Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Lapsuuskodin ruokaa

maanantai 3. marraskuuta 2008

Lapsuuskodin ruokaa



Yksi muksuajan parhaista ruokamuistoista ovat ehdottomasti uunissa paistetut kanankoivet riisipedillä. Koivista valittiin aina se, jonka nahka oli mustin ja rapein, ja voi jumankauta sitä huutoa jos isoveli ehti napata parhaan ensin. Tai kun ehti, samalla kun minä jäin pienempänä vinkumaan elämän epäreiluutta. Aina veli saa kaiken ja voittaa Monopolyssakin joka kerta! ÄääääÄÄÄääää!!

Vielä vanhempanakin kun äiti kysyi mitä söisimme tänään, suustani kuului usein "kanaa ja riisiä". Siitä pikkuvelikin tykkää. Ja isoveljen jo asuessa omillaan, oli minun vuoroni valita ensimmäisenä rapein kananen, ilman että pikkuveli edes huomasi tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Hihhih.. Näiden muistojen siivittämänä laitettiin keltaisessa keittiössä kanankoivet uuniin riisin ja hemapon kanssa, ja jäätiin odottelemaan uunista kantautuvaa tuttuakin tutumpaa viikonloppuruoan tuoksua. Oi niitä aikoja..

Broilerinkoipiin tarvitset broilerinkoipien lisäksi:

- riisiä
- hernemaissiporkkanaa (kai hernemaissipaprikakin juuri ja juuri käy..)
- kanalientä
- currya
- uunin
- uunivuoan

Laita uunivuokaan osa kanaliemestä ja riisit sekä hemapo. Asettele kanankoivet päälle ja laita vuoka uuniin vaikkapa vähän alle pariin sataan asteeseen. Anna muhia rauhassa lisäillen kanalientä joukkoon, kun edelliset liemet ovat imeytyneet riisiin tai haihtuneet pois. Kun broiskun nahka on herkullisen rapeaa ja riisi pehmeää, ota vuoka pois uunista ja ripottele currya niin riisin kuin kanankin päälle. Valitse äkkiä itsellesi paras kanankoipi ja näytä kieltä itkevälle pikkusisaruksellesi.



Loppuun vielä lapsuusmuistojen kunniaksi äidin minulle pienenä laulama laulu, joka voipi olla melko paikkaansapitävä edelleenkin:

"Martina, on pikkuinen tyttö,
jolla on kutonen laulussa.
Martinalla sukka on rikki
ja suussa on yhdeksän hammasta.

Ja sukat on sillä makkaralla,
ja lentää se päivänkakkaralla,
ja kylpee yhdeksän pilven alla,
ja pupuja sillä on pöydän alla,
ja perhonen korvanlehdellä."

Tunnisteet: ,

1 kommenttia:

Blogger Maireanna kirjoitti...

Uunissa kypsyy sipulipiirakka- taidanpa heittää samaan selssiukseen kanankoivet
tärisemään.
Käväise Annan tuvassa kylässä!

6. marraskuuta 2008 klo 15.41  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu