"Voi mikä nauru syntyiskään.."

"..jos isi sais tietää tään, että joulupukki suukon sai."



Rohkenenpa epäillä että todellisuudessa siitä olisi riemu kaukana, kun isille selviäisi vaimon ja joulupukkia esittävän naapurin Reiskan todelliset luonteet. Kuka oikeasti keksii tällaisia sanoituksia ja vielä iloiseen lasten joululauluun?

Muun muassa tätä mietimme Tapaninpäivänä matkalla Pohjaan, jossa jaoimme viimeiset joululahjat ja söimme mahamme täyteen herkkuruokaa. Mäti oli ruokapaljoudesta esiin nouseva lempparini niin tapanina kuin jouluaattonakin Vantaalla. Muutakin jouluruokaa odotan toki kuola valuen jo kuukausia ennen joulua, mutta kyllä ihanat poksuvat mätipallerot vievät aina voiton ruokien kilpaillessa pääsystä lautaselleni.

Yritin räpsiä kuvia pöydän antimista aina kun vaan maltoin, mutta laatu on vähän niin ja näin, sillä kuolaisilla käsillä on vaikea käyttää kameraa..

Iskän värkkäämiä kalaherkkuja

KAKSI kulhollista mätiä! Yksi mulle, yksi muille.

Äidin taikoma mätikakku jo hieman sulaneena

Ensimmäinen lautasellinen, mätiä vain puolet annoksesta!

Viimeinen lautasellinen

Joulun jämäsilleistä tehdään tietysti herkullisia sillivoileipiä. Minä väsäsin jo joulua edeltävänä viikonloppuna pari valkosipulisillileipää, kun odottelin ukkelia takaisin, missä lie auton värkkäyksessä hän kävikään kesken sunnuntain.



Paahdoin ruisleipiä uunissa kun leivänpaahdinta en tuolloin vielä omistanut (vaan nytpä omistankin, kiitos joulupukki!). Leipien päälle levitin hieman sinappia, pari juustopalaa, salaattia, kurkkua ja sillin paloja. Hyvin yksinkertaista siis, mutta niiiin hyvää.

Loppuun on vielä pakko laittaa kuva joulun tärkeästä vieraasta, joka fiksuna tyttönä sensuroi puolet naamastaan. Eihän se nyt kävisi päinsä, että jokainen vastaantuleva koira- ja karhukaveri tunnistaisi ja pyytäisi nimikirjoitusta. Varsinkin näin joulun jälkeen se olisi kiusallista, kun pitää yrittää selviytyä liiallisen juuston syönnin aiheuttamista tuntemuksista kaukaisimpaan puskaan piiloutuneena.