Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Jahni

torstai 27. marraskuuta 2008

Jahni



Ylimuulin vinkistä innostuneena ryntäsin kauppaan ostamaan fetaa (muut ainekset keltaisesta keittiöstä löytyikin jo valmiiksi) ja pistin jahnin tulille. Tomaatin jätin algerian takia pois ja suolan skippasin kuten aina, mutta muuten mentiin muulin ohjeilla.

Lämmitä reilu määrä öljyä (tämähän minulta onnistuu paremmin kuin hyvin, sillä en osaa kaataa öljyä vähäsen vaan poikkeuksetta PALJON) ja heitä kattilaan, paistokasariin tai mihin ikinä öljyn lurautitkaan sipulia, perunaa ja kukkakaalia. Ainiin, työnsinhän minä vielä marinoituja valkosipulejakin mukaan ettei kaikki olisi niin vaaleankeltaista. Mausta jahnisi rakuunalla ja jätä se kannen alle muhimaan noin Hullu kokki Piemontessa ajan, eli (reiluksi) puoleksi tunniksi.

Kuvausvaiheessa feta oli vielä paketissa, mutta sitäkin on siis tarkoitus läväyttää annoksen päälle. Ainoaksi ongelmaksi jahnin syömisessä muodostui se, etten osannut päättää haarukoinko suuhuni perunan, sipulin, kukkakaalin ja fetan palasia vai dippailenko ruisleipää ihanaan öljystä muodostuneeseen liemeen. Päädyin tekemään molempia samaan aikaan. Hyvää!

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Blogger Satu kirjoitti...

Martina, haastoin sut karkkimeemiin :-)

1. joulukuuta 2008 klo 12.39  
Blogger Martina kirjoitti...

Jeii, irtokarkkeja! Haaste otettu vastaan. :) Tätä pähkäillessä voi tosin mennä tovi jos toinenkin, mutta lupaan läväyttää ruutuun lemppari irtikseni heti kun mahdollista.

1. joulukuuta 2008 klo 13.20  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu