Puijon torniravintola

Pidän jostain ihmeen syystä korkeista rakennuksista, vaikka mieltymykseni niihin on todella pahasti ristiriidassa armottoman hissikammoni kanssa. Olen änkenyt itseni muun muassa Stadionin torniin, korkealla Haukilahden vesitornissa sijaitsevaan Haikaranpesä -ravintolaan, Näsinneulaan ja nyt Puijon torniin. Joka hemmetin kerta olen meinannut kuolla hissiin silkasta jännityksestä, mutta kun ylös on vaan päästävä. Onko järkee vai ei..?

Korkeista rakennuksista puheenollen, Kuopion nähtävyyksiin kuuluu mielestämme ehdottomasti myös tämä viljasiilo, joka sijaitsee jossain kaukana tehdasalueella. Mutta kun se on korkea ja se näkyi Puijon torniin asti. Pakkohan sen juurella oli käydä ihmettelemässä hökötyksen huimaa korkeutta seuraavana aamuna ennen kotiinlähtöä. Voihan Martina ja Martinan pakkomielteet..

Puijon torniravintolassa illallistaminen on ollut to do -listallani jo pitkään ja nyt Kuopioon matkatessamme ei tarvinnut pitkään miettiä missä syömme vuosipäivän illallisemme. Puijon herkulliset ruoat, mukavat tarjoilijat ja upeat näköalat juuri auringonlaskun aikaan tekivätkin illasta ikimuistoisen. Ennen illallista kävimme ihmettelemässä myös Puijon liukumäkiä (tai mitä ihmeen mäkihyppytornia ne nyt ovatkaan) ja minulle ainakin tuli yllätyksenä miten jyrkkä mäkihyppymonttu on. Sehän menee ihan pystysuoraan!

Ostimme tornin alakerrasta vielä magneetin jääkaappimme oveen muiden matkamuistomagneettiemme seuraksi ja sitten koitti illan pelätyin osuus, eli hissi, joka oli Puijossa melkoisen kamala pienen kokonsa vuoksi. Selvittyäni hurjasta hissimatkasta istahdimme pöytään ja meinasimme jättää tavaramme ikkunalaudalle, kunnes tarjoilija huomautti omaisuutemme tulevan kohdallemme seuraavan kerran noin tunnin päästä, kun ravintola on pyörinyt kierroksen ympäri. Ainiin, täähän tosiaan pyörii. Laukku viereiselle penkille siis ja ruokalistaa tutkimaan.

Alkuruoan olin päättänyt jo kotona, sillä korvasienikeittoa on syötävä aina kun siihen on mahdollisuus. En nimittäin uskalla tehdä myrkkysienistä ruokaa itse, sillä todennäköisesti seuraukset olisivat kohtalokkaat. Minä kun en varsinaisesti ole se kaikista huolellisin ruoanlaittaja ja pari ryöppäyskertaa voisikin jäädä väliin, kun "ei se ole niin justiinsa". Eipä juu niin.. Kuka tulee meille syömään pallokalaa?

Pääruoaksi otimme ankkaa, joka oli herkullista, vaikka sen kanssa tarjoiltu speltti hieman epäilytti. Epäilys oli kuitenkin turhaa, sillä annos oli kokonaisuudessaan toodella hyvää. Ainut miinus tulee siitä, että minun ankallani oli kastiketta varmaan puolet enemmän kuin Ukkelin ankalla, joten ihan tasalaatuisia annokset eivät olleet. Hyviä kuitenkin.

Ja sitten se jälkiruoka.. Oih ja voih. Tämä taisi ihan oikeasti kiilata kaikkien maistamieni jälkkäreiden ohitse ykköspaikalle tai ainakin maailman parhaiden jälkkäreiden kärkikolmikkoon. Ihan mieletön makuyhdistelmä! Tervalla maustettu pannacotta, lakkasorbetti, mansikka- ja lakkakastikkeet sekä pistaasirouhe maistuivat yhdessä niin hyvältä, etten saanut sanaa suustani yhdistelmää maistaessani. Yksittäin maistettuina annoksen osaset olivat vain ihan jees, mutta auta armias kun otit kaikkia makuja samaan aikaan suuhun. Hallelujaa vaan ja aamen! Suunnittelin ihan vakavissani lautasen nuolemista, mutta hillitsin itseni hienossa ravintolassa ja tyydyin vain kaapimaan lusikalla todella tarkkaan vihoviimeisetkin pisarat naamariini tyytyväisesti hymisten. Ihan mieletöntä!

Illallisen jälkeen kiersimme vielä yläkerran kahvilassa katselemassa Kuopion seudun valoja ennen kuin odotti taas se jännittävin hetki, kun allekirjoittaneen piti pakottaa itsensä astumaan hissiin. Selvittyäni hissimatkasta istuimme vielä hetken tornin juurella ihailemassa sen iltavalaistusta (ja odottelemassa että paniikkitärinäni lakkaa), kunnes tilasimme taksin hakemaan kylläiset ja onnelliset illallistajat alas Puijon mäeltä.