Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Kun silmäni mä auki saan..

perjantai 27. helmikuuta 2009

Kun silmäni mä auki saan..

Aamupalahaaste:

- kerro tyypillisestä aamupalastasi.

- lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa.

- voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne..

- haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan.



Ja tästä lähtee:


Minä kuulun ehdottomasti ihmisiin, joiden mielestä aamupala on päivän tärkein ateria. Herään arkisinkin tarpeeksi (joidenkin mielestä jopa liian) aikaisin, jotta ehdin syödä kiireettömän aamiaisen. Ihan heti herättyäni ei tee mieli syödä, mutta jo puolen tunnin tai viimeistään tunnin päästä ruoka maistuu kyllä.

Ilman kunnon aamiaista olo on nuutunut eikä energiasta ole tietoakaan. En ymmärrä miten jotkut voivat lähteä liikkeelle tyhjällä vatsalla ja elää pelkällä kahvilla lounastaukoon saakka. Vaikka päivän muut ateriat jäisivätkin väliin tai kuitattaisiin pelkällä hedelmällä, on aamiainen ihan ehdoton.


Teevalikoima

Minun aamupalapöytäni tärkein vieras on kuppi teetä. Se voi olla vihreää, mustaa, valkoista ja minkä makuista tahansa, kunhan sitä vaan on. Mukaan pieni loraus maitoa, ei sokeria tai hunajaa. Ilman aamuteetä päivä lähtee nihkeästi käyntiin. Toisinaan himoitsen myös kahvia, mutta sen säännöllisen juomisen lopetin muutama vuosi sitten.


Aamupalaani kuuluu myös vitamiinia porejuoman ja Omega 3 -tabletin muodossa. Vitamiinia saan myös marjoista, joita lisään varsinaiseen aamupalaruokaani, eli mysliin tai kaurapuuroon. Myslin kaverina viihtyvät jogurtti, kaura- ja ruisleseet sekä jo mainitsemani marjat, jotka ovat viime aikoina olleet useimmiten vadelmia. Jos taas on puuroaamu, kaivan pakastimesta marjasekoituksen tai mustikoita. Ne maistuvat leseillä terästetyssä kaurapuurossa parhaalta. Joskus syön aamiaiseksi myös leipää, mutta useimmiten lautaseltani löytyy joko mysliä tai puuroa.



Vitamiinia


Ei niin kovin esteettinen kaveri tämä kaurapuuro, mutta ei anneta sen häiritä

Viikonloppuisin saatan poiketa puuro, mysli, leipä -linjaltani, varsinkin jos herään hieman myöhemmin. Tuolloin hoidan aamiaisen ja lounaan samalla kertaa joko valmistamalla lämpimän ruoan tai syömällä edellisen päivän jämiä, kuten pizzaa, pastaa, salaattia tai mitä ikinä jääkaapissa onkaan. Viikonloppuaamuisin saatan sortua myös kahviin, jonka kanssa kuuluu tietysti syödä myös jotakin makeaa. Tätä tapahtuu kuitenkin suht harvoin, sillä kämpästäni ei yöllisten unissasyömisten jälkeen ja niiden pelossa yleensä löydy mitään herkkuja.


Loppuun vielä yksi ihana aamupalamuisto. Löysin koneeltani kuvan ensimmäisestä aamupalastani omassa kodissani. Muistan hyvin kun viime heinäkuussa heräsin muuton jälkeisenä aamuna aikaisin vuodesohvalta, kömmin parvekkeelle, ihailin aurinkoista aamua ja yritin ymmärtää, että tämä tosiaan on minun ihan oma kotini. Se oli yksi parhaista aamuista ikinä. Parvekkeen pöydälle kannoin ensimmäisen keltaisessa keittiössä tehdyn aamiaisen: ruisleipää, oliiveja sekä greippimehua. Ette uskokaan miten hyvältä niinkin yksinkertainen sapuska voi maistua kun hetki on oikea.



Ainiin, haastan:

- Tamarind Heavenin Hipun

- Herkkuja ruokapöytään Ainon (joka onkin jo hieman valottanut aamupalarutiinejaan)

- sekä Uneliaan kokin.

Tunnisteet: , , , ,

5 kommenttia:

Blogger Satu kirjoitti...

Kiva haaste, Martina :-)

1. maaliskuuta 2009 klo 9.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Minä kuvailen aamupalojani täällä kotikotona ollessani (saan kerrankin valmistaa sellaiset aamupalat, joihin ei opiskelijana omassa kämpässä ole mahdollisuutta kovinkaan usein...) ja postailen sitten kuvat tekstin kera :) Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle! Linkitän muuten blogisi...

1. maaliskuuta 2009 klo 12.48  
Blogger Martina kirjoitti...

Hippu, kiva että on kiva haaste! Aamupala on iloinen asia. :)

Innolla odottelen Ainonkin kotikotona väsäämiä aamiaisia, mahtaa syntyä herkullisia ilmestyksiä.. Hauskaa alkavaa viikkoa! Minäkin olen linkittänyt Herkkuja ruokapöytään kaikessa hiljaisuudessa jo hetkonen sitten. Ja ilman lupaa tietysti, kuten tapanani on. :D

2. maaliskuuta 2009 klo 12.29  
Blogger Anna kirjoitti...

Kommentoinkin jo omassa blogissani viestiäsi, mutta kiitos haasteesta, tämä on kiva! Aamupala on tärkeä aihe :) Postailen heti kun saan tarpeeksi käypää materiaalia kasaan...

2. maaliskuuta 2009 klo 20.10  
Blogger Martina kirjoitti...

Täällä odotellaan jo innolla pääsyä kurkistelemaan toisten aamupalapöytiin.. :)

3. maaliskuuta 2009 klo 10.44  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu