"En halua olla Da Da Dam, Da Da Dam.."

Olipa kerran ruma vihreä lapsi, jonka pää oli röpelöinen ja jalat puumaiset. Se oli pitkä, hontelo ja muodoton, mitä nyt röpelöinen pää vähän pullotti. Lapsella oli monta kaksoissisarusta ja niille kaikille annettiin sama ruma nimi: parsa. Parsalasten annettiin kasvaa pidemmiksi kunnes ne niputettiin yhteen ja kuljetettiin kimppakyydillä kaupan rehuosastolle. Kaupan rehuosastolta ne nappasi Martina, joka oli ensin kiva kun pesi parsat, mutta sitten ilkeä kun leikkasi parsojen puumaiset jalat pois. Sitten parsat syötiin ja Martina eli elämänsä onnellisena loppuun asti. Sen pituinen se. Aamen.

Tämän traagisen tarinan ideana oli virittää kansalaiset parsataajuudelle ja vinkata parista maailman helpoimmasta tavasta tehdä ja syödä parsaa. Ohjeet ovat Jamie Oliverin, joten tiedossa on taas jotain todellatodella hyvää.

Parsaohje numero uno: Huuhtele (vihreät) parsat, leikkaa niiden puumainen varsi pois ja keitä tai höyrytä heidät. Vatkaa yksi osa viinietikkaa ja kolme osaa öljyä sekaisin, mausta kastike merisuolalla ja pippurilla ja notkista tarvittaessa lorauksella vettä. Lorauta kastiketta keitettyjen tai höyrytettyjen parsojen päälle ja pilko mukaan vielä hieman basilikaa tai muuta yrttiä. Hyvää nam.



Parsaohje numero due: Huuhtele (vihreät) parsat ja leikkaa niiden puumainen varsi pois. Jos et jo hoksannut, niin tämä tehdään aina ensimmäiseksi kun on parsakokkauksen aika. Pariloi tai paista parsat kuumalla kuivalla pannulla, lorauta niiden päälle hyvää oliiviöljyä, mausta merisuolalla ja raasta reippaasti parmesaania koko komeuden päälle. Hyvää nam nam.

Parsaherkkuja popsittiin Euroviisujen semifinaalien aikana, sillä allekirjoittaneen oli pakko tänäkin vuonna tuijottaa viisuja kuin paraskin homo. Ei siinä, hauskoja rallatuksia ja aivan kamalia biisejähän siellä oli tänäkin vuonna, ja itse finaalia katsottiin taas hieman isommalla porukalla meidän olohuoneessa. Siitä lisää kuitenkin myöhemmin, jolloin luvassa on ainakin vielä hieman lisää parsaa sekä uutta rakkauden kohdettani mantelilikööriä niin leipomuksissa kuin kahvin seassakin. Voi nammm, miksei aina voi olla mantelilikööripäivä? Tai no voi varmaan olla, mutta sitten tulisi varmaan myös leipäjonopäiviä, ja se ei ihan kauhean kovasti innosta..

"This is our night, fly, to the top baby"

Nyt on pakko aloittaa etiketin vastaisesti suoraan jälkkäristä, sillä katsokaa nyt hei miten kivan näköisen annoksen olen kerrankin saanut aikaiseksi. Eikä siinä vielä kaikki, sillä jälkkäri myös maistui aivan uskomattoman hyvälle. Sanokaa pliiis ettei kukaan ole aiemmin keksinyt yhdistää valkohomejuustoa, vadelmasorbettia, hunajaa ja pinjansiemeniä niin saan ottaa kaiken kunnian tästä mahtikeksinnöstä itselleni. Osa kunniasta ja maineesta täytyy tosin tyrkätä Vellipojan suuntaan, sillä hänen vuohenjuuston ja mangosorbetin yhdistelmästä tämäkin ajatus sitten lähti.

Olen joskus aikaisemminkin ennen blogiajan alkua yhdistänyt vadelman ja valkohomejuuston hyvin tuloksin, joten tiesin ettei tällä sorbettikokeilullakaan voida ihan metsään mennä. Hieman silti epäilytti juuston, jätskin ja siementen yhdistelmä, vaikka erikoiset jutut ovatkin yleensä mieleeni. Niin oli nytkin ja epäilys lensikin vauhdilla nurkkaan heti ensimmäisen lusikallisen kohdalla. Miten voikin maut osua näin hyvin kohdalleen. Ihanaa! Tätä lisää.

Jos et usko niin kokeile itse: Paahda pinjansiemeniä pannulla, lurauta lautaselle hunajaa ja läväytä sen päälle pallo vadelmasorbettia sekä pari palaa valkohomejuustoa. Ripottele pinjansiemenet annoksen päälle, koristele muutamalla vadelmalla ja lisää vielä vähän hunajaa. Helppoa ja niiiin hyvää. Kyllä näillä eväillä jaksaa kuunnella jopa Liettuan Koop Arposen ujellusta.

Euroviisujen toinen semifinaali oli siis eilen ja tämä tyttö valvoi jälleen silmät ristissä reilusti yli nukkumaanmenoaikansa (joka on siis yhdeksältä, kuten kaikilla pienillä tytöillä kuuluukin olla). Tämänkin finaalin seuraaminen aloitettiin parsalautanen sylissä, aivan kuten tiistainenkin euroviisupläjäys.



Tällä kertaa keitin vihreitä kavereitani vain noin viisi minuuttia, sillä loppukypsyminen tapahtui uunissa. Ennen uunia parsat saivat ympärilleen prosciuttoa sekä raastettua juustoa. Valmiiden parsojen alle lorahti toimivaksi todettua sitruunaöljyä ja sitten oltiinkin jo valmiita herkuttelemaan. Pidin tästä ehkä vieläkin enemmän kuin parsasta ilman uunia ja juustoa, vaikka tämä annos maistuikin mielestäni paljon suolaisemmalta. Korostuukohan prosciuton suolaisuus jotenkin uunissa? Jos siellä olevat Hannu ja Kerttu lisäävätkin salaa suolakiteitä ruokaani? Mokomat kakarat!

Mokoma kakara oli myös Norjan Alexander Rybak, jolle lavakarismaa on suotu aivan järjettömät määrät. Enemmän jopa kuin kreikkalaiselle jumalalle Sakis Rouvasille ja se on jo aika hyvin. Molemmat herrat pääsivätkin jatkoon, toisin kuin me Slovenian edustajat. Jousikvartetti Quartissimo ei ollut kovin innoissaan joutuessaan soittamaan introa ikuisuuksien ajan, kun minä vaan ihan vähän unohduin heilumaan valaistun seinän taakse. Vasta ihan lopussa tajusin tulla kajauttamaan ilmoille parit Feeling freet in this love symphonyt, mutta se ei enää auttanut: Quartissimo feat. Martina tippui jatkosta. Sori pojat.

"See on tee nad rändavad nii päevast päeva
See on tee nad rändavad siis ajast aega
See on tee ta nähtamatu rajana kulgeb
Nende ees ta ootab kui riskida julged"
(Urban Symphony - Rändajad)

Ja kaikki ymmärtää mitä Viron inkkarilla on sanottavanaan.. "Se on tee ja räntäjaakko niin päivästä päivään ja siis ajasta aikaan, rajana kulkee ees taa ja ottaa riskin julkeen." Näin mä sen ymmärsin. Ja ymmärsin myös että täähän on jumaliste hyvä biisi, vaikka nimen perusteella odotinkin jotain rumaa, rämisevää ja ehkä vähän niljakastakin.

"The balkan girls they like to party like nobody like nobody.."

Euroviisut on yksi keltaisen keittiön kevään odotetuimmista tapahtumista. Vappu, äitienpäivä tai edes omat ylppärit aikoinaan eivät olleet yhtään mitään verrattuna Euroviisuhuumaan, joka alkaa viimeistään Ylen esikatseluvideoista ja huipentuu lauantain viisufinaaliin. Finaalia katsotaan tietenkin hiirenhiljaa Euroviisu-alttarin äärellä television äänet täysillä muiden viisufanien seurassa. Yleensä olen ainut nainen miespuolisten fanien sekä heidän poikaystäviensä keskellä, ellei niitä paria drag queenia lasketa naisiksi.

Joo, taisi mennä liioittelun puolelle, mutta kyllä Euroviisut ihan oikeasti on odotettu juttu ja mukavaa viihdettä varsinkin porukalla katsottavaksi. Ja kyllä siellä viisufanien seassa on joskus näkynyt muutama heteromieskin. Oikeesti on. Tiistai-illan semifinaaleista meikätyttö innostui luvattoman paljon ja jännitti ihan liikaa Suomen ja parin muun suosikin finaalipaikan puolesta. Miksi muuten viisuista pitää aina tehdä niin tarttuvia? Nytkin päässäni soi pari ensimmäisen semifinaalin viisua päällekkäin, eikä kuulkaa ole yhtään kaunis kakofonia, kun Ruotsin Malena ulvoo Armenian tyttöjen Jan Janin kanssa samaan aikaan. Väliin vielä Islannin Yohannan Is it true? -uteluja niin kylläpä menee älämölöksi.

Mutta siis niihin viisueväisiin, ruokablogista kun on kuitenkin kyse. Tein ensimmäisen kerran parsaa ihan itse, ja oli kuulkaa yllättävän helppoa ja hyvää. Olen jostakin syystä pelännyt parsan valmistamista luullen että se on kovinkin vaikeaa, mutta ehei! Lyön vetoa että jopa Moskovan viisujen ällöttävä vinonenäinen miesjuontajakin osaisi keittää parsan!



Ostin siis nipun vihreää parsaa, huuhtelin pötkylät enkä kuorinut niitä, vaikka niinkin voisi tehdä jos haluaisi. Katkaisin jokaisesta parsapötköstä puumaisen kantaosan pois, laitoin veden kiehumaan ja laitoin parsat sinne pystyyn. Osa kaatui ja olin kuulevani joukosta hennon äänen laulavan: "I'm falling, I'm falling, I just can't believe it, I'm falling, I'm falling down..". Mahtavaa, jopa parsanikin kannustavat Waldo's peoplea! Ei ihme että finaalipaikka irtosi!

Joidenkin lähteiden mukaan parsan oikean keittoajan löytäminen on pilkuntarkkaa puuhaa, sillä liian kypsä parsa on vetistä ja raaka taas, no raakaa. Minä en moisista pelotteluista hätääntynyt vaan annoin vihreiden ystävieni hengailla kattilassa jotain viiden ja kymmenen minuutin väliltä. Hyvää tuli, ehkä sattumalta tai ehkä minulla vaan ei ole makuaistia, joka erottaisi hyvän ja pahan maun toisistaan. Olen epäillyt jälkimmäistä teoriaa ennenkin, sillä suuni mielestä lähes kaikki maistuu hyvälle.

Parsan kaveriksi ostin prosciuttoa, sillä olen kuola valuen katsonut reseptejä, joissa parsa kiedotaan ilmakuivattuun kinkkuun. Namm, maistuis varmaan mullekin.. Kinkkuparsanippuja tein siis minäkin, kolme parsaa per nippu ja reilusti prosciuttoa ympärille. Valmis. Ei kun eipäs olekaan, pirskotin nimittäin vielä hieman sitruunaöljyä valmiiden kääröjen päälle ja alle ja sivulle. Sitten on valmis.



Parsan ja prosciutton kaveriksi tein couscousia, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa. Palataan asiaan kun onnistun ryynien mittaamisessa paremmin.. Nyt en nimittäin mitannut ollenkaan veden enkä ryynien (tai mitä palluroita ne nyt onkaan) määrää, ja sain aikaan turhan vetistä ja mössöistä couscousia. Ei se makua haitannut, mutta kyllä sitä silti söisi mieluummin kivan näköistä ruokaa kuin rumaa riisipuuron näköistä höttöä, jossa on pari suolakurkkua ja muita rehuja seassa. Couscousjämille voisinkin omistaa pätkän Islannin viisusta:

"Is it true?
Is it over?
Did I throw it away?
Was it you?
Did you tell me
you would never leave me this way?"
(Yohanna - Is it true?)

Islanti oli muuten hyvä! Yksi parhaista jopa, vaikkei vinkubiisit yleensä kuulukaan suosikkeihini. Esikatselujen jälkeen en edes muistanut koko biisiä, mutta nyt se napsahti ihan puun takaa suoraan kuuloluihini. Nätin biisin lisäksi Islanti saa plussaa kauniista laulusolistista, toisin kuin eräs Ruotsi ja heidän äärimmäisen pelottava miehen näköinen Malena Ernmaninsa. Siinä meni oikeasti koko biisi ihan sivu suun kun kaikki keskittymiskyky suuntautui laulajan sukupuolen arvailuun. Nainen? Mies? Charlotte Perrelli jälleen?

Ja tänään illalla taas Semifinaalit.. Go Sakis!!