Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Ruokahoroskooppi

torstai 1. lokakuuta 2009

Ruokahoroskooppi

Äipän luona kyläillessäni nappasin hyllystä mukaani pinon vanhoja Anna-lehtiä kotona luettavaksi. Lukeminen on ruoan ja matkustelun ohella yksi intohimoistani, ja raskaampien kirjojen kahlaamisen lomassa onkin välillä mukava selailla myös lehtiä. Haaveenani on omistaa joskus koko seinän (tai koko huoneen!) kokoinen kirjahylly täynnä kirjoja, mutta haaveen toteutumista täytynee odotella kunnes asun kerrostalokaksion sijaan omakotitalossa. Kirjahylly sopii nimittäin parhaiten takkahuoneeseen, jollaista ei sattuneesta syystä nykyisestä kämpästäni löydy. Eipä sieltä löydy myöskään poreallasta, ISOA keltaista keittiötä, omaa pihaa eikä kuntosalia, joten omakotitaloon on muutettava vielä joskus.

Takaisin Annaan. Lehtiä selaillessani silmiini osui hauska juttu, jossa kerrottiin mikä ruoka sopii millekin horoskooppimerkille, ja olipa jokaiselle merkille laadittu ruoka-annoskin, joka esiteltiin kuvin ja reseptein. Reseptit jätän toistaiseksi sikseen, mutta ruokahoroskoopit kopioin tähän kaikkien kolmen lukijan sekä itseni iloksi.

Horoskooppien paikkansa pitävyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta itse ainakin pidän yhtäläisyyksien etsimisestä itseni ja vaa'an väitettyjen luonteenpiirteiden väliltä. Ennustuksiinkin on mukava uskoa silloin kun ne lupaavat hyvää, mutta pahaa luvatessaan ne ovat täyttä hölynpölyä ja hölmöjen hommaa.

Pitemmittä puheitta menkäämme siis seuraavaksi ruokaisiin horoskooppeihin. Onko omasi totuudenmukainen vai huijaako Annan ruokahoroskoopin laatija?



Kauris

Vuohenmaito ja -juusto ovat kauriin suurta herkkua. Juurekset ovat terveellisiä ja edullisia vaihtoehtoja. Kauriit pitävät myös munakoisosta. Viljoista ohra on ehdoton suosikki.



Vesimies

Olet totisesti liharuoan ystävä. Etenkin perinteiseen tapaan kypsytetyt ja valmistetut liharuoat ovat sydäntäsi lähellä. Retikka, lanttu, artisokka ja punajuuri ovat myös vesimiehen herkkua oikein valmistettuna. Hedelmissä suosit erityisesti tummia hedelmiä, kuten luumuja ja viinimarjoja.



Kalat

Kaloille maistuvat vain harvat ja valitut ruoat. Riista, erityisesti hirvenliha, on herkkua. Vaikka pidätkin täyteläisistä ruoista, valitse niistä kevyempi vaihtoehto. Myös parsa on kalojen suurta herkkua. Öljyistä oliiviöljy on ehdoton suosikki.



Oinas

Ruoassa punainen on ehdottomasti sinun värisi. Nauti siis nautaa ja lammasta sekä punaista paprikaa, punakaalia ja tomaatteja. Valkosipulilla ja tulisilla mausteilla saat vaihtelua ruokaan. Pinaatti, nokkoset ja yrttitee auttavat rentoutumaan.



Härkä

Härälle suurta herkkua ovat erilaiset kasvikunnan tuotteet, kuten kesäkurpitsat, linssit, maissi ja vihreät paprikat. Myös sisäelimet, kuten maksa ja kieli, maistuvat. Viljatuotteet ovat hyväksi härälle, lukuunottamatta riisiä ja ohraa. Makeat herkut maistuvat, ja sokerihammasta kolottaakin usein.



Kaksoset

Kaksoselle maistuvat erilaiset linturuoat. Lempiherkkuja ovat myös sisäelinruoat, erityisesti maksa ja munuaiset. Kaksonen pitää myös kaikenlaisista pavuista, pähkinöistä ja sienistä.

Rapu

Ravulle maistuvat monenlaiset ruoat, etenkin kaalit, kukkakaali, kurkku, salaatti ja lukuisat värikkäät kasvikset. Monet ravut ovat kasvissyöjiä. Älä kuitenkaan unohda maitotuotteita. Myös inkivääri ja suklaa tekevät terää mielelle ja terveydelle.



Leijona


Olet syntynyt kesän auringon alla. Ruokasuosikkeja ovat erilaiset sitrushedelmät, kuten appelsiinit ja greippi, sekä auringonkukansiemenet ja öljy. Riisi ja bataatti antavat energiaa pimeinäkin aikoina. Etenkin broileri on leijonan suosikki.



Neitsyt


Kaikenlaiset linturuoat ovat neitsyen suosikkeja, kananmunaa unohtamatta. Erilaiset tuoreet ja kuivatut pavut ovat herkullinen lisä ruoalle kuin ruoalle. Myös pähkinät ovat hyödyllisiä ja monikäyttöisiä.



Vaaka


Vihannekset ja juurekset ovat makuusi. Myös lempeät hedelmät, kuten banaani, aprikoosi ja persikka, hellivät makunystyröitäsi. Leipä ja pasta ovat vaakojen suosikkeja. Hunajaiset tuotteet ovat erityistä herkkua.





Skorpioni

Skorpionin mieleen ovat naudan- ja porsaanliha sekä monet punaiset kasvikset, kuten punajuuri, tomaatti ja punasipuli. Kala keventää skorpionin ruokavaliota. Yrttijuomat, kuten kamomillatee, ovat hyviä hermojen rauhoittamiseen.


Jousimies


Olet jokseenkin nirso ruoan suhteen, mutta etenkin riista maistuu sinulle. Valitset usein hemmotelutuotteita, mutta muista suosia valinnoissasi myös hedelmiä ja kevyitä maitotaloustuotteita. Myös kala ja äyriäiset tuovat vaihtelua ruokavalioon.

Tunnisteet:

6 kommenttia:

Blogger Rosmariini kirjoitti...

Oinas: Ruoassa punainen on ehdottomasti sinun värisi.

Oi kyllä, tunnustan!

1. lokakuuta 2009 klo 18.03  
Blogger Martina kirjoitti...

Rosmariini: Ai punainen niin kuin vaikkapa tomaatti? ;)

2. lokakuuta 2009 klo 11.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen rapu ja ollut kasvissyöjä jo kymmenen vuoden ajan - ja kaalit ovat -jos nyt eivät parasta herkkua- kyllä tosi hyviä! Eli aika hyvin sopii!

19. lokakuuta 2009 klo 15.32  
Blogger Martina kirjoitti...

Oho, sopiipa ravun kuvaus hyvin sinuun!

20. lokakuuta 2009 klo 10.03  
Blogger skorpiotar kirjoitti...

Juttu on ollut jo pari vuotta sitten, mutta koska itse olen intohimoinen horoslooppi -fani (miksikähän en kuitenkaan tänne ole aikaisemmin eksynyt?), olen sitä mieltä ettei aihe ole millään tavalla vanhentunut :)
Eli skorppari olen ja en voisi kuvitellakaan eläväni ilman lihaa, ja myös (lempiväristäni johtuen?) pidän paljon punaisista rehuista :D

31. elokuuta 2011 klo 20.54  
Blogger Martina kirjoitti...

Hei kivaa, kyllä näitä vanhempiakin juttuja saa kommentoida! Ja horoskooppi aiheena ei vanhene koskaan. :) Jännä kuulla miten hyvin ruokahoroskooppikin pitää paikkansa. Itsekin löydän vaa'an kuvauksesta itseeni sopivia kohtia, kuten maininta banaanista, joka on ollut ehdoton lempparini niin kauan kuin muistan.

1. syyskuuta 2011 klo 8.47  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu