"Minä olin lentäjän poika.."

Olen tainnut ennenkin mainita rakastavani lentokoneita, niiden katselemista ja niissä istumista. Yksi parhaista hetkistä lomalle lähdössä onkin, kun istuu kiitoradalla kiihdyttävässä lentokoneessa ja odottaa koneen nousemista ilmaan. "Ylöspäin läpi pilvien peiton, kohti ilmailun historiaa -- ja kiitotien päässä on taivaassa reikä.." Toinen parhaista hetkistä on se, kun istuu siellä samaisessa lentokoneessa ja lentoemännät tarjoilevat ruokaa, sillä minä ihan oikeasti pidän lentokoneruoasta.

Tarjottimen kanssa on mukava askarrella ja yrittää tunkea muovi- ja paperijätteet mahdollisimman pieneen myttyyn tarjottimelle, niin että mahtuu paremmin haarukoimaan lötköllä kertishaarukalla haaleaa ruokaa. Lisähaastetta antaa naapurin nenä, johon pitää yrittää olla tirvaisematta kyynärpäällään ruokaa naamaan lapioidessa. Ja ei, tällä kertaa tämä ei ole sarkasmia, sillä minä ihan oikeasti pidän kaikesta, mikä liittyy lentokoneisiin ja niissä ruokailuun. "Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut.."

Okei, yli vuorokauden kestänyt kotimatkamme reitillä Fort Lauderdale - New York - Frankfurt - Helsinki oli hieman puuduttava, enkä nauttinut siitä välttämättä ihan niin paljon kuin menomatkasta lätäkön yli tai muista lyhyemmistä lomalennoista. Levottomat jalat estivät nukkumisen, mutta lukiessa silmät eivät pysyneet auki. "Unen kerosiinin katkuisen näin.." Tyydyin siis torkkumaan, lukemaan yhden sivun, torkkumaan lisää ja odottamaan ruoka-aikaa. Lensimme kaikki muut lennot Lufthansalla, paitsi Nykki-Florida -välin, jonka taitoimme molempiin suuntiin jenkkiläisellä halpislentoyhtiö JetBluella. Olimme molempiin lentoyhtiöihin erittäin tyytyväisiä ja Finnairin pisteet laskivat jälleen silmissä kun vertaili kotimaista näihin kahteen. Sori vaan..

Helsinki-Frankfurt välillä Lufthansa tarjoili aamiaiseksi todella maukasta ciabattaa. Ennen koneeseen nousemista olimme hörppäisseet kentällä perinteiset lähtökaljat, vaikka kello oli muistaakseni vasta jotain aamuviiden ja -kuuden välillä. Kellonaika ei paljon hetkauta kun on perinteistä kyse. Toinen perinne on nauttia lasi kuohuviiniä koneessa, mutta tällä kertaa teimme pienen poikkeuksen ja hörppäsimme kuohuvat vasta Frankfurtin kentällä Nykin lentoa odotellessamme. Frankfurtissa oli aikaa syödä myös aamiainen numero zwei, joka sisälsi olutta (oho..) sekä ihanan briejuustosämpylän. Namskis. "Lentokenttien aavoilla tuulee.."

Pian olikin aika siirtyä seuraavalle etapille, eli Frankfurt-New York -lennolle. Lufthansan koneessa matka taittui mukavasti leffoja katsellessa ja syödessä. Spaghettiannoksen tai kanariisihässäkän (jee, me saatiin ihan ite valita pääruokamme!) sekä hassun sinappinakin sisältäneen lämpimän sämpylän lisäksi lennon hintaan kuuluivat myös viinit, joita lentoemännät kantoivat alituiseen kysellen saisiko olla lisää täytettä lasiin. Menomatkan riemuhulinassa ilmainen viini voisi olla hyvinkin petollinen kaveri, mutta osasimme onneksi ottaa sitä sivistyneen saksalaisittain emmekä ördäävän suomalaisittain. Kyllä äiti olisi nyt ylpeä! Lapsi osasi kerrankin käyttäytyä! "Vielä isäänikin paremmin.."

Liekö meillä ollut huono vaikutus ihmisten terveyteen vai mistäköhän oli kyse, kun kahdella lennolla matkustamossa koettiin jänniä hetkiä sairaskohtausten vuoksi. Lennolla Helsingistä Frankfurtiin eräs intialainen mies ei herännytkään kaverin ravistellessa tätä hereille, ja pian lentoemäntä kyselikin onko matkustajien joukossa lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Pian miehen luona olikin saksalainen lääkäri ja suomalainen sairaanhoitaja, ja muutaman tovin päästä mies saatiin kuin saatiinkin hereille. Sen verran häikkää herran sydämessä kuitenkin oli (minä tietenkin kuuntelin korvat höröllä mistä on kyse), että ambulanssi odotti seuruetta heti koneen ulkopuolella.

Myös USA:n sisäisellä lennolla oli ongelmia erään herran terveyden kanssa, mutta ymmärsin kuitenkin ettei hänen kohdallaan ollut yhtä vakavasta ongelmasta kyse kuin intialaisella miehellä, jonka kohdalla mietittiin hätälaskunkin mahdollisuutta. Jännää oli silti tätäkin tapausta seuratessa, ja ihmeellinen sattuma oli, että molemmat sairastapaukset olivat vain parin rivin päässä meistä. Pysyin siis helposti ajan tasalla omalla paikallani istuen ja kuunnellen, mikä oli uteliaan ihmisen mielestä tietenkin hyvä asia.

Vietettyämme New Yorkissa muutaman yön siirryimme paikallisella halpalentoyhtiöllä Fort Lauderdaleen. Emme odottaneet JetBluelta oikeastaan muuta kuin kyydin Floridaan, mutta lentoyhtiö yllätti positiivisesti mukavalla henkilökunnalla sekä naposteltavilla, joista siniset sipsit olivat vinkeimpiä. Maku ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sininen väri oli niin hauska, että mussutin koko pussillisen menemään tyytyväisenä kuin pakolainen kumiveneessä.

Menomatka on aina paljon hauskempi kuin tulomatka, ja niin oli myös tällä kertaa. Teimme tosiaan kotimatkaa yhteensä hieman yli vuorokauden, mikä oli niin puuduttavaa, että maailman innokkainkin lentomatkustaja pääsi väsähtämään. Lennolla Atlantin yli tarjoiltiin vain yksi ruoka (buu!) ja sekin oli valitettavasti huonoin koskaan lennolla syömäni. Katsokaa nyt vaikka, kuka haluaa harmaata kanaa?

Okei, yölennolla ei ole tarkoituskaan syödä koko ajan, vaan matkustajat haluavat nukkua pimennetyssä koneessa, mutta kyllä minulle olisi maistunut vielä vaikka sellainen nakkisämpyläkin. Viimeisellä etapilla, eli lennolla Frankfurtista Helsinkiin tarjoiltiin muffinssia, josta ei ole kuvaa, ja joka oli kyllä hyvää, mutta kun minä olisin halunnut sellaisen nakkisämpylän! "Minä nöyristä lapsista nöyrin.."

Ainiin, kävimme Nykin kentällä eräässä italialaisessa ravintolassa syömässä pizzaa ja aivan ihania valkosipulipalloja, jotka kurkkivat tuolta folion sisältä (kuva alhaalla, jos et tajunnut). Saako tuollaisia Suomesta tai voisikohan niitä tehdä itse? Voita, valkosipulia ja taikinaa sekaisinko? Kertokaa jos tiedätte, niihin jäi himo!