Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Jamien kotiruokaa possusta, perunoista ja sipulista

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Jamien kotiruokaa possusta, perunoista ja sipulista



Mistä näitä Jamien reseptejä oikein tulee? No Jamien kotona -kirjasta tietenkin, jonka olen päättänyt kokata kannesta kanteen. Tällä kertaa vuorossa ovat balsamietikkaiset sipulit ja perunat maukkaaksi muhitetun uuniporsaan ja sen liemestä tehdyn kastikkeen kera.



Perunoihin ja sipuliloihin (hyvä äidinkieli ja silleen..) tarvitset:

- 1,5 kg kiinteitä perunoita
- merisuolaa ja mustapippuria
- oliiviöljyä
- 200 g voita
- mieluummin tuoretta rosmariinia, mutta kuivakin käy
- 1 valkosipulin
- 5 punasipulia
- 1,5 dl balsamiviinietikkaa


Ja possu kastikkeineen valmistuu näillä aineksilla:

- edelleen mieluummin sitä tuoretta rosmariinia, mutta kuivakin käy hädän hetkellä
- 2 rkl fenkolinsiemeniä
- 1,5 kg porsaan paisti
- 6 valkosipulin kynttä
- 1 punasipuli
- 2 sellerinvartta
- 4 laakerinlehteä
- 2 viinilasillista valkoviiniä (voi miten ikävää, että taas pitää avata koko pullo kahden lasillisen takia)

Murskaa fenkolinsiemenet ja sekoittele ne rosmariinin lehtien, suolan ja pippurin kera mukavaksi mausteseokseksi, jossa kierittelet possun. Ruskista lihan pinta pannulla ja laita se sen jälkeen uunivuokaan pilkotun sipulin, valkosipulinkynsien, pilkottujen sellerinvarsien sekä laakerinlehtien kera. Laita koko homma 200-asteiseen uuniin kypsymään ja valele possua välillä pohjalle kertyvällä nesteellä.




Pese perunat, pilko ne pienemmiksi ja keitä noin 8 minuuttia. Perunoiden oleillessa porekylvyssään lorauta pannulle oliiviöljyä ja nakkaa voi, rosmariinin lehdet ja pilkottu valkosipuli perään. Kuumenna niin, että voi sulaa, mutta valkosipuli ja rosmariini eivät saa päästä kärähtämään. Lisää balsamiviinietikka ja kiehuta matalalla lämmöllä 5 minuuttia.


Ihanat maut muhimassa.

Ota toinen uunivuoka ja kaada sinne perunat, pilkotut punasipulit sekä pannulla valmistamasi balsamiliemi. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita samaan uuniin possun kanssa ylätasolle noin 50 minuutiksi. Nauti uunista kantautuvista tuoksuista.

Kun liha on ollut uunissa noin tunnin, pelasta se pois sieltä ja kaada vuoasta kaikki muu paitsi itse liha pannulle. Lihan voit kääriä folion suojiin ja pannulla oleva liemipohja kuumennetaan, lisätään perään valkoviini ja kiehutetaan matalalla lämmöllä niin, että neste on vähentynyt puoleen alkuperäisestä. Siivilöi kastikkeesta lopuksi rämmäleet poies, leikkaa liha ja poista perunat sekä sipulit uunista. Ja kas näin ruoka on valmista nautittavaksi. Ponapetiit!



Kastike on niin kuvauksellinen, että se sai kunniapaikan postauksen lopusta.

Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu