Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Yleisön pyynnöstä: Jogurtti-yrttikastike

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Yleisön pyynnöstä: Jogurtti-yrttikastike

Tiedoksi heille, jotka eivät arvanneet: Jogurttikastike on tuo valkoinen yksilö.

Nyt otetaan varaslähtö peli-iltaan, josta teen oman postauksensa myöhemmin, mutta Kälyn pyynnöstä julkaisen kyseisenä iltana tarjotun jogurtti-yrttikastikkeen ohjeen jo nyt. Ohje on napattu yhdeltä lempisivustoistani eli Maku.fi:stä. Ja kas näin helposti syntyy herkullista jogurtti-yrttikastiketta, joka on namia ainakin salaatin kaverina:


- 200 g jogurttia (mulla oli turkkilaista, mutta mikä tahansa muukin maustamaton käy)
- 3 rkl yrttiseosta (alkuperäisessä ohjeessa kehotetaan käyttämään tuoreita yrttejä, mutta minä kippasin sekaan valmista pakasteseosta hyvillä mielin)
- 1 valkosipulinkynsi (saattaa olla että laitoin hieman enemmän..)
- 1 tl hunajaa
- 1 tl sitruunamehua
- ripaus suolaa
- ja toinen ripaus mustapippuria

Yhdistä kaikki aineet keskenään ja anna kastikkeen maustua jääkaapissa tovi jos toinenkin. Minä tein kastikkeen valmiiksi jo edellisenä päivänä, mikä takasi että maut olivat muhineet kunnolla ja kastike maistui herrrrkulliselta.

Tunnisteet: ,

3 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Iso kiitos! :) Tämä oli tosi hyvää. Meillä sitä tullaan varmasti käyttämään myös lämpimän ruoan kaverina, esim. kasvispyörykät tykkäisivät jos saisivat tätä kastiketta samalle lautaselle. Nam :P

24. elokuuta 2011 klo 8.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä yrttejä tuo pakastettu yrttiseos sisältää? Onko se omatekemääsi, vai saako sellaista kaupasta valmiina?

24. elokuuta 2011 klo 9.38  
Blogger Martina kirjoitti...

Olepa hyvä! Mä ajattelin yhdistää kastikkeen joskus kalan kanssa ja pyörykät kävi munkin mielessä. Lihaiset sellaiset tosin. Tai sitten soijarouheesta tehdyt pyörykät ihan vaan Ukkelin kiusaksi (Kosto Sukupuolten taistosta! Okei, nyt mä lopetan siitä pelistä jauhamisen).

Yrttiseos on kaupasta ostettu sellainen pieni pahvinen boksi, jossa oli muistaakseni ainakin punaista väriä. Hyvin mä oon pistäny merkille mitä ostan.. :) En muista mitä yrttejä seos sisälsi, mutta niitä oli muutamaakin erilaista ja kaikki vaikuttivat ainakin minun mielestäni makoisilta. Ja ennen kaikkea käteviltä!

24. elokuuta 2011 klo 14.18  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu