Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Pahaa

torstai 26. helmikuuta 2009

Pahaa



Nyt joudun antamaan vähän risuja, ja se on Järvenpään Rosson kannalta hieman huonompi homma, sillä minä pidän yleensä ihan kaikesta, enkä huomaa pieniä puutoksia tai pahoja makuja ihan helposti. Mutta nyt täytyy sanoa, että oli kyllä pahaa Irish Coffeeta! Bulgarian teinihelvetissäkin oli parempaa.

Hurautimme ravintola Fokassa nauttimamme illallisen jälkeen jälkkärille Järvenpäähän. Junamatkan aikana ruoka oli laskeutunut sen verran, että jälkkärikahvia alkoi tehdä mieli. Rossoon siis ja Irish Coffeet pöytään.

Juomaa siemaillessa päällimmäisenä tuntui vanhan kahvin kitkerä maku, ja on tosiaan jo aika hyvin jos minäkin huomaan sen. Tai siis aika huonosti. Suorastaan tosi huonosti. Yritin pelastaa tilanteen sekoittamalla pinnalla olevaa kermavaahtoa kahvin sekaan, mutta hyi, sekin oli ällöttävää. Kerma muodosti väkisin loppuun juodun juoman pinnalle ihmeellisen kovan kerroksen, ja oli muutenkin koostumukseltaan hieman.. miten sen nyt nätisti sanoisi.. erikoista.

En nyt tämän yhden kokemuksen perusteella kuitenkaan kehota täysin välttämään Järvenpään Rossoa, mutta Irish Coffeeta tilatessasi mieti kaksi kertaa haluatko suuhusi pahan maun. Joku muu juoma olisi varmasti parempaa, kunhan tarkistat ettei siihen tule kahvia tai kermaa.

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olisikohan kannattanut huomauttaa asiasta henkilökunnalle? Olisi saanut joko uudet ja tuoreemmaat tai sitten rahansa takaisin.

27. helmikuuta 2009 klo 13.46  
Blogger Martina kirjoitti...

Olisi varmaan, vaan eipä älytty. :)

27. helmikuuta 2009 klo 14.17  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu