Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Keltainen keittiö 3v!

lauantai 27. elokuuta 2011

Keltainen keittiö 3v!

Härreguud, mammamiia ja oumaigaaad, pieni rakas blogini täyttää jo 3 vuotta! Onpa aika mennyt nopeasti. Perinteitä kunnioittaen listaan taas parhaita paloja viimeisimmän vuoden varrelta, niin blogin osalta kuin oikeassakin elämässä elettyä. Tänä vuonna on tapahtunut nimittäin paljon isoja ja tärkeitä asioita.

Päällimmäisenä mielessä on noin vuosi sitten ostamamme tontti Järvenpäässä, jolle olemme alkaneet rakentaa taloa. Seuraava vuosi kuluukin rattoisasti raksahommissa, uuden kodin sisustusta suunnitellessa ja jossain vaiheessa edessä on myös odotettu muutto uuteen kotiin. Ensimmäiset muuttolaatikothan olen pakannut jo aikoja sitten. Miten niin (liian) ajoissa muka..

Keväällä myllersin hieman elämääni, kun koin ahaa-elämyksen ja päätin alkaa etsiä itselleni uutta työpaikkaa. Lähetin viisi hakemusta, pääsin kolmeen haastatteluun ja ennen kuin ehdin edes tajuta, olin allekirjoittanut työsopimuksen uuteen paikkaan ja lampsinyt irtisanomaan itseni vanhasta työpaikasta. Se oli hurjaa aikaa se, kaikki tapahtui niin nopeasti, vaikka tarkoituksena oli lähinnä vain katsella kaikessa rauhassa minkälaisia työpaikkoja on tarjolla. Sopivan työtarjouksen edessä ei kuitenkaan vitkasteltu, vaan vaihdoin työpaikkaa intoa täynnä, enkä ole vielä tähän päivään mennessä katunut päätöstäni.

Talvella kotirappumme eteen oli ilmestynyt pieni söpö auto, jonka avaimet Ukkeli läväytti käteeni autoa ihastellessani. Aikamoinen ylläri sanoisinko, ostaa nyt toiselle auto ja vieläpä juuri sellainen, josta olin haaveillut. Olin hetken aivan hoomoilasena auton ja sen avaimien kanssa, enkä saanut seuraavana yönä unta kun mietin vain uutta autoani. Projektinani onkin ollut opetella ajamaan autoa turvallisesti ja ilman paniikkia monen vuoden tauon jälkeen, mutta projekti on edennyt huonosti, enkä ole uskaltautunut auton rattiin pariin kuukauteen. Noh, viimeistään sitten kun talo on valmis ja asumme Järvenpäässä, on minun pakko uskaltaa ajaa pikku Rinsessallani.

Viimeisen vuoden aikana olen myös innostunut toden teolla ratsastusharrastuksestani ja osallistunut jos jonkinlaiselle kurssille, leirille ja ottanut irtotunteja muiltakin talleilta kuin omalta (vaikka oma onkin paras kaikista). Toteutin myös Ukkelin kanssa ikiaikaisen haaveeni Karibian risteilystä ja pyörähdimme samalla reissulla myös New Yorkissa ja Miamissa. Ihan mahtava reissu.

Sen lisäksi että omassa elämässä on ollut positiivista myllerrystä, on myös perheeni muille jäsenille tapahtunut tärkeitä asioita. Insinööri meni naimisiin Kälyn kanssa vuoden ensimmäisenä päivänä, jolloin vietimme ihanat talvihäät. Tulevasta datanomista tuli Datanomi ja nuorimies tapasi ihanan tyttöystävänsä noin vuosi sitten. Äidillekin kuuluu uutta, sillä hän on muuttamassa uuteen kotiin, mikä tarkoittaa siis sitä, että lapsuudenkotini on myyty. Tuntuu aika hurjalta ja haikealtakin. Iskä taasen osti veneen, kunnosti sen ja kävi sillä Pohjassa (hehee, Pohja-vitsit ovat aina yhtä hauskoja). Siskonikin pääsi yllättämään kihlautumalla kesän aikana Pasinsa kanssa. Kaikenlaista on siis ehtinyt tapahtua, mutta onneksi muutokset ovat olleet positiivisia.

Kilometrin pituisen oman elämän katselmuksen jälkeen siirrytään blogiin ja sen vuoden parhaisiin paloihin. Perinteinen listaus tuleepi siis tässä, olkaa hyvät:

1. Paras salaatti



Tähän oli vaikea valita vain yhtä hyvää, mutta hetken pähkäiltyäni sain päätettyä, että parhaan salaatin titteli menee Jamie Oliverin syntisen hyvälle caesar-salaatille.

2. Paras keitto

Tästä en olekaan kirjoittanut blogiin, mutta Kitchen G18:sta saa lounasaikaan aivan mielettömän ihania keittoja! Ne kuuluvat ehdottomasti Paras keitto -kohtaan, vaikka ovatkin vailla postausta, kuvaa ja kaikkea.

3.
Paras pasta



Ehdottomasti Miami Beachin Lincoln Roadilla sijaitsevan Tiramesun pastat. Ah ja nam.

4. Paras kalaruoka



Katkarapu ei ehkä ole kala, mutta kuuluu silti tähän kategoriaan, sillä minä sanon niin. Jamie Oliverin katkarapupasta on ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan vuoden paras merestä löytyvistä otuksista tehty ruoka.

5. Paras juoma



Mantelilikööri ja siitä tehty kakku.

6. Paras ravintolaruoka



Tähän olisi hirveästi hyviä vaihtoehtoja, sillä olemme syöneet viime vuoden aikana ravintoloissa ihanan paljon, enemmän kuin koskaan aiemmin. Monesta mahtavasta ravintolaruoasta paras on kuitenkin ehdottomasti New Yorkin Katz's Delin Reuben Combo.

7. Paras naposteltava




Lihakonttorin Delistä saatavat ihanat juustot, italialaiset salamit ja antipastot. Näitä olen ostanut kotiin harva se kerta. Yläkerran kuvassa olevat herkut vedettiin naamariin työporukan kanssa eräänä kesäisenä iltana eräällä kesäisellä parvekkeella eräässä kesäisessä paikassa.

8. Paras kokonaisuus



Ehdottomasti Mange Sudissa nauttimamme kaksi neljän ruokalajin illallista viinipaketteineen. Täydellisiä makunautintoja molemmat.

9. Paras liharuoka



Tämän kategorian voiton vievät grillissä valmistuvat ihanat vuohenjuusto-munakoisopihvit, vaikkei liha olekaan niissä pääosassa. Myös muun muassa viime syyskuun Tukholman reissulla herkuttelemamme pihvi bearnaise-kastikkeella taisteli parhaan liharuoan tittelistä, mutta tällä kertaa grilliruoka vei voiton.

10. Paras kanaruoka



Cantina Westin nachot kanatäytteellä, jotka eivät sen suurempia perusteluja kaipaa. Parasta!

11. Paras lisuke



Tämä oli vähän vaikeampi, sillä en muista tehneeni viime vuonna mitään maata mullistavaa lisuketta, vaan meillä on menty vanhoilla hyviksi havaituilla kavereilla, kuten bataatilla, wasabimuussilla, salaatilla yms. Maailman parasta sienirisottoa voisi varmasti syödä myös lisukkeena, joten päätin valita sen voittajaksi.

12. Paras leipä



Kaikki leivät, joissa on rahkalevitettä! Hahaa, menikö vähän aiheen vierestä?

13. Paras jälkiruoka



Nykin juustokakut, eeehdooottomasti! Ihan sydämeen sattuu kun tiedän, ettei niitä saa Suomesta. Nyyh..

+ Erityismaininta

Jamie Oliverin herkullisille sapuskoille sekä hullulle päähänpistolleni kokata koko Jamien kotona -kirja läpi. Toivottakaa onnea, matkaa on vielä taivallettavana, sillä resepteistä on vasta noin viidesosa kahlattu läpi (kaikki ei ole vielä blogissa). Huhheijaa!

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Ja kiitokset loistavasta blogista. Kävin synttäripäivän kunniaksi lukemassa ekan postauksesi. Sielläpäs oli mainittu mm. eräs harmaa kaveri. :)

29. elokuuta 2011 klo 11.52  
Blogger Martina kirjoitti...

Kiitos! Tärkein henkilö on ollut mukana jutuissa alusta asti. :)

30. elokuuta 2011 klo 8.14  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu