Kana-kukkakaalicurry

Tässäpä olisi lupaamani ohje mausteiseen kana-kukkakaalicurryyn, jolla herkuttelimme vuodenvaihteen makumatkallamme maapallon ympäri. Talvipakkasilla mausteinen ruoka tekee eetvarttia ja helppotekoiset curryt ovat hyvä vaihtoehto korvista ulos pursuileville talvisille keitoille. Allekirjoittanut on himoinnut intialaista tai nepalilaista ruokaa jo pitkään, ja koska en ole saanut aikaiseksi piipahtaa ravintolassa syömässä kyseistä ruokaa, oli sitä tehtävä itse.

Mainiona apuna kaikenlaisiin ruokahimotuksiin ja niihinkin hetkiin, kun ei meinaa keksiä mitä tänään syötäisiin, on jo tutuksi tullut Maku.fi -sivusto. Meikäkokki vierailee sivuilla useasti ihan vain selailemassa reseptejä ja esimerkiksi silloin, kun tekisi mieli vaikkapa kanaa, muttei tiedä miten sen valmistaisi. Reseptihausta voi etsiä reseptejä raaka-aineen, alkuperämaan, tilanteen (erilaiset juhlat yms.), ruokavalion ja monen muun kriteerin avulla. Valtavasta reseptipankista löytyy ruokia tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja suosittelenkin ehdottomasti tutustumaan sivustoon, mikäli se ei ole jo ennestään tuttu.

Tämäkin curryresepti on peräisin Maku.fi:stä ja se kuuluupi näin:

6 annosta:

- 500 g maustamattomia broilerin fileitä
- 2 rkl öljyä
- 1 purjo
- 2 valkosipulinkynttä
- 3 rkl currytahnaa
- 1 kg kukkakaalia
- 3 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
- 0,5 dl makeaa chilikastiketta
- 1 rkl chilirouhetta (mä käytin chilijauhetta)
- 3 dl kanalientä
- 4 dl kookosmaitoa
- 0,5 tl suolaa
- 2 rkl tuoretta korianteria
- basmatiriisiä

Älä pelästy pitkähköä raaka-ainelistaa, sillä kuten huomaat, on osa listan tuotteista sellaisia, joita löytyy jo kotoasi. Homma on muutenkin helppo ja mukava toteuttaa, sillä tätä ruokaa kokatessa keittiö tulvii aivan ihania tuoksuja. Tiskiäkin tulee vain vähäsen, joten mikset kokeilisi kanacurrya jo tänään?

Aloita paloittelemalla broileri suikaleiksi ja ruskistamalla ne öljyssä. Pilko purjo, hienonna valkosipuli ja lisää ne pannulle. Pienennä lämpöä etteivät sipulit pala. Seuraavaksi voit heivata currytahnan mukaan sekä pienemmäksi paloittelemasi kukkakaalin.

Sekoittele hetki ja lisää pannulle sitten vielä mausteet, kanaliemi ja kookosmaito. Tuoksuttele herkullisia tuoksuja ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannen alla hetken pienoisen. Keitä riisi ja lisää korianterisilppu curryyn vasta juuri ennen tarjoilua. Nauti kaikessa rauhassa makumatkastasi Intiassa.

Chez Dominique

Ukkeli, eli Henkka, täyttää tämän kuun lopulla pyöreitä (kyllä, arvasitte oikein: 50v! No ei vaan, 20...ai että mä olen hauska) ja päätimme juhlistaa sitä illallistamalla vähän hienommin tällä kertaa. Aivan oikein arvattu: Suuntasimme Chez Dominiqueen. Domppa lienee fiineimmän ravintolan maineessa täällä maamme pääkaupungissa, joten pukeuduimme parhaimpiimme, otimme meille synttärilahjayllätykseksi varaamastani hotellihuoneesta Kämpin logolla varustetun sateenvarjon mukaan (vaikkei edes satanut) ja kipitimme...ei vaan kävelimme arvokkaasti ravintolan hienosta ovesta sisään.

Pakko kertoa sateenvarjosta vielä sen verran, että unohdimme sen ruokailun jälkeen ravintolaan, kunnes hoksasin pari metriä käveltyämme, että nyt sataa räntää ja meidän sateenvarjomme on Dompan narikassa. Pakkohan se oli hakea sieltä tunnusmerkeillä "Se Kämpin sateenvarjo", nokka pystyssä arvokkaasti tuhisten tietenkin. Hahaa, ei me oikeasti osata olla (yli)hienoja ihmisiä vaikka kuinka yrittäisimme, vaan hihittelimme eliittisateenvarjollemme ja otimme siitä kuvia kuin urpoimmat japanilaisturistit konsanaan.

Mutta takaisin oleelliseen, eli Chez Dominiqueen. Varauksemme kanssa oli käynyt pieni kämmi, jonka ravintolan väki korjasi kuitenkin käden käänteessä ja tarjosi hyvitykseksi vielä lasilliset shampanjaa. Olihan mielipahamme jo vallan äärettömissä mittakaavoissa seistyämme aulassa ehkä noin sekunnin ylimääräistä, mikä sekin oli vain tervetullut tauko, jolloin katsoa ihmeissään ympärilleen. Kyllähän nyt moisesta ajanhukasta ottaa mielellään lasillisen shampanjaa korvaukseksi. Täydet pointsit siis jo tässä vaiheessa.

Jossain vaiheessa illallista vasta suunnitellessamme minua jännitti hieman, onko tunnelma hienossa ravintolassa liian pröystäilevä. Tunnenko oloni vaivaantuneeksi vai osaanko kuitenkin rentoutua niin fiinissä ympäristössä. Niin ja osaanko ylipäätään käyttäytyä, vai muistutanko kömpelöä porsasta siirtäessäni lautasella olevia taideteoksia mahdollisimman korrektisti suuhuni. Nämä lienevät aivan normaaleja ajatuksia ensimmäistä, tai vaikka toistakin kertaa oikein hienossa ravintolassa ruokailevalle.

Jännittäminen, joka onnekseni kuitenkin kaikkosi ennen illallista, oli aivan turhaa, sillä homma sujui oikein mukavasti. En jaksanut hämmentyä lautasliinan syliini taittelevasta tarjoilijasta, vaikeista viinien nimistä tai valkoisista pöytäliinoista. Ihmeellisimpien ruokien kanssa tarjoilija opasti luontevasti sivulauseessa, mihin kangastaskuista tarjoillut pallerot voi asettaa (leipälautaselle) ja mitkä kaikki ruoat voi syödä sormin.

Neuvot tulivat sujuvasti ennen kuin niitä ehti edes miettiä, joten epävarmalle ruokailijalle ei ehdi tulla paniikkia. Hienolle ruokailijallekaan tulee tuskin oloa, että häntä ja hänen etikettitietouttaan jotenkin väheksyttäisiin, niin hienovaraisesti opastus tapahtui. Tarjoilijat olivat muutenkin erittäin mukavia ja jopa huumorintajuisia, mikä yllätti robottitarjoilijoita odottaneen ruokabloggaajan.

Ja sitten pitäisi varmaan kertoa myös siitä ruokapuolesta. Mutta kun en osaa. Näitä annoksia ei vaan pysty mitenkään kuvailemaan, sillä ylistyssanat loppuisivat kesken. Annokset olivat aivan mielettömiä taideteoksia, makuyhdistelmät uskomattomia elämyksiä ja niin viimeiseen asti mietittyjä, että tuijotimme välillä Henkan kanssa toisiamme sanattomina ja silmät ympyröinä, kun maistelimme toinen toistaan upeampia ruokia.

Annokset eivät olleet ihan niin pieniä piperryksiä kuin ennakkoluuloinen mieleni odotti ja vatsa tuli todellakin täyteen kuuden ruokalajin illallisesta. Kuuden ruokalajin lisäksi eteemme kannettiin lukuisia keittiömestarin tervehdyksiä, suunpuhdistussorbetteja ja muita yllätyksiä, ja allekirjoittanut meni heti laskuissa sekaisin kun yritin laskea annosten lukumäärää. Onneksi on kamera, joka tallensi herkut teidän alamaistenkin nähtäväksi, sillä te maan matoset pääsette tuskin koskaan maistamaan näitä (muahahahaaaa!):

Illallinen Dompassa oli ainutkertainen kokemus ja suosittelen sitä oikeastaan ihan kaikille, jotka osaavat pitää veistä oikeassa ja haarukkaa vasemmassa kädessä. Tartu siis ihmeessä tilaisuuteen jos illallinen Chez Dominiquessa tulee eteesi, tai tee vaikka vähän työtä sen eteen. Hinta ei nimittäin ollut ihan halvimmasta päästä (ylläri!) ja pöytävarauskin piti tehdä todella hyvissä ajoin.

Hienoa ravintolaa on aivan turha jännittää ja asukin tuntui olevan melko vapaa. Jos haluat voit pukeutua parhaimpiisi ilman, että tunnet olevasi ylipukeutunut, mutta myös siisteissä arkivaatteissa olevia ruokailijoita istui naapuripöydissämme ja he sulautuivat oikein hyvin joukkoon.

Itse tuskin tulen menemään ravintolaan toista kertaa ainakaan omakustanteisesti tai ainakaan ihan heti, sillä uskon ettei kokemus ole toisella kerralla enää niin mieleenpainuva ja yllättävä kuin ensikertalaisen silmin ja suin. Jos ravintolan hinnat olisivat halvemmat veisin sinne mielelläni ystäviä ja perheenjäseniä, mutta koska ravintolan hurjat hinnat eivät ole köyhän talonrakentajan lompakon ystäviä, jäänee seuraava kerta Chez Dominiquessa jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

"Sul oli suu ja kieli mustikassa.."

Tätä saan nyt oikeutetusti vähän kehua, sillä kuvassa keimaileva kaunotar on ensimmäinen kääretorttuni ikinä ja katsokaa nyt miten hieno se on! Mami on kovin kovin ylpeä pikku pötkylästään. Onnistuneesta lopputuloksesta on kiittäminen ilmiömäisten leipomistaitojeni (jotka on todistettu muun muassa täällä ja täällä) lisäksi Kinuskikissaa, sillä mustikkainen vaniljakääretorttu on toteutettu hänen reseptillään ja lusikoitu naamariin aikoja sitten peli-illassa.

Kääretortun leipomisen voi aloittaa jo päiviä etukäteen mustikkatahnan valmistamisella. Viimeistään tahna kannattaa tehdä muutamaa tuntia ennen leipomista, sillä sen on hyvä jäähtyä kunnolla ennen käyttöä. Kinuskikissan mustikkatahna syntyypi näin helposti:

- n. 2 dl mustikkaa

- 1,5 dl hillosokeria

- 3 keltuaista

- 75 g voita

Sörsssää mustikat soseeksi sauvasekoittimella ja kiehauta sose, hillo sekä keltuaiset kattilassa ja jatka keittämistä hiljalleen noin 5-10 minuuttia eli kunnes seos sakenee. Jäähdytä seos vesihauteessa ja vatkaa jäähtyneeseen mustikkamössöön voi pieninä nokareina. Jatka vatkaamista kunnes seos on vaahtomaista, ja hylkää homma sitten jääkaappiin jäähtymään vähintään pariksi tunniksi. Älä ihmeessä maista tahnaa lusikalla suoraan purkista, sillä takaan ettei lusikallinen jää yhteen, ja koko tahna saattaa olla kadonnut parempiin suihin sitten kun sitä tarvittaisiin leipomiseen.

Valmista kääretorttu Kinuskikissan reseptillä, joka löytyy havainnolistavine kuvineen tämän linkin takaa. Muista koristella torttu vasta juuri ennen tarjoilua, sillä kerma saattaa lörähtää pois leivonnaisen päältä ja sokeroidut mustikat menettävät helposti huurteisen efektinsä kostean kerman päällä. Jos et löydä mustikan varpuja (tai jos olet yhtä laiska edes yrittämään löytää niitä kuin minä, sitäpaitsi nyt lumen alta niitä voikin olla melko haasteellista kaivaa), voit korvata varvut sitruunamelissan lehdillä. Siitä tulee ihan yhtä hieno niin, kuten kuvasta näkyypi.

New York Cheesecake. Parasta.

Olen syönyt koko pienen elämäni ehdottomasti parhaat juustokakut (ja ylipäätään mitkään kakut) New Yorkissa. Kuola alkaa valua suusta välittömästi kakkupaloja ajatellessani ja sormi yrittää klikata salaa lentoja Atlantin yli, että pääsisin taas käsiksi tuohon mielettömään herkkuun. Muistan miettineeni jo ensimmäisen lusikallisen sulaessa suussani, osaisinko tehdä itse tätä ihanaa samettisen täyteläistä herkkua, mutta luovuin ajatuksesta, sillä muistin olevani huippuleipurin sijaan tumpeloääliö, joka ei osaa kokata.

Mutta siitä se ajatus sitten lähti uudelleen kehitteille, kun löysin Terhin keittiössä -blogista ohjeen, jonka lopputuloksen luvattiin olevan lähes täydellisesti samanlainen juustokakku kuin Nykistä saatavat herkkupläjäykset. Pakkohan sitä oli kokeilla, josko minä kuitenkin osaisin..

Ja osasinhan minä, ainakin melkein. Kakku oli mielettömän hyvää ja erittäin lähellä sitä mitä maistoimme Atlantin takana. Mutta yllättäen jotain jäi kuitenkin puuttumaan: nimittäin New Yorkin tunnelma. Eihän se nyt maistu samalta täällä Suomessa kuin isossa kaupungissa, mutta muuten tämä kakku oli kyllä hyvinhyvin samankaltainen kuin Nykin juustokakut. Etenkin leipomista seuraavana päivänä nautittuna.

Ja tässä tuleepi ohje:

Pohja:

- puoli paketillista Digestive-keksejä

- 125 g voita

- 2 rkl sokeria

Täyte:

- 3 pakettia Philadelphiaa

- 3 dl sokeria

- 2 rkl vehnäjauhoja

- 4 kananmunaa

- purkki ranskankermaa

- 3 tl vaniljasokeria

- 2 tl sitruunamehua

Murskaa Digestive-keksit ja sekoita murska voihin ja sokeriin. Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja paista sitä 165-asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia. Anna jäähtyä sillä aikaa kun valmistat täytteen.

Vaahdota tuorejuusto, sokeri ja jauhot. Lisää yksi kananmuna kerrallaan taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää täytteeseen loput aineet, sekoita ja kaada se aiemmin valmistamasi pohjan päälle irtopohjavuokaan. Paista 165-asteisessa uunissa noin tunti ja anna kakun sen jälkeen jäähtyä rauhassa ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa.

Nauti mieluummin vasta seuraavana päivänä. Me syötiin aamulla leivottu kakku saman päivän iltana, eikä se ollut ihan yhtä hyvää silloin kuin mitä se oli seuraavana päivänä, jolloin kakku suorastaan suli suuhun. Enää tarvittaisiin se New York. Viittiskö joku lähettää edes palasen tänne mulle?

Onni suosii rohkeaa

Nimittäin arpaonni! Minulla on paha tapa tunkea sähköpostiosoitettani kaikenmaailman kilpailuihin ja arvontoihin sen toivossa, että voittaisin joskus oikeasti sen matkan maailman ympäri, ison tukun rahaa tai arvokkaita lahjakortteja. Ikävä kyllä nämä huippuvoitot ovat menneet toistaiseksi muihin osoitteisiin.

En minäkään kuitenkaan ihan ilman voittoja ole jäänyt. Voitin aikoinaan Tikkurin kauppakeskuksen arvonnassa liput Karhuveljeni Koda -elokuvaan, ja muistan vieläkin miten salillinen pikkumuksuja kuolasi minun ja Vilukissan jättimäisten irtokarkkipussien perään. Toinen mieleenpainuva arvontavoitto on ollut liput Juha Tapion konserttiin, jota menimme katsomaan niinkin kauas kuin Järvenpäähän asti. Mietin tuolloin miten kukaan järvenpääläinen jaksaa käydä Helsingissä asti töissä tai koulussa, sillä tämä paikkahan on aivan kuusessa. Vähänpä tiesin, sanoo Helsingissä työskentelevä tuleva järvenpääläinen..

Sarjamme "Mahtavia arvontapalkintoja" sai pari viikkoa sitten jatkoa, kun postiluukusta kolahti lupaavan pullea kuori. Onnea onnea onnea -sanojen toivottamana totesin voittaneeni paketin Hau-Hau - kanafileherkkuja koirille! Jee, eikä minulla ole edes koiraa! Toivottavasti täyslihapötkäleet maistuvat helmikuussa meille hoitoon tulevalle Hulin ja herra Longfieldin (eli Kälyn ja Insinöörin) harmaalle kaverille. Muussa tapauksessa Henkka saa syötäväkseen tällaisia tosi hyviä, vähän niin kuin beef jerkyjä, mutta paksumpia ja kanasta, ilman pakettia tietenkin..

Että edelleenkin niitä rahapalkintoja odotellessa.

Matka maapallon ympäri

Uudenvuoden aattona päätimme möllöttää ihan vaan kaksistaan kotona, vaikka erilaisia pirskeitäkin olisi ollut tarjolla. Taloprojektin aiheuttamien kiireiden ja stressin takia ajattelimme, että on parempi ottaa vaan ihan iisisti, syödä hyvin ja olla tekemättä mitään. Henkalle uudeksivuodeksi pamahtaneet työvuorotkaan eivät varsinaisesti rohkaisseet lähtemään bilelinjalle, joten vietimme tämän(kin) vuoden viimeisen illan kotisohvalla.

Koska minä tykkään suunnitella ja järkätä kaikenlaista, päätin lievittää matkakuumettamme tarjoilemalla miehelleni makumatkan maapallon ympäri vuoden viimeisenä päivänä. Suunnittelin reittiä hartaasti ja listasin paperille erilaisia menu-vaihtoehtoja, maita ja ruokia jotka halusin ottaa mukaan uudenvuoden aaton matkalle. Vihdoin sain hahmoteltua järkevähkön menun, kipitin kauppaan ja aloin kokata.

Kun herraseni sitten saapui töistä kotiin, pukeuduimme punaiseen ja lähdimme matkaan. Hilppaisimme ensin rajan yli Venäjälle, jossa nautimme perinteisen venäläisen alkuruoan, joka sisältää suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa. Yhdistelmä saattaa kuulostaa hieman erikoiselta, mutta toimii kuin venäläinen vodka. Vodkasta puheen ollen, kävimme itänaapurissa ollessamme pikaisesti myös Puolan puolella maistamassa snapsilasilliset biisoninruoholla maustettua vodkaa.







Seuraavaksi matkasimme Ranskaan nauttimaan patonkia ja sulaa Brie-juustoa. Sulan valkohomejuuston reseptin bongasin jo vuosia sitten jostakin blogista, mutta onnistuin unohtamaan sen (miten on mahdollista että unohdan juuston!), kunnes Kälyn eli Hulin blogia lukiessani törmäsin siihen uudestaan. Ja nyt sitä oli kokeiltava. Hulin blogin mukaan herkkuun on törmätty myös Saksassa, joten saatoimme olla Ranskan sijaan myös siellä. Puolalainen vodka taisi saada suuntavaistomme pahan kerran sekaisin kun emme enää tienneet missä olimme. No Euroopassa kuitenkin, vielä toistaiseksi.

Valkohomejuusto sulatetaan näin:

Tyrkkää juusto 200-asteiseen uuniin noin kymmeneksi minuutiksi, tai kunnes juusto näyttää hyllyvän höllyvän sulalta. Riko juuston pinta tekemällä siihen viiltoja vaikkapa ristikon muotoon ja laita se vielä hetkeksi uuniin. Tarjoile kuuma juusto heti vaalean leivän kanssa, mutta varo: Se on hieman poppaa juuri uunista tultuaan.

Mikä kuva ei kuulu joukkoon..?

Seuraavaksi halusimme johonkin lämpimään ja otimme lennon Intiaan. Matkalla pidimme hauskaa Lauri Tähkän kustannuksella (älkää kysykö..) ja perille laskeutuessamme kipitimme heti ruokapöytään nauttimaan mausteisesta kana-kukkakaalicurrysta basmatiriisin kera (ohje tulee myöhemmin). Intian kuumissa tunnelmissa vietimme tovin jos toisenkin, sillä herkut alkoivat jo painaa masuissamme ja oli pienen tauon paikka.

Heja Sverige!

Emme kuitenkaan malttaneet taukoilla kovin pitkään, sillä paloin halusta viedä Henkan hänen eniten kaipaamaansa kaupunkiin, eli New Yorkiin. Teimme matkalla välilaskun Ruotsissa, jossa hörppäsimme naamaamme mukilliset glögiä, ja jatkoimme matkaamme kohti juustokakkujen luvattua kaupunkia. Lusikoimme reilut viipaleet New York Cheesecakea (tämäkin ohje tulleepi myöhemmin..) naamariin ja suuntasimme Times Squarelle ottamaan vastaan vuosi 2012.

Matkamme ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan reissasimme vielä Meksikoon syömään nachoja, salsaa, guacamolea ja quesoa. Tarkoituksena oli myös palata koti-Suomeen Fazerin suklaan luo, mutta makumatka oli niin antoisa, että päätimmekin jäädä sulattelemaan ruokia Meksikon auringon alle. Fazerin suklaata ehtii syödä myöhemminkin ja kerrankos sitä missaa paluulennon Suomeen jäädäkseen nautiskelemaan meksikolaisista tunnelmista.

Tikkuja silmät täynnä

Uuden vuoden kunniaksi tein pienen siivousoperaation blogini tekstiluonnoskansiossa ja oho, sieltähän löytyi vaikka mitä tosi vanhaa, mitä en ole muistanut/jaksanut/halunnut julkaista. Vanhimmat kuvat ovat aivan blogin alkuajoilta, ja koska en millään raaskinut heittää niitä roskakoriin, kokosin hylätyt kuvat yhteen postaukseen. Tältä siis näyttävät ruoat, jotka eivät ylittäneetkään postauskynnystä:

Keravan kiinalaisen ravintolan (en todellakaan muista sen nimeä) viikonloppubuffetissa kävimme vielä silloin kun Henkka asui Keravalla. Arvatkaapa vaan kenen alkoi tehdä mieli kiinalaista ruokaa juurikin nyt tällä sekunnilla tämän kuvan nähtyäni..?

Lihapullia, muussia ja kastiketta väkersi uunituore avopari vielä silloin kun arkilautasemme olivat keltaiset. Hmm, lihapulliakin voisi tehdä taas joskus..

Keittoja, salaatteja, kalaa, erilaisia riisi ja kana-aterioita sekä muuta terveellistä proteiinipitoista ruokaa vetelimme kolmen kuukauden P90X-kuntokuurimme aikana. Treenasimme tuolloin joka päivä alkuun jopa ihan oksennuksen partaalle ja voin kertoa, että näissäkin rimpulakäsissä oli tuolloin mahtavia möhkäleitä, joita kutsutaan kuulemma lihaksiksi. Vaan mihin ne ovat kadonneet nyt..?

Kuuri oli ehkä vähän liiankin rankka näin jälkikäteen ajateltuna, mutta se opetti tarkkoine ruokavalioineen ja hulluine lihaskuntotreeneineen paljon asioita, joita olen hyödyntänyt kuurin jälkeenkin. Voimatreeni (etenkin yläkropan vahvistaminen), riittävä proteiinin syönti sekä urheilijan lisäravinteet ovat nimittäin tulleet tämän tytön elämään jäädäkseen.

Esimerkiksi viime kesän helteisestä tehoratsastusviikosta en olisi millään selvinnyt ilman palautusjuomia (Gainomax on parasta!). Kuuden rankan ratsastuspäivän putki imi mehut aivan totaalisesti, niin että viimeisellä tunnilla olin aivan varma tipahtavani hevosen selästä pelkästään sen takia, etten vaan jaksa enää istua kyydissä. Minähän en tietenkään oppinut mitään tästä järjettömän rankasta ratsastusputkesta, vaan varasin ensi kesälle kaksi kurssia peräkkäisille viikoille, niin että saan taas pistää itseni koetukselle.

Oho, joku innostui taas höpöttämään hepoista ja ratsastuksesta, vaikka tarkoituksena oli esitellä wanhoja ruokakuvia. Palataan siis ruotuun ja esitellään vielä Henkan ottamat kuvat hänen valmistamastaan kurpitsakeitosta, jonka päästä heitetty resepti on kadonnut jo liian syvälle aivomuistisolujen unohdettuihin varastoihin. Kuvien perusteella keitossa on ainakin salottisipulia ja keltaista kurpitsaa, minkä lisäksi olen aika saletti siitä, että Henkka lisäsi siihen myös kasvislientä sekä lempparimaustettamme Chili Explosionia.