilloa
- 1 dl mehua

Aloita pohjasta. Riko keksit ihan pikkiriikkiseksi muruseksi ja sekoita muruset voihin tai margariiniin. Itse tuhosin keksit sauvasekoittimella ja sekoitin samalla vempaimella keksimurun ja voin keskenään. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja tyrkkää hetkeksi jääkaappiin.

Sitten tehdään täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ja vaahdota odotellessasi kerma. Sekoita odotellessasi myös tuorejuusto, sokeri, vanilja-aromi ja hillo keskenään. Kiehauta täytteeseen tuleva mehu ja sekoita kylmästä vedestä nostamasi ja kuivaksi puristamasi liivatelehdet kuumaan mehuun. Sekoita mehu-liivateseos muuhun täytteeseen. Nostele viimeisenä kermavaahto varovasti mukaan ja kippaa täyte irtopohjavuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia, mieluiten yön yli.

Jäljellä on enää kiille, jonka teko alkaa laittamalla kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi. Kiehauta mehu kattilassa, sekoita liivatelehdet kuumaan mehuun, kaada hillo joukkoon ja levitä kiille varovasti kakun päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa kunnes kiille näyttää valmiilta eikä siis ole enää nestemäistä. Helppoa, vai mitä Ikke? Jos minä osaan, niin sitten osaavat kaikki muutkin.

Ikestä (Ikke siis, ei Ike Kanerva, apua sentään) vielä sen verran, että kyseinen neitonen oli teinibändimme rumpali-kani sekä yksi Kälyn kaasoista ja pyyteli kohteliaisuuttaan kakun reseptiä maistettuaan sitä Kälyn ja Insinöörin luona. Ikke on niin kiltti ja kiva.

Her name was New York, New Yoooorkk..

Oikeasti, mitä hittoa! Mitä nämä taivaaseen asti ulottuvat talot ovat? Tai nuo autot, joista yli puolet on keltaisia takseja? Tai tuo järjetön valoshow tuolla aukiolla? Entäs tämä tilaamani pieni take away -kahvi, joka riittäisi täyttämään kuukauden kofeiinitarpeeni? Miten on mahdollista, että pikkuruiseen nurkkakioskiin mahtuu enemmän valikoimaa kuin lähi-Alepaani? Entä miksi kaikki sanovat minua guyksi? Pitäisikö tästä metrokartasta saada jotain selvääkin? Ja miksi kaikki näyttää kuitenkin ihan tutulta?? Juu-u, oli pienellä tytöllä vähän pää pyörällä ensi hetkinään New Yorkissa.

Kulmakuppilan valikoimassa oli todellakin valinnan varaa:

Oli hassua tallustaa kaupungissa, joka on tullut tutuksi niin monesta tv-sarjasta ja elokuvasta, mutta joka on kuitenkin ihan vieras. Pilvenpiirtäjät olivat ensimmäinen asia, jotka saivat silmäni pyörylöiksi. Joo kyllä mä tiesin että ne on isoja, mutta että ihan oikeasti NOIN isoja! Huippaa kun katsoo ylös. Tai kun katsoo alas Empire State Buildingin näköalatasanteelta (oli muuten hurja hissimatka hissikammoiselle). Joka kadunkulmassa myydään hodareita tai niitä rinkelirinkuloita, joiden nimeä en muista. Joka toisessa kadun kulmassa on Starbucks. Joka korttelissa on vähintään yksi aamiaispaikka. Joka tien varresta saa taksin ottamalla yhden askelen kohti autotietä. Ei tarvitse edes heilauttaa kättä kun lähin keltainen auto tuuttaa jo kysyen "Saisiko olla kyyti jonnekin?".

Aikamoinen paikka. Aikamoista oli myös Nykin ruokatarjonta. Aamiaispaikkoja oli tosiaan joka kadun kulmassa, ja ehkäpä tärkein aamupala-asia olivat bagelit. Meidän lähikuppilassa oli ainakin kahdeksaa eri bagel-laatua, joista hurjin oli vihreän värinen. Bagelin täytteeksi sai valita mieleisensä lukuisista täytteistä, joista ainakin tuorejuusto tuntui olevan pop. Ja nyt täytyy nolona tunnustaa, etten kuitenkaan syönyt Nykissä yhtäkään bagelia.. Katsoin kyllä kun muut tilasivat niitä, lasketaanko se? Niin ja Karibian risteilyllä söin yhden bagelin, jonka väliin tungin tuorejuustoa, lohta ja sipulia. Se oli hyvää.

Ensimmäisen aamun aamiaisleivät, kahvi sekä tuorepuristettu appelsiinimehu.

Ja viimeisen aamun aamiaisleivät. Kuten kuvasta näkyy, rakkaus Dr. Pepperiin oli jo roihahtanut.

Sen sijaan, että olisin tilannut bagelin aamiaiseksi, tykästyimme Ukkelin kanssa ihaniin lämpimiin aamiaisleipiin, joiden välissä oli juustoa, kananmunaa sekä pekonia. Juomaksi otimme kahvia ja Dr. Pepperiä, joista jälkimmäiseen ihastuimme täysillä lomamme aikana. Kahviinhan olemme jo ihastuneet aiemmin koti-Suomessa, vaikken saisikaan juoda sitä kovin paljon. Toisaalta nyt kun verenpainemittarini on äidillä, en näe missä lukemissa paineeni huitelevat. Ja sitä mitä ei näe, ei ole olemassa, joten voin juoda kahvia niin paljon kuin haluan, ja leikkiä että verenpaineeni pysyy silti matalalla. Ai että mä olen ovela.

Joka kadun kulmassa oli myös hodarikoju, josta oli toki pakko saada suuhunsa perinteinen hodari sinapilla ja ketsupilla. Hyvää oli, mutta vielä parempaa olivat Philly Cheese Steak -nimiset hodarin sukulaiset, joita sai samaisista kojuista kuin perinteisiä kuumia koiriakin. Phillyt vetelimme ensimmäisen kerran naamariimme Central Parkissa kevään ensimmäisellä piknikillämme. Maistui. Rabies-oravallekin olisi varmaan maistunut, mutta sitä ei saanut syöttää vaikka se olikin ihan kesy.

Tekisi mieli jo haukata..

Phillyt mamin syleilyssä.

Ehdoton lempparini ja kuolaamisunieni kohde Nykissä olivat kuitenkin iiiiihanat juustokakut ja etenkin suklaan makuinen juustokakku. Se oli valehtelematta parasta mitä loman aikana söimme. Tilasimme samaan aikaan tavallisen New York cheesecaken sekä suklaaversion syödäksemme molemmat palat puoliksi. Minä aloitin tavallisesta versiosta ja jo se oli jotakin niin hyvää, että olisi tehnyt mieli hotkaista koko pala kerralla suuhun. Vaan suklainenpa olikin vielä sata kertaa parempaa, enkä osaa edes kuvailla sen mahtavuutta kunnolla. Koostumus oli ihanan suussasulava, täyteläinen, pehmeä ja tahmainen. Ja se maku, oijoijoi. Sitä en osaa kuvailla muuten kuin sanalla: Ihanaaaaaaa (Leijonat, ihanaa)!! Maistoimme Nykissä vielä mansikkaistakin juustokakkua, ja kuten arvata saattaa, myös se oli herkullista.

Maailman parasta herkkua.

Mansikkaisessa versiossa oli ihanan raikas kuorrute.

Nykin ruokakauppojen tarjonta oli myös omaa luokkaansa. Jo erilaisia juomia oli ainakin miljoona erilaista ja minä ihastuin eniten ihanan vaaleanpunaiseen greippiveteen, joka todennäköisesti oli täynnä lisäainemyrkkyjä, mutta niin suloinen ja raikas kaveri, että häntä tuli ikävä. Kertokaa terkkuja vaaleanpunaiselle greippijuomalle kaikki Nykkiin suuntaavat!

Staten Island Ferryn eväät. Oikealla suuri rakkauteni vaaleanpunainen greippivesi. Myös cheddarin makuisia sipsejä tuli ahmittua useampi pussi.

Mehua ja jääteetä.

Yksi mieleenpainuvimmista ruokakokemuksista isossa omppupompussa olivat myös osterit, joita tuntui olevan tarjolla joka toisessa ravintolassa. Pitihän meidän päästä niitäkin maistamaan. Osterien kanssa tilasimme varman tapauksen, eli friteerattuja meren otuksia jos osterit eivät jostain syystä uppoaisikaan (hahaa, osterit uppoaa, tajusittekste). Vaan kyllähän ne upposivat, vaikkeivät mitään maailmaa mullistavia makuelämyksiä olleetkaan. Osteri oli kylmää, raikasta, veden makuista ja vähän saman tuntuinen suussa kuin etana. Ihan hyvää, mutten kehittänyt niihin riippuvuussuhdetta ainakaan vielä.

Raikkaita ostereita suoraan merestä.

Ihanat friteeratut kaverit ja niiden herkullinen soosi.

Näiden lisäksi haukkasimme Nykissä myös ainakin hampurilaista ja pizzaa. Niin ja erään teeveestäkin tutun herkun, joten Kuuluisien kuppiloiden eli Man vs Foodin ystävät, pysykäähän kuulolla. Jatkoa nimittäin seuraa.

Pikapizzaa.

Hampparia.

Palava rakkaus

Olipa kerran Martina, Martinan koulukaveri ja Martinan kaksi vuotta vanhempi isoveli. Olipa kerran myös Martinan perheen koti, jossa Martinan koulukaveri alkoi viettää hämmästyttävän paljon aikaa. Koulukaverin tihentynyt kyläilyn määrä ei ihme kyllä johtunut vain ja ainoastaan Martinan mahtavasta seurasta, vaan Martinan isoveljen läsnäololla oli suuri vaikutus asiaan. Isovelikään ei hermostunut tyttöjen tunkeillessa hänen huoneeseensa, vaikka normaalisti veljeä kiinnosti enemmän tietokone kuin Martinan ja hänen kavereidensa seura. Jotain kummallista oli siis selvästi meneillään, tuumi Martina tuolloin.

Kului viikkoja, ehkä kuukausiakin, kotibileitä, hetkiä eräällä Laavu-nimisellä paikalla sekä hetkiä eräällä toisella Kertsi-nimisellä paikalla, ja pikkuhiljaa Martina huomasi koulukaverin viettävän enemmän aikaa isoveljen kuin hänen kanssaan. Tytön ruskeat silmät katsoivat yhä useammin ja yhä pidempään pojan sinisiin silmiin, ja pian Martinan koulukaveri ja isoveli olivat virallisesti pari. Noina teinivuosina sai alkunsa satumainen rakkaustarina, joka kesti kasvukivut, armeijan ja kaikki muutkin teinirakkauksien tuhoksi usein koituvat koettelemukset.

Kului vuosia ja rakkaus syveni. Muutettiin yhteen, hankittiin ihana koira (juustoterkkuja Kodalle!), opiskeltiin ja valmistuttiin. 1.1.2011 rakkaustarinaan kirjoitettiin uusi kultareunuksinen ja tummanpunaisilla sydämillä koristeltu sivu, kun isoveli ja koulukaveri, eli Käly ja Insinööri sanoivat toisilleen Tahdon. Se päivä oli yksi kauneimmista ja tärkeimmistä päivistä myös Martinan elämässä, saihan hänen oma rakas isoveljensä unelmiensa naisen. Jos joku niin tämä pari on totisesti luotu toisilleen.

Talvihäät olivat kauniit ja tunnelmalliset ja ainakin allekirjoittaneen mielestä niin ihanat, että itkulta ei todellakaan vältytty. Itkimme äitini kanssa kilpaa kirkossa kun kaunis morsian asteli ylpeän isänsä rinnalla alttarille ja oikeastaan vähän joka välissä. Juhlapaikalla eniten kyyneleitä pyyhittiin sulhasen puheen ja häävalssin aikana. Toki välissä myös naurettiin, hymyiltiin ja nautittiin täydellisen hyvin järjestetyistä häistä. Saatan toki olla hieman puolueellinen, mutta nämä häät olivat ihan oikeasti niin ihanat, tyylikkäät ja viimeisen päälle hyvin suunnitellut, ettei paremmasta väliä. Ihan surutti illan päätteeksi kun hartaasti odotettu päivä oli ohi.

Ja tältä siellä näytti:

Morsian valmistautuu kaasojensa kanssa h-hetkeen:






Bestmanien ja sulhasen sukat olivat sävysävyyn:



Siellä ne on alttarilla:



Näissä häissä ei ollut riisiä eikä saippuakuplia, vaan tuliteeman mukaisesti tähtisadetikkuja:



Skumppakaan ei ollut ihan perinteistä skumppaa vaan tällä kertaa väriteemaan sopivaa kir royalia:



Ruokapuoli näytti näin upealta:

Paljon kehutun kakun päällä komeili suloinen karhupariskunta:



Sormukset olivat kauniit:





Ja karkit olivat makoisia:



Pöytiä koristivat kauniit ruusukimput, joista sain juhlan päätteeksi yhden mukaani kotiin: