Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Voivoivoi..

torstai 30. lokakuuta 2008

Voivoivoi..



Ratkaisin eilen vaikean yhtälön ja haluan heti jakaa älynväläykseni rakkaan blogini kanssa. Kukaan muu ei ole varmasti koskaan kamppaillut samanlaisen ongelman kanssa ja keksinyt mitään yhtä nerokasta kuin minä. Mensa kutsuu!

Ongelmahan oli se, että jääkaapissani oli hyvää vauhtia ällööntymässä avattu voipaketti. Sen pinta oli jo kauniin tumman keltainen ja epäilin toisen terveyttä siinä määrin, että halusin käyttää voin äkkiä johonkin, ettei tarvitse lihottaa sillä roskista. Toinen ongelmatapaukseni taasen olivat kaksi valkosipulin kynttä, joille en muka keksinyt mitään käyttöä. En tainnut edes miettiä, sillä kyllähän nyt valkosipulia voi työntää ihan mihin vaan.

No kuitenkin, päädyin siis uskomattoman kekseliääseen ratkaisuun ja tein voista sekä valkosipulista maustevoita. Olisitteko itse keksineet moista? Ette varmasti. Voin ja valkosipulin lisäksi sekoitin joukkoon grillausmaustetta, cayannepippuria, valkopippuria sekä mustapippuria. Eli paljon makua, kiitos.

Koemaistoin aikaansaannostani heti teelusikallinen keitettyjen perunoiden kanssa (ja oli hyvää, kuinkas muutenkaan), sillä pottuja sattui olemaan vielä muutama kaapissa sillibileideni jäljiltä. Taannoisten sillibileiden aiheuttaja oli hirmuinen sillihimo, joka iski oikein moukarilla päähän, ja töiden jälkeen oli pakko suunnata tutkimaan lähikaupan sillivalikoimaa. Virhe, olisi nimittäin pitänyt mennä keskustan isoon jättikauppaan, sillä lähikaupassa ei ollut valkosipulisilliä, eikä sitä toista valkoista hyvää, jossa on mätiä mukana. Jouduin siis tyytymään sinappisilliin, joka tosin on hyvää sekin.

Ainiin, yksi miljoonista älynväläyksistäni oli myös se, että pakastin ylimääräisen maustevoin jääpalamuottiin. Näin voin ottaa aina tarpeen vaatiessa yhden tai kaksi palaa maustevoita sulamaan, eikä tarvitse sulattaa koko pötkylää yhden lehtipihvin takia. Olenpa viisas. Kateeksi kävisi jos en olisi minä.

"Olen kaunis
olen rohkea
olen vapaa
syntynyt voittamaan"
(Pelle Miljoona - Olen kaunis)

Välillä täytyy vähän pönkittää itsetuntoaan kehumalla itseään niin maan pärkeleesti. Kokeile sinäkin, se tekee hyvää!

Tunnisteet: ,

1 kommenttia:

Blogger Maireanna kirjoitti...

Hieno keksintö voin jämäkäytölle! Eipä ole tullut mieleen.Kiitos vinkistä.

1. marraskuuta 2008 klo 10.31  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu