Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Kun kaikki menee pieleen

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kun kaikki menee pieleen


Moni keksi päältä kaunis..


Jep, Martina on taas leiponut, kuten nokkelimmat arvasivatkin jo otsikon perusteella. Tällä kertaa leipuri-Martinan henkinen ja fyysinen olotila oli sentään suht normaali (toisin kuin
eräällä leipomiskerralla), mutta siitäkään huolimatta kaikki ei mennyt ihan putkeen. Korjaan: MIKÄÄN ei mennyt YHTÄÄN putkeen. Huoh.

Kaikki alkoi siitä, kun leipomisaineksia esiin tonkiessani heitin suolapurkin pitkin poikin keltaisen keittiön lattiaa. Armas Ukkelini kiikutti suolakasassa seisoneelle tyttöystävälleen imurin tyynenä ja sähläykseeni kovinkin tottuneena. Meillä on nimittäin viime aikoina keräilty myös muun muassa lattialle levinneitä suodatinpusseja, kun "minä en yleeety...ylettynyt". Myös siemenillä, leseillä ja kahvinpuruilla on kiva kuorruttaa keittiötä.

Pienen imurointisession jälkeen homma sai siis jatkua. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin lopettanut jo tähän, mutta koska olen itsepäinen, jatkoin tuhoontuomittua leipomissessiotani huonosta alusta huolimatta. Ei olisi kannattanut.

Tarkoituksenani oli siis tehdä Maajussin morsiamen synttärilahjaan suklaarae-keksejä M&M's karkeista, ja koska Maku.fi:n resepti vaikuttaa oikein käytettynä vallan pätevältä, linkkaan sen epäonnistumisestani huolimatta tähän. Kokeilkaa siis ihmeessä, vika ei ollut reseptissä vaan minussa. Niin minäkin teen kunhan synkimmät epäonnistumisen pilvet haihtuvat leipomisintoni yltä, sillä tämä ei oikeasti ole edes vaikea resepti, vaikka minun leipomisillassani menikin kaikki pieleen.

Lattialle lentäneen suolapurkin lisäksi sokerit ja jauhot pöllähtelivät iloisesti ilmojen halki kun sekoitin taikinaa väärällä sekoittimen terällä. Allekirjoittaneen paidan mahakohta oli mukavan valkoinen sekoittelun jälkeen, puhumattakaan keittiön pöydästä ja lattiasta, joten imurille tuli taas käyttöä.

Hieman myöhemmin kun tungin käteni taikinaan muotoillakseni siitä keksin kokoisia levyjä, tajusin unohtaneeni sormukset sormiini, ja voitte varmasti kuvitella, miten mukavasti tahmea taikina tarttui korujen röpelöisiin osiin. Joku voisi kauhistella myös sormusten välittömässä läheisyydessä hengailevaa bakteerikasvustoa, joka pääsi näin ollen kosketuksiin taikinan kanssa. Nam.


Todiste siitä, että minä ihan oikeasti YRITIN leipoa lahjakeksit itse. Ajatushan on tärkein ja pääasia että edes yrittää, vai mitä?

Keksit lopullisesti tuhonnut taho oli kuitenkin se samainen pirullinen suolapurkki joka levisi heti leipomisen alussa lattialle. Purkista nimittäin lorahti aiivan liikaa sisältöä taikinaan, osin laskuvirheeni ja osin vinksahtaneen korkin takia. Taikinaa ei pelastanut edes yritykseni kaapia ylimääräinen suola pois ja sitä seurannut hätäratkaisuni lisätä taikinaan sokeria liian suolaisuuden kumoamiseksi. Ripottelin sokeria jopa valmiiden keksien päälle, jos se jotenkin pelastaisi ylisuolaiset keksini, mutta ei, ei onnistunut. Ylläri.

Kukaan ei myöskään kertonut, että fariinisokerista tulee tiiliskivi kun paketin jättää avonaisena kaappiin. Tiiliskiveä olikin kovin mukava höylätä veitsellä noin ikuisuuden kestäneen ajan, jotta sain tarvittavan desilitran ruskeaa sokeria käyttööni. Fariinisokeripurkin kyljessä olisi kuulemma ohje, miten sokerin saa takaisin pehmeään muotoon, mutta kuulin tämän vinkin vasta seuraavana päivänä, eikä piiloblondin mieleen tullut tietenkään kurkistaa puketin kylkeä silloin kun ongelma oli akuutti.

Jotta kaikki olisi täydellistä, olivat keksit uunissa liian pitkään. Vaikkeivät ne sentään palaneet aivan mustiksi (en olisi yllättynyt tästäkään käänteestä), niin kovin rapsakoita niistä kuitenkin tuli. Mutta mitäpä väliä tuolla enää oli, kun keksit olivat kuitenkin liian suolaisia. Ei siis auttanut muu kuin soittaa yövuoroon lähteneelle Ukkelille nolo puhelu, että kaupasta tarttis keksipaketin..

Kovin loistavasti ei iltani jatkunut leipomisen jälkeenkään, vai mitä sanotte siitä, että täynnä makkarakeittoa ollut lusikka menikin suun sijaan pöydälle ja tv:n sammuttaminen ei onnistunut, vaikka kuinka painoin kaukosäätimen nappia. Tässä vaiheessa totesin, että on parasta mennä nukkumaan ennen kuin saan aikaiseksi vielä suurempia katastrofeja. Että hei, leipomisiin kaverit!


Syyllinen.

Tunnisteet: , , ,

6 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jaahah, vai on sitä muitakin kömpelöitä kuin minä...heh. Nimittäin, aina, siis AINA, kun leivon, joudun siivoamaan keittiön. Kun aloitan leipomaan, ja siinä välissä, kun paistokset ovat uunissa, ja sitten kun on leivottu. Ja syöty.
Eli, kovin tutulta kuulosti sun leipomisesi ja kova yrityksesi. Luulisi yrityksesi saavan edes lohdutuspisteitä. Minä ainakin annan. Pisteet.......

7. joulukuuta 2010 klo 17.40  
Blogger kitinen kirjoitti...

Voi sä olet ihana! :D Katsoin heti ekasta kuvasta, että jaha, paistettu ihan liikaa, mutta sitten kun tekstiä lukee niin noi sattumukset vaan jatkuu ja jatkuu! :D

Noh, uudella innolla ja paremmalla onnella uuteen yritykseen taas! :) Noi keksit on nimittäin onnistuessaan tosi hyviä. Mäkin vaan kolmesta leivontakerrasta ja kuudesta keksipellillisestä huolimatta olen onnistunut saamaan noita tasan yhden pellillisen onnistumaan sen verran vaaleiksi, että sain blogiin kuvattua :P

8. joulukuuta 2010 klo 4.35  
Blogger Martina kirjoitti...

Kiitoksia kaverit tsempistä, lohdutuksesta ja vertaistuestakin! :) Ei oo helppoja nää leipomishommat.. Onneksi olen edelleen kovin itsepäinen tapaus ja jatkan leipomisharjoituksia entistä tarmokkaammin. Mokailuille ei voi muuta kuin nauraa hekottaa makeasti. :)

8. joulukuuta 2010 klo 9.58  
Blogger Satu kirjoitti...

Voi ei, tämähän on kuin suoraan kertomus meikäläisen leivontasessioista! :-D Olen tehnyt leivonnassa varmaan kaikki mahdolliset mokat, mitä ikinä voi kuvitella (tai ei voi kuvitella) tekevänsä. Jonkinlaista masokismia se kyllä vaatii, että jatkaa vaan sitkeästi yrittämistä kerta toisensa jälkeen... t. nimim. samaa kaliiberia :-D

8. joulukuuta 2010 klo 19.58  
Blogger Satu kirjoitti...

Piti vielä sanomani, että mulla on ollut noita samanlaisia purkkeja kuin tuo sinun suolapurkkisi, mutta erivärisin kansin. Ja ne ovat hyvin epäluotettavia...:-D

Niin ja vielä: nämä sun postaukset ovat aina ihan omaa luokkaansa, kuten tuokin shottijuttu! Aivan loistavia huumoripläjäyksiä! :-)

8. joulukuuta 2010 klo 20.02  
Blogger Martina kirjoitti...

Jee, ihana Hippu ja ihanan Hipun ihanat kommentit! Kylläpä taas piristi kuulla ettei muillakaan mene kovin hyvin leipomissaralla. En ole ainoa tunari. :) Mitäköhän tapahtuisi jos meidät kaikki sählääjät pistäisi yhteen leipomaan? Luultavasti siitä tulisi maailmanloppu, tai sitten kumoaisimme toistemme virheet ja olisimme kaikki superleipureita!

Niin ja tosiaan, nuo purkit ovat ennenkin heitelleet sisältöään pitkin keltaisen keittiön lattioita. Mokomat lurjukset! Minulla niitä on kaksi, toisessa on suolaa ja toisessa sokeria, ja ihmettelen etten ole vielä kertaakaan sekoittanut niitä toisiinsa. Sitä odotellessa.

9. joulukuuta 2010 klo 10.29  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu