Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Tavikset

tiistai 22. syyskuuta 2009

Tavikset



Hiphei, keltaisen keittiön vallannut flunssa alkaa pikkuhiljaa hellittää otettaan ja allekirjoittanutkin on taas elävien kirjoissa. Niin ja tiedoksi niille, jotka huutelevat sopivan välimatkan päässä, että oliko se tavallista vai possua, niin ihan vaan tavallisesta flunssasta oli kyse. Ei siis hätää, voitte tulla lähemmäksi.

Ukkelin mustien ja minun keltaisten sekä valkoisten astioiden yhdistäminen (aka muuttokiireet) vie vielä hetken aikaa ruokajutuilta ja blogilta, mutta pitäähän muuttomiehen ja -naisenkin syödä, ja sitäpaitsi arkistosta löytyy vielä vanhojakin kokkailuja blogiin lisäiltäväksi. Italia-muistelotkin ovat vielä aivan kesken, joten juttua piisaa kyllä aina kun vaan ehdin koneelle.


Sitten päivän aiheeseemme, eli taviksiin. Minä olen kokkina (ja monessa muussa asiassa myös) sellainen, että tahdon kokeilla aina jotakin uutta, maistaa kaikkea mahdollista ja ihmetellä erikoisuuksia. Uusien reseptien ja raaka-aineiden kanssa koheltaessa perusjutut pääsevät helposti unohtumaan. Olenkin yrittänyt tehdä välillä myös ihan tavallista kotiruokaa makaroonilaatikosta ja makkarakeitosta lähtien, mutta silti huomasimme ukkelin kanssa ettemme ole tehneet kertaakaan edes ihan tavallisia keitettyjä perunoita yhdessä kokkaillessamme. Asiaan oli saatava muutos. Seuraavaksi luvassa ovatkin ihan tavalliset lihapullat, ihan tavallisia keitettyjä perunoita ja kaikista tavallisin ruskea kastike.

Oikeasti, ruskea kastikekin on niin perusjuttu kuin olla voi, mutta tajusimme ettemme ole kumpikaan tehneet sitä yläasteen köksän tuntien jälkeen, eli ööö, yli kymmeneen vuoteen. Ja silloinkin tasan sen yhden pakollisen kerran. Oli siis korkea aika läväyttää vehnäjauhot pannulle ja alkaa ihmetellä miten siitä edetään valmiiseen ruskeaan kastikkeeseen. Yllättävää kyllä, me onnistuimme kuin onnistuimmekin taikomaan ihan oikean makuisen ja näköisen kastikkeen, vaikka hieman haparoivaa keittelymme olikin.

Näin se kävi: Heitimme tosiaan jonkin verran (pari desiä?) vehnäjauhoja pannulle ja ruskistelimme niitä kaikessa rauhassa pienellä lämmöllä ettemme vaan käräytä niitä. Kun jauhot jonkun tovin jälkeen olivat tummuneet lisäsimme pannulle vettä ja jatkoimme sekoittelua hetkisen. Maustoimme kastikkeemme pippurilla ja Santa Maria Extra Fine -perheen Chicken & Steak -maustesekoituksella. Hienostelimme myös hieman lorauttamalla kermaa mukaan, mutta se ei ole välttämätöntä eikä edes tarpeellista. Ja tadaa, ensimmäinen ruskea kastikkeemme yli kymmeneen vuoteen oli nähnyt lieden valon! Vähänkö olen ylpeä.




Hienoja kuvioita joo, mutta sekoita silti kerma paremmin joukkoon. Niin mekin teimme heti kuvan ottamisen jälkeen.

Kaverina ruskealla kastikkeellamme oli siis lihapullia ja keitettyjä perunoita, joista jälkimmäiset minä söin kuorineen, sillä ne ovat terveellisempiä niin. Ja hahaa, niin varmaan mietin mitään terveysvaikutuksia! Ehei, oikea syy kuorellisiin perunoihin lautasellani on tietenkin se, että olen liian laiska kuorimaan niitä. Eikä varsinkaan nälkäisenä moinen askartelu käy edes mielessäni.

Lihapullataikinaan mörssäsimme jauhelihan lisäksi pussillisen ranskalaista sipulikeittojauhetta, korppujauhoja ja vettä, kananmunia sekä maustehia. Olikohan siinä kaikki.. Ukkeli hoiti taas tämän jauhelihapuolen, joten minä en takaa että homma meni ihan niin kuin sanon, mutta lähestulkoon näin kuitenkin. Taikinasta sitten pyöriteltiin saman kokoisia palleroita uunipellille. Jos yksi pulla oli pienempi kuin toinen, otettiin isommasta taikinaa pienemmän täytteeksi, jotta saadaan prikulleen saman kokoisia lihapullia. Ihanaa oikeasti kun toinen jaksaa panostaa ja olla tarkka, minun lihapullani kun ovat aina kaikki keskenään eri kokoisia ja sillä hyvä. Taidan antaa ukkelin hoitaa jatkossakin nämä pyörittelyhommat niin saadaan nättejä lihapullia.



Lihapullasemme viihtyivät 200 asteessa tovin jos toisenkin. En siis taaskaan katsonut kelloa, mutta kyllä siinä nyt hetki meni. Kurkistele uuniin välillä niin tiedät milloin pallerosi ovat valmiit.

"Tavikset tahtovat tosi-tv:n
oman pesän ja pienen perheen.
Tavikset tahtovat tosi-tv:n
päivän lööpistä parisuhteen.

Tavikset tahtovat tosi-tv:n
oman pesän ja pienen perheen,
tilavan auton ja mökin rantaan
rusketuksen ja pienen pc:n."
(Happoradio - Tavikset)

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu