Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Neljä kärpästä yhdellä iskulla

maanantai 12. lokakuuta 2009

Neljä kärpästä yhdellä iskulla


Pienenpieni osa juhlien tarjoilusta

Syksy on meikäläisittäin juhlien aikaa. Monen tuttuni vanhemmat ovat nuoruudessaan villiintyneet uudenvuoden ja ystävänpäivän aikoihin, ja siitähän on tietenkin seurannut se, että meitä syys-marraskuussa syntyneitä on melkoisen hurja määrä. Jos jokainen pitäisi synttärit erikseen, olisi bileitä turhan paljon ainakin minun vanhan kurpan makuun. Enää ei nimittäin tule kuuloonkaan bilettää joka viikonloppu kaksi päivää putkeen ja joskus lisäksi viikollakin, kuten silloin nuorena (mikä ikäkriisi, mullako muka?). Ei ei, ne ajat on jo nähty, nyt olen vanha, viisas ja tylsä. Sitäpaitsi juhlat ovat kivempia kun niitä ei ole liian usein.

Niinpä siis me syksyn lapset päätimme yhdistää neljä juhlaa yhdeksi isommaksi pippaloksi. Näin ollen insinöörin synttäreitä, Kälyn synttäreitä, minun synttäreitäni (neljännesvuosisata jo täynnä, ounnou!) sekä Insinöörin ja Kälyn kihlajaisia juhlittaisiin samaan aikaan samassa paikassa. Juhlapaikaksemme valitsimme Saunasessio-nimisen saunatilan, johon kutsuimme runsaasti kavereita. Allekirjoittaneen iltaan kuului muun muassa biljardineitsyyden menetys voitokkaasti, sillä team Martina ja Maajussin morsian voitti epäonnisen Ukkelin, joka itse aiheutti oman häviönsä ilmeisesti pasauttamalla väärän pallon sinne koloseen. Enempää en tiedä kun en ymmärrä sääntöjä, mutta jotakin tuollaista kuitenkin tapahtui ja me olimme voittajia! Jihuuu!!

Ohjelmassa oli myös nyyttärieväiden syömistä, homokattilaksi kutsutussa porepaljussa lillumista (poikien toimesta), juttelua, hölmöilyä ja muutama kyynelkin, jotka tirahtivat silmään Maajussin morsiamen pyytäessä minut ja Vilukissan kaasoikseen. Hitsinvitsit mikä kunnia, kyllähän siinä pitää vähän herkistyä, varsinkin kun itse morsiankin on herkempää sorttia ja itkevä ihminen saa lähes aina minussakin aikaan itkureaktion. Voin vain kuvitella miten sitten itse häissä kirkon lattia lainehtii morsiamen, minun ja muiden nyyhkivien tapausten kyyneleistä. Toivottavasti kaksi muuta kaasoa osaavat ottaa homman rauhallisemmin, ettemme joudu seuraavana päivänä lukemaan uutisia aiheuttamastamme vedenpaisumuksesta.

Tosiaan, Saunasessiossa oli kyseessä nyyttärityyliset pirskeet, joten pöydät ja loppuillasta baarissa myös erään juhlavieraan hupparin tasku pursusivat herkullisia naposteltavia. Mitä kaverin taskuun tulee, niin pitihän sitä ottaa loput eväät mukaan jos tanssilattialla poukkoillessa sattuu tulemaan nälkä. Itse vein juhliin mukanani valkosipulin ja sipulin makuisia ruisnappeja, jotka päällystin mausteisella salamilla ja valkosipulituorejuustolla (anteeksi vain, jos joku ei olisi halunnut syödä v.sipulia). Päälle olisi kuulunut vielä persiljaa koristeeksi, mutta eihän nyt kaikkea voi muistaa ottaa mukaan. Ruisnappien lisäksi mukanani oli makeaa osastoa edustamassa neljä pussia vaahtokarkkeja.


Keskellä kuvaa pääosaa esittävät mozzarella-basilika-tomaatti -tikut

On ihan pakko tallentaa blogiseeni myös siskoni mukanaan tuomat yksinkertaiset, mutta älyttömän herkulliset naposteltavat, nimittäin mozzarella-basilika-tomaatti -tikut. Tikkujen valmistaminen on niin simppeliä, ettet ehdi edes Ossi-kissaa sanoa kun tikut ovat jo valmiit hurmaamaan juhlavieraiden makunystyrät. Tarvitset vain kirsikkatomaatteja, pieniä mozzarellapalloja, basilikaa sekä cocktailtikkuja. Tyrkkäise yksi tomaatti, yksi mozzarella ja yksi lehti basilikaa tikkuun ja tattadaa, valmista on! Tai no, kohteliasta olisi tietysti tehdä useampikin kuin yksi tikku.. Muistahan siis hyvä ystävä nämä ensi kerralla kun mietit helppoa ja hyvää tarjottavaa. Kyllä nimittäin maistuu, jopa tomaattiallergikolle!

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu