Keltaisessa keittiössä: "Minä rakastan sua yhä totta on tänään.."

"..vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa.

Minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan

ja elämä vie meitä päin parempaa."

En ole saanut kirjoitettua Maajussin ja hänen morsiamensa häistä vieläkään, vaikka juhlat oli jo yli kuukausi sitten. Ajattelin ettei aiheesta voi kirjoittaa tuosta vaan vasemmalla kädellä, vaan tekstiin pitää keskittyä kunnolla, jotta saan varmasti luotua tilaisuuden arvokkuutta, kauneutta ja hauskuutta täsmällisesti kuvastavan tekstin. Pelkäsin etten osaa kirjoittaa tärkeästä päivästä tarpeeksi hyvin.

Vaan sittenpä ajattelin että mitäpäs nyt tuosta stressaamaan, antaapi mennä vaan. Tuli tekstistä sitten minkälainen tahansa, muistot pysyvät kuitenkin mielessä oikeanlaisina ja sehän on tärkeintä. Sitäpaitsi blogissa tulee keskityttyä eniten ruoka- ja juomapuoleen, ei niinkään ihmisiin ja tapahtumiin, joten postauksesta ei kuitenkaan saa täysin oikeaa kuvaa häiden tunnelmasta. Siispä pidemmittä puheitta, muistelut alkakoon:

Kaasojen ja morsiamen mekot odottavat siistissä rivissä. (Arvatkaapa mikä on mun! Tarkkasilmäinen voi löytää vastauksen hieman alempaa.)

Kirkko-osuudessa onkin muistelemista, sillä tämä kaaso jännitti omaa itkuaan niin paljon, että suurin osa papin puheesta meni ohi korvien. En myöskään voinut katsoa morsiusparia tai hääparin sukulaisia, sillä tiesin repeäväni itkuun jos näen yhdenkin kyyneleen jonkun silmäkulmassa. Varsinkin morsiamen ihanan herkän isän katsomista oli välteltävä, joten kun ylpeä isä saatteli tyttärensä alttarille, keskityin tuijottamaan vain heidän jalkojaan ja kirkon lattiaa. Toki vilkaisin myös että morsiamen puku ja hiukset on hyvin, vaikka juurihan olimme ne sakastissa tarkistaneet. Lähes kaikki keskittymiskykyni meni siis kyyneleiden pidättelyyn ja siihen etten vaan romahda itkuun kaiken kansan edessä, joten olen enemmän kuin tyytyväinen että kirkko-osuudesta löytyy videokuvaa. Tiedänpä sitten minäkin mitä siellä tapahtui.

Ja tosiaan ruokablogin ollessa kyseessä, on tässä hehkutettava hääjuhlan tarjoiluja. Olimme kaasojen ja morsiamen kanssa syöneet viimeksi aamuvarhaisella kampaajalla eväitä (patonkia, tuorejuustoa, namuja ja sen sellaista), joten nälkä oli kova kun ruokailun aika koitti. Menua ei enää löydy muistista, enkä kirjannut sitä minnekään ylöskään, joten tyytykäämme katselemaan kuvista mitä oli tarjolla:

Nimilappujen virkaa hoitivat itsetehdyt onnenkeksit, joita maistelin ensimmäisen kerran jo viikkoa aiemmin kun paketoimme niitä sellofaaniin. Ohjeita onnenkeksien tekoon löytyy ainakin täältä ja täältä. Maajussiparin häissä oli ensimmäisen linkin alta löytyvien keksien kaltaisia appelsiinisia versioita, ja pakko sanoa että ne olivat yllättävän herkullisia. Onnistuin kehittämään niihin jopa pienen himon.

Mun onnenkeksi

Saanko esitellä: käteni (jotka räpeltävät keksipussukkaa auki). Näin paljon meikätytöstä ei olekaan tainnut näkyä vielä kertaakaan blogihistorian aikana. Ai kauheeta jos joku nyt tunnistaa..

Hääkakkukin oli hyvää, vaikka mahani oli jälkkärivaiheessa jo melkoisen täynnä, eikä kakkua kadonnut masuni syövereihin kuin pikkuinen palanen. Kakun pintaan oli hauskasti tulostettu (tai jotenkin muuten saatu näkymään, emmie ossaa tämmössii juttui..) hääparin kuva, mutta siitäpä en laitakaan todistusaineistoa blogin puolelle. Me ollaan kasvotonta väkeä kaikki.

Illan kuluessa bestman taikoi pöydälle kahta eri boolia ja niiden innostamina suuntasimme pienellä porukalla virallisten hääjuhlien tultua päätökseen vielä Hotelli Vantaaseen jammailemaan. Meikäkaaso jammasikin jalkansa niin kipeiksi, että aamuyöllinen kävely Mäkin autokaistalta kotiin suoritettiin ilman kenkiä. Vesisateen muodostamat viileät lätäköt tekivätkin todella hyvää korkokenkien mukiloimille jaloilleni, eikä lasinsiru-arpakaan osunut onneksi kohdalle.

Oli varmaan hyvät drinkit..? Valmiista versioista ei sitten olekaan kuvaa kun oli niin kiire horasta juomat naamariin. Mut hei hieno kuva, jäitä laseissa!

Kaiken kaikkiaan hääpäivä oli enemmän kuin onnistunut, morsian kauniimpi kuin koskaan ja sulhanenkin toki komea kuin sika-Hartsa konsanaan (ellei jopa vieläkin komeampi!). Häävieraat olivat ihania, pitopalvelun väki mukavaa ja tunnelma kohdillaan. Eivätkä ne itkunpidättelyt loppuneet kirkko-osuuteen. Itse ainakin jouduin nieleskelemään vielä morsiamen isän tervetulotoivotuksen aikana (hän todella on ihanan herkkä) sekä musiikkiesitysten ja häävalssin aikana. Sanoinkuvaamattoman kaunista oli, ja nyt on vähän tyhjä olo kun hartaasti odottamamme päivä on ohi. Iso kiitos vielä morsiamelle, oli suuri kunnia olla hyvän ystävän ja ihanan morsiamen kaaso!