Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Pastamania

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Pastamania



Kaksi vuotta sitten Ibizalla keitellyistä pussikeitoista alkanut keittokauteni on vihdoin päättymässä. Johan tässä on ehditty keittoja lusikoidakin.. Keittojen lisäksi keittiöni on vallannut toisinaan myös salaatit, leipä, peruna tai vaikkapa kala, mutta nämä villitykset ovat ärhäkämpiä ja kestävät vähemmän aikaa, kun taas taustalla kummitteleva himo saada höyryävä keittolautanen eteeni on jatkunut jo useamman vuoden.

Viimeisen puolen vuoden aikana pastaruoat ovat kuitenkin hiljaa ja huomaamattomasti syrjäyttäneet keitot. Pastaa on väännetty kaikesta mahdollisesta mitä keittiöstä löytyy, ja kokeilut ovatkin tuottaneet sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita annoksia. Yksi iloinen yllättäjä on ollut sitruunabücklingpasta, jota olen tehnyt huolestuttavan usein. Enpä olisi uskonut että siihen tulee himo, kun heittelin ensimmäisen kerran savusilliä pannulle kera kaapista löytyneiden jämien. Ei pidä unohtaa myöskään itsehuijausten kuningastani, yllättävän ihanaa lakupastaa.

Ruma joulukinkkupasta on ulkonäköään paremman makuista

Pasta onkin loistavaa kaapintyhjennysruokaa. Olen kaivanut kevään myötä muun muassa joulukinkun jämät pakkasesta, paistanut kinkkupalasia pannulla sekä lisännyt kaapista löytyneet paprikan ja valkohomejuuston pätkät mukaan mössöön. Kaveriksi pääsi tämänhetkistä suosikkiani täysjyväspaghettia, ja tadaa: Jälleen oli yksi pasta valmis!

Ukkelin kanssa teimme taannoin kermaista kanapastaa, josta tulikin oikeastaan pippurikanapastaa kahden innokkaan maustajan ansiosta. Eikä siinä mitään, pippuri on hyvää, mutta olisi tässä voinut jokin muukin maistua. Ensi kerralla sitten muistetaan, että kyllä se toinenkin osaa laittaa niitä mausteita ihan riittävästi, eiköstä vaan? Lisätään sitten vaikka lautaselle makuja jos tulee liian laimeaa. Helpompi se niin päin on kun kalastaa liikoja mausteita valmiista ruoasta poies.


Pippurinen kanapasta

Tällä hetkellä pastamaailman suosikkejani ovat täysjyväspaghetin lisäksi ainakin simpukan muotoiset pastat. Niihin kun menee niin mukavasti täytettä sisään. Öljyiset pastat hakkaavat kermaiset, ja raikkaat sekä rapeat jutut ovat nyt in. Sitruunaa, yrttejä, pekonia, rapeaksi paistettua lihaa.. Ja tietenkin valkosipulia. Paljon valkosipulia.

Pastan väsäämiseni noudattaa yleensä seuraavaa kaavaa:

1. Laita pasta kiehumaan

2. Pilko sipuli, valkosipuli ja muut pilkottavat. Heitä ne pannulle tirisemään.

3. Lisää pannulle öljyä, pinaattia ja/tai muita mausteita. Anna muhia.

4. Sekoita pehmeäksi tai melkein pehmeäksi keittynyt pasta pannulla olevien kavereiden kanssa sekaisin. Jos teet kermaista pastaa, lisää kerma tässä vaiheessa. Anna ihan hetken vielä muhia.

5. Raasta juustoa valmiin annoksen päälle. Parmesaani on pastajuustojen kuningas, mutta muutkin käyvät, eikä ole maailmanloppu jos juustoa ei joka kerta olekaan.

6. Laita boksilta joku kiva hömppäohjelma tulemaan ja popsi pastaa maidon kanssa New Yorkia, huippumalleja, hääpareja tai joitakin muita hörhöjä katsellen.



Italian pastoja odotellessa.. Alle kaksi kuukautta enää!


Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu